Käsilaukkuostoksilla

Laukku, tuo ilon tuoja ja kaiken mahdollisen tarpeellisen kantaja. Käsilaukkuja ei voi olla koskaan tarpeeksi. Eihän?

Niinpä luen innolla Helsingin Sanomien mainoksen uudesta erikoisliikkeestä, jossa runsas keväinen valikoima odottaa juuri minua. Laatuliike, jonka nimi ei vie harhateille vaan on rehellisesti ja ymmärrettävästi: Laukku

Olen niin himoinnut itselleni piristystä kevääseen. Ja tässä se nyt on, pieni laukku, sellainen romanttisen herkkä ja käteen sopiva. Sekä täydelliset korona-ajan sormikkaat. Tai miten olisi vyö, jolla voin koristaa vyötäröäni, tai näyttää edes missä sen paikka olisi.

Astun innoissani junaan, suuntaan opasteiden mukaan Messukeskukseen. Oven avaa tyylikäs mies, joka pyytää: "henkilöllisyystodistus, kiitos". Ihmettelen kysymystä, mutta etsin kortin ja ojennan sen hänelle. Mies kumartaa ja osoittaa kädellään vasemmalle. 

Astelen tyylikkäänä eteenpäin pohtien, olisiko vaaleanpunaiset nahkasormikkaat kauniimmat kuin helmen väriset. Kenties voisin ostaa myös heleän keltaiset ajohansikkaat kesän avoautoretkille. Matkalle täytyy ehdottomasti ostaa myös uusi huivi pitämään kutrit kurissa, sen verran pitkiksi ovat hiukseni kasvaneet. Ajatukseni katkeavat kesken kaiken, kun edessäni seisoo jo toinen avustaja, joka pyytää minua siirtymään valkotakkisen neidin luokse huoneeseen numero 11. 

Hyrisen mielessäni. Kylläpä täällä ollaan kuin Italiassa, miehiä ohjaamassa parhaimmat päällään eteenpäin ja oma henkilökohtainen myyjä avustamassa. Yksilöllistä palvelua, ihanaa. Istahdan neidin pyynnöstä tuolille, ja katselen ympärilleni. En näe yhtään hyllyä, en käsilaukkua, en koristeltuja vöitä... 

Tunnen nipistyksen vasemmassa olkapäässäni. Käännän pääni ja näen kuinka neiti laittaa pienen laastarin olkaani, hän katsoo minuun ja sanoo pehmeällä äänellä: "No niin. Nyt on kaikki tällä kertaa kunnossa. Tulette sitten toiseen rokotukseen heinäkuun puolivälin jälkeen." Olen hämmentynyt. En osaa sanoa neidille mitään. Otan vain hänen ojentamansa lapun käteeni. Onko se kenties laukkuliikkeen uusi osoite?  Minut viedään istumaan isoon halliin. Koska minua pyydetään istumaan tässä viitisentoista minuuttia, otan laukustani kauniit kultakehyksiset silmälasini, avaan kännykkäni, etsin paikallislehden sivun numero 73 ja luen laukkuliikkeen mainosta uudestaan. 

Voi hyvänen aika! Minähän olen tullut aivan väärään paikkaan. Oikea osoitehan on Messuhallia vastapäätä Mannerheimintiellä. Voi minua hupsua.

Ja kyllähän tässä nyt vielä ihmetyttää, että mitä kummaa täällä Messukeskuksessa äsken oikein tapahtui?