tiistai 16. maaliskuuta 2021

Yrityksen poikasia

Plaa-pla-plap-lap-pap-paa

Olen katsellut monta kertaa tätä tyhjää sivua ja miettinyt, että mistä ihmeestä sitä kirjoittaisi, kun elämässä ei tunnu tapahtuvan mitään. Vaikka, onhan noita yritelmiä:

Ennen kuun vaihtumista katsoin kotiin tullutta kevät-tulee-osta-jotain-kuvastoa. Pääsin aivan viimeisille sivuille, kun huuleni muiskahtivat yhteen, ne muistivat vanhan ihanan pehmeän pyöreän tunteen. Silmäni suurentuivat ja sykkeeni kiivastui: Huulipuna! Tuo elämän väripilkku, jota en ole käyttänyt ... vuoteen (kun kerran mitään ei voi tehdä missään eikä nähdäkään voi ketään). Teki niin mielettömästi mieli juosta heti kauppaan ostamaan ihan minkä väristä punaa vaan. Mutta en sitten jaksanut lähteä. 

Ehkä ensi vuonna.

Viime viikolla ajattelin kauppareissua suunnitellessani, että nyt kyllä ostan parvekkeelle ihania narsisseja, tetejä. Täytän pikkuisen pöydän äärimmilleen auringonsädekukkasilla. Ja ehdottomasti menen päivittäin istuskelemaan niiden äärelle ja kerään kukkaenergiaa itseeni. Me lähdimme matkaan, astuin kauppaan sisään ja siinähän ne odottivat minua, pienet ruukut keltaisine kukkineen. Ai jaa. Ai noin pieniä. Onkohan noi nyt vähän huonon näköisiä, ajattelin. Enkä sitten ostanutkaan. 

Ehkä ensi kerralla.

Monena iltana, jolloin olen istunut tietokoneen äärellä yömyöhään opetellen lyyrisiä asioita kuten ah! ja voih! No ei, ei runous enää ole sellaista ;-) Palaapas nainen nyt takaisin ruotuun. Niin siis, iltana jos toisena olen päättänyt, että heti huomenna aloitan taas aamukävelyt. Hyppään aamulla kellon soitua ulkovaatteisiin ja lähden reippailemaan. Minä tarvitsen sitä, raikasta happea, liikettä ja virtaa, muuten tämä ruumis mätänee paikoilleen. Ja sitten aamulla kello soi, siippa tökkää minua hellästi johonkin pehmeään kohtaan ja avaan silmäni. Ööö, jaa, ulos. En mä taida. Ja niin minä kietoudun sykkyrään peiton alle ja piilotan itseni maailmalta. 

Ehkä huomenna. 

Näetkö elämässäni jonkinlaisen toistuman? Siippakin on huomannut sen. Senpä vuoksi hän toissailtana sanoikin viekkaasti minua katsellen: Huomenna mä lähden aamulenkille. Mä katsoin silmiäni pyöritellen takaisin ja sanoin: Noooh, kai mäkin sitten huomenna lähden. 

Ja arvaatko mitä? Nyt on kävelty jo kahtena aamuna :)

Hitaasti. Asiat etenee nyt tosi hitaasti. 

Ehkä ensi viikolla niitä kukkia? 
Tai kesällä - huulipunaa!? 💋


10 kommenttia:

  1. Hyviä yrityksiä <3 Ehkäpä ensi viikolla sitten niitä kukkia. Ja kesällä todellakin huulipunaa <3 itsellänikin on ollut monenlaisia yrityksiä,mutta ei ole kaikki ideani ole ottaneet tuulta alleen :) Mukavaa viikon jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kun arkiviikko on takana voin kuvitella yrittäväni kukkaostoksia uudemman kerran. Niin paljon iloa niistä ilmaantuisi meidän perheeseen :)

      Iloa viikonloppuusi!

      Poista
  2. Samaistun kaikkeen niin täysillä! Kaikenlaista päässä pyörii ja suunnittelee ja sitten syystä tai toisesta se ei ikinä tapahdu. Yrittää vaan. Yritän lohduttaa itseäni, että koska edes yritän, olen vielä vähän elossa...

    Tsemppiä meille, isosti <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri noin, asiat pyörivät vain päässä, eikä mikään siirry lihastyöhön. Olisikohan synapsivirhe ;-)

      Paras tosiaankin antaa yläfemmoja itsellemme kaikista ajattelun yrittämisistäkin <3

      Poista
  3. Hyvä te! Kävelette kohti kevättä!

    Samoissa fiiliksissä on varmaan itse kukin ollut tämän viimeisen vuoden aikana. Minulle kauppaan lähtö on kaikkein vaikeinta, siis ruokakauppaan. Lykkään sitä aina viimeiseen asti.

    Onneksi Lainakoira tuli tänne kuukausi sitten ja olen päässyt ulos monta kertaa päivässä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lähteä liikekannalle, sanoi isoäitini, minäkään en ole siinä parhaimmillani. Mua stressaa yllättävän paljon vieläkin ihmiset kaupassa, vaikka yritän löytää hiljaiset käyntiajat.

      Lainakoira, tuo ihana kaveri. Onneksi sait hänet seuraksesi. Kävely auringonpaisteessa on ihanaa ja seurassa aina parempi. Rapsutukset täältä Lainakoiralle <3

      Poista
  4. Ai kauheeta - tajusin tätä lukiessa, että itsekin ajattelen kaikesta nykyjään "ehkä ensi vuonna"! Vielä viime keväänä ja kesänäkin ajatus oli aina "ehkä ensi kuussa", mutta nyt kaikki on siirtynyt ensi vuoteen. Hullua!

    Peukku huulipunalle ❤ Mä olen just päättänyt laittaa koko meikkipussin uusiksi ja ruveta taas meikkaamaan. En sentään just nyt, mutta ensi kuussa (kun toivottavasti palaan töihin). Etä- ja hybridiopettamisen myötä päivittäinen meikkaaminen jäi viime syksynä, "kun ei sieltä maskin takaa kuitenkaan näy mitään". Mutta nyt kyllä ihan taatusti jatkan meikkaamista, maski tai ei, siitä tulee kuitenkin niin paljon pirteämpi olo itselle.

    Ihania aamukävelyjä ja aurinkoa sulle Birgitta ❤❤❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika moni on nyt todennut ajatelleensa viime keväänä, että seitsemän viikon kuluttua tai parin kuukauden päästä. Nyt ajatukset alkavat venyä pidemmälle, mikä ehkä osaltaan on todenmukaisempaa, muttei välttämättä parasta mielialalle.

      Kaikki oman hyvinvoinnin parantaminen on nyt kultaakin kalliimpaa. Eli sipaisu punaa tai puuteria voi tehdä ihmeitä mielelle :) Sitä kohti siis.

      Paljon aurinkoisia päiviä sinullekin Emma <3

      Poista
  5. prokrastinointi! Välillä ihan välttämätöntä ja väistämätöntä. Ah! ja Voih! sitä ihanuutta, kun pääsee vetkottelun yli ja ohi, ja alkaa taas tehdä mukavia asioita.

    huulipuna? Mun pitäisi laittaa uusiksi ripsi- ja rajausväri. Kyllä pieni ehostautuminen tekee sielulle hyvää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vetkottelu, mikä ihana sana. Sain eilen puristettua uuden runon kurssille. Teki niin mieli laittaa sinne Ah! ja Voih!, mutta sain estettyä himoni. Opettaja ei olisi varmaan arvostanut niitä, vaikka onkin tutustunut minun huonoon huumoriini ;-)

      Silmät, hyvä idea. Minunkin kannattaisi aloittaa silmistä ja kirkastaa niitä.

      Iloa viikonlopuusi Marika!

      Poista