Karaokelaulajan iltapala

Yhtään ei huvita mikään.

On torstai, työviikko takana ja kuudelta pitäisi jo olla ystävien luona. Lähden kuitenkin. Yhtään ei tee mieli mitään, ei kuohuvaa eikä munkkia. Mutta juonpa kuitenkin yhden vaiko kaksi kuplivaa ja päälle otan vähän suolaista. 

Kahdeksalta tunnen kuinka haukotus alkaa nousta. Toiset ovat pirteitä, sillä nyt ollaan lähdössä tansseihin. Ja niin minäkin laitan narikkalapun taskuuni ja sukellan muiden mukana ihmisjoukkoon. Näen ison hallin takaseinällä tutun kankaan, jossa pyörii mustavalkoelokuvakohtauksia ja kuulen vanhan tanssikappaleen. Siippa ottaa kädestä kiinni ja kiemurtelemme dj:n kupeeseen keinumaan. 

Herpaantuminen I

Kymmeneltä siirrymme salakapakkaan swingin ja kieltoajan villiin tunnelmaan. Voisin olla täällä koko illan ja katsoa kuinka upeasti toisten jalka nousee eteen ja sivulle ja kädet viuhuvat toiseen suuntaan. Muttei se käy, sillä yhdeltätoista lähdemme discoon, jossa kaikki katoaa. Keho sykkii kappaleiden tahtiin, pää on ihanan tyhjä, ei ajatusta töistä, eikä yhtään mistään muustakaan. En ole ehkä koskaan tanssinut näin, täysin vailla minkäänlaista kontrollia. Ja tämä tekee tosi hyvää.

On kai puoli yö, kun siirrymme leffasaliin yhteiskaraokeen. Istumme kaikki samalle penkkiriville. Ehkä ehdin laskea pyllyni tuolille tai sitten en, joka tapauksessa aloitan heti laulamisen. Minun kirkas lauluääneni katosi yskän myötä muutama vuosi sitten, mutta nyt vesilasi apulaisenani en jätä yhtään kappaletta laulamatta, en finnhits potpuria enkä sateessa putoilevia miehiä. Kun muut kyllästyvät yhteiskaraokeen, me palaamme takaisin discoon hillumaan ja vielä kerran ensimmäiseen tanssisaliin. 

Olo tuntuu mahtavan tyhjältä kun kävelemme yöllä kotiin. En tiedä minne väsymys on kaikonnut, mutta siitä ei ole tietoakaan. Luulen, että sisuksissani on asunut yhdeksän jälkeen joku omituinen tyyppi, sellainen jonka haluaisin tavata toistekin :) 

Uusi päivä

Aamulla ehdin herätä ennen ylioppilaiden laulua Kaivopuistossa. Kuuntelen heitä tunnustellen kuuluuko omasta kurkustani varista vaiko harakkaa. Lauluperinteen jälkeen hilaudumme itsekin kaupungille, mutta vasta puolenpäivän jälkeen. Löydämme tähtitorninmäeltä sopivan piknikpaikan, mikä onkin täydellinen valinta, sillä myöhemmin lähtiessämme eteenpäin huomaamme, että Helsingin nurmet ovat täynnä ihmisiä aina tähtitorninmäeltä Karuselliin asti. 

Koska kumpaakaan ei ole kiinnostanut lähipäivinä ruuanlaitto, ei kotona ole kunnon ruokaa. Niinpä päätämme jatkaa aamu- ja lounaspiknikin jälkeen myös iltapiknikillä. Keräämme pientä sitä sun tätä tarjottimelle. Kurkistan vielä kaappiin ja näen siellä myös maissitortillalettuja, jotka pienennän sopiviksi suupaloiksi ja laitan uuniin hiukan rapeutumaan.

Herpaantuminen II

Siippa katsoo uuniin, sanoo jotain hämärää ja avaa luukun. Ilmaan pöllähtää sankka savu. Minä suljen oven eteiseen. Mies laittaa luukun takaisin kiinni ja minä riennän olkkariin avaan parvekkeen oven. Sitten kiiruhdan sulkemaan makkareiden ovet. Siippa päättää kuitenkin viedä pikimustat tortillakolmiot partsille ja avaa uudestaan uunin luukun. Se ei ole koskaan ollut nopea, mutta nyt kuitenkin aika hyvä liikkeissään. Sitkeä harmaa savu leviää keittiöstä olkkariin. En keksi kuin avata keittiön ison ikkunan levälleen. Katselen tilannetta hämmentyneenä ja kuuntelen kuinka liesituuletin huutaa yskien vieressäni.

Eilinen lämmin kevätyö tuntui ihanalta, nyt mietin olisiko kylmä sää parempi savun poistaja. Pikkuhiljaa savu kuitenkin laimenee ja me istahdamme olkkariin herkkutarjottimen äärelle.

Se oli sitten sellainen vappupiknik, toteamme.

Jostain syystä meitä ei huvita paahtaa kauraleipää. Kuiva cream cracker riittää hummuksen kanssa :D