lauantai 2. helmikuuta 2013

Leijonan metsästystä

Olisi pitänyt lukea tammikuun alussa kuukauden horoskooppi. Olisi pitänyt uskoa siihen ja jäädä kotiin tai kadota ulkomaille (= rakkauden kuiluun) koko kuukaudeksi.

Sillä kuukauden toiseksi viimeisenä päivänä luin tämän tekstin:

"Marsin oppositio toimii tehokkaana suodattimena tammikuun tekemisille, sillä mikään sinulle vastentahtoinen tekeminen ei nyt tahdo sujua ilman kipeitä vastoinkäymisiä (kyllä, just kipeitä).
Olet jollain tavalla sodassa itsesi ja elämäsi mielekkyyden kanssa (ihan just näinkin).
Viisainta olisi ottaa tietoisesti mahdollisimman leppoisa asenne ja vain kieltäytyä vähänkään harmittavien rutiinien tekemisestä. Kyllä ne ehtii sitten helmikuussa, jos ovat välttämättömiä (kyllä jälkiviisaus on sitten helppoa).
Venuksen ja Pluton kulminaatio tuo sekin tullessaan painavan ratkaisun taakan. Jos sinulla on mahdollisuus loikata rakkauden kuiluun, niin nyt olisi viisata vain tehdä se (häh, ai olisko ollut?)."

Fly away
Mikä siinä on, ettei kaikille leijonille lähetetty tätä kuukausihoroskooppia ennen vuodenvaihdetta? Tästä lähtien tilaan astron vuosipaketin itselleni, enkä häpeile sanoa itselleni tai toisille Ei silloin kun taivaan merkit näyttää salamoita ja tappuroita.

No onnekseni vanha kuu on takanapäin ja nyt alkoi helmikuu. Lasihelmi taikka helmi simpukan, kirkas ja loistava. Jos mä en kuole tähän hermokipuun, niin sitten mä jatkan matkaani, kohti valoista aikaa, lähemmäs kevättä ja pitenevää päivää.

Tilaan nyt siis aurinkoa! Valoa kansalle, kuuleeko joku siellä jossain!!! Jotta keho parantuu nopeammin, niin pitää saada mieli virkeämmäksi ja olo rennommaksi. Ja aurinko tehoaa minuun aina.

Ei voi olla sattumaa, että kohtasin tämän vinkeän postikortin eilen kaupassa. Saatoin heti kuvitella itseni leijumaan yläilmoissa, punaiset sukat suihkien. Tähän kyytiin kaipaan ja haluan.

Kyllä nyt on aika siirtyä korkeampiin ilmavirtauksiin =).

12 kommenttia:

  1. Toivottavasti kipu hellittää pian ja voit leijailla kevyesti eteenpäin, kuten tuossa kuvassa. Minulla on hermokivusta vain pieni aavistus ja en voi muuta kuin ihmetellä ja ihailla elämänasennettasi -sisukas ihminen, sinä!

    Kaikkea hyvää helmikuulle ja valoisaa kevättä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilen aamulla oli jo kahdeksalta valoisaa ja aina vaan paranee, kun tästä eteenpäin mennään. Eihän tässä kannata siis vielä hanskoja kehään heittää ;-) Luulis, että nykyinsinöörit osais jo kehittää pyyhkeen, jonka voisi kietaista hartioille ja lähteä liitämään lintujen lomaan. Tänään olis ollut mitä kaunein sää suihkia miedossa plussa kelissä =)

      Oikein antoisaa opiskeluviikkoa sinulle <3

      Poista
  2. Aurinkohan on leijonan planeetta, joten ei ihme että kaipaat sitä nyt. Onneksi se lähenee päivä päivältä ja tuo sinulle ja meille muillekin voimansa ja valonsa. Vieköön se myös kipusi pois.

    Kuvan nainenhan on kuin ilmetty sinä, tumma, kaunis ja lennokas....=)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, voisin toki makoilla savannilla puun juurella ja heilutella raukeana häntääni, ainakin jos olisin eläinleijona =D.

      Tuosta kuvan naisesta voisin kyllä ottaa oppia, sehän tekee jotain ihmeellistä. Pitäisikö meidän kaikkien miettiä jotain uutta ja uskomatonta imitä haluaisimme tehdä ja sitten vaan aloittaa =) Supertyypit näyttävät vetoavan minuun, minulla on niistä jo pieni kuvakokoelma. Täytyy varmaan tehdä heistä joskus juttu =)

      Ihanaa viikkoa sinulle <3

      Poista
  3. Birgitta, ilman muuta sinä leijut tuossa!

    Jos haluat tietää itsestäsi enemmän googlaa 'leijona' blogistani.

    Paras ystäväni on leijona, joten tiedän...;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heilunkohan sen laiskan ja kehittyneemmän välissä ;-)

      Poista
  4. PS. Oletko ajatusten lukija? Osui ja upposi, mitä kommentoit arvontaani...

    Tässä sinä http://leenalumi.blogspot.fi/2009/07/leijona-heinakuun-22-elokuun-21.html

    Minulla on salainen kirja, josta voin katsoa senkin, kenen kanssa leijona sopii yhteen ja kenen ei. Bessu ei uskonut minua, vaikka sanoin, että kaksonen ei käy valtiatar-leijonanaiselle, eikä etenkään skorpioni. Nyt jo kaksi virhettä...,mutta hän on vasta 40+ eli kaiken ehtii korjata;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me mennään hyvällä synkalla =) Vaikka mä pääsen harvemmin koneelle kuin sinä, niin yritän pysyä matkassasi.

      40+ on niin nuori, että vielä ehtii vaikka mitä tehdä ja kokeilla =) Onkohan mullakin sama kirja, sellainen sinikantinen...

      Poista
  5. Voi Birgitta, lueskelin tekstejäsi joulukuulta asti ja niissä oli sanoja, joista oli koostettu lauseita, ne kolahtivat. Kiusaamatta sinua enempää, sen sijaan että kommentoisin jokaista kirjoitusta erikseen, kommentoin yhteisellä kommentilla. Eikä tämä johdu laiskuudesta, ehei...

    Mitkä lihakset, mikä voima-runosi oli todella mukaansa tempaiseva. Unta, totta tosiaan, mutta mitä unta.

    Hulvaton, upea tarina oli "Jorma, kaikkien naisten unelma". Jännitys kesti loppuun asti ja tarina kantoi kliimaksiin. Sinusta ei aina tiedä, ei totta tosiaan...

    "Palaneen käryä", taas pieni ja todellinen tarina sekä kaiken kruununa nuori Clint Eastwood. Ratkaisuja ongelmiin ja silmien iloa, nam...

    Ah, "En voi kuin hengittää"-kirjoituksessasi oli todella mielenkiintoa ja mielenyhtymiä herättäviä sanoja ja sanapareja. Ja lopetus totta tosiaan, niin sinua ja raadollisen oivaltava...

    Mikä helmikuun aloitus... En ole jellona, en tosiaan. Omia astrologisia ennusteitani en ole vilkuillut, elämä nyt vain paiskii kiihtyvässä tahdissa kaikenlaista mielenkiintoista, joskus jopa mielipuolista, elämään. Eivät siinä astrologiat perässä pysy, arvelisin. Mainiota pohdintaa ja kiukutteluakin (????), olettaisin. Onneksi huumorintajuasi ei lyö mikään tajuttomaksi...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Pitsit, ihanaa, että käväisit. Olen iloinen, että kirjoittelet taasja hienoa, jos olen saanut hymyä kasvoillesi =) Valoisaa viikonloppua sinulle, heiluttele villisti pitsejäsi!

      Poista
  6. Hyviä lentoja aurinkoisella taivaalla!

    Tässä ote Leijona-naisesta yhdestä horoskooppikirjasta:

    "Jokainen mies toivoo, että samoin kuin annat auringon tai nuotion lämmön virrata ylitsesi, ihailisit myös hänen lämpöään ja antaisit sen hulmahtaa ylitsesi päästä kantapäihin vastaten siihen unisella hymyllä, joka olisi heräävien aistiesi airut." :o)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jopas on kirjassa tekstiä... "heräävien aistiesi airut"
      ... tässäpä on sitten miettimistä ;-)

      Antoisaa runonkirjoitusviikonloppua sinulle =)

      Poista