Myrsky hellii kuitenkin romantiikalla ja Toscanalla

Saanan valloitus on peruttu. Ei ole tarpeeksi varusteita tai halua pakkassäähän ja lumi/räntäsateeseen. Nyyh.

Antaudumme luonnon edessä ja jätämme hyvästit upealle Pallakselle. Koska tämä vuorokausi ei ole tarkoitettu ulkoiluun, vietämme ole-suojassa-päivän. 

Ensin kuuntelemme ja katsomme sateen piiskaamaa auton tuulilasia Rovaniemelle asti. Näin helposti auton saa pestyä aivan tuosta vaan :) Perillä hotellin takkatuli tuntuu ihanalta iholla, kahvi maistuu taivaallisen hyvältä... ja huone, se ei kai voi tämän romanttisemmaksi muuttua. 

Myrskyn jälkeen tulee uusi päivä ja tänään lähdemme Ouluun. Paska kaupunki, lauloin joskus herra Röyhkän innoittamana. Toivon, ettei Oulu todellakaan sitä ole.

Perillä naurahdan, kun näen hotellin ikkunasta kirkon. Minun kirkkohimoani taidetaan nyt hyväillä. Olin jo aamulla aikaisin houkutellut miehen Rovaniemellä kirkkoon katsomaan Lennart Segerstrålen alttarifreskoa Elämän lähde, ja nyt täytynee käydä myös kadun toisella puolen olevassa kirkossa. 

Jostain kumman syystä minua kiehtoo kirkkorakennukset ja se miltä niiden sisällä tuntuu. Ja sitäpaitsi joskus sieltä löytyy sellaista tietoa mistä ei ole ollut hajuakaan. En ollut tiennyt, että Oulussa on ollut linna. Se rakennettiin 1590, mutta linna räjähti salaman iskusta vuonna 1793. Siis mitä! Räjähdyksen on täytynyt olla aikamoinen paukku.

Nälkä. Se iskee jokainen päivä, jossain vaiheessa. Tänään se iskee illalla. Suositusten perusteella etsiydymme Ravintola Toscanaan. Huomaamme suojaisan sopen ikkunan vieressä. Siinä riisuutuessani näen kuinka mies seisoo tiskin edessä ja seuraa tilannetta. Kun olen (minusta on tullut nyt hidas) saanut pikkuisen repun, takin ja hupparinkin pois päältäni, ja peruuttanut pyllyni tuoliin, ottanut aurinkolasit päästäni ja huokaissut, astelee mies rauhallisesti luoksemme. Minun ei tarvitse heti osata päättää mitä haluan juoda, vaan mies toivottaa meidät tervetulleiksi, ojentaa ruokalistat, kaataa vettä laseihin ja antaa meidän rauhassa laskeutua Toscanan maailmaan. Ja kyllä tosiaankin, minä laskeudun nyt. Tilaamani munakoisoannos on täydellinen. Täydellinen! 

Ja se mies, ilmeisesti omistaja, on ihana. Hän tulee välillä rupattelemaan kanssamme (turvaetäisyyden huomioiden), ensin ruoka-asioista, sitten myöhemmin vaelluksesta, Lapista ja vähän kaikesta. Mies muistuttaa enoani, sellaista rauhallista, vakaata kaveria, jolle elämä on selkeää. Kun puran sydäntäni Saanan valloituksen peruuntumisesta, mies toteaa, että hänen kaksi ystäväänsä juuri soittivat joutuneensa keskeyttämään Kilpisjärven reissun. Ystävät istuivat nyt jossain pizzeriassa syömässä lohturuokaa. Tämä hiukan piristää mieltäni, sillä olen pari päivää murehtinut niin lähellä ollutta mahdollisuutta. Olemme varmaankin tehneet hyvän päätöksen, kun hylkäsimme Saanan. 

No, nyt on sitten vatsa pullollaan. Herkkua täynnä ja niin pinkeä, että on pakko päästä iltakävelylle - näin täydellä vatsalla ei kukaan pysty nukkumaan. 

Näimme kaupunkiin tullessamme mukavan vehreän puiston ja suuntaamme sinne. Opastaulu kertoo, että olemme Hupisaarilla, alueella joka on täydellinen paikka leikille, romantiikalle, ulkoilulle, teatterille, keinumiselle, kulttuurille ja vaikka mille. 

Me kävelemme valkoisia puusiltoja pitkin saaresta toiseen. Välillä ihailemme suihkulähteitä, sitten kalatietä, jonne meritaimenet syksyllä tulevat kutemaan. 

Aivan perällä on myös vanha lasaretti, jonka vierestä löydämme Oulun vanhimman lehtikuusen. Halailen sitä sylilläni, joka on aivan liian pieni ;-)

Ihana ihana puu, jolle toivon monta sataa elovuotta lisää. 

On iltamyöhä, vaikkei siltä näytä. Me lähdemme takaisin kohti pimennysverhoja, pehmeitä lakanoita ja unten maita.

Päivän suositukset Oulussa kävijöille:

Ravintola Toscana

Hupisaaret