tiistai 26. kesäkuuta 2018

Kalle, kitara ja minä

"Ihanaa!", olen sanonut näin mielessäni varmaan tuhat kertaa toukokuun ensipäivien jälkeen.

Olen kuiskinut niin kirpeälle aamulle, avatessani parvekkeen oven ja hipsiessäni katsomaan minne päin pilvet liikkuu. Todennut seuratessani hyväntuulisia ihmisiä kaupungilla. Tuoksutellessani aamuista kahvia auringon säteiden lomassa. Miesten hihkuessa oikeaa jalkapalloveikkaustulostaan. Jokakerta taivaalle katsellessani ja nähdessäni tervapääskyjen lentävän ja kirkuvan kesän lauluaan. Miehen taikomalle mansikkatäytekakulle. Nam! Ystäville, joita on ollut mahdollista nähdä pitkästä aikaa. Ja vipattavalle sydämelleni (ja jaloilleni), joka on löytänyt uuden harrastuksen syksylle: tanssin. Ehkä saan jopa miehen mukaan, hip hei!

Päässä on soinut vuorotellen kaksi korvamatoa viimeiset kaksi viikkoa. Toinen on Paula Vesalan Tytöt ei soita kitaraa. Toiminnan vastakohdaksi on lötköttely ja pilvien katselumato: Kallen kiipeilypuun tunnari.

Siippa ei tiennyt tästä kaverista mitään. Mutta minä muistan Kallen tosi hyvin. Muistin heti tunnarin tupsahdettua päähäni ne pään alle laitetut kädet ja sen söden ripsien räpsyttäjän :)

Lomaan on vielä nelisen viikkoa aikaa. Sitä ennen voin pakata matkalaukun vaikka pari kertaa ja haaveilla kaikesta mahdollisesta :)

6 kommenttia:

  1. joskus loman odotuksessa parasta on juuri se odotus; tuhannet haaveet ja suunnitelmat jotka odottavat toteutumistaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, varsinkin jos tietää toiveen toteutuvan :)
      Tätä kesää ei ole tarvinnut tänä kesänä odotella, siitä olen todella iloinen.

      Poista
  2. Totta vie, jokainen aamu toukokuun alusta on ollut ihana ja ihme! Jopa myrskypäivät ja kitulias sade.
    Kesä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jopa sateestakin :). Nyt kun tuuli pyörittelee puita myötäpäivään ja kohta taas vastapäivään, kuullostaa lehtien humina aivan mielettömän hienolta. Tässä ei voi kuin hymistä tyytyväisenä vieressä katsellen <3

      Poista