Se on ylämäki, pitkä ja jyrkkä, jota kävelen.
Ihailen pyöreitä kiviä, ne tuntuvat sileiltä ja lämpimiltä paljaissa jaloissa. Välillä jokin terävä kirpaisee, muttei minulla ole sellaiselle turhuudelle aikaa. Hiekka tuoksuu mukavasti nenään ja pienet päivänkakkarat viilentävät jalkapohjassa.
Huomaan saaliin, laitan sormeni sen eteen ja kohta leppäkerttu seikkailee kanssani. Se venyttelee siipiään, muttei lennä pois. Harmittelen tyhmiä aikuisia, jotka päästivät kymmenet aarteeni lasipurkista, olinhan tehnyt kiinni saamisessa kovan työn. Nyt kuitenkin laulan laulun...
Jos palaan takaisin ja kiepsahdan talon kulman taa voin ihailla punaisia valtavia tomaatteja. Kuinka kovan torun saan jos jään kiinni yhden maistamisesta? Vähemmän kuin mansikkamaalla käynnistä, mietin ja tunnustelen mahdollisuuksia.
Nostan katseen ylös ja näen Jussin juoksevan toisella puolen tietä, siellä se haavi kädessään tavoittelee lenteleviä, ja minä himoitsen vain punaista tomaatin lihaa.
Ketään muuta ei ole lähettyvillä. Nyt on mahdollisuus ;-)
Voi mikä ihana lapsi <3
VastaaPoistaKuinkahan kävi, tuliko huutia? ;)
Sillä puolen valkoista taloa ei ole alakerrassa ikkunoita, joten hyvin kävi. Mansikkamaalta jäi aina kiinni, vaikka olisi sanonut vain etsineensä ukkia ;-).
PoistaSenkin tomaattivaras :)) Itsekasvatetut tomaatit ja varmaan salaa napatutkin maistuvat erityisen hyviltä nam. Parvekesadon kypsymistä ootellessa...
VastaaPoistaLämpimiä kesäpäiviä Birgitta!
Kyllä tosiaankin :). Pienen toiminnan jälkeen saalis maistuu parhaimmalle <3
PoistaKerran kesällä "Lehahti lentoon se aamuinen koi"
PoistaTuli mieleen Koiperhonen lapsuudesta, niissä oli jauhopölyä hui.
Kauniita päiviä Birgitalle toivottaa Lounatuuli
Hui, tosiaankin! Koiperhonen lapsen silmin on varmasti erilainen, jopa hauskan jännittävä. Itse tutustuin koiperhosiin vasta myöhemmin, enkä enää tarkempien tutkimusten jälkeen yhtään ollut iloinen, että ne asuivat samassa talossa... No, luonto voitti ja minä sitten muutin pois ;-)
PoistaSuloisia kesäpäiviä sinullekin =)