lauantai 4. huhtikuuta 2020

Kera keksiystävien

Kannattaako pyykkäys laisinkaan
Toissapäivänä pesin poikkeuksellisesti työaikana pyykkiä: liinavaatteet mukaanlukien tempur-tyynyjen välityynyliinat. Muutaman tunnin päästä palasin kylppäriin, avasin luukun ja sain silmilleni aimo annoksen jotain pienen pientä kangasmuruhilettä. Voi myrkky! huudahdin. Samalla mietin, että miehen skypekaveri kenties kuuli manaukseni. Otin pyykit pois koneesta, ravistin ne saaden vessan valkoiseksi. Yskin ja köhin pölystä. Olin pilkuttanut samalla mustan kissanaistyöasuni pilalle. Imuroin vessan, putsasin pesukoneen ja menin parvekkeelle ravistelemaan itseni.

Äsken mies pesi mustat vaatteet. Arvaa mikä odotti kun otin ne koneesta pois. Se saamarin vanhan tyynyliinan pintapuru. Hengitin syvään, ravistelin vaatteet yksitellen ja köhäisin muutaman kerran oikein olan takaa. Toivottavasti tuo pesukone ei hajoa siihen shittipuruun.

Kun mies haluaa pikkusormen
Kaipaan kampaajaani, sitä rauhallista naista, joka taikoo minusta viiden viikon välein vuosia pois. Paitsi nyt ei taio, nyt odotellaan.  Mies sensijaan osti kotiparturin, siis vehkeen, ja varasi minut vehkeen käyttäjäksi. Nyt se latautuu, ei mies, vaan se kone. Minä yritän latautua mielessäni, sillä yhden kesäparturointikeikan jälkeen vannoin, etten ikinä-koskaan-never-ever tee vastaavaa touhua. Parturi on parturi, minä en. Saa nähdä kuka voittaa, kunhan vaan einstein -tyyli lähtee.

Anna kaikki anteeksi ja syö keksiä yhtenä suurena kaveriperheenä
Koska nyt ei enää nähdä livenä ketään, sovittiin ystävien kanssa iltapäiväkahvit videoyhteydellä. Ystäväni lähetti minulle keksiohjeen, jotta voimme makustella ja arvostella toistemme luomukset.

Niinpä menin keittiöön leipomaan. Otin kaikki ainekset esiin ja olin jo lähes täydessä tohinassa, kun mies seurasi innoissaan perääni: Kiva tehdä jotain yhdessä. Mä leivon tässä samalla meille kääretortun. Katsoin kaveria ja totesin mielessäni, että yksi uuni, kaksi eri paistolämpötilaa, kaksi höslää samassa neliössä, ei tule onnistumaan. Sen kääretorttu on kriittinen (oikeasti se on maailman paras kääretorttu), joten siirryin tähän koneelle kirjoittamaan, jotta hän saa loistaa.

No niin, nyt kääretorttukuningas levittää rennolla otteella hilloa, joten minä palaan keittiöön. Nähdään hetken kuluttua...

... ja sillä aikaa tapahtui...

että mies meni kylppäriin ja koneen surina alkoi
uunin kello kilahti ja vaimo poisti leipomukset uunista
talon täytti makoisa tuoksu
kaverin mies lähetti kuvan uunissa olevasta banaanikakusta
aurinko paistoi ulkona

paskat k o r o n a s t a, tänään teen vain kaikkea kivaa

Kyl tästä hyvä tulee ♥



14 kommenttia:

  1. Vatauksena tuohon ekaan kysymykseesi: ei, pyykkäminen ei kannata :D Oli kyllä hauska lukea tuosta, mutta ei ehkä niin hauska kokea...

    Aurinko todellakin paistaa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos joku naapuri näki mut ravistelemassa itseäni partsilla, niin silläkin saattoi olla hauskaa :D

      Pidän nyt vähän pesukonetaukoa ;-)

      Poista
  2. Pyykkikokemus on niin tuttua. Lapset unohtelivat usein nenäliinoja taskuihin...ei ehkä enää, niin monta kertaa niitä pilkkuja putsailtu. Kerran pyöri koneessa mukana myös täysi wc paperirulla, joo lopputulos ei kiva. Nyt naurattaa, ei silloin. Mukavaa tätä päivää, pysytään terveinä ja pidetään toisistamme huolta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täydestä vessapaperirullasta saa varmaan pitkäksi aikaa liikettä niveliin. Onneksi olen kokeillut vain nenäliinoilla ja nyt tällä tyynyliinalla :D

      Poista
  3. Pyykkääpä vaippa...!

    Keksikemut kuulostaa oivalliselta idealta: omat synttärini lähestyvät kohta ja olen miettinyt, miten järjestäisin kahvittelut. Tuossahan sitä on jo mallia kerrakseen, pistän äidin ja siskon leipomaan ja istun itse tyyriinä näytön vieressä, suu muikeassa hymyssä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli muuten tosi kivat iltapäiväkahvit, näitä kannattaa kokeilla. Pomoni oli ollut tupareissa, siellä oli iso vieraskaarti hoitanut yhteislaulut ja skumppakilistykset netin välityksellä. Sä voisit pyytää, että sisko lähettää kotiinkuljetuksella leipomusta (ehkä äitiä ei raaski pyytää), jotta saat livemaisitaiset :D

      Poista
  4. Meillä aina taskuissa joku pyykkiä nöyhtäävä asia. Heh naurattaa tuo Marikan vaippa, tulisi kyllä uskomatonta sottua. :) Niin miten sitä ei tämä pyykkääjä muista tarkistaa taskuja, jaa-a, siis muiden, omat menee tyhjinä, enkä taskuissa säilytä muutenkaan mitään.

    Nyt on kiva leipoa ja korona tuo varmasti 10kg lisää, mutta ei mahda mitään, pienet nautinnot, kuten sun ihanat keksit.

    Sydämellistä sunnuntain jatkoa Birgitta. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaippa kyllä nauratti muakin :)

      Tänään huomasin, että tekee mieli tehdä taas jotain käsillä, joten tein ison suolaisen piirakan mitä nyt kaapista löytyi.

      Oikein ihanaa sunnuntain jatkoa sinnekin <3

      Poista
  5. Toivottavasti sinulla oli kiva päivä! Kääretorttu kuulosti ainakin mahdottoman hyvältä. :-)

    Ukkelin serkku Amerikasta laittoi juuri tänään perheen whatsapp-ryhmään kuvan miehestään, kun oli leikannut ensimmäisen kerran tämän tukan. Minä vastasin, että näyttää paljon paremmalta kuin mun eka tukanleikkaus ukkelille. Ukkeli kun joutui ajamaan päänsä sen jälkeen kaljuksi. :-D Että jospa me jätetään suosiolla nää parturointihommat oikeille partureille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai kamalaa :D Mä pelkään, että mun käsittelystä tulee samanlainen muli jälki.

      Päivä oli oikein onnistunut, kääretorttu voitti mun keksit 6-0. Pyydän ensikerrallakin miehen tekemään kahvitarjoilut :)

      Poista
  6. Onneksi on virtuaalinen maailma vaikka ei se sitä oikeaa maailmaa kyllä oikasti korvaa, mutta ilman sitä olisi paljon vaikeampaa. Pääsin jopa PR-tapahtumaan HElsingissä,mutta virtuaalisesti;D Leikkasin just vähän omia hiuksia kun ei nyt pääse kampaajalle,mutta siis kuontalo niin kaipaisi sitä ammattiihmistä.... MUkavaa pääsiäisen aikaa Birgitta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että pääsit Helsinkiin virtuaalisesti :)Tekniikan mahdollisuudet on nyt tosi antoisat, joten käytetään niitä kun livetapaamiset ei onnistu.

      Kyllä mäkin kaipaan mun kampaajaa, ja pää kaipaisi kirkastavaa väriä.

      Ihanaa pääsiäistä sinullekin <3

      Poista
  7. Tuo on niin raivostuttavaa, jos pesukoneessa tapahtuu ohjelman aikana jotain tuollaista. Minä en aina muista tyhjentää taskuja ja sinne saattaa jäädä joku nenäliina ja sitten onkin sotku valmista. Niin ja minkä värisiä vaatteita käytän? No mustia! Huoh...

    Oi, kääretorttu ja keksit kuullostavat hyviltä! Oliko teillä hyvät virtuaalikahvitukset?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin, varsinkin jos vahinkoja tapahtuu useammin.

      Miehen vadelmakääretorttu vaniljakastikkeella on superhyvää. Se saa taikinasta sellaisen muhkean ja ilmavan. Kahvittelut kesti pitkään ja hartaasti ja kaikki tarjoilut piti olla esillä :D

      Mukavaa pääsiäisen aikaa sinulle!

      Poista