lauantai 3. helmikuuta 2018

Kolme huonoa - tai jotain

On vähän puristanut päästä. Niinpä SusuPetalin (ja ilmeisesti muidenkin) blogissa ollut "Kolme huonoa" tarttui minuun kuin purukumi kengän pohjaan.

1. kolme huonoa asiaa päivässäni (eilisen päivän elämää)
  • kotimatkalla huomasin, että tarkoituksella valittu paksu sukka puristi varpaat liian tiukkaan ja yksi kynsi nirhasi viereistä varvasta verille.
  • otin kesken matkan sukan pois jalasta ja kohta sen suojaamattomuus aiheutti, että kengän takana oleva paska sauma raapi nilkkaan uutta reikää.
  • ennen kotia mummo roistautti autollaan loskat päälleni nilkoista napaan asti. Minä siis seisoin suojatien kohdalla puolentoistametrin päässä ajotiestä. (Näin kuinka tien toisella puolella kävelevä mies luki huuliltani ruman sanan -tiedän että sillä on tosi huono kuulo, mutta luulen että se myös kuuli kiroiluni.)
  • neljäs on lisättävä, ruokakaupassa, mahani sanoi yllättäen mmmöööyr ja mun oli hiihdettävä pikapikaa vessaan. Siis ihan täydellinen tyhjennys, kesken kauppareissun, eikä kotona enää mitään oireilua, vaikka mitäs sitä oireilemaan, kun koko nainen on jo tyhjä ylhäältä alas.
2. kolme huonoa asiaa minussa
  • en ole täydellinen -en ymmärrä miksen voi olla - olen välillä täysi paska
  • kiukuttelin miehelle, olen sika -se on niin hyvä tyyppi, ettei sille pitäisi kiukutella aggressiivisesti
  • ärsytän itse itseäni 
3. kolme huonoa asiaa elämässäni
  • ei niitä oikeasti ole, mutta nyt on vaan 
  • ottanut aivoon oma itse ja media ja ihmisten tekemiset tai tekemättä jättämiset
  • olen vaan hiton turhautunut vähän niinkuin kaikkeen
4. kolme huonoa asiaa viimeksi kuluneen vuoden aikana
  • omat sairaudet
  • omat vaivat
  • ystävien sairaudet, en haluaisi kenellekään sairauksia, en osaa suhtauta niihin järkevästi, ne pelottaa mua
5. kolme huonoa asiaa blogissani
  • sanoja tulee liian harvakseen
  • ulkoasu on aina sama
  • valokuvaus on ollut jäissä, joten kuvapankki alkaa olla tyhjä

No sä tiedät, ettei tämä ole koko totuus. Mulla on suurin osa asioista tosi hyvin. On koti, on ruokaa, on työpaikka, on vaatetta lämmikkeeksi, on vanhemmat ja ystävät. Joo, ja sitten mulla on mut...

Eilisen päivän tila muuttui onneksi illalla. Pesin itseni ja liudan pyykkiä, no oli ihan pakko pestä ne kurat pois, heh heh. En siirtänyt omaa kiukkuani enää keneenkään - mahtavaa! Nuorimies tuli pitkästä aikaa kotiin ja meillä oli oikein hauskaa yhdessä. Huomasin, miten paljon piristyin siitä, että perhe on kasassa ja teemme asioita yhdessä. Olen todellakin ollut aivan liikaa oman pienen pääni kanssa kahden kesken ;-)

Eiköhän se taas tästä.

Parempia hetkiä meille kaikille toivottaen 

10 kommenttia:

  1. Kyllä sitä negatiivistakin saa välillä nostaa esiin vaikkaperuspositiivinen onkin - ja oletkin.

    Eikö ole ihanaa, kun "lapset" käy kylässä ja huomaa, että kasvatus on antanut ja kantanut ja siitä/niistä on tullut huipputyyppi!!!

    Rentoa viikon vaihdetta, rakas Birgitta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Negatiiviset tunteet on yhtä hyviä tunteita kuin hyvätkin. Ne kertovat meille mihin suuntaan olemme menossa. Minulle ainakin keho ja mieli huutaa, että tee nyt hyvä ihminen jo se u-käännös ;-).

      Kyllä, olet niin oikeassa. Näiden nuorten kanssa on niin ihana viettää aikaansa, siinä nuortuu oma mielikin samalla kertaa.

      Rennolla otteella tämä viikonloppu, ehdottomasti sellaista myös sinulle ihanainen ♥

      Poista
  2. Ajoittain vaan tulee sellaisia "Ei innosta mikään" päiviä ja silloin kyllä ärsyttää kaikki:) Sittenpähän taas ne paremmat päivät tosiaan tuntuu mukavilta..Tylsäähän sekin olisi jos aina olisi kivaa,osaisikos siitäkään sitten nauttia?! Ota tuosta minun sepustuksesta nyt taas tolkkua:).. Ihana kun ne lapset käy, että ne hetket on antoisia ja niistä osaa kyllä nauttia♥ Mukavaa alkanutta helmikuuta, tuokoon se vaan kaikkea mukavaa tullessaan♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päde, hyvin saa tolkkua :) Meillä on onkin samanmoinen tilanne nuoren miehen kanssa kuin teillä. Lomat on mukavaa aikaa, hauska seurata miten kaveriporukat kasvaa. Ja tietysti jutella ja jakaa asioita.

      Odotan tästä kuukaudesta helmiä. Jos välillä tekee syväsukelluksia, niin juuri sieltähän niitä helmiä voi löytää :)

      Ihanaa viikonlopun jatkoa sinulle ♥

      Poista
  3. Voi, niin tunnistan tuon tunteen ”ärsytän itse itseäni” :) Ei tosiaan riitä, että ympäristö ärsyttää ajoittain...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah! Juuri näin Esikko. Olisi niin paljon helpompaa ärsyyntyä vain toisten toilailuista, mutta kun sitä näkee omansa, niin ärsyttää tuhat kertaa enemmän.

      Lempeää viikonloppua sinulle ♥

      Poista
  4. Jess, joskus pitää vaan tuulettaa!
    Ja sitten jatkaa taas hymyillen eteenpäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä tuulee niin että heikottaa! Tätä oli hyvä tehdä. Kiitos Susu ♥

      Poista
  5. Hahaha... :D Niin rehellisen negatiivista! Kun jo pelkkä lukeminen oli suorastaan puhdistava kokemus, niin voin vain kuvitella, mitä oli kirjoittaa tuota. Kaikki tunteet on sallittuja, se pitäisi itsekin aina muistaa. Tsemppiä tulevaan viikkoon!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos KokoNainen ♥ Kyllä itselleen omista kypsymisistä ja kypsymättömistä tavoista avautuminen on näköjään hyvä juttu. Ei enää niin potutakaan.

      Poista