torstai 24. helmikuuta 2022

Palaan kuplaani

Tiistaina oli omituinen päivä. Tunsin itseni pirteäksi. 

Se oli hämmästyttävää ja todella kivaa. Olla virkeä ja katsoa ulos ikkunasta ilman, että luomet laahaavat lörtsyinä silmäkalvon pinnalla. 

Koko piha oli vielä lounasaikaan lumen peittämä. Mietittiin, ettei se ollut tavallista. Talonmies on niin ahkera ja reipas kaveri, että se olisi normaalisti jo putsannut tiet. Kahdelta iltapäivällä leimattiin itsemme ulos töistä ja mentiin pihalle tauolle. Mies otti lapion ja teki kujaa autolle. Minä otin harjan ja yritin huiskutella sillä lumia pois auton päältä. Eihän sillä harjalla mitään tehnyt. Kaivoin käteni syvälle valkoiseen kasaan ja lopulta löysin auton katon. Heiluttelin villisti veltostuneita allejani saaden aikaan lumilohkareita, levyjä, kuin meren laineilla keväisin. Kyllä siinä käsilihakset sai treeniä. Välillä juteltiin naapurin kaverin kanssa harrastuksista, sen nahka- ja ompelutöistä (mies oli ommellut todella upeat farkut itselleen), lukemisesta, kirjoittamisesta ja lapsenlapsista. Siinä kolaan nojatessamme siivousfirman auto ajoi hissukseen pihalle. Sieltä astui ulos hämmentynyt nainen (niin piha oli todellakin poikkeuksellisesti edelleen auraamatta). Hän kysyi varovasti saisiko lainata lumilapiota. Naapurin mies tarjosi sille omaansa. Nainen kaivoi reittiä autosta saunatilaan samalla kun pelkääjänpaikalta nousi nauraen toinen nainen ulos videoimaan työpäivän erikoista hetkeä. No, lopulta väylä saunalle oli luotu, lapio palautui naapurille ja mekin olimme saaneet automme näkyviin. 

Illalla lähdettiin liikenteeseen, ystäville. Syötiin, kahviteltiin ja maisteltiin maukasta kakkua (tällaista en olekaan ennen saanut). Mietittiin tulevaa kesää, yhteistä lomaa ja mitä kukin siellä ehkä halusi tehdä. Totesin, että mulle riittää kunhan pääsen pois. Sama tunne on ollut pitkään. Lähden minne vaan, kunhan se olis kodin ulkopuolella. Vaikka ihan pieneen ja säröiseen paikkaan. Tai ehkä vielä haluaisin, että siellä olisi joku joka kokkaisi puolestani. Eli aika vähällä minut saa onnelliseksi, ystävillä, keskusteluilla, lämpimämmällä säällä ja sillä, että joku muu miettii ja loihtii menun.

Illan keskustelut jatkui ajatuksissa eilen aamuna. Sanoin siipalle, että mitä enemmän ajattelen kesän matkaa, sitä enemmän muistelen kaiholla vanhaa unelmaani. Olen aivan nuoresta tytöstä asti haaveillut asuvani kolme kuukautta jossain pienessä, ehkä kreikkalaisessa tai italialaisessa kylässä, sellaisessa hiljaisessa pienessä paikassa. En ole koskaan päässyt irti tuosta ajatuksesta. Elää hetki erilaisessa tilassa ja toivottavasti oppia uusia asioita itsestä. Mies totesi, että tuohon täytyisi tarttua, että eikö olisi parempi toteuttaa haave ennemmin kuin myöhemmin. Niinpä. Jos en koskaan ajattele asiaa, niin todennäköisesti mitään ei tapahdu. Olisi tylsää jos ehtisi kuolla ennen kuin reissu toteutuisi ;-)

Jos olisin eilen julkaissut tämän viestin, se olisi loppunut aika rennosti. Ehkä Helenan virtuaalimatkoihin. Mutta tänään media ui suojakalvoni lävitse.

En ole koskaan tajunnut syytä tapella tilasta tai vallasta. Mua niin !!! tuollainen järjetön toiminta. Komentaa toisten lapsia hyökkäämään muiden lapsia vastaan. Noh, edellisestä johtuen olen päättänyt taas sulkea itseni uutisvirralta ja etsiydyn omaan vaaleanpunaiseen kuplaani. Teen mieluummin hengitysharjoituksia, vetreytän kehoani joogalla ja kävelyllä. Katselen kaunista talvista maisemaa, sillä se näyttää yhtä rauhalliselta kuin eilen. 

Ja ehkä toivon, että nuo vallanhimoiset heräisivät ajatukseen ja erittäin hyvään mantraan: 
Saatan olla väärässä

Tästäkin huolimatta toivottelen sinulle oikein hyvää loppuviikkoa. Tee jotain hyvää itsellesi, läheisillesi ja ehkä tuntemattomillekin ♥

14 kommenttia:

  1. Mä päätin tehdä saman, että vetäydyn omaan kuplaani ja luen uutisia vain sen verran kuin on pakko (eli lähinnä aamun Hesari). On tää maailma kyllä. :-(

    Vau mikä kakku! Mitä siinä oli täytteenä?

    Toivottavasti unelmasi kreikkalais- tai italialaiskylässä asumisesta toteutuu pian. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satu, tuossa oli täytteenä valkosuklaata ja mansikkaa :) Sellainen pehmeä täyte ja vain vähän kakkupohjaa alaosassa. Mutta makiaa oli :D

      Mä tajusin miehen puheiden jälkeen, että olen varmaan ajatellut toteuttavani tuon reissun vasta eläkkeelle jäätyäni. Hahaa! Kuka tässä jaksaa odotella eläkeikäänsä, ehkä sellaista ei tule koskaan. Parempi vaan alkaa suunnitella ajoissa minne lähtisi ja milloin. Ja ehkä pomoakin pitäisi varoitella ;-)

      Poista
  2. Hiukan alkaa jo uutisten katseleminen ja kuunteleminen käydä työlääksi ja pelottavaksi. En tajua miksei jokainen voi vaan asustella tyytyväisenä omassa maassaan, eikä yrittää haalia lisää maata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luulen että me kaikki ajatellaan juuri noin <3

      Poista
  3. mulla on vähän samanlainen haave, aavistuksen hankalammaksi sen tekee se, että Jonkun Muun pitäisi koko ajan laittaa ruokaa :)

    Ihan parasta tällä hetkellä - sekä sään että mykkyrälleen menneen maailman takia - on antaa itselleen lupa haaveilla matkoista jossain valoisassa, hyvien ystävien kanssa. Pitää haaveilla hyviä ruokia ja paljon naurua.

    Lempeyttä viikonloppuun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihaninta tosiaan olisi, jos se ihmeellinen Joku Muu tekisi kaikki ruuat :D

      Olet oikeassa, tässä kaikessa hullunmyllyssä ollessa pitäisi myös pystyä haaveilemaan ja nauramaan. Muuten tässä ei pää kestä mukana

      Lempeyttä sinnekin <3

      Poista
  4. Voi mikä ihana kakku!!

    Kuplassa eläminen jatkukoon. Ensin pandemia, sitten Ukraina :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta, Kasper Strömman sanoi totesi jossain, ettei tammikuun pandemian ja helmikuun sodan jälkeen uskalla ajatella mitä maaliskuu tuo. Odotetaan kuitenkin parempaa kuin mitä tämä loppukuu on ollut <3

      Poista
  5. Onpa hieno Suomi-jääkiekko-kakku:)
    Teillä on kyllä hommia kaiken sen lumen kanssa, mutta toivottavasti lumet pian lähtevät sulamaan.
    Ihan sekaisin on maailma, tosi surullista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, tänne on tullut muutamaan otteeseen yhdellä kertaa parikymmentä senttiä lunta. Jalkateillä on ollut välillä vain pienet polut tai sitten on pitänyt mennä ajotielle kulkemaan. Onneksi kaupunki saa kuitenkin aika nopeasti aurattua täällä.

      Jääkiekkojuhlat loppuivat täälläkin aika nopeaan. Mulla ei ole ollut oikein sanoja tähän tilanteeseen. Todellakin: surullista.

      Poista
  6. Minä olen säätänyt uutisvirran ihan minimiin ja koitan olla ahdistumatta.

    Ja kuten tiedät, Kreikka kutsuisi minuakin. Eilen oli pientä piristystä kun kävimme syömässä kreikkalaista kotiruokaa ystävän kanssa lähikaupugissa ♥

    Koitetaan jaksaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kreikkatunnelmointia on ollut nyt useammallakin. Kiva, että kävitte nauttimassa lähikaupungin antimia. Meilläkin on ollut nyt mussakapäivät kotona:)

      Poista
  7. Onpa upea kakku, en ole tainnut noin hienoa nähdäkään!

    Mäkin niin haluaisin pysyä kuplassa, mutta mun on työn puolesta oltava kartalla, missä mennään, jotta osaan keskustella opiskelijoiden kanssa, jos heillä siihen on tarvetta. Ja niinkuin oman blogin puolellakin kirjoitin: jotenkin mun on helpompi olla, kun luen uutisia säännöllisesti - sitten vasta ahdistaakin, jos pidän itseni pimennossa.

    Toivotaan, että lähipäivät toisivat vähän valoa tilanteeseen. Iloa ja aurinkoa sinulle tähän viikkoon! 💛

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Emma, nyt kun viikko on kulunut, niin olen huomannut, että kyllä itsellänikin on jonkinlainen lisätiedon tarve. Yritän seurata vain tiettyjä asiantuntijoita ja muuten laitan korvat kiinni, tai enemmänkin silmät kun median kuvat alkavat ahdistaa.

      Arvostan todella paljon työtäsi opiskelijoiden kanssa ja senpä vuoksi syvä kumarrus tästä viestistäsi. Yhteys lapsiin ja nuoriin on tässä(kin) tilanteessa erittäin tärkeä. Muistan kuinka itseäni lapsena kauhistutti uutisointi ja pelottelu ydinaseilla ja ties millä. Joten kiitos, että olet aikuisena keskustelijana teidän opiskelijoiden kanssa.

      Oikein hyvää viikonjatkoa sinullekin <3

      Poista