Kun musta ja kostea valtaa alaa

Olo oli kuin rahisevalla neulalla
ilman säveltä jota soittaa
ja vain pölyä jota liikuttaa.

Niin kova nälkä oli kun lähdin töistä pois.

Kiedoin takkia tiukemmin ylle,
tuuli riepotteli kovin, kulkeutui väkisin nahkoihini
mutta onneksi sade oli juuri lakannut.

Korkoni kopisivat yksin kadulla,
hiljaisella sellaisella
ja sitten katsoin oikealle mäkeä ylös.

Yllätyin tien kaunista pintaa,
sen lempeää sävyä.

Puuttui vain tummasävyiset sävelet
ja pariskunta kävelemässä keskellä katua
tai kaasuvalon hehku katulampussa ja hevosrattaat ajureineen.

Voi miten yksi pieni hetki
saa ajatukset muualle
ja nälän kaikkoamaan kauas.

Minä niin huomaan kaipaavani jonnekin epätodelliseen ja kauniiseen
huumaan ja hekumaan.

Järjestäisiköhän joku matkoja romantiikan täyteisille keväisen lämpimille kivikaduille
hevosen kavioiden kapseen ja saksofonin syvään äänimaailmaan
kapeiden katujen illan hämyyn
kahviloihin tai

jonnekin vaan...

Ole nyt kunnolla

Käyttäytymissäännöt

En halua noudattaa niitä
vaikka pyrin aina kiltisti toteuttamaan.

Siksi pysähdyn kesken kävelyn
käännyn puoleesi
ja nostan katseeni
hymyillen
kuin kahjo keskellä tätä kaunista iltaa.

Liimaan nenänpääni kiinni sinuun
aistin ihosi väreilyn ja tuoksun.
Hivutan sormeni sormiesi lomitse
ja pyörähdän sinut mukaani temmaten.
Olemme pieni hyrrä keskellä elämää,
sillä kevyesti saan sinut irti maasta
keinumaan kanssani
ihmisten ohittaessa meidät,
meitä ihmetellen.

Ja kun pysähdyn huumaantuneena
pää pyörryksissä
lasken kätesi vapaaksi
nostan omani kasvoillesi.
Annan aivoituksieni nousta ilmaan huminan ja pyörtymyksen kierteessä
ja kevyesti kosketan huuliasi
punaten ne lopulta kokonaan.

Käyttäytymissäännöt

En pidä niistä,
vaikka aina niitä kovin toteutan.

Ja nauran miten helposti huulipuna leviää huulilta toiselle =)

Luulin tekeväni oikein

Oli yö jolloin en nukkunut,
oli päiviä joina yritin vain selvitä.

Tuli perjantai. Ja aloitin aamuni ajatuksella alhaalta ylös.
Huomasin arvostavani jalkojani, jotka jaksoivat kannatella minua pitkin päivää.

Kuten myös kenkiä, joilla taiteileminen mukulakivikadulla oli joskus helpompaa,
mutta jäisellä säällä sain yllättäen vaarallisen tehtävän tuomaa hekumaa.

Elämän makua, jota koin vihdoin tämän viikon jälkeen,
laajentumalla osaksi karvalankamattoani, nostamalla kinttuni ylös,
katsomalla anovasti miestä...

...voisitko kiltti tuoda minulle...

Ja hän toi.

Mä arvostan tätä perjantai-iltaa,
jolloin olen saanut itseni irti monista turhista ajatuksista
sekä monesta tekemättömästä tehtävästä.

Ja mä todella rakastan näitä käsiä,
jotka vielä kykenevät kulkemaan näppäimistöllä.

Sillä tajuan olleeni uskoton.
Itselleni.

Taidan siis palata takaisin ja kuunnella mitä minä oikeasti nyt tarvitsen.

Sen kunniaksi vietän muutaman herkullisen hetken kuninkaan seurassa. Lepäilen ja virnistelen ajatuksella olla osa villiä ja vapaata lantiota =)

Oikein ihanaa viikonloppua!

Olkoon sitten tiistai

Kuin olisi otettu nilkoista jalat nippuun, nostettu koko ruumis ylösalaisin ja pyöritetty ilmassa vinhaa vauhtia. Niin silmäni kieppuivat ja sekavina yrittivät kohdistaa katsettaan, kun lähdin töistä tänään.

Pikkuhiljaa, pikkuhiljaa rauhoittelin mieltäni, kun mustassa illassa jätin konttorin taakseni. Ehkei minun kannata tässä tilassa mennä heti kotiin, muuten siellä olevat voivat kokea kovia.

Niinpä ajattelin hengittää ulkoilmaa ja kävellä kohti keskustaa. Mustat mukulakivet kiilsivät katulamppujen sävyjä. Talojen suljetut ovet ja pimeät kyljet muuttuivat näyteikkunoiksi ja ihmisvilinäksi. En osannut kiirehtiä, olin niin pihalla päässäni, sen sijaan nautin sateettomasta hetkestä, siitä että saatoin kävellä ilman tuulta ja riekkuvaa sateenvarjoa. Ihailin ihmisten tapaa kulkea kaduilla, osa hitaasti toistensa kanssa keskustellen ja toiset tehokkaasti astellen ja kärsimättömästi hitaampia ohitellen.

Houkutusten äärellä mietin kahvilaa... ei, ei kahvilaa nyt, vaikka nälkä kyllä on... olisikohan kirjakaupan ilmapiiri sopivan rentouttava ... ei näin isänpäivän aikoihin... ja sitten näin punaisena hohkaavan kyltin ja räväytin silmäni auki.

Elokuviin! En olekaan ollut pitkään aikaan samettisen tuolin uumenissa.

Soitin siipalle ja kyselin sopiiko pakoiluni muutamaksi tunniksi. Ja kiltti mies toivotti mukavaa elokuvailtaa.

Kohta siis seisoin Maximin ulkopuolella ja katselin mainoksia. En saanut otetta kummastakaan tarjolla olevasta. Astuin kuitenkin sisään ovesta ja otin käteeni ohjelmavihon. Kävin teatterit läpi ja huomasin kolme elokuvaa, jotka alkaisivat puolen tunnin sisällä.

Jo tunsin paremman olon niskassani, sain rankani suoremmaksi ja suuntasin toiseen teatteriin. Siellä jäin vuorostaan lippuluukulle ihmettelemään. Mikään elokuvista ei alkanutkaan seuraavaan puoleentoista tuntiin. Tiistai on poikkeuspäivä. Tiistai... Olkoon sitten...

Hipsin ulos mustaan iltaan. Ilma oli raikas, asfaltti kimmelsi edelleen kauniisti  ja minä päätin kävellä junaan.

Että on siis tiistai. Se viikonpäivä, jolloin olen lähes aina kuolemankielissä pitkästä työrupeamasta. No, en kuollut tänäänkään, olen elossa. En päässyt eläviin kuviin elokuviin, joten menen sitten kotiin. Siellä on elämää riittämiin. Kaksi miestä, joita voin seurata suorana lähetyksenä.

Yrittänyttä ei laiteta. Joten ajattelen selvitä tästä illasta, miesten kaikista tekemisistä, tekemättömyyksistä, hassutteluista ja hulluista lausahduksista. Yritän olla kuin maailmaa nähnyt rautainen, kaiken kestävä, hyvillä hermoilla ja kauniilla ajatuksilla armoitettu herttainen nainen.

Sitten laitan junassa viestin miehelle: Ei ollut elokuvailta tänään. Tulen nyt kotiin.

Ja hetken kuluttua puhelimessani kilahtaa viesti: Tervetuloa =)

Olipa kerran ajatus päästää irti

Olipa kerran perjantaiaamu.
Aamu jona satoi isoja valkoisia hiutaleita pimeässä kävellessäni ja jalanjälkiä maahan jättäessäni.
Seurasin lumen leijailevaa keinuntaa ja ihastelin vaahteran lehtien sävyjä valkoisen laskeutuessa niille.

Päivällä,
viikon viimeisen työpäivän viimeisenä vapaahetkenä nautin erilaisesta lounaasta. Siitä että oli rauha keskustella, ilman ruoan kanssa leikkimistä. Ymmärsin olevani kuin italialainen poliisimies; syön mieluummin erikseen ja keskustelen erikseen ;-)

Iltapäivällä saavuin kotiin. Laitoin stereot soimaan. Soimaan niin kovaa, että kaikki epäröinti siirtyi mielestäni pois taivaan tuuliin ja löysin itselleni juuri tähän iltaan sopivan asun alta aikayksikön. Näin kuinka helposti "Dance little sister" astui sisääni. Huulipuna syveni punaisemmaksi ja olin valmis.

Kun perjantain ilta pääsi käyntiin, löysin itsestäni sen kauan kaivatun ihmisen, joka päätti päästää irti kaikista maailman aiheista. Irti omistaan ja toisten.

Annoin rummun sykkeen tuntua sydämessäni. Annoin sanojen kimmota päähäni ja laajentua sieltä sydämeeni. Täytin keuhkoni täydellä hetkellä hetken jälkeen ja kun olin valmis, puhalsin kaiken ulos.

Kun yö ja tuhkimoiden aika oli saapunut, vaihdoin tanssikengät toisiin ja astelin kevein askelin kylmässä ilmassa tolpalle. En nostanut sen kohdalla koipea, vaan otin taksin. Herrasmieskuljettajan, joka saattoi minut koti-ovelle asti.

Ja kotona, tanssin huumasta vieläkin pyörryksissä heitin tapetut tanssikenkäni roskikseen ja hymyilin leveästi kuin järjetön.

Mieletön ainakin, sillä olin jättänyt tanssilattialle murheet, surut, aatokset ja saanut ilon kuplia sisääni enemmän kuin luulinkaan.

Olipa kerran perjantai,
sellainen hyvä, kaunis, helppo ja iloinen.

Kiitos =)

Ei ole elämä tylsää tihkusateisessa yössä

Olin matkalla vuokramökille. Meitä istui kolme väsynyttä autossa, osin vahvasta Ikean lihapullamäärästä, osin säkkipimeässä sadesäässä ajamisesta.

Navigaattori oli pahalla päällä, eikä halunnut kommunikoida kanssamme. Sen sijaan se ohjasi loppumatkalla meidät hiekkakuopalle. Kun vihdoin itse tajusimme tehdä u-käännöksen ja jatkaa matkaa vielä eteenpäin Tomtom ilmoitti meidän olevan perillä. Katsoimme talon rämää edessämme ja  huumorini katosi pirun pisaroiksi roiskeläppien alapuolelle. Joko joku kusetti meitä pahemman kerran tai sitten tämäkään ei ollut vielä oikea osoite.

Ajovalot ainoana vihjeenä ajelimme eteenpäin uukkareita välillä tehden. Sitten mies pani auton parkkiin ja lähti kävellen etsimään majapaikkaa. Minä istuin etupenkillä mutisten Tompalle ja maailman tihkusateille. Yllättäen (minulle) mies löysi takaisin autolle ja vihjaisi ottamaan tavarat mukaan. Niinpä siirryimme kamelin virkaan. Löysimme portaat alas ja siellä rinteen alapuolella ja pimeässä oli uusi väliaikaisasumuksemme.

Huh... vihdoinkin, ajattelin. Sain avattua oven ja asuin eteenpäin suoraan suihkutilaan.
Hei, me tullaan sisään jostain takaovesta, sanoin.
Ei tulla, tämä on ainoa ovi tähän taloon, totesi mies.

Ja niinhän se oli, että ensimmäisen kerran elämässäni kävelin taloon suihkun kautta. Tiesin olevani matkasta nihkeä ja takakireä, mutta että näin likainen...

Laskettiin tavarat tupaan ja sitten alkoi hellittää. Upea tupa sisältä, ulos ei nähnyt ikkunasta, mutta mitä väliä. Ulkonahan satoi, sisällä oli sen sijaan ihanan kuivaa ja lämmintä. Isäntä oli ystävällisesti laittanut lämmityksen päälle.

Kun aamu sai, laskeuduin alas yläkerrasta ja katsoin uusin silmin uutta aamuani.

Edelleen upea tupa, mahtava järvimaisema suoraan talon kupeesta vastarannalle asti. Laitoin veden kiehumaan, istuin ruokapöydän äärelle. Ja jäin ihmettelemään sekä jatkuvaa sadetta että suihkua ulko-oven ja kuramaton lomassa.

No satoi tai paistoi, mietin, minä olen nyt kuitenkin lomalla.

Kännykättä ja tietokoneetta minulla oli reilusti aikaa oleiluun. Niinpä luin monta hyvää lausetta tällä pidennetyllä viikonlopulla. Niistä herättävin minulle oli tällä kertaa:

Haluanko olla oikeassa vai haluanko olla onnellinen?

Tiedän vaimona ja äitinä olevani todella usein oikeassa, mutta ehkä se ei tee minua onnelliseksi. Ajattelin voivani muuttaa oikeassa olemisen pakkoa kohtuullisen helpostikin. Samalla päätin unohtaa tuon omituisen peseytymis paikan ja toivoin avarakatseisuuteni tarttuvan moneen muuhunkin ajatukseeni ;-)

No, onnellisuutta harjoitellessa olen kuitenkin muutaman kerran ihmetellyt, ihan vaan mielenkiinnosta, että kuka oikeasti asentaa suihkun ulko-oven kupeeseen? Ja olen antanut itselleni luvan olla oikeassa siitä, ettei suihkun paikka kuitenkaan oikeasti voi olla eteisessä kuramaton vieressä =)

Matkan tekoa

Joskus tulee sellaiseen hetkeen kaunista ja hyvää, jolloin ei valoa omissa silmissä näy. Näin kävi sinä päivänä, kun sain Leenalta oheisen tunnustuksen.

Kiitän syvään kumartaen ja olen iloinen jos saan läheskään viestitettyä sitä intoa, runsautta ja jakamisen ilon määrää, jota Leena luo blogissaan.

Sen lisäksi, että olen saanut ilon kirjoittaa välillä tyhjästä ja välillä asiasta, olen saanut upeita ihmisiä elämääni tämän blogimaailman ansiosta.

Siksi koenkin, että jokainen joka käväisee lukemassa täällä on kannustaja minulle ja jokaikinen jonka luona ehdin käydä on inspiroiva, luova ja rakentava.

Olkoon siis tämä tunnustus eteenpäin teille lukijoille ja upeille bloggaajille. Kaipauksella niitäkin ajatellen ja kiittäen jotka ovat lopettaneet bloginsa omalta osaltaan.

Muuttolintu   Pitsit sekaisin   Jukka   Ainosofia   Henrietta   Mirka   Pohdiskelija
Yaelian   Ari   Susanna   Itkupilli   Elegia   Kimmo   Hanne   Karkki   FeminineApproach   Johanna

Lukekaa,
kyläilkää sekä kävelkää luonnossa.
Nukkukaa hyvin ja riekkukaa välillä vallattomasti.
Olkaa lempeitä itsellenne.

Muistakaa, että jos joskus tuntuu siltä,
ettei mikään ole mitään
eikä kukaan ole ketään,
niin siitä huolimatta joku jossain ajattelee sinua
hyvällä ja kauniilla ajatuksella.
♥