maanantai 30. joulukuuta 2019

Oletko valmis?

Aatto on ohitse ja olen siirtynyt ajatuksissani jo päiviä sitten uuteen vuoteen. Olen miettinyt mitä olen tehnyt ja jopa kuka minä olen (ilman paatosta ja pääkalloa).

Jos ja kun huomisen jälkeen olen itsekseni ja hetken irti työelämän myllerryksistä, saan varmasti syvemmän rauhan sisuksiini ja voin katsoa avoimin silmin mihin haluaisin mennä.

Siinäpä sitä onkin taas pohtimista tähän pikkuruiseen kuuppaan :D

Niin, ja sitten olet sinä siellä!

Suurkiitokset sinulle kuluneesta vuodesta. Kiitokset ilosta, jota olet tuonut minulle, lahjoista, kommenteista ja viesteistä. Vuosi toisensa perään olen ihmetellyt miten hienoa on ollut tutustua verkkomaailman äärellä ihaniin ihmisiin.

Kaikkea hyvää uuteen vuoteesi. Jos kaipaat muutosta vanhaan, niin ota tilalle jotain uutta. Uudessa kannattaa ottaa aluksi pieniä askeleita. Pienistä askeleista tulee helpommin tapa kuin isoista loikista. Jos taas mielesi tekee kulkea tuttuja latuja, niin pidä siitä ja nauti elostasi.

Sillä ei ole väliä sataako tai paistaako ulkona. Silläkään ei ole merkitystä onko pari kiloa lanteilla ylimääräistä. Vain sillä on merkitystä mille merkityksen annat.

Aina voi katsoa itseään ja muita lempeämmin. Mennä peilin eteen, heilauttaa hiuksensa sekaisin, mutristaa huulensa suppuun ja muiskauttaa lentosuukon vähintäänkin itselleen, jos ei muita ole lähistöllä.

Joten Skool sinulle ystäväiseni ja uudelle vuodelle ♥♥♥

16 kommenttia:

  1. Iloa ja säihkettä alkavaan vuoteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti, ja lisäksi reilusti hyviä kirjoja :D

      Poista
  2. Sinulle myös oikein hienoa uutta vuotta!

    VastaaPoista
  3. Samoin sinne, ihana Birgitta ♥
    Minä olen niiiiin valmis ottamaan uuden vuoden (ja vuosikymmenen) vastaan ja sovitaan, että siitä tulee rutkasti tätä nykyistä parempi eikös vaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sovittu! Tilataan rutkasti kaikkea hyvää tälle ja huomisellekin :D

      Poista
  4. Kiitos itsellesi siitä toivosta ja valosta, jota lähetät eteenpäin, jopa ruudun kautta. Hippunen siitä tuli myös joulun alla postissa <3 Siirrytään uuteen vuoteen ja tehdään siitä itsellemme ikimuistoinen ja lempeä. Skool!

    VastaaPoista
  5. Iloa ja valoa - uusi vuosikymmen on hyvä alku! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iloa ja valoa on hyvä affirmaatio. Tuntuu, että tammikuussa aurinkokin on taas tullut esiin :D

      Poista
  6. Kiitos itsellesi ihana blogiystävä, sinulla on upea blogi jossa on niin kiva vierailla! Onnellista alkanutta vuotta sinne ja mukavia bloggailuhetkiä♥

    VastaaPoista
  7. Kiitos -ja kaikkea hyvää tälle vuodelle Birgitta! <3 Suosituksesi vastaisesti otin "pitkän loikan", mutta joskus ei ole vaihtoehtoa. Valoa kohti mennään! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noh, kaikki suositukset eivät päde kaikkiin asioihin :D, tuo oli enemmän niihin uudenvuoden lupauksiin, joissa toive on iso tai epäselvästi mitoitettu (tästä onkin reilusti omakohtaisia kokemuksia, heh heh).

      Sinun loikkasi oli juurikin oikea sinulle tähän hetkeen. Olen varma siitä <3

      Poista