lauantai 6. kesäkuuta 2020

Voisin keventää kesään

Mies laittaa kesäshortsit kävelylle. Sillä on kauniit jalat, mietin, ja vanhasta tottumuksesta kiskon pitkälahkeisia jalkaani. Puolisen tuntia sujuu mukavasti, maailma lepää kesäkuussa. Aurinko porottaa kuumasti kohti ja polttaa mustien housujeni pintaa. Minä sulan.

Katson miehen keltaisia housuja. Ne on hauskat. Miten tylyt ja tylsät mun housut on. Ja miten hiton kuumat. Kyllä mun täytyy ottaa itseäni niskasta kiinni ja sheivata sääret? Ihan oikeesti! Kyllä nyt täytyy siirtyä kesäaikaan. Hameeseen, muistatkos nainen miten kivalta tuntuu olla hameessa kesällä.

Tulen kotiin. Menen suihkuun. Ensin lämpimään, sitten astun sivuun vain nostaakseni lämpötilan hyytäväksi ja hivuttaudun lopuksi jäätävään syleilyyn. Uskomaton hekuma, joka syntyy tuosta lämpötilan nostosta saa mieleni kirkkaaksi, energian virtaamaan ja varpaat niin soikeaksi, että kaikki maailman murheet unohtuvat ja lähden myöhäiseen lounaan tekoon.

Yllättäen ruuan jälkeen ei iskekään kooma. Istahdan lauantain kunniaksi alas ja matkaan kotisohvallani Hercule Poirotin seurassa Nizzan ihaniin maisemiin. Kauniiseen isoon kivitaloon, tanssin pyörteeseen, iloiseen puheen sorinaan, juomalasien kilinään ja murhan selvittämiseen. Miten raikkaalta tuo vanhan ajan maailma näyttääkään. Ollapa joskus kuukausi kaupalla jossain tuollaisessa paikassa, antaa merituulen heiluttaa keveitä helmoja, olla osa kauniita ja rohkeita...

"Eikö täällä saa kahvia", kuuluu talosta vaimea huuto. Se saa minut nauramaan, sillä kahvia kuluu nykyään hirveä määrä ja lause lentää pitkin poikin kotia milloin kenenkin huudahtamana. Suljen murhatarinan, laitan kardemummaa kahvinpurujen päälle ja siirryn parvekkeelle pienen pyöreän metallipöydän ääreen.

Sade on lakannut. Ilma on raikas, vihreys kuin tuubista juuri puserrettu. Aurinko pilkistelee ensin vain varovasti. Koska olen herkkähipiäinen, haen pitkähihaisen päälleni. Sitten tuulet puhaltavat pilvet pois ja säteet kuumottavat. Kiskon neuleen päältäni. Juon toisen kahvikupillisen kuumaa ja tunnen kuinka mustat housuni alkavat taas sulaa päälleni.

Miten lyhyt muisti ihmisellä on, mietin. Pitikö mun ajaa suihkun jälkeen nämä sääret?

8 kommenttia:

  1. Miten huikea kuva - ja sun kuvailemana myös teidän arjesta välittyy ihana kuva ♥

    ja kyllä, muistan, miltä mekko tuntuu. Tykkään talvellakin mekoista ja hameista, mutta nyt pitäisi jo ne kesähepenet kaivaa käyttön. Kun vaan mahtuisi niihin ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin samaa, että olis varmaan hyvä idea kaivaa kesävaatteet esille. Voisin vihdoin testata miltä tuntuu muut kuin nämä 12 viikkoa päällä olleet :D Ajattele: olla kesämekossa töissä ja vielä illallakin pyörähdellä ja heilauttaa helmoja? Pitänee aloitella niistä ei-ihonmyötäisistä, niihin mahtuu paremmin, hehee

      Poista
  2. Ihana tarina. <3 Jos on sheivaaminen vaikeaa, niin sitä on myös "pedikyyrin" tekeminen. (Pedikyyri heittomerkeissä siksi, että meikäläisen räveltämistä ei voi kutsua parhaalla tahdollakaan pedikyyriksi) T. Nimim. mokkasiinit aina vaan jalassa, kun sandaaleissa ei voi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pedikyyri onkin jo vaikeampi osuus, ehkä mä pääsen sinne asti heinäkuun alkupuolella ;-). Samasta syystä mullakin on mokkasiinit jaloissa :D

      Poista
  3. Sinulla on kyllä taito kirjoittaa niin että ei malttaisi lopettaa lukemista ollenkaan:)♥ Sittenpä minä kehtaankin kertoa, että täällä on tällä hetkelläkin villasukat jalassa..voi nolous, kesällä!!:)) Aurinkoista sunnuntaipäivää♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D
      Kyllä mulle voi aina kertoa, että on villasukat jalassa. Itsekin pidän kesät talvet "villasukkia", kun ne pehmentää mukavasti askelta. Iloista viikon alkua sinnekin <3

      Poista
  4. Tää on yksi sun voimistasi; näet arjessa pieniä (ja suuria!) asioita ja osaat niin mainiosti sanoittaa ne. Parasta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yleensä kai pieniä asioita. Kiitos kauniista sanoistasi <3

      Poista