tiistai 13. heinäkuuta 2021

Elämän ihmeellisyyksiä - SuperNatural

Pään tyhjennys on onnistunut erinomaisesti. Olen unohtanut viikonpäivät, herännyt silloin kun silmät ovat  avautuneet ja mennyt nukkumaan milloin huvittaa. En olisi uskonut loman alettua nelisen viikkoa sitten, että pelkästään pako pohjoiseen ja sieltä alas laskeutuminen voi vaikuttaa näin vahvasti ja parantavasti.

Matkallani koin upeita juttuja ja tässä sinulle pieni maistiainen Oulun SuperNatural -näyttelystä. Nyt suunnataan ajatukset tulevaisuuteen. Kuljetaan yhdessä elollisten ja ei-inhimillisten olentojen kanssa sekä mietitään tulevaisuuteen liittyviä mahdollisuuksia ja uhkia. Osa tämän näyttelyn taiteilijoista tekee yhteistyötä tiedemaailman tutkijoiden kanssa, työskentelee moniosaavissa tiimeissä tai työpareina. 

Patricia Piccinini: Muistopuhe
Patricia Piccinini, Australia

Seison tämän aidon kokoisen miehen vieressä. Ihmettelen miten täydellinen hän on. 

Kierrän sinut, näen reitesi muodon, kengän pohjat, sormesi kauniit. Kun laskeudun alas ja katson silmiäsi, voin kuvitella, että räpäytät niitä aivan kohta. Onnekseni et kuitenkaan, sillä säikähtäisin kiljuen.

Kädessä miehellä on "Möykkykala", joka on luokiteltu vaarantuneeksi. Kala on vedestä nostettuna omituinen ja aika öllö. 

Piccininin teokset haastavat samaistumaan toisenlaisiin olentoihin kuin ihminen.  Tämä teos on hiljainen kunnianosoitus eriksummallisena pidetyn kalan elämälle. 

Sam Jinks, Australia

Ehkä kylmällä tasolla, taikka ajatuksissani nurmikolla, makaa rennosti retkottaen miehen vartalo. Miten rauhallisesti hän lepääkään, ehkä ottaa aurinkoa taikka nauttii varjossa puun alla elämästään. 

Sam Jinks: Koirapää
Olen hävytön ja tulen aivan likelle. Seuraan linjojasi ja ihon pintaa. Sormiasi rinnallasi ja kylkesi vierellä. Ja sitten tulevat kasvot, kaunis koiranpää. Kettumaisen suloinen ilme, raukean kauniit silmät. Tekisi mieli silittää sinua.

Muinaiskultuureissa on esiintynyt usein koirankuonolaisia. Myös meidän kansanperinteessä kerrotaan kohtaamisista koirankuonolaisten kanssa syrjäisillä metsätaipaleilla.

Tässä teoksessa Jinks pohtii missä määrin ihmiset sijoittuvat samalle jatkumolle eläinten kanssa. Teoksen kyltissä kerrotaan, että nykytutkimuksen valossa eläinten mielen toiminta on paljastunut hyvin samankaltaiseksi kuin ihmisten.


Fabien Mérule, Ranska
Fabien Mérule: Perhoset

Punaista seinää vasten seisoo pienikokoinen mies. Tässä on omakuva Fabien Mérulesta. Jälleen kerran edessäni on täydellinen ihminen, nyt vain kolmannes minun pituudestani. 

Muistan elävästi olleeni (ehkä Kuopiossa?) joskus vuosia sitten  huoneessa, jossa oli maailman isoimpia perhosia. Siellä ne lentelivät, valtavan kokoiset ruskeat kaunottaret tehden oloni epätodelliseksi. 

Myös tänä kesänä nokkosperhoset ovat vallanneet tilaa, ainakin Jämijärvellä ne näyttivät nauttivan olostaan.

Teoksen tekstin mukaan Mérule käsittelee taiteessaan ihmisen ja muiden elollisten välistä vahvaa yhteyttä. Taiteilijan mukaan nykyihmisten kokemus- ja ajattelumaailmassa tuo yhteys on vähintäänkin ohentunut tai lähes kadonnut. 

Olen samaa mieltä taiteilijan kanssa, ja samaan aikaan ymmärrän, että kuulun itse tähän kadonneeseen porukkaan. 

Anna Uddenberg, Saksa

Nousen portaat yläkertaan ja ihmettelen edessäni olevaa hässäkkää. Että mikä ihme tuo oikein on?
Anna Uddenberg:Villi #4

Okei. Nainen. Ja matkalaukku... ja joku liitovarjo? Nainen ratsastaa matkalaukullaan kuin olisi rodeossa. Nauttiiko se tuosta? Luulen, että nauttii.

Uddenbergin taiteessa provokatiivisesti retkottava figuuri on kaikessa liioittelevuudessaan ja groteskisuudessaan sukua somen selfie-poseeraukselle ja kulutusyhteiskunnan vauhtia ja elämyksiä ihannoiville lifestyle-kuville. 

Alun ärsytyksestäni päästyäni alkaa naurattaa. Tätähän elämä nykyään on. Somea ja markkinoiden mukaan elämistä. Ja kuten Uddenberg toteaa teoksen tekstissä: Erityisesti naiskehon eleet ja esitykset on valjastettu myymään ja markkinoimaan milloin mitäkin. 

Siinäpä onkin miettimistä.

Teoksessa on käytetty: vesihartsia lasikuidulle, matkalaukku, muovikynnet, synteettinen hius, tikattu keinonahka, toppatakki, keinoturkis, verkko, kristallit, jäljitelmä UGG-kengät, reput, leija, jäljitelmäfarkut  ;-)

Lina Baltruweit ja Johannes Breuninger, Saksa
Lina Baltruweit ja Johannes Breuninger:
Super Vivaz, Länsimaiset jumalat

Todella moni teos sai ajattelemaan omaa suhdetta luontoon sekä siihen mitä tuleman pitää. Miten toimin ja miten ajattelen. Ei sillä, ettenkö ajattelisi näitä asioita muutenkin, mutta tämä seuraava teos vain vahvisti omia mietteitäni. 

Taiteilijaduo on luonut omakuvan itsestään, sekä samalla kuvan "etuoikeutetusta sukupolvesta, jolle matkustaminen vieraisiin maihin ja kaukaisiin maanosiin on helppoa ja suhteellisen edullista."

Tosiaankin, miten helppoa kaikki onkaan meille länsimaisille. Halpaa, nopeaa ja vaivatonta verrattuna vaikka sata vuotta sitten matkanneisiin. Kun isoäitini suuntasi valtamerilaivalla toiselle mantereelle Ameriikkaan ei halpalentoyhtiöitä ollut. Matkan teko kesti pitkään ja siinä saattoi vatsa kääntyä pariin otteeseen kun aallot löivät laivan kylkeen. Ja tätä reissua varten oli säästettävä pitkän aikaa rahaa ja laivaan pääsi kun oli näyttää, että säästössä oli myös paluurahat takaisin Suomeen. 

Kuljen teoksen ympäri ja voin kuvitella näiden 1990-luvulla syntyneiden taiteilijoiden ristiriidan, kuinka suhtautua sukupolvensa horjumista solidaarisuuden ja rantabileiden, Greta Thunbergin ja suuren vapauden unelman välillä. 

Sveitsiläinen Daniel Glaser (linkissä kuvia hänen teoksistaan) on pakko mainita. Hänen taidettaan ei saanut valokuvata, mutta sentään kertoa voi jotain. Mies tekee elokuvallisia veistoksia, jossa yhdistyy kuvanveisto, tila- ja videotaide sekä perfomanssi. 

Lähestyn ihan viattomasti Glaserin aidon kokoista teosta Jonathan. Jonathan istuu pyörätuolissa silmät kiinni. Minusta  kuitenkin tuntuu kuin jokin teoksessa liikkuisi. Sitten tajuan, että teos elääkin, sillä mies avaa silmät ja sulkee ne kohta taas. Näyttää kuin hän nukahtaisi. Päässä kaverilla on pipo, kaulassa huivi ja päällä paita. Mutta kädet on ristissä kehon edessä kipsattuina sormenpäitä myöten ja muu vartalo myös. Sylissä miehellä on sanomalehti, enkä voi ymmärtää miten hän sitä lukisi, kun vain kasvot ovat kipsaamattomat. Sitten Jonathan alkaa puhua - puhelimeen. Hänellä on korvissa iphonen langattomat nappikuulokkeet. Mies pyörittelee silmiään, puhuu pitkään ja tekee taidekauppaa jonkun kanssa. 

Mietin tätäkö elämä ehkä on, olla sidottuna ja kipsattuna tuoliin, mutta siltikin tärkeintä on bisnes ja tuotto. Elävä kuollut. Elämmekö nyt näin, vai onko tuo kenties tulevaisuuden kuva? Toivottavasti ei ole. 

Katselen aika järkyttyneenä Jonathania, mutta sitten mielenkiinto herää ja alan kiertää sivuun, jotta näen miten hienosti video muokkaa kaverin kasvojen liikkeet aidoksi, vaikka itse ihmishahmo on stabiilina paikallaan. 

* * *

Täytyy sanoa, että olipas aivan tajuttoman hieno ja ajatuksia herättävä näyttelykokonaisuus.

Jos siis asut Oulun seudulla, tai olet menossa sinne ennen lokakuun puoliväliä, niin pistäydy ehdottomasti katsomassa tämä näyttely. Olen varma, että löydät sieltä mielenkiintoista nähtävää. Minä laitoin tähän juttuun vain muutaman itselleni erityisesti kolahtavan teoksen.

Oulun taidemuseo: 29.5. - 17.10.2021

6 kommenttia:

  1. Kiitos vinkistä - täällä täytyy poiketa, jos selviämme Ouluun tänä kesänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä Esikko :)
      Selviäminen on hyvä sana tällaisena hellekesänä :D

      Poista
  2. Ensimmäinen kappale on niin jees! Ihan huisia, että loma on onnistunut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loma on todellellakin ollut onnistunut. Nyt on viimeinen lomapäivä menossa ja fiilis on hyvä. Ihanaa loman jatkoa sulle Helmi <3

      Poista
  3. Hätkähdyttäviä teoksia! Kadehdin kykyäsi edetä näyttelyssä rauhassa ja pohtia! Mulla kaikki tämmöiset kierrokset on aina enemmän tai vähemmän juosten kustuja, kun ei muka jaksa kiinnostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli siitä kiva näyttely, että teokset oli isoja ja niillä oli hienosti tilaa ympärillä. Ehkä sen vuoksi kykenin olemaan enemmän läsnä ainakin näille taiteiluille. Yleisestikin mulla on taiteen suhteen pieni sisäistämiskyky, en pysty sisäistämään liikaa tai alan hihitellä tai muuten oireilla ;-) (Nuorena käytiin kaverin kanssa pyörimässä gallerioissa ja samalla tuli aiheutettua paheksuntaa, kun kolmannen gallerian jälkeen ei suusta tullut kuin naurun pyrskähdyksiä.)

      Jos näyttely on liian iso tai varsinkin jos väkeä on niin paljon, että multa menee hermo, niin tulee juostua osa näyttelystä läpi. Onneksi silloinkin aina muutama juttu kolahtaa :)

      Joskus olen mennyt museoon tai näyttelyyn vain yhden taideteoksen vuoksi ja nautiskellut siitä yhdestä enemmän :D

      Poista