lauantai 6. maaliskuuta 2021

Runoilua

Runokurssi siirtyi keskiviikosta perjantai-iltaan. Se närästytti minua. Tunnollisena tyyppinä avasin kuitenkin illalla tietokoneen ja istuin kaksi ja puoli tuntia sen edessä. Siinä vilisivät silmissä vertaukset, metaforat, personifikaatiot, metonymiat, menonyymisyydet, synekdokeet ja symbolit. Huomasin piirtäväni luennoitsijan kuvaa muistiinpanojeni tilalle. Kuinka sen otsatukka oli valahtanut taas kerran silmille ja miten se hassusti nojautui alas ja eteenpäin (no mites muutenkaan näinä etäluentoaikoina). 

Tänään runokurssi pyörii edelleen mielessä. Sen eteen pitäisi tehdä työtä. Mutta nyt on lauantai ja mieleni tekee vain laiskotella. Lötjöilyn lomassa tajusin, että jotkut viime aikojen tapahtumat ovat olleetkin aika runollisia. Kuten vaikka:

Kaatuneen puun äärellä

Iltamyöhällä kävelemme huuhkajamaille päin, etenemme kapealla metsätiellä, kuuset notkuvat lumesta molemmin puolin ja mutkainen tie vie eteenpäin. Lopulta tie umpeutuu ja edessämme näkyy nuori mies ja nainen istumassa kaatuneen puun päällä. Mies kaataa termarista juomaa naisen mukiin ja lämmin höyry näyttää houkuttelevalta. Siinä nuo kaksi yhdeksän jälkeen illalla metsän siimeksessä juovat lämmintä mukeistaan ja rupattelevat. Kuinka romanttista, ajattelen samalla kun käännymme kapealle polulle. Olivatpa ystäviä taikka juuri toisensa tavanneita, niin en voi olla pohtimatta, että olisiko ilman tätä korona-aikaa heille tullut mieleen lähteä yhdessä iltaa istumaan lumiseen metsään :)

Punaisen pipon raikas ääni

Tiistaina noustessani korkealle sillalle jokin näkymätön kiinnittää huomioni. Kun kurkistan kaiteen ylitse alas, näen miehen seisomassa ryhdikkäänä keskellä-ei-mitään soittaen trumpettia.

Punainen pipo loistaa auringonpaisteessa. Viereinen Hakamäentien risteys autoineen ei kykene taittamaan soittajan ajatusta, vaan hän puhaltelee soittimestaan sulosointuja. Kerran mies laskee trumpettinsa, hän kääntyy ja näkee minut. Minä vilkutan miehelle. Hän vilkuttaa takaisin ja nostaa taas trumpetin huulilleen. Kuuntelen miestä hetken ja sitten minäkin jatkan eteenpäin.

Kantaa kaunotarta kyljessään

Olemme liikennevaloissa ja katson hämmästyneenä vastaan tulevien jonossa olevaa roska-autoa. Sen kyljessä minua katsoo Vermeerin tyttö helmikorvakorussaan. Syvästi katsoo ja kenties pohtii: vieläkö vain piirtelet vai osaatko myös lajitella? Minä hänelle mielessäni vastaan kauniin lausein miten monet ovat lajitteluastiani ja miten mukavalta niiden käyttö tuntuukaan. Kun ohitamme toisemme mietin miten hieno ajatus on noussut sen ihmisen sisällä, joka yhdistää taiteen näin arkiseen asiaan. Runoutta ja rakkautta, sitä sen täytyy olla. 

Opiskelut on vielä tekemättä. Päivä on edennyt liian pitkälle, vai onko ;-)

Voisin nyt ainakin tehdä yhden yritelmän, jota voin muokkailla myöhemmin paremmaksi. Miltä kuullostaisi runon aloitus:

Kaatuneen puun äärellä
punaisen pipon raikas ääni
kantaa kaunotarta kyljessään

Leppoisaa viikonloppua toivotellen ♥

10 kommenttia:

  1. Lyyristä elämää! Ihan oikeasti, runoutta ja tarinoita on joka puolella, pitää vain osata katsoa.
    Sinä osaat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt pitää tuijottaa kaikki mahdolliset paikat ja etsiä pienestäkin asiaa, kun muuten elämässä ei tapahdu mitään :D

      Poista
  2. Ihania kohtaamisia, ja kirjoitit niistä taas niin vangitsevasti ja valloittavasti. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satu, joskus osuu hyvin kohdalle mitä ihmeellisimpiä asioita ja tapahtumia <3

      Poista
  3. Onpa sulla lyyrinen elämä!
    Ja meillä on sama kurssi meneillään :)
    Yritin kirjoittaa kissanviiksistä, mutta eivät oikein taipuneet haluamalleni kiemuralle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurssilla nyt ainakin on lyyristä. Hauska että meillä molemmilla on sama kurssi meneillään. Mulla alkaa pienryhmät vasta ensiviikolla, joten vielä pääsen aika helpolla. Ensiviikolla täytynee munkin aloittaa taivuttelemaan asioita kiemuroille ;-)
      Oikein mukavaa kurssijaksoa sulle :)

      Poista
  4. Ihanasti kuvailet nuoren parin hetkeä, ja Vermeerin kuva roska-auton kyljessä kuulostaa hienolta. Ei tule ehkä heti roska-auto mieleen. Mukavaa alkavaa viikkoa Birgitta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli kyllä tosi romanttisen näköistä, vaikka arvelin, että saattoivat olla ihan vaan kavereita. Jos haluat nähdä tuon Vermeerin kuvan, niin käy kurkkaamassa linkistä. Hsl:n sivuilla oli myös video, jossa taiteilija teki kuvan jätemateriaalista. Aika huippua!

      Poista
  5. "Kaatuneen puun äärellä
    punaisen pipon raikas ääni
    kantaa kaunotarta kyljessään"
    Runon aloitus on upea. Odotan jo nyt innolla jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt alkaa tulla paineita :D
      Katsotaan mitä saan aikaiseksi.

      Poista