perjantai 22. lokakuuta 2021

20-luvun nainen

Ajattelin joskus nuorena, että olisin kuulunut 1920-luvulle. Ei minulla mitään kättä pidempää sisäiselle tunteelleni ollut, mutta iloinen meno ja naiseuden tyyli veti minua puoleensa. 

Tampereen Museo Milavidassa on parhaillaan näyttely Paluu 20-luvulle. Jos sadan vuoden takainen elo kiinnostaa sinua, mene ihmeessä Tampereelle. Tästä tulee minulle poikkeuksellisen pitkä postaus, kentis jaksat lukea loppuun, tai ehkä et ;-)

Oma budoaari, kaikki mitä tarvitset

Seinällä on Venny Soldan-Brofeltin öljymaalaus suomalaisesta
tanssitaiteilijasta 
Maggie Gripenbergistä. (Hyvä naiset!)

Aloitan kierrokseni pukeutumishuoneesta, jossa huomasin olevan kenties kaikki asiat mitä itse tarvitsisin: 

taidetta, 
levysoitin ja musiikkia, 
peti lepäämiseen, 
värikkäät vaatteet, 
peili, 
huulipunat ja tuoksut 
ja löytyyhän tuolta sängyn vierestä puhelin, 
lehtiä ja 
juomistakin. 

Olavi Paavolainen kirjoitti herkullisesti Nykyaikaa etsimässä teoksessaan tämän ajan hienostonaisesta: Shinglattu, kiharoitettu, maalattu ja puuteroitu pää kätkee sisälleen merkillisen määrän itsenäisiä ajatuksia, käytännöllisyyttä ja toimintatarmoa, kun sen sijaan ankaran yksinkertaisen tailor-made'in alla versovat turmeltuneet intohimot ja hienostunut paheellisuus. 

Jos haluat nykypäivän budoaarikokemuksen, suosittelen Porvoon Helmen Budoaaria.

Kuohuva 1920-luku ja ilo irti elämästä

1920-luku oli moderni, teknistyvä ja värikäs aikakausi sotien välissä. Elämään piti saada iloa, joten kaupungit täyttyivät kahviloista, ravintoloista ja mainoksista. Nyt päästettiin irti vanhasta. Naiset heittivät korsetit kaapin nurkkaan (kiitokset 20-luvun leidit tästä) ja lyhensivät hameen pituutta aina 30-luvulle asti. 

Muutosta vauhditti varsinkin elokuvien salaperäiset kaunottaret, joista otettiin roolimallia ja tyyliä. 

Jazzklubit täyttyivät juhlijoista, tupakointi yleistyi (no tuon jättäisin tekemättä) ja treffeillä käytiin oman mielen mukaan. Epäsovinnainen poikatyttö tuli ihanteeksi ja tällä lapsella oli monta nimeä; la garconne, flapper tai suomeksi jazz-tyttö.

Vapaus valita väljää ja yksinkertaista

Vaatteissa korostui huolettomuus ja yksinkertaisuus. Mallia otettiin miesten pukeutumisesta sekä urheiluvaatteista. Muoti oli mahdollista yhä useammalle, koska vaatteita tehtiin sarjatuotantona, ja jos oli näppärä käsistään, niin yksinkertaiset mallit oli helppo valmistaa myös kotona.

Muoti korosti suoria linjoja, pienirintaista ja kapealanteista naista (liekö tästä alkanut langan laihojen ihmisten ihannointi). Vaatteiden vyötärölinja laski lantion korkeudelle. Päivällä pukeuduttiin väljään jakkuun, neuletunikaan, yksinkertaisiin puseroihin ja laskoshameisiin. Rohkeat naiset käyttivät pitkiä housuja. Asusteina oli kauniit kellohatut, hihna-avokkaat ja tietysti pienet käsilaukut.


Illalla sujautettiin helmikirjailtu hihaton iltapuku päälle. Hapsut vain heiluivat tanssin tahdissa ja pitkät  helminauhat ja sulkakoristeet täydensivät eleganssia. Juhlavaatteet olivat keveitä ja rohkeita ja kankaat läpikuultavia. Helmet, kulta, hopea ja paljetit kimalsivat kankaiden koristeina.  

Pikkumusta pelastaa aina (kiitos Coco)

Toisaalta samaan aikaan Coco Chanel loi meille yksinkertaisen pikkumustan. Kun ennen musta oli yhdistetty suruun tai palvelusväen pukeutumiseen, nyt Chanelin puku muutti mustan värin muodikkaaksi. 

Vogue-lehden sanoin: pikkumusta on käytännöllinen, koruton, kaunis ja ylellinen, mutta sovitettavissa yksilöllisiin tarpeisiin. 

Mitä iso maailma edellä sitä meilläkin perässä. Muoti kiiri tänne pohjolaan ja kuten tavallista muutos ei ollut kaikille helppoa. Täälläkin huolestuttiin jazz-tytöistä. Ai ai, miten käy meidän naisillemme, kun perinteitä uhataan näin rajusti. 

Isoäitiäni ei koskaan pidätellyt muiden mielipiteet. Liekö hän saanut 20-luvun pistoksen aikanaan tai oli luonteeltaan muuten vain rohkea. Muistan hänen kertoneen, kuinka palkasta ostettiin ensin mekko, sen jälkeen siihen sopivat kengät, laukku ja hattu. Hiukset oli lyhyet ja laineilla, ja totta, valokuvista näkyy kuinka tavattoman kaunis nainen hän oli. 

Hatusta kuulin useimmiten naurun kera tämän lauseen: "ja sitten hattu tuhman pään peitoksi". Kadulla hän saattoi sytyttää tupakan ja tiedän enoni useamman kerran vaihtaneen kadun toiselle puolelle kävelemään :)

Minulla on edelleen tallella isoäidin pieni musta käsilaukku sekä puuterirasia jonka kantta koristaa Eiffel-torni.

Viereinen pörrötys ei ole isoäidiltäni, vaan museon näyttelystä. Katselin pitkään mikä ihme tuo on, kunnes tajusin lukea kyltin. En ole koskaan törmännyt yöpukupussiin -johtunee yöpuvun käyttöasteesta ;-) 

Tämä höyhenillä ja budoaarinuken kasvoilla koristettu pussukka on matkatuliainen Pariisista. Vau!

Lyhyet suorat ja villisti kiharat

Uusi lyhyt hiusmuoti aiheutti kamppailua kodeissa ja kampaajalla. Miehet ja perheenisät vastustivat jyrkästi lyhyttä kampausta, mutta joskus kävi niinkin, että nainen itse kävi hurjaa sisäistä kamppailua ollako sovelias vaiko innostua muodin virtaan. 

Kampaaja Aune Rahikka kertoi näin: "Huvittavana tapauksena voin mainita erään rouvan, joka oli ottanut valeriaanaa, että jaksoi kestää tämän leikkauksen." Ajatelkaa miten helpolla me nykyään pääsemme :D

Permanenttikin tuli suosioon. Hiukset kierrettiin rullille, joihin yhdistettiin sähköjohdot. No niin tässä vaiheessa voit arvata, että asiakkaat saivat palovammoja tai sähköiskuja. (Olen itse pari kertaa kärväyttänyt korvanlehden kampaajalla, eikä se todellakaan ole mukava juttu.)

Kun kampaajat eivät hallinneet hiustenleikkuun tekniikkaa, naiset astelivat parturiliikkeisiin. Siellä heille erotettiin kampaamo-osastoja tai omia aitioita. Parturit ottivat naiset mielellään asiakkaiksi, sillä markkinakoneisto oli saanut miehet ostamaan partahöyliä ja nyt he ajoivat partansa kotona.

Kähertäjä-lehti kirjoitti vuonna 1920: "Leikkotukka on saanut kestää kovan kiirastulen; sitä vastaan ovat taistelleet kaikki mahdolliset voimat valtioiden päämiestä myöten, mutta turhaan, nainen on voittanut kuten tavallista muotiasioissa."

Huulipunalla ihana amorinkaari esille

Kun elokuvat innostivat uuteen naismalliin oli kätevää, että Hollywoodissa filmitähtiä maskeerannut Max Faxtor toi tavarataloihin kaikkien saataville kehittelemänsä ehostustuotteet, make-upin. Meikkien lisäksi kosmetiikka-ala kasvoi, kun kaksi sen vaikutusvaltaisinta ja vahvatahtoista kilpakumppania Helena Rubenstein ja Elisabeth Arden kehittivät ihonhoito- ja meikkituotteita. 

Hissuttelu haudattiin ja rohkeus otti vallan. Poskipunaa ja puuteria ei säästelty. Luomet värjättiin mustalla, turkoosilla tai vihreällä. Silmien rajaukset olivat tummat ja voimakkaat. Viimeistely tehtiin ripsivärillä ja kulmakarvat vedettiin ohuiksi ja mustiksi. Ja huulet, ne rajattiin tarkasti tummanpunaiseksi amorinkaarta korostaen.

Lehdissä päiviteltiin, kuinka jokaisella naisella on käsilaukussaan kauneusapteekki puutereineen, huulitikkuineen, ripsiväreineen ja maaleineen. Nyt kunniallinenkin nainen saattoi julkisesti lisätä puuteria tai huulipunaa. 

Joutilaisuus, urheilullisuus ja uimarannat

Rusketus tuli myös muotiin 1920-luvulla. Villityksen laittoi kuulema liikkeelle Coco Chanel, joka välimeren lomallaan oli liian pitkään auringossa. Muoti-ikonin auringon paahtama iho herätti ihastusta ja esimerkkiä alettiin seurata. Rusketus alkoi viestiä mahdollisuudesta joutilaisuuteen. Uima-asutkin yksinkertaistuivat ja olivat hyvin samantapaisia sukupuolesta riippumatta.

Muotikuvasto no 6, kesäkuu 1929: Millainen on sitten kylpypaikkojen ja hiekkarantojen muoti? Mitä suurin pukuvapaus vallitsee rannalla. Välimeren rannalla on täysin sopivaa pelata tennistä uimapuvussa, monet naiset heiluttavat myös mailaansa pitkät ja leveät herrainhousut jalassa. Uimapuku ei saa olla urheillessa esteenä. Hattu voi olla enemmän tai vähemmän kaareva, kaksi- tai kolmekulmainen, seuraten kunkin aistia, pään muotoa ja hiuslaitteita. 

Ihmiset halusivat näyttää urheilullisilta ja kaikin puolin hyvinvoivilta. (Aivan kuten tälläkin hetkellä, elämme samankaltaisessa ajatusmaailmassa)

Elokuvatähtien loistoa ja niin... jätän kommentoimatta mielipiteeni tarinoiden lopetuksista ;-)

Naisnäyttelijät loistivat 1920-luvun Hollywoodin tähtitaivaalla ja muokkasivat kauneusihanteita. Esim. Clara Bow, Louise Brooks ja Mary Pickford jättivät miespääosan esittäjät armotta varjoonsa. 

Suurkaupungin sykkeessä elävä itsenäinen flapper-tyttö oli Hollywood-elokuvien vakiohahmo. Tarinoissa hän yleensä viimein luopui vapaudestaan ja lipui avioliittoon voimakkaan miehen rinnalle. 

Miehiä viekoittelevaa, hupsua flapperia pahantahtoisempi oli laskelmoiva ja salakavalampi vamppi. Esim Pola Negri ja Nita Naldi. 

Jazzin villi syke (syvä kumarrus tälle ihanalle musiikkigenrelle)

Vuosisadan takainen jazziin saa minut aina hyvälle tuulelle ja tietysti hymyn huulille. En tiedä helpompaa tapaa saada itseäni tanssituulelle. 

Upea Joséphine Baker

Jazzin riemu levisi myös tänne meille. Vuonna 1926 Helsinkiin saapui höyrylaivalla amerikansuomalaisista muusikoista koostunut laivan yhtye. He esiintyivät pääkaupungissa muutaman kuukauden ja toivat tietoisuuteen amerikkalaisen jazzin. Upea musiikki sai seurakseen tanssityylit shimmy, charleston ja black bottom. Tanssi-illoista tuli monen ravintolan vetonaula.

Arvostelijat uskoivat jazzin ja charlestonin turmelevan nuorison ja levittävän pahellisia tapoja. Naurettavasta jalkojen sätkyttelystä toivottiin palattavan jalompiiin tanssimuotoihin. Huvittelunhaluinen kansa ei välittänyt kritiikistä vaan otti innokkaasti vastaan uudet muotitanssit.

Aikakausi, josta saattoi sanoa: että saimmekin elää ja nähdä tämän. Kohtuullinen turmelus teki kenestä tahansa mielenkiintoisen henkilön. - kirjailija Matti Kurjensaari - 

Näin sadan vuoden jälkeen

Arvostelijat ovat aina kriittisiä, mutta ei nuoriso koskaan ole turmeltunut siinä määrin kuin vanhemmat ovat pelänneet. Ja vaikka kohtuullinen turmellus tekisikin minusta mielenkiintoisen henkilön, mitä siis en ole ;-), niin tiedän etten oikeasti haluaisi elää aikaa sata vuotta sitten. Syy on yksinkertainen, asiat ovat nyt paljon paremmin ja saan nauttia monesta 1920-luvun naisten antamasta lahjasta. Vapaudesta olla enemmän oma itseni, pukeutua kuten haluan tai tehdä hiuksilleni mikä parhaimmalta tuntuu. Voin vapaasti riemuita asioista ja vastata itse itsestäni. 

Kiitos kaikille ihanille naisille silloin sata vuotta sitten!

16 kommenttia:

  1. Voi ei, tuo pikkumusta resonoi nyt yllättävällä tavalla. Huomenna on moneen kertaan siirretyt ylioppilasjuhlat ja mietin, että pitääkö kaiva pikkumusta, mutta sitten iski realismi: voiko se olla pikkumusta jos koko alkaa nelosella?!?

    Leppoisaa viikonvaihdetta sinne ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjaana ♥ ei ole väliä millä numerolla alkaa, pikkumusta on aina pikkumusta. Toisaalta innostava oranssikin sopii tähän vuodenaikaan todella hyvin. Kunhan itsestäsi vain tuntuu hyvältä.

      Oikein ihania juhlia ♥

      Poista
  2. 1920-luku on aina ollut myös minun lemppariaikaani (vaikka en silloin elänytkään...). Minulla on tukku sen aikaisia vinyylejä, joissa laulavat Sophie Tucker, Helen Kane, Ruth Etting ja muut sen aikaiset jazz-tytöt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että mitä solisteja sinun hyllystäsi löytyykään! Multa ei löydy noin hienoa kokoelmaa.

      Iloa viikkoosi Susu!

      Poista
  3. Kieltämättä tuossa ajassa on jotein kiehtovan kepeää, melkein syntistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, aikakausi näyttää näin kaukaa katsottuna tosi kepeältä ja varmasti oli myös syntistä ;-)

      Poista
  4. Tosi mielenkiintoinen näyttely, kiitos esittelystä Birgitta:) 20-luku oli kiehtova aikakausi, jolloin oli paljon muutoksia . Ajatella että siitäkin jo 100 vuotta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä Jael! Aika kuluu nopeaan ja toisaalta hyvinkin vähässä ajassa ehtii tapahtua paljon. Olen muuten aikeissa testata sun arepaleipiä kurpitsalla. Odotan, että niistä tulee supermaukkaita :D

      Poista
  5. Olen nyt innostunut katsomaan Downton Abbeyta Netflixistä ja siellä näkyy kaikkea sitä mitä kuvaat tässä postauksessa. Ihanat kuvat ja kertomus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en olekaan katsonut tuota sarjaa, mutta olen kuullut todella paljon kehuja siitä. Näyttelyssä oli todella kivoja asetelmia, niistä saa kyllä parhaan tunnelman livenä. Lisäksi näyttelyssä oli tietoa salakapakoista ja kotimaista elokuvaakin ko. ajalta. Todella hupaisia sellaisia :D

      Poista
  6. Minun sieluni on 20-lukulainen♥

    (Vilkaise blogiani, siellä on jotain sinulle...)

    ♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä vähän arvasinkin, että noin saattaisi olla :)

      Tulen käymään ♥

      Poista
  7. Me 70-luvun naiset olimme jo askeleen edellä 20-luvun naisista myös muodissa ja eleganssissa ja mahdollisuuksissame. Joillekin 70-luku on "mummomuotia". Olin ihan mielelläni 70-luvun nuori nainen, enkä haikaillut 20-luvun perään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katriina kommentistasi :) Olet oikeassa, jokaisessa aikakaudessa on oma muoti ja eleganssikin.

      Itse muistan ihailleeni serkkuni upeita 70-luvun vaatteita, niissä oli jännittävää tunnelmaa. Ja rakkain musiikki-idolini on juurikin tuolta ajalta, joten jos joku sanoisi sitä minulle "mummomuodiksi" niin kyllä naurattaisi :D

      Poista
  8. Mä myös olen aina rakastanut 20-luvun vaatteita ja kampauksia. Harmi, ettei tajuttu tota museota, kun oltiin Tampereella. En tosin ole ihan varma, olisivatko miehet olleet kauhean kiinnostuneita aiheesta 😂, mutta olisin voinut piipahtaa yksin tuolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Emma, löysin tuon museon ystävien vinkistä ja siellä on ollut aika kivoja näyttelyitä oman perusnäyttelyn lisäksi.

      Paikka on aivan Tallipihan vieressä, eli kun käy Tallipihan suklaapuodista ostamassa ensin kassit täyteen herkkuja ja vielä kiertelee pikkupuodeissa, niin sitten voi mennä rauhoittumaan näyttelyihin. Milavidassa on myös oma kahvila, jonne voi jättää miehen parkkiin :D

      Poista