Marraskuun selätys - murhia ja uhkapeliä

No niin! On taas aika marraskuun selätyksen, jonka nappasin mukaani jokunen vuosi sitten SusuPetalilta. Koska en kykene postaamaan päivittäin, niin kokoan muutaman päivän yhteen.

Näillä keinoin keikun marraskuun mukana tänä vuonna, tulipa sitten tihku- tai tähtisadetta :D

Marraskuun ensimmäinen

Tajusin eilen, että kirjaston kirja pitää palauttaa tänään ja lukemattomia sivuja oli jäljellä parisen sataa! Illalla luin silmät sikkuralla ja tänään jatkan töiden jälkeen. Kirjan kannet suljettuani olen tyytyväinen. Mainio teos tämä Richard Osmanin: Mies joka kuoli kahdesti. Kirja on jatkumo kaverin hauskan kepeään Torstain murhakerhoon. 

Kirjastossa nappaan varaushyllystä itselleni lukemiseksi Säkenöivät ja oikukkaat: Suomen kultakauden naisia. 

Avaan kirjan sängyssä makoillen eikä mene kauaa, kun totean vieressä olevalle siipalle: 

Tiedätkö, 1880-luvun aikoihin älykäs, säkenöivä ja tahtova nainen sai helposti oikukkaan ja hysteerisen naisen maineen. Ja hysterian juurisyiksi todettiin haluaminen, eli kunnianhimo, noussut itsetunto ja itselliset pyrkimykset. 

Mä luulen, että mä tarvitsen juuri tuota! Mitäs siihen sanot? Siippa ei sano mitään, katsoo vain lempeästi takaisin. Se tietää, että haluan olla oikeassa ja onnellinen, hehee. Jatkan lukemista hetken ajan, pistän sitten silmälaput silmille, käännyn miehen suuntaan, törrötän suppusuun ja supisen samalla: Musta tulee säkenöivä ja oikukas ja ehkä myös hysteerinen! 

Kuuluu smack. Minut ja sanomani on sinetöity suudelmalla :D

Marraskuun toinen

Toimistopäivä. Lounastan työkaverin kanssa ja olen suorastaan häkeltynyt, kuinka luontaisen vilpittömmästi hän iloitsee tulevasta opiskelustani ja työvapaasta. On todella mukava tuntea toisen tuki.

Ennen töistä lähtöä kuuntelen luentoa kuinka rockata linkedinissä. Odotukseni eivät täyty, sillä todellakin, uskoin saavani otsikon mukaista rock'n'rollia, mutta tunnen saaneeni iskelmää. Noh, asiaa enempää märehtimättä lähden kaupungille, sillä nyt pitäisi saada marraskuun kekkereihin jokin hyvin istuva vaate. Tehtävä tuntuu vaikealta, koska hyvin istuvan vaatteen pitäisi myös olla kaunis. Tunnen, että tässä vartalossa se ei enää ole mahdollista, mutta annan ihmeelle mahdollisuuden.

Kannan sovituskoppiin henkareita vermeineen ja lopulta tulen aika toiveikkaana kotiin. Loppuviikosta kokeilen asukokonaisuuden sopivuuden ja sitten päätän onko ostokseni täydellinen vai ei. Onneksi huonot ja vain-melkein-hyvät vaihtoehtot voi palauttaa parin viikon aikana. 

Iltakävelyllä jutellaan miehen kanssa ilosta toisen puolesta. Todetaan, että molemmilla olisi parannettavaa siinä, että kokemansa ilon kertoo ääneen sille, jota asia koskee. Mietin samalla, että huomenna kiitän työkaveriani hänen tuestaan. Kai kaikki kehut on hyvä sanoa ääneen asianosaiselle. 

Marraskuun kolmas

Työpäivä menee lähes kokonaan teams-palavereissa. Viimeisessä kokouksessa käydään läpi miten viikko on mennyt tähän asti. 

Torstai on toivoa täynnä, vai miten sen piti oikein mennä. Meillä joka tapauksessa huumori ottaa lopulta vallan, kun yksi jos toinen pohtii työsarkaansa. Kierroksen jälkeen pomo toteaa, että olis kiva jos kukaan ei eurojackpottaisi tällä viikolla, sillä hän ei haluaisi luopua meistä kenestäkään. Minä taas ehdotan, että mitäs jos tehdään kimppaveikkaus ja pistetään kaikki yhdessä elämä risaiseksi. 

Yksi toteaa, että 120 milliä jaettuna meille ei ehkä riitä hänen talosuunnitelmaansa ;-) johon vastaan, että mulle riittää 200 tonnia ja voin antaa loput sitä tarvitsevalle. En ehdi sanoa lausetta kunnolla loppuun, kun toinen huudahtaa, että "mulle! mä otan sun loppuosuuden", johon se ensimmäinen, että "varis ei ehdi raakkua, kun sä olet jo ehtinyt viedä sen leipäpalan". Herja (lempeä sellainen) lentää ja saa minutkin hyvälle tuulelle. En muista milloin tämä porukka olisi nauranut niin paljon kuin tänään. 

Töiden jälkeen juon kupin kahvia ja syön viikonloppuna leipomiamme korvapuusteja. Pulla on täydellinen, varmaankin sen vuoksi, että mies laittoi sokerit ja kanelit ja molempia oli riittävän paljon.

Illalla katsomme yhdessä hauskan ranskalaisleffan Cesar ja Rosalie. Elokuva on nähtävissä YleAreenassa 19.11. asti.

Marraskuun neljäs

Olen lomalla tämän päivän. Tarve on ollut valtava, mutta sopivaa ajankohtaa on ollut vaikea löytää. Aikaisin aamulla mies lähtee kävelylle. Koska minua ei hotsita ulkoilu, laitan meille aamiaisen valmiiksi. Kun omenamehut, granolajugurttihässäkät ja muut on syöty minä istahdan lattialle katsomaan eilisillan bigbrother-koosteen. Sitten tekee mieli kirkastaa ulkoinen ilme. Eli nyt istun tässä koneella väriaineet hiuksissa ja mietin, että menisinkö elokuviin. Menen tai en, niin jokatapauksessa, tänään teen vain sellaisia asioita, joita oikeasti haluan. 

Jaa, mitä mieltä olet? Olen viimeksi lotonnut ehkä vuosi sitten. Silloin ei tärpännyt. Kannattaisiko tänään laittaa uhkapeli vetämään?

Ihanaa viikonloppua sinulle! Ja jos laitat osuutesi sattumusten vedonlyöntiin, niin onnea sinullekin ♥

Sivupolkuja

Olen matkalla toimistosta kotiin. Kävelen kivikatua ylös, pitkin valtavia laattoja. Ajattelen että jättiläisen paikalleen asettamia. Muuri vieressäni tekee aukon ja tuuli puskee iholleni. Liekö vastus, vastustus vai kutsun kuunteleminen, mutta käännyn aukosta vasemmalle, kiipeän portaat ylös ja siitä ison valkoisen kirkon viertä torille viettävien portaiden reunalle. 

tekivät kerran elokuvaa

Tässä minä seison. Annan tuulen puhaltaa ja reutoa. Nostan katseen ylös ja tuijotan pieneen siniseen länttiin vaaleanharmaiden pilvien keskellä. Tunnen kuinka tasapainoa koetellaan, ja minä painan jalkapohjia vahvemmin alas ja nostan katsettani aina vaan ylemmäs. 

Mietin, että tänne tulen tulevaisuudessa paljon harvemmin. Ylös kirkon rappusille, katsomaan minkälainen taivas on meren yllä, tuuleeko paljon vai vielä enemmän, minkälaisia kukkia torin leijonien ja naisten jaloille asetellaan tai onko talojen ikkunoissa jo kyntteliköt? 

Hiljainen jazz-kappale loppuu ja korvissani vaihtuu laulu. Se on herra Parkkonen joka kuiskaa korviini voimaa ja valoa. Se miettii, että "jos sanon niille et mul on kaikki hyvin, niin sillähän sen tyrin ja ihan kohta kompastun". Minä mietin valitseeko maailma biisit soimaan satunnaisotannolla vai onko jollain universumin taikalampun silittelijällä kiero huumorintaju. 

Tuuli pitää hetken tauon ja minä pyyhkäisen poskeani. Lasken katseen alas, näen turistien nousevan ja laskeutuvan rappuja pitkin. Kuuntelen kappaleen loppuun ja suljen soittimen. Suljen myös ajatukseni, mieleni kaikesta, katson vaan ja nautin mikä juuri nyt on. Ja kun hetki on tullut, minä käännyn kannoillani. Laskeudun kirkon kupeesta pois ja jatkan katua pitkin asemalle ja kotiin.

Käyn läpi pienimuotoista eroa. Läpi kaikenlaisia tunteita, varsinkin sellaisia, jotka saavat hengityksen katkeamaan, rinnan puristumaan ja kurkun pakahtumaan. Kaiken tämän, vaikka tiedän tekeväni oikeita valintoja ja olen varma, että edessäni on valo ja helpotus. 

Ensivuoden alusta en enää nouse tänne rappusille entiseen tapaan. Tai nousenhan minä, jos käyn kauniissa Helsingin keskustassa. En töissä, vaan paikallisena turistina. Minä pidän hetken tauon tavallisesta ja suuntaan opiskelijan erilaiseen elämään. 

Alan jo odotella marraskuuta ja laskeutumista. Odottelen myös sisukseni rauhoittumista ja tunteiden tasaantumista. Tai ehkä kuitenkin toivon, että myllerrys sisällä muuttuu pikkuhiljaa innostumiseksi ja luovuudeksi, sillä sitähän tässä lopulta kaipaan. 

♥

Haastelua

Satulla on blogissa hauska haaste, johon osallistun. Kysymyksiä on paljon ja vastauksia saman verran.

Asioita, joista et koskaan kirjoittaisi blogissasi?

Olen yrittänyt pitää blogin pääasiassa mukavana käyntipaikkana. Välttelen täällä riehumista, paheksuntaa, älämölöä ja huutamista. Vaikkei asiat aina ole hyvin, niin niistä puhuminen tai kirjoittaminen voi olla rauhanomaista.

Missä pihistelet/säästät?

Kirjoitin jokunen vuosi sitten bujooni tavoitteeksi: 

Älä osta paskaa! 

Tuo lause on toiminut oikein hyvin. Eli pihistän asioista

• jotka on huonolaatuisia
• jotka eivät mielestäni kestä aikaa
• ei tule käytettyä/syötyä
• jolle ei ole tilaa ja 
• joita en oikeasti halua tai tarvitse

Tällä ideologialla olen säästänyt monta euroa. 

Missä et pihistele/säästä?

Mitäköhän tähän pitäisi vastata? Ystävistä? Mielenkiintoisista kulttuurikokemuksista? Ruuasta? Vastaan rakkaudesta!

Lempikotityösi?

Petaaminen. Pimennusverhojen nostaminen aamulla. Ja kyllähän tiskaaminenkin on kivaa. 

Inhokkikotityösi?

Imureeraus. Tosin hyvin pitkän harjoittelujakson jälkeen olen alkanut sietää sitä. Onneksi siippa kuitenkin tykkää imurista, joten saan vapautuksen noin 95 prosenttia vuodesta.

Vanhin omistamasi esine?

Tämä oli vaikea. Molièren Ihmisvihaaja on vuodelta 1929. Yksi isoäidiltä saatu sormus on ehkä vähän vanhemmalta ajalta. On mulla yksi Kalevala-korukin, joka näyttää hitonmoisen vanhalta. Mutta onko se sitä, en tiedä?

Eli vastaan kirja.

Eniten käyttämäsi puhelinapplikaatiot (Top 5)

Tästä tulisi niin tylsä vastaus, koska käytän puhelinta aika vähän mihinkään. Kerron mieluummin kivoimmat appit mitä käytän. 

• Wallet, jolla maksan ostokset silloin kun kortit on kotona. Erittäin kiva vaikkapa iltakävelyllä, jos yhtäkkiä iskee himo saada jotain kaupasta. Tai esimerkiksi kun toissapäivänä siippa totesi matkalla lounaspaikkaan, että hän unohti lompakon kotiin.
• Taskukirjasto, olin aikoinaan tosi innoissani kun tajusin, etten tarvitse kirjastoon mennessä enää korttia, puhelinappi riitti. Kaikki lainaamiseen ja varaamiseen ja varaushyllyn numeron tarkastamiseen löytyy erittäin kätevästi Taskukirjastosta.
• Justin Guitar, pistä vain kuulokkeet korviisi, ota kitara käteesi, valitse harjoitus tai biisi jonka haluat soittaa ja anna mennä! Mahtava appi, jonka avulla saa taustabändin ja ehkä vokalistin omalle keikalle. Itsekin voi lauleskella sanojen kanssa, jos oikein kurkkua kutittaa.
• YleAreena, täältä kuuntelen tiettyjä radiotallenteita, vaikka Levylautakuntaa tai kesällä Klassikkokäräjiä. Joskus kuuntelin hauskoja kuunnelmia. Eilen jaoin telkkariin Hal Ashbyn mahtavan Shampoo-leffan, eli täyden nautiskelun appi.
• Sitten tämä viimeisin on tylsä kivuudessaankin. Eli Spotify, kuuntelen kävellessä tai työmatkoilla podcasteja ja toisinaan artistiradioita. Välillä tarkistelen tyyppejä, joita olen kuullut jossain muualla. Olen ärtynyt kaikkiin algoritmeihin, joten olen huono kuuntelemaan mitään "sinulle ehdotettuja" listoja. Vaikka kyllähän nuo artistiradiot on algoritmipohjaisia juttuja.

Käytätkö vitamiineja? Jos, niin mitä?

D-vitamiinia ja B12-vitamiinia. Jostain syystä D-vitamiinitasoni ovat laskeneet huomattavasti viimeisen puolentoista vuoden aikana, vaikka syön deetä. En tajua mistä on kyse. 

Työ, jota et voisi koskaan tehdä?

Ovelta ovelle myynti tai puhelinmyynti. 

Olisin todella huono myymään muille mitään sellaista johon en itse uskoisi satasella. Enkä tiedä uskonko mihinkään täysillä :D

Mitä piirteitä arvostat toisessa ihmisessä?

Hyvää kuuntelutaitoa ja kunnioittavaa yhdessäoloa. Sitä ettei huuda ja pelottele. Yleisesti ottaen on ihanaa kun ihmisessä on hengissä pieni hassuttelija.

Mitä sinulla on aina jääkaapissasi?

Noh, yleensä siellä on lähes a i n a maustamatonta jugurttia, margariinia, kasviksia, juureksia, kahviin luomumaitoa tai kauramaitoa.

Kaunein näkemäsi paikka?

Ihmisen muokkaamana Egyptissä Karnakin temppeli, luonnonmukaisempana Espanjan Foncebadonin laaksot, kukkulat, niityt ja vuoret, kotimaassa Pallastunturi.

Mistä pidät itsessäsi?

Olen vähän hupakko, sellainen iloinen ja tanssahteleva tyyppi.

Mistä taas et pidä itsessäsi?

Ylenmääräisestä herkkyydestä. Siitä että aina särkee jostain, se on todella ärsyttävää. Olen myös pelkuri monessa asiassa (toisaalta kun raja tulee vastaan saatan tehdä rohkean hypyn).

Harrastus, jonka haluaisit aloittaa?

Mulla on niin paljon harrastuksia, joihin ei riitä aika tai tarmo. Eli en haluaisi aloittaa uutta harrastusta, mutta olisi kiva, jos jatkaisin kitaran rämpyttämistä. Ei kun soittamista.

Kuvaile kotiasi kolmella sanalla

Sopiva Mukava Rauhallinen

Mitä tekisit, jos voittaisit lotossa 10 miljoonaa?

Mulle riittäisi paljon paljon vähempi. Mutta jos 10 milliä pärähtäisi tilille, niin varaisin siitä 0,02% itselleni, 0,05% lähipiirin "tarpeisiin", laittaisin 1 millin sijoituksiin ja loput säätiöisin.

Lempiherkkusi?

Karkkiherkku on salmiakki, mutta siipan leipoma kääretorttu on mmmmmmm-ihanaa ja isoäidin makea marenkipiirakka oli täydellistä.

Mieleesi jäänyt YouTube-video?

https://www.youtube.com/watch?v=l2JIu4n6uvw 

Ainakin Kathrine Switzerin kokemus Bostonin marathonilta on jäänyt vahvasti mieleen. 

Videota ei voinut upottaa blogiin, joten kuvassa on linkki YouTubeen.

Lempihedelmäsi?

Nautin aina kauden hedelmiä ja nyt herkkuani luumut, jotka on todella mehukkaita ja lisäksi vielä edullisia. 

Mitä kaipaisit enemmän elämääsi tällä hetkellä?

Rautaista luottoa siihen, että tässä tulee käymään vielä todella hyvin.

Horoskooppimerkkisi ja nouseva merkkisi?

Olen leijona, joka nousee joka aamu venytellen sängystä, välillä syvältä pohjalta ponnistaen ja toisinaan ketterästi. Kuten huomaat, mulla ei ole hajuakaan nousevasta merkistä ;-)

Mikä rästiin jäänyt asia sinun pitäisi tehdä, mutta et millään viitsisi?

Pitäisi ottaa yhteyttä kodinkoneyhtiöön, että tulisivat huoltamaan pesutornia ja siirtäisivät sitä hiukkasen. En tajua miksi tämä asia on roikkunut vain mielessä enkä tee asialle mitään. Asia on kuitenkin pakko hoitaa tämän vuoden puolella, eli mulla on vitkutteluaikaa parisen kuukautta, hehee.

Tärkein asia, jonka olet oppinut elämäsi aikana?

Asiat järjestyy aina - jollakin tavalla.

Syksyn ja rakkauden sydänkäyrää

Äärettömän pitkän ajan jälkeen laitan tällaisen viikkopäiväkirjan tulille :)

Sunnuntaina

Minä joka en pidä autolla ajamisesta istahdin kuskin paikalle ja ajelin Tuusulaan. Parkkeerasin auton ison keltaisen talon viereen. Haistelin ulkoilmaa ja mietin kuinka kaunis onkaan syyssää, nyt kun ei sada tai tihuuta. 

Käveltiin hiekkatietä, soratietä, lohkarekivitietä, asfalttitietä, heitettiin u-käännös ja palattiin samoja reittejä takaisin. 

Katselin ihmeissäni tienpiennarta, näin parissa paikassa lupiineja, jotka olivat päättäneet hehkua syvän violetteina näin syksyllä. Voiko tämä olla totta?

Maanantaina

Oltiin pitkän iltakävelyn loppusuoralla ja mietittiin mitä laitetaan iltaruuaksi, kun muistin, että Meri Valkaman kirjailijahaastatteluahan meidän piti mennä kuuntelemaan. 

Pikainen vilkaisu kelloon kertoi, että jos kävellään tosi nopeasti niin ehditään tilaisuuteen mukaan. 

Minulla oli vähän nihkeä mielipide Valkaman kirjasta "Sinun, Margot" ja mietin vaikuttaako se ajatuksiini kirjailijasta. No ei vaikuttanut. Selkeäsanaista Valkamaa oli mukava kuunnella ja hänen sekä haastattelijan keskustelu kirjan aikakaudesta, Saksojen yhdistymisestä ja siihen liittyvistä asioista oli mielenkiintoista.

Iltaruoka jäi tekemättä.

Tiistai

Jaa-a. Niskajumppa taisi olla päivän antoisin hetki.

Keskiviikkona

Nuorimies ilmoitti tulevansa käymään töiden jälkeen. Siippa leipoi jo menneiden nimipäivien kunniaksi maan parhaimman kääretortun. Oli ihanaa istua iltaa, pelata korttia ja rupatella. 

Juteltiin Meri Valkaman mielipiteestä itäsaksalaisten suhtautumisesta Saksojen yhdistymiseen tai oloihin sen jälkeen, pohdittiin kaasuputken vaurioiden aiheuttajaa ja mietittiin salaliittoteorioita, juteltiin keikkakokemuksista, parista artistista, oluen juonnista tuopista versus tölkistä ja siitä kuka haluaa syödä Fazerin sinisen suklaalevyn vai jätetäänkö se odottamaan joulun aikaa. 

Vietiin nuorimies kotiin ja kotimatkalla mietin miten onnellinen olenkaan perheestäni.

Torstaina

Menin kaupungille labraan, katsoin kun rauhallinen kaveri otti verta minusta ja toivotti sitten mukavaa päivän jatkoa. Kotimatkalla junassa etsin YleAreenan Levylautakunta-tallenteen, pistin kuulokkeet korviin ja tuijottelin ohikulkevaa maisemaa. Joutsenet uivat Töölönlahdella ja kaikki näytti olevan kuten tavallisesti. 

Yksi biisi alkoi soida hämyisesti, kuin tynnyrin sisältä. Pysähdyin melkein heti lauseeseen: "Suru kulkee aina kanssain kulkien" Että laitoit sitten kaksi kulkea sanaa samaan lauseeseen? Kuulinko väärin, vai oliko se tarkoituksellista? No sait ainakin huomioni, hetkeksi. Mutta sitten ajatusvirta vei mukanaan ja mietin entistä työkaveriani... ja Boom! Jotain tapahtui kappaleessa. Se kasvoi niin, että ihokarvani heräsivät ja sisälläni myrskysi. Keskeytin biisin ja laitoin sen soimaan alusta. Kulkien -sanat osui hermoon samalla tavalla, mutta mitä pidemmälle biisi eteni sitä kosteammaksi silmäni muuttuivat. Melkein ehdin koota itseni ennen kuin piti hypätä junasta ulos (huomaa, että olen aika herkillä). Tulin sisälle kotiin ja palasin töihin, eli etä-leimaus sisään ja näpyttelemään.

(Kasper: Kirjaimet)

Perjantaina

Mies laittoi kesken retkipäivänsä viestin: "Moi, lähdetkös nimpparikahveille Eloon-eloon-elämään siinä kahden hujakoilla? Minä tarjoon!"

Arvaa lähdinkö :D 

Muutama lounastaja oli lopettelemassa ateriointia. Vanha mies istui pitkään ja seurasi kuinka pieni tyttö touhuili leikkipaikalla. Me oltiin ikkunan ääressä. Oli ihanan rauhallista.

Edessäni oli tuoksuva kahvi ja suloinen leivos. Sellainen syksyn keltainen herkku, jossa oli sydämellinen syke kirjailtuna kuoreen. Sitruuna-mikä-ikinä-olikaan oli niin hyvä, että viettäisin toisenkin kerran nimppareita!

Käveltiin kiertotietä pitkin kotiin. Matkalla istahdettiin ihan muuten vaan omenapuutarhaan penkille. Katselin kuinka tuuli heilutti valtavien kuusien runkoja. Kuuntelin puiden lehtien kahinaa toisiaan vasten ja tunsin kovan, mutta lämpimästi puhaltavan tuulen ihollani. Oli ihana syyspäivä ja viikonloppu oli alkamassa!

* * *

Tämän viikon parasta antia on ollut perheen ja ystävän kanssa rupattelu. Lisäksi aurinko on pilkahtanut ja luonto näyttänyt syvää ja hyvää värikirjoa. 

Kastanjat peittävät lähikatua kuten alla olevassa kuvassa omenapuun sato omakotitalon sisääntuloreittiä. En uskaltanut edes yhtä poimia mukaani, vaikka arvelen, ettei talon väki niistä piittaa lainkaan.

Monimutkaisia polkuja

(Editoitu jälkeenpäin pienen ajatuskuvion seurauksena)

Katselin tässä yksi päivä elokuvaa Mary Shelleystä. Frankenstein -kirjan luojasta. 

Reilut parisataa vuotta sitten kuusitoistavuotias kirjailijan urasta haaveileva Mary Godwin tapasi runoilija Percy Shelleyn ja rakastui tähän. Vanhempiensa vastustuksesta huolimatta tai juuri siitä syystä Mary karkasi miehen matkaan ottaen mukaansa sisarpuolensa Claire Chairmontin. 

Pari vuotta myöhemmin kolmikko lähti Geneveen lordi Byronin luokse, johon Claire oli rakastunut. Elämä huvilalla oli railakasta. Iloliemi, huuruiset hetket, suru ja kiihko lensivät kartanon sisällä. Ulkona myrskysi ja oli kylmä Tambora-tulivuoren purkauksen aiheuttaman ilmastonmuutoksen vuoksi.

Ajankuluksi kerrottiin kummitustarinoita ja lopulta Byron julisti tylsyyden karkoittamiseksi vierailleen kauhutarinan kirjoituskilpailun. 

Byronin henkilääkäri John Polidori alkoi kehitellä huvilalla modernia vampyyritarinaa ja Mary puolestaan kirjoittaa tarinaa hirviöstä, joka saatiin herätettyä eloon sähköllä. 

Talon tunnelma muuttui ilonpidosta murheeseen ja lopulta tunteet ja riidat nousivat niin pintaan, että Shelleyt palasivat kotiin Lontooseen. Maryn ja Percyn suhde rakoili, mutta Mary jatkoi kirjoittamista ja sai lopulta valmiiksi tarinansa Frankensteinin hirviöstä. Hän vei kirjansa kustannusliikkeestä toiseen vain saadakseen hylkyjä.

Lopulta Frankenstein kuitenkin julkaistiin. Ei Maryn nimellä vaan Percy Shelleyn, koska ... niin, koska Mary oli nainen. (Lontoon kirjakustannusmaailma sentään muutti mielensä toista painosta tehtäessä ja vihdoin Mary Shelley sai nimensä kirjan kansiin.)  

Otteita: "Oli synkkä marraskuinen yö, kun näin uurtamiseni tuloksen. ... Muista että olen sinun olentosi. Minun pitäisi olla Aatami, mutta olenkin langennut enkeli, jonka pakotat pois ilon luota syyttä suotta. Näen kaikkialla onnea... josta .. josta yksin minä jään aina paitsi. Olin hyvä ja suopea. Kärsimys teki minusta pahan. Teki minusta onnellisen. Olen jälleen hyveellinen. Pian minä kuolen. Silloin tunteeni katoavat. Pian tämä polttava kärsimys on ohitse. Nousen hautajaisroviolleni voitonriemuisena - ja ilakoin kiduttavien lieskojen tuskassa. Henkeni nukkuu rauhassa, ja jos se jotain miettii, se ei enää mieti tätä. Hyvästi."

Elokuvan perusteella nuo kirjan lauseet kenties kuvailivat myös kirjailijan omaa elämää. Kuinka sukupuoli vaikutti arvostukseen. Miten kaipuu ja suru mursi mielen ja siirtyi omiin näkökulmiin. Ja miltä tuntui kun lopulta löysi oman äänensä, näki oman kädenjälkensä ja pystyi toteamaan, että minä tein sen. 

Lopputekstien pyöriessä kiipesin tuolille ja kaivoin kaappini uumenista yhden harvoista nuoruuteeni liittyvistä muistoista, lehtikotelon täynnä kuvisvihkoja. Elokuvan Geneven tapahtumia katsellessani olin nimittäin kuullut kiihkeiden ja juopuneiden runoilijamiesten lausuvan runoa. Tunnistin säkeen heti. Se oli jossain sisälläni ja hetken päästä kaivaessani menneisyyttä löysin säkeistön omituisen lintuolennon alta. 

Luin runoa ja ihmettelin sen voimaa. Mikä lie siinä vedonnut nuoreen minään. Miten ihmeessä saatoin heti tunnistaa sen. Enhän osannut yhdistää sitä lordi Byroniin. En tiennyt kirjoittajaa.

Päädyin kaivelemaan vihkojani enemmänkin. Löysin sieltä hupaisia kauhukuvituksia, joita nuorena piirtelin. (Löysin myös ihanan muiston nuoruuden ystävästäni. Kirjoitin hänestä jo aiemmin, mutta postauksen sekavuuden vuoksi editoin nyt pois.)

Lopputulokseksi käteeni jäi mielenkiintoinen elokuva naiskirjailijasta, hervottoman sekavista ja komeista runoilijamiehistä, omituinen yhteys omaan menneisyyteeni ja ihmeellinen voimaantuminen Mary Shelleyn lopulta saamasta arvostuksesta. 

Jos Mary Shelley pystyi löytämään oman äänensä tuossa maailman ajassa 200 vuotta sitten, niin enköhän minäkin voi päästää irti epäilyksistäni ja luoda jotain uutta.

Näillä mennään!

Ihanaa syyskuun loppua sinulle ♥

Mary Shelley -leffa on nähtävissä Yle Areenassa 3.10. asti: https://areena.yle.fi/1-60937564

Muutoksen vaiheessa

Aika on kulunut. Olen kirjoittanut useita sanoja tähän alle. Katsonut niitä, nostellut hartioitani, pudistanut päätäni ja poistanut kaiken. Tässä välillä on tapahtunut paljon, mutta kaikesta en ole voinut kirjoittaa. Tämä on alkurypistys, jotta pääsen vauhtiin. Ensiviikolla tulee lisää :)

Paluu menneisyyteen

Kahden ja puolen vuoden jälkeen olen palannut pikkuhiljaa toimistolle. Testattu on. Tuntuu oudolta, kivalta ja totta puhuen myös aikaa vievältä.

Paluu muistutti, kuinka hyvältä tuntuukaan seistä työpöydän äärellä ja naputella näppistä. Ryhti on parempi ja pääkin suoremman niskalenkin varassa. 

Vierineet kuukaudet ja vuodet ovat kuitenkin aiheuttaneet nuhjuuntumista. Sen tajusin heti ensimmäisenä lähipäivänä. Tarvoin samoin tein ostoksille. Siinä sovituskopissa lahkeita jalkaani vetäessäni päätin, että helpotan toimistopäiviin (kahdesti viikossa) liittyviä aamujani ja käytän jokaikinen toimistopäivä samoja siistejä housuja. Kuka sitä katselee, onko minulla aina samat vaatteet. Ei kukaan. 

Kotona avasin vaatekaapin ja testasin mitkä puserot toimivat uunituoreiden housujen kanssa. Löysinpä kaapistani hyvän hameenkin, johon voin pujahtaa aamuina, jolloin mieleni tekee hameilla. Eli minulla on yhdet housut ja yksi hame, sekä neljä siistiä puseroa ja pari neuletakkia. Jakku saa jäädä hankkimatta, se olisi kyllä hyvä juttu, mutta... nyt en viitsi. Näillä mennään. 

Nyt työhönlähtöaamuni ovat erittäin helppoja, kun minun ei tarvitse miettiä miltä minusta tuntuu ja mitä haluaisin pukea päälleni tänään. Yhdessä tangossa odottavat vähäiset vaihtoehtoni ja ne kaikki sopivat yhteen toistensa kanssa. Tadaa!

Hakuammuntaa

Olen tässä miettinyt miten muutun erakoituneesta kotikonttorilaisesta sosialisoituneeksi toimistolaiseksi. Ensin ajattelin, että peräkkäiset päivät toimii parhaiten ja menin työpisteelleni keskiviikkona ja torstaina. Illalla olinkin sitten täysin käkenä tai ehkä paremminkin kuolleena lahnana lattialla. Viikonloppuna laskin nopeasti yhteen yksi plus yksi ja sain tulokseksi seuraavalle viikolle lähipäiviksi maanantain ja perjantain. Idea tuntui toimivan. Paitsi, että perjantaina olin taas raatona koko illan. Tällä viikolla olin toimistolla maanantaina ja torstaina. Ja nyt perjantaina tuntuu perjantailta, sillä lailla kivasti. 

Siinä sivussa

Ehkä parasta tässä konttorielämässä on palaaminen kaupungin sydämeen. Kävellessäni eilen auringon paisteessa hammaslääkärille näin valtavan mainoslakanan peittämässä rakennustelineitä. Näkymä Espanjassa vaelluksella olevasta naisesta antoi minulle mahtavan virtapiikin. 

Ansaitsen tosiaankin :)

Olin niin hyvällä fiiliksellä tuosta mainoksesta, että puristin vain 80 prosenttisesti kynsiäni kämmeniini hammaslääkärin sukeltaessani suuhuni. 

Mietin tulevaa suunnitelmaamme ja laskin, että näillä haaveilla ja toiveilla selviän mainiosti tämän syksyn ja talven. 

Ja kyllä tosiaankin, toiveita kannattaa heittää ilmaan. Joskus elämä yllättää niin nopeasti, ettei ehdi edes ajatuksissa sanoa "Häh!"

Itsesabotaasiako?

Voiko v***tukseen tukehtua? Mitä en enää ymmärrä?

Kokonainen nainen

Lomailin viisi viikkoa. Viisi. Se on hirveän pitkä aika. Ja se tuntui nahoissani. Olin tyytyväinen. Nautin kesästä. Nautin miehestäni ja tietysti nuoresta miehestä joka palasi Suomeen ja meidän luokse. Nautin ystävistäni, luonnosta, merestä, järvestä, sateen ropinasta ja auringosta. 

Nukuin hyvin, söin hyvin ja tunsin palautuvani elävien kirjoihin. 

Ensimmäisillä viikoilla huomasin, että kivut olivat kadonneet. Ei kipua missään. Ei yhtään. Ihmeellistä.

Puolivälissä lomaa

Olin lupautunut menemään työkoulutukseen. Sen piti kestää kolme tuntia. Siinä meni koko päivä. Aamupäivällä pähkäilin teknisiä ongelmia jotka tietysti jatkui myös koulutuksen alkuosassa. Päivän anti oli kuunnella sujuvasti engantia italialaisella ja saksalaisella aksentilla, mutta portugalilaisen puhe meni kuin vesi hanhen selästä korvieni ohitse. Asiaa olisi ollut vaikka kuinka paljon, mutta aikaa ei.

Minulle selveni hyvin nopeasti, että syksystä tulee vaativa vain tämän yhden järjestelmän kanssa. 

Mietin miten koulutan toiset, kun oma koulutus on kurkistus jäävuoren huipulle. Hapettomassa tilassa oli aivan liian paljon selviteltävää ja testattavaa itselleni. Puristi rintaa. 

Laitettuani läppärin kannen kiinni hengittelin syvään ja päätin unohtaa koko asian loppuloman ajaksi.

Nollauksen nollaus

Viisi viikkoa tuli täyteen ja oli töihin paluun aika. 
Maanantaina aloin käydä läpi järkyttävää määrää sähköposteja.
Tiistaina sain viestin, josta mulla meni kuppi nurin. En jaksa ihmisiä, jotka ei hoida omia tehtäviään vaan siirtelevät niitä muille.
Perjantaina sain oikein appelsiinin kokoisen tukoksen nenääni. Teki mieli repiä hiukset irti päänahasta ja huutaa äänihuulet riekaleiksi...

Lopetin työt ja suljin suuni. Olin hiljaa.

En tiedä miten jaksan. Vähän lamaantunut olotila. 

Ensimmäinen viikonloppu

Jos olisin saanut valita, en olisi lähtenyt perjantaina mihinkään. Mutta koska kauan aikaa sitten oli sovittu että mennään ystävien mökille viikonlopuksi, totesin että lähdettävähän se on. 

Automatkalla työkuviot pyöri neljä tuntia nonstoppina mielessä, miten selviän syksystä, mitä teen sen tyypin kanssa, miten hoidan tämän työn, mitä, miten, miksi, paska, paska, paska... 

Ja kun oltiin perillä ja istuttiin valmiiseen ruokapöytään päästin suustani tuskaisen ähkäisyn ensimmäisen työviikon tunteista. 

Ystävät

Se mies on jutellut aikaisemminkin työhön suhtautumisesta, omista kokemuksistaan pitkältä ajalta. Kuuntelin kaverin puheita. 

Sunnuntaina kun olimme aamiaisella kiitin miestä. Totesin, että yritän taas vaihtaa asennetta, että aamulla aloitan tyhjältä pöydältä, teen oman osuuteni ja kun kello lyö sopivasti, niin mun työhanskat tippuu kädestä ja yritän olla ajattelematta enää työkuvioita. 

Kotimatkalla mietin nelisen tuntia lauseita jotka ovat pyörineet vuosikausia mukanani: 

• otan oman vastuuni
• voin aina valita asenteeni, toimintatapani ja ajatukseni
• muistan olla kiitollinen hyvistä asioista (hyvän asian lähde ei ole minussa itsessäni vaan toisessa ihmisessä tai luonnossa)
• puhun oman totuuteni, ilmaisen rajani, puhun selvästi ja suoraan (ja tässä törmään seinään, tätä täytyy harjoitella)
• luotan, että asiat järjestyy, ne on aina järjestyneet
• ja muistan, että tämä kaikki johtuu osittain koronasta ja 2,5 vuoden etätöistä

Toinen työviikko

Aloitin maanantain tekemällä sarakkeet:

mikä aiheuttaa negatiivisia fiiliksiä
voinko vaikuttaa, jos voin -  mitä minun pitää tehdä, jos en voi vaikuttaa - viisveisaan koko asiasta

Samana päivänä täytin listaa. Seuraavana unohdin täyttää. Keskiviikkona täytin. Torstaista en muista enää miten päivä meni. Perjantaina sain taas soiton, joka ahdisti pirusti kehossa ja veti lihaksiani kieroon.

Sitten aloin surffailla netissä etsiäkseni vaihtoehtoja päänsärylle ja potutukselle. Ehkä opintovapaa voisi olla pelastukseni?

Onko hyviä ideoita?

ps. kaikki kuvat on Kuhmalahdella olevasta Taidepappilasta, jossa taiteilija Teemu Luoto asuu ja tekee keramiikkaa.