Marraskuun viidestoista
Olemme kiertämässä saarta, lounaasta pohjoiseen ja länteen. Ajamme saaren keskiosan läpi, upeiden laaksojen kautta pohjois-rannikolle Sao Vicenten kylään. Täällä on suuria laavakallioisia merivesialtaita.
Merenkäynti on kova. Mantereella eilen riehuneet myrskyt ovat kuulemma tulossa saarelle. Meillä kaikilla on tuulen pitävät takit päällä, mutta vesialtaissa on paljon uimareita. Joko heillä on hylkeen nahka pinnassaan tai vesi on lämmintä. En usko jälkimmäiseen, ehkä vain tämän hiukset irrottavan tuulen vuoksi.
Kun jatkamme matkaa näen pahoja metsäpaloalueita. Oppaamme toteaa, että hänen tullessaan saarelle 80-luvulla ei metsäpaloja paljoa ollut, mutta 2010 jälkeen niitä on ollut usein. Pian hän hikeentyy puhuessaan poliitikkojen reaktioista elokuun suurpalossa. Ilmeisesti metsän annettiin osassa saarta palaa ja kuviteltiin, että se sammuu itsestään, mutta näin ei käynytkään, vaan tuli levisi todella laajalle alueelle. Ja täällähän vedensaanti liittyy oleellisesti terveen puuston määrään.
Opin banaaniviljelmällä kävellessäni, että banaani ei olekaan puu, vaan ruoho, joka tekee vain kerran elämässään kukan, sitten 40 kiloisen banaanitertun ja siinä se elämä sitten onkin. Viereensä banaani versoo uusia ruohoja, joista vain 1-2 jätetään elämään, jotta näitä alamittaisia banaaneja kasvaisi lisää. Madeiran banskut on 14 cm pitkiä ja EU säännökset vaatii että pituus tulee olla 16 cm, eli Madeiran makoisia herkkuja saa vain saarelta ja Portugalista.
Illalla tuulee 20 metriä sekunnissa ja sataa. Mutta sen kovempaa myrskyä en huomaa.
Marraskuun kuudestoista
Kävelemme taas. Löydämme meren rannan vieressä kulkevalta reitiltä kallioon hakatun kävelytunnelin.
Tunneli on valaistu, mutta on kuitenkin mukavan hämärä ja nyt leveyttäkin on sen verran, että vastaantulijan mahtuu ohittamaan mukavasti. Vesitippa tipahtaa välillä otsaani, mutta jännittävintä on kuunnella meren ääntä vasemmalla puolellani. Enkä vain kuule, vaan koen jopa kehossani meren aaltojen iskun kallioon. Tunnelin puolivälin tienoilla on louhittu "ikkuna" josta näen onkalon kautta merelle. Hieno paikka!
Olin etukäteen arvellut, että vanhat kokemukset pyramidin ahtaista käytävistä ahdistaisivat täälläkin, mutta nämä tunnelit ovatkin mukavan kihelmöiviä paikkoja :)
Kallion sisältä pois tultuamme pääsemme vielä jonkin aikaa eteenpäin, kunnes reitti on suljettu maanvyörymien vuoksi. Toinen maanvyörymäuhka oli sulkenut kauniin levadareitin tänä vuonna. Mietin miten helppoa ja turvallista meillä kotona on, kun harvemmin kulkureitit poistuvat käytöstä kuukausiksi tai pidemmäksikin aikaa.
Marraskuun seitsemästoista
Vielä ehtisi tutkia saarta, joten lähdemme katsomaan Garajaun niemen kärjessä seisovaa Kristus patsasta (Cristo Rei). Patsas rakennettiin vuonna 1927 eli neljä vuotta ennen Rio de Janeiron isompaa versiota.
Alueella on mukavan rauhallista, patsaalta pääsee kävelemään portaita pitkin aivan niemen kärkeen asti taikka parkkialueelta alas hiekkarannalle.
Rannalle emme nyt poikkeuksellisesti lähde laskeutumaan. Askeleita tällä matkalla on tullut paljon ja jalkalihakseni toimiikin jo hyvin, mutta pilvet kaikkosivat jonnekin ja nyt aurinko paahtaa taas täysillä eikä mutkaisella tiellä ole varjon ajatustakaan.
Palaamme siis kaupunkiin, jossa vanhat ralliautot lähtevät renkaat vinkuen satama-alueelta ylemmäs vuoren mutkaisille teille. Mistä tuleekin mieleen, että kävelykadulla on Ari Vatasen ja Henri Toivosen nimet katulaatoissa, miehet kun ovat voittaneet Madeira rallin menneinä vuosina.
Marraskuun kahdeksastoista
Viimeinen aamukävely Madeiralla. On ihanan lämmin aamu, paikalliset nojailevat bussiaseman kioskilla kapealle tasolle ja juovat pientä aamukahviaan. Minä sanon heit pikkupuistolle, mukavalle italialaiselle ravintolalle, kävelykadulle, katedraalille ja rantakadulle.
Loppupäivä kuluukin istuessa. Ensin bussissa, sitten lentokentällä ja lopulta koneessa. Kotimatkalla piirtelen vihkoon ja käyn puhelimen valokuvia lävitse rajaillen ja siivoillen niitä. En oikein jaksaisi istua paikallani näin pitkään.
Lopulta kuitenkin pääsemme kotiin nuorenmiehen kyydissä ja rupattelemme yömyöhään.
Olen edelleen Madeiran aikataulussa, eli pari tuntia jäljessä kaikesta.
Ihanaa olla kotona.
Marraskuun yhdeksästoista
On kirkas päivä. Pitkästä aikaa syömme koko perhe yhdessä aamiaista. Ja yllättäen päivän aikana myös päätämme lähteä sienimetsään. Sää on mahtava, raikas ja piristävä. En ole mikään sieni-ihminen, mutta kävelen onnessani pehmeässä maastossa puiden lomassa ja kallioiden kupeessa etsimässä suppilovahveroita.
Kotona teemme suppiskeittoa ja totean varovaisen maistamisen jälkeen, että voisin kai minä tässä iässä jo pikkuhiljaa oppia lapsuuden sienikammosta pois :) Meille jää vielä iso läjä sieniä siivottavaksi vaikka nuorimies viekin oman ämpärinsä illalla lähtiessään.
Jätän siivoamisen suosiolla huomiseksi.
* * *
Madeiralla oli tosi hieno käydä. Luonto on mahtava ja lämpötila miellyttävä tähän aikaan vuodesta.
Pidin eniten aamujen hiljaisesta tunnelmasta kaupungissa, kun paikalliset lähtivät töihin ja turistit nukkuivat ;-) Ja lämpimistä illoista, siitä kun vuorilla olevien kylien valot näkyivät upeasti kaupunkiin ja yleistunnelma oli ihanan laskeutuva.
Funchalissa puistot olivat suosikkipaikkojani, varsinkin se pieni aivan kävelykadun kupeessa.
Laaksot saaren keskiosissa oli käsittämättömän vehreitä ja pohjoisessa sekä idässä oli upeaa rosoisuutta.
Korkeuserot ovat suuret, joten mäkiä, rappusia ja mutkaisia teitä riittää.
Bussiliikenne on halpaa ja se toimii hyvin, jos ei halua mennä minnekään bussilla numero 7, hehee.
Marraskuussa paikallisia tapahtumia oli yllättävän paljon. Muutaman päivän kestävä Street Arts Festival, jossa oli paljon katutaidetapahtumia. Hyväntekeväisyysviikko, jonka aikana oli myös paljon laulu- ja musiikkiesityksiä sekä myyntikojuja, joiden tuotto meni hyväntekeväisyyteen. Muotinäytös oli rakennettu yhtenä päivänä kävelykadulle. Ja muutamana päivänä oli vielä Madeira Rally Legends kisa.
Jouluvaloja pystytettiin jokaisessa kylässä vimmatusti ja ne sytytetään joulukuussa. Eli sitä kohti mennään kovaa vauhtia.
