Parasta lääkettä

Kerrankin mainos
jonka tuote on halpa
joka voi auttaa masennuksen oireisiin
v...tukseen, tylsyyteen tai oikeastaan ihan mihin vaan.

Siispä laitankin nyt koneen kiinni ja nappaan annoksen tätä lääkettä, sanoi lääkäri ihan mitä vaan ;-)



Kaikkea hyvää sinun sunnuntaihisi =)

Höntsäkävelyllä tapahtui...

"Enpä ole nähnyt pitkään aikaan Supermiestä", ajattelin kun hiekka rahisi sandaalien alla ja kuikistelin taivaalle valkoposkihanhien ylilentoa ihaillen.

Olin höntsäkävelyllä, sellaisella mihin ei laiteta hikivaatteita päälle ja jolloin toivotaan, ettei kroppa innostu liikaan vauhtiin tai ilma saa nihkeää oloa aikaiseksi.

Siellä minä hiekkatiellä kävelin hiljakseen. Haistelin heiniä ja niiskutin allergisena. Mietin miten kivaa oli päivällä kirjoittaa omaa pientä kirjaa. Pohdin myös suurena ongelmana mitkä vaatteet pukisin aamulla lenkkikenkien seuraksi, jotta voisin kävellä töistä kotiin kunnon kengillä sekä näyttää töissä edes hiukan edustavalta. Olipas siinä probleemaa kerrakseen ;-). Lopulta päätin olla ajattelematta ja katsoa aamulla mitkä vaatteet kroppaa peittää...

Arvelin tallustelleeni jo liian pitkälle ja laskeskelin mistä loppureittini tulisi kulkea, jotta olisin synkronissa juoksulenkille lähteneen mieheni kanssa. Halusin näet kohdata miehen tietyllä valotolpalla (kuinka romanttista, heh heh). Niinpä minä oikaisin puukujalle. Siellä nuorimies kiristi kahden puun väliin asettamansa nuoran vaijeria ja kohta hän käveli ilmassa käsillään tasapainotellen. Minä seurailin taiteilua niin pitkään kun pystyin ilman että törmäsin puuhun tai vastaantulijoihin.

Sitten käänsin pääni ja näin taivaalla kuumailmapallon. Koska tuulta ei ollut nimeksikään pallo tuntui olevan paikallaan. Muistin miten ihanalta taivaalla leijailu tuntuikaan ja toivottelin matkalaisille hyviä tuulia ja pitkää valoisaa iltaa. Valotolpalle oli enää kilometri eikä mitään ihmeellistä ei tapahtunut. Kunnes yksi vastaan tuleva pariskunta hämmästytti minut. Käsikädessä he somasti kävelivät kohti minua, Supermies ja nainen! (En tiedä oliko se Supernainen, kun sillä ei ollut Super-paitaa päällä.)

Pariskunta varmasti kuvitteli minun olevan joku kylähullu, kun virnuilin niin leveästi heitä ohittasessani. Mutta ei se minua haitannut, päinvastoin, taisin huvittua vielä enemmän...

Lopulta olin valotolpalla ja käännyin 180 astetta ja katselin näkyisikö miestä lähimailla. Ja sieltähän hän viipottikin, ehkä jo hiukan väsynein askelin ja totisesti hikisenä.

Ja kohta me kävelimme loppumatkan yhdessä kotiin, hikinen mies ja sen ei-hikinen mutta höpsö nainen ;-)

Että sellaista tällä kertaa...

Suloista loppupäivää ja tulevaa viikkoa sinulle =)

Kahden oven välissä

Siinä mä taas kerran makasin
selälläni ikävässä tuolissa
huonosti muotoillut lasit silmilläni
ja katselin järkyttyneenä kattoon.

Sillä aikaa kun vieras mies
oli tunkenut kätensä
ja tuntematon nainen
putket ja härvelit
suuhuni
minä
yritin sitkeästi keskittyä tuijottamaan
kattoon asennettua taulua...

Pakotin silmäni seuraamaan kaarilinjoja, jotka olivat kuin minun siveltimestäni ja koin, että värit sopivat tunnemyrskyyni: mustaa ja syvää violettia pilkahduksella valkoista.

Kuvassa nainen oli asettautunut kippuraan,
  niskasta ylöspäin vain ohuet hiussuortuvat kiemurtelivat sinne tänne.
Taiteilijan luomalla ei siis ollut päätä
  ja sitä olotilaa toivoin minäkin parhaillaan itselleni...

hätäuloskäynti??

Jos joku olisi kiskaissut minua housun napin kohdalta ylös
olisin noussut lankkuna ja paskajäykkänä
ihmeenä jollaisia taikurit jo ammoisina aikoina näyttivät hölmistyneelle yleisölle.

Lopulta sain suuni kiinni
poistuin helpottuneena talosta ulos
kävelin junalle ja yritin rauhoitella kehoani musiikin voimalla.

* * *

Kun kotikadulla mies ääni lauloi korvaani
  Dream a little dream of me
minä katselin vastaantulevaa vanhaa herraa, jolla oli läpinäkyvässä hedelmäpussissa hempeän punertava ruusukimppu. Kävellessä miehen suupieleen syntyi hymy, hän käänsi päätään vasemmalle ja kurkottaen hiukan kaulaansa katsahti viereiseen taloon. Eikä mennyt kauaakaan kun hän oli jo ulko-ovella.

  Dream a little dream of me
soi edelleen korvissani
kehoni rentoutui hetkessä,
askeleeni piteni ja lantioni keikahti
ja minä seurasin katseellani oven sulkeutumista.

Mikä ihana mies ja mikä onnellinen nainen täällä lähistölläni asuukaan =)

Se on kuulkaa taas perjantai ja viikonloppu edessä! Nautitaan siitä!

Mikä niitä vaivaa?

Ajattelin
aivan tosissani
olla vain oma itseni
se hiukan höpsö ja hullu
sitkeästi parempaan luottava luonteeni

Ajattelin
lopettaa tämän
normaalina yrittämisen
  Se ei kuulkaa tunnu yhtään
  täyspäisen hommalta

Mieluummin
heittäydyn
annan pitsireunaisten reikien näyttää mitä toisellakin puolella on

Tästä lähtien
haluan pitää oman pääni
valita siihen vaikka vihreän hatun keikkumaan
  vastustamaan katkeruutta
  ja aina pahimpaan valmistautumista.

Ugh!
Olen puhunut!

Ja jäljelle jää vain...

Kun viikkokausia matkalla ollessani käytin samoja vaatteita kerta toisensa jälkeen, oli vaatteiden valinta aamuisin ja keskellä päivääkin erittäin helppoa. Arvelin jo tuolloin, että reissu poikii muutoksia tulevaisuuteen, mutten arvannut miten nopeasti.

Kotiin palattua mies eräänä päivänä luki vaaleanpunakantista kirjaa ja minä ihmettelin, että mikä sillä nyt oli luvun alla. Mies näytti Marie Kondon KonMari -kirjaa (siivouksen elämänmullistava taika) ja selitti mistä kirjassa oli kyse.

tilanne päällä

Seuraavana päivänä minä otin kirjan käteeni ja luin sen himoiten läpi. Jos joku oli saanut mieheni koukkuun ylimääräisen kaman irtipäästämisestä, niin olin haltioitunut. Samalla sain mitä hurjimman vision, jossa kaapeissani olisi vain mieluisia ja ihania asioita, sellaisia hyviä fiiliksiä tuottavia.

ja kuvasta puuttui vielä alusvaatteet ja sukat
ja osa kengistä

Niinpä reilu viikko sitten perjantaina minä kaivoin kaikki vaatteeni makuuhuoneeseen. Takit, kengät, asusteet, laukut, hatut ja ne muut vaatteet. Läjä oli aivan kamala, vaikka olin mielestäni hoitanut kaksi kertaa vuodessa vaatekaappien läpikäynnin.

Sitten kirjan ohjeiden mukaan otin yksi kerrallaan käteeni vaatteen ja tunnustelin tunteitani.

Jos tämän työn piti tuottaa jotain iloa, niin minun täytyy sanoa, että tuntien jälkeen olin todella ärsyyntynyt ja pahalla tuulella. Minä olin säilyttänyt niin paljon kaikenlaista mahdollista sopimatonta, tylsää, ikävää, puristavaa, hintalapullista mutta käyttämätöntä vaatetta, että ihan hirvitti.

Jäljelle tuntui jääneen vain murto-osa vaatteita ja niistäkin vielä mietin, että osa olisi poisheitettävää...

Toisaalta opin vaatteita kaappiin takaisin laittaessani, että todellakin pidän mekoista. Ja totesin, että jos kaappiini jäikin melkein vain heiluvia hapsuja, niin olkoon niin. Ei minusta saa farkkukansaa taikka jakkupuku-ihmistä, vaikka kuinka päästä puristaisi. Tajusin siis, mikä minulle tuottaa vaatteessa iloa ja päätin nauttia niistä vähistä hepenistä, jotka vielä jäljelle jäivät =)

...tai no
eteiseen olin vienyt jo kolmet kenkäparit

Kun pari päivää oli kulunut tunsin siivouksen jäljet nahoissani. Joka kerta kun avasin vaatekaapin oven koin ilon tunteen:
vaatteilla oli tilaa hengittää -no todellakin oli ;-),
ne oli helppo nähdä yhdellä silmäyksellä ja
päälle pantavaa löytyi alta aikayksikön.

Kirjasta innostuneena luin sen vielä toistamiseen sekä kävin seitsemän päivän aikana läpi kaikki kirjani, paperini, sekalaiset tavarat, keittiön kaapit, vessan kaapit ja liinavaatteet. No vielä on valokuvia liuta jäljellä (ja jotain kamalaa kellarikamaa). Päivät olivat pitkiä ja olo oli kaikkensa antanut, mutta vau miltä tuntuu vapaa tila ja se että turha kama on poissa kotoa.

Minulle kaikista vaikeinta oli vaatteiden läpikäymiset. Paperit ja muut siivosin hyvinkin helposti. Miehellä taas kirjojen ja papereiden läpikäynti on tuskaa.

Kuten Helmi postasi KonMarin viikkauksesta saa kiksit. Miten voikin pienet muutokset vaikkapa sukkien laitossa laatikkoon tehdä ihmiselle virneen naamalle, heh heh.

Mies hankki Marie Kondon kirjan Positiivareilta. Suosittelen kirjaa kaikille, jotka haluavat elää uskossa, että kun kerran siivoaa kunnolla, ei kaaosta synny enää koskaan =D

Siitäkin huolimatta, ettei sinua kiinnosta aihe ollenkaan etkä tiedä mitään ikävämpää kuin siivous, niin toivottelen sinulle oikein ihanaa alkuviikkoa! Muista silittää olkapäätäsi ja taputella itseäsi hellästi. Olet ihana tyyppi ❤️

Välipalamusiikkia

Kotona on meneillään mahtava tavarasta-irti-päästämis-tykitys,
sillä minussa asui pieni rakkikoira, joka halusi äkkiä päästä eroon kaikesta turhasta.

Vaatekasojen välissä seisoessani välillä teki mieli huutaa: Help! I need somebody!
mutta sitten vedin henkeä ja jatkoin Beat it biisillä...

Nirvanan lisäksi nautin välipalaksi kahvin ja mansikoita
ja lopuksi totesin
this is f*****g awesome!!




Tiedän todella monta kivempaakin asiaa mitä tehdä tällaisena sunnuntaipäivänä. Joten kerrassaan upeaa sunnuntai-iltaa ja tulevaa viikkoa sinulle!

Ole kuin Ellun kana tai tee jotain mikä muuten vaan tuntuu hyvältä!

Kotona taas

Oli aika jolloin laskin päiviä joita säästää. Sitten nuo kauan kaivatut lomapäivät olivat käsissäni ja matkasin toisaalle.

Ja niin minä tänä kesänä olen kulkenut metsässä, poluilla, hiekkatiellä, asfaltilla, kivikossa, vuoren rinnettä ylös ja myöskin alas. Ylitin jokia astellen kivien päälle, joko ripoteltuina riviin juoksevan virran lomaan taikka vuosisatoja vanhojen kivisiltojen kantamana.

Minä näin jokainen päivä uuden maiseman, uudet tuulet ja viljan liikkeen tai erivärisen kivimaan. Koin hennot unikot suurena peltomattona ja viiniviljelmän myrkytysnesteet poskillani (no sen olisin voinut jättää kokematta).

Kilometrien jälkeen olin perillä jossain ja sitten aloitin paluumatkan kotiin. Otin kiskot alleni ja junien vilistävät maisemat silmieni eteen. Ja täytyy sanoa, että pikkuhiljaa kotiin tulo oli hyvä asia. Joskus matkan tapahtumat tai syvyys aukeavat hiljakseen, ei välttämättä silloin kun on reissussa, vaan vasta sen jälkeen.

Ja nyt minä olen takaisin kotonani. Monen viikon jälkeen. Minä katselen kotiani ja pihaa ympärilläni. Enkä oikein tiedä mitä tekisin täällä. Minä vain seuraan ja ihmettelen... Minua ei kiinnosta uutiset tai televisio, mitä nyt se yksi sarja jota seuraan nuorenmiehen kanssa =). Minua ei välttämättä innosta nämä tavarat mitä täällä on...

Sen sijaan minä olen täyttänyt parvekkeeni kukkasilla. Kävin myös keräämässä mansikoita enemmän kuin sisään mahtui. Minä katselen hellyydellä näitä ihmisiä kotonani ja lähelläni. Menen mieluummin ulos kävelemään ja nuuhkimaan luontoa -jätän pujon väliin ;-).

Jotain on siis tapahtunut, ehkä se on väliaikaista tai sitten se voi olla pysyvämpää. Ja onko sillä oikeastaan väliäkään.

Sen sijaan sillä on väliä, että toivotan sinulle oikein hyvää viikonloppua! Muista tehdä ja ajatella sitä mikä tuntuu hyvälle!