keskiviikko 18. joulukuuta 2019

Mitä ihmettä me voimme tehdä, Dogger?

Jos aluslakana on ratkennut, onko syynä
huono puuvillan laatu vai villit
vaiko kuumeiset yöt?

Mitä lienen olen tehnytkin, jouduin nyt lähtemään ostoksille, sillä se aluslakana on ainoa laatuaan... Tiedän. Tämä saattaa aiheuttaa toisille ahdistusta tai kauhun tunteita, mutta minulla tosiaan on vain yksi aluslakana. Sen kun aamulla laittaa pesukoneeseen ja sieltä kuivaamaan, saa sen illaksi putipuhtaana petikaveriksi.  Niin, paitsi jos siihen on loihtinut järkyttävän reiän...

Menin kauppaan, etsin silmää miellyttävän sävyn, käteen sopivan tuntuman. Mietin että vaikka millainen herne olisi tämän ja patjan alla, niin minulle kyllä kelpaa.

Se oli eilen se.

Tänään kiepuin kuin tuhkimo tanssilattialla, kaverinani oli sateenvarjo ja tuuli. Sade kuvitteli olevansa shampanjapullo ruiskuttaen ilolientä kainalosta varpaisiin. Ja huvittipa minua tai ei, niin eteenpäin oli mentävä. Kiersin ehkä pidempää kautta ja pitkiä puroja väistellen, mutta lopulta avasin painavan oven ja astuin hammaslääkäriin. Avasin myös pienen suuni ammolleen ja annoin naisen upota sinne kaverinsa kanssa. Lopuksi hän totesi lempeällä äänellä, että keväällä olisi sitten kyllä tultava ottamaan sellainen kruunu ♛

Kotimatkalla kun puudutus oli vielä parhaimmillaan, tuntui oloni keveämmältä (lompakkokin oli sitä) ja jotenkin aivan ihanan jouluiselta.

Tuhkimona tänään...
mutta, että keväällä minusta tulee kai sitten prinsessa. Vau! Tätä en osannutkaan arvata ;-)

10 kommenttia:

  1. Aika hyvin: You made my day♥ No, kevättä kannattaa nyt sitten odottaa.

    Meilläkin on aluslakana ongelma ja se johtuu ihan proosallisesta syystä, ei mitään erootiikkaa tihkuvia kosteita lakananoita, vaan: Mistään ei saa enää kirjekuorilakanoita! Emme osaa käyttää enää tavallisia. Ennen niitä sai Hobby hallista, mutta nyt ei sieltäkään. Sisareni on myös pistänyt koko Suomeen haun niistä, mutta ei kuulu. Ehkäpä pikku midinetti on kohta saava pakan lakanakangasta...

    ♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, googlasin asiaa ja kyllä Hobby Hallin verkkokaupasta näyttäisi saavan kirjekuorilakanoita useammassakin koossa ja vieläpä alennuksilla. Vai ovatko ne muuttaneet kirjekuorilakanan mallia, eli myyvät nyt jotain muuta tuolla nimellä?

      katsopas tänne:
      https://www.hobbyhall.fi/fi/koti-ja-keittio/kodintekstiilit/vuodevaatteet/lakanat/kirjekuorilakana-valkoinen-120x200_3f8a89b2/

      Ihanaa loppuviikkoa toivotellen <3

      Poista
  2. Saitkos sä nukuttua uuden lakanan kans?

    Ihanaa joulun odotusta sinne, Birgitta ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No arvaapas sainko, nappasin särkylääkettä ja uni maittoi oikein hyvin. Kyllä nyt taas kelpaa :D

      Oikein mainiota loppuviikkoa sinulle <3

      Poista
  3. mietin ihan samaa kuin Marjaana; saitko nukuttua?
    (ja mikä ihme on kirjekuorilakana?)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein mainiosti sain :D
      Mä muistelen katselleeni aikoinaan, että petari piti jotenkin jännästi pujottaa kirjekuorilakanan sisään. Nyt kun katsoin HobbyHallin sivuilta niin se näyttää enemmänkin muotoon ommellulta lakanalta, mutta vaikuttaa kyllä helpommin laskostettavalta versiolta.

      Poista
  4. Eilinen sade ja tuuli eivät onneksi vaivanneet, oli kaiken sosiaalisuuden keskellä koti- eli päiväunipäivä! Tänään sitten jälleen menossa.

    Minun lakanani täytyy ehdottomasti olla muotoon-ommeltua-mallia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erinomaisen hyvin valittu sisäpäivä Susu. Mäkin olisin niin paljon mieluummin ollut sisällä ja päiväunilla eilen.

      Komppaan sua, ne pysyvät hyvin paikoillaan :)

      Poista
  5. Ihanasti taas kuvailit päivääsi Birgitta. Siivosin juuri vuodevaatekaappini ja totesin että minulla on aivan liikaa aluslakanoita, joten päätin luopua osasta niitä. Auts, kruunu, tsemppejä keväiseen hammaslääkäriprojektiin. Kaunista joulun aikaa Birgitta 🎄🎅❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kun aikoinaan siivosin liinavaate/pyyhe/pöytäliina/verho -kaappini tajusin olleeni aikamoinen hamsteri. Säästin vain kauneimmat ja parhaimmat ja otin ne käyttöön. Se sopii muille, mutta ymmärrän että kaikki muutkin tavat on aivan yhtä oikein :D.

      Kiitos samoin sinulle, kaunista joulun aikaa <3

      Poista