perjantai 11. joulukuuta 2020

Jouluhaaste - kumpi mieluummin

Tiialla oli marraskuun puolella hauska jouluhaaste. Nappasin sen mukaani, vaikka kysymyksiä on enemmäin kuin mitä kykenen omaksumaan ;-) 

Söisitkö mieluummin kilon pipareita vai kilon joulutorttuja?

Kyllähän pipareita menee helposti kilon verran. Joulutorttuja ehkä 800g :D

Katsoisitko mieluumin Holidayn vai Rakkautta vain joka sunnuntai jouluun asti?

Joka vuosi minulla on tietyt leffat joihin palaan ja mainitut ovat osa joululeffa-arsenaaliani. Holiday on jo kerran katsottu, voin katsoa sen myös ensi sunnuntaina ja seuraavana. 

Söisitkö jouluna pelkkää kalaa vai kinkkua?

Kalaa

Viettäisitkö joulua mieluummin kotona lumisateessa vai ulkomailla rannalla?

Ehdottomasti kotona lumisateessa. Pidän kesästä ja auringosta, mutten erityisesti ole rantaihminen. Joulu on kuitenkin kaunein lumisena ja kotosalla rakkaiden kanssa yhdessä ollen ♥

Luopuisitko mieluummin glögistä vai pipareista?

Pidän glögin ja luovun pipareista, sillä minulle jää vielä 800g joulutorttuja. Nam!

Laittaisitko soittoääneksi mieluummin "Kulkuset" vai Cascadan dance-version Last Christmasista?

Helpolla ei vaihdu soittoääni puhelimessani, mutta jos pakko näistä on valita, niin Cascadan rallatus mieluummin. Huh huh, ihan hiki tulee ajatuksestakin.

Paketoisitko mieluummin 100 lahjapakettia tonttujen kanssa vai lastaisit 100 pakettia joulupukin rekeen yksin?

Tietysti valitsisin tonttujen kanssa yhdessäolon. Heiltä kuulee kuitenkin kaikki tärkeimmät joulun salaisuudet ja minä olen oikeasti aika haka pakkaamaan paketteja. Huiskis vaan ja paketissa on koristenarut ja pakettikortit kuin taiottuna.

Haluaisitko mieluummin samanlaiset hiukset ja parran kuin pukilla vai olla kokonaan kalju?

Kyllä kai parta sopii naisellekin ;-)

Kiertäisitkö mieluummin 5 tuntia laulamassa joululauluja ovelta ovelle vai laulaisit yhden videolla, jonka julkaisisit Fb:ssä kaikille kavereille?

Lähtisin ehdottomasti laulukierrokselle. Jos en jaksa laulaa viittä tuntia, niin voin heilua hassusti sivuttain ja vetää playback tyyliin, kun muut luikauttelee kauniimmalla äänellä ympärilläni.

Menisitkö mieluummin pulkkamäkeen vai luistelemaan?

Pulkkamäki on aina yhtä jännittävä paikka, eli heti kun lumikelit tulee, niin suuntaamme sinne! Sitä paitsi pulkkamäessä voi laskea suoraan syöksynä alas. Luistimilla pitänee osata tehdä piruetteja ja ojentaa kädet ja nilkat kauniisti. Jep, kyllä pulkkamäki on minulle oikeampi paikka.

Ostaisitko joululahjoja mieluummin netistä vai joulumarkkinoilta?

Markkinoilta saan todennäköisesti sellaisia lahjoja, joita mieluummin annan. Enemmän sellaista, jota voi syödä tai juoda, taikka on jonkun käsin tekemää. 

Söisitkö mieluummin porkkanaraastetta vai rasian lanttulaatikkoa?

Vaikka tiedän ettei moni kykene tähän, niin voin kyllä syödä helposti lanttulaatikon tai pari joulun aikaan. Viime vuonna tein ensimmäisen kerran lanttukukkoa, mutta ei ei, kyllä laatikko on parempaa. Porkkanaraastetta muistelen syöneeni enemmän joskus kouluaikoina. 

Koristelisitko pihan mieluummin jenkkityyliin jouluvaloilla näyttäväksi vai pitäisitkö joulukuusta lokakuun alusta jouluun asti sisällä esillä?

No minähän olen jo pitänyt joulukuusta kotona olohuoneessa parisen viikkoa, joten eihän tässä ole mitään ongelmaa, jos tuon sen ensivuonna jo lokakuun alussa sisälle. Ai niin, pitääkö perheenjäseniltä saada lupa?

Olisitko mieluummin Grinch vai Petteri Punakuono?

Grinch!

Olisitko mieluummin suomalainen joulupukki, joka antaa lahjat suoraan ihmisille vai amerikkalainen joulupukki, joka tulee savupiipusta yöllä salaa?

Tässä ehkä valitsisin tuon savupiipputyylin, se olisi jotenkin jännittävää hommaa jouluyönä. Sitäpaitsi jenkkiporot osaa lentää ja sellaisen lentävän reen kyydissä on varmasti hauskaa matkustaa.

Joisitko mieluummin glögiä vai kuumaa joulusiideriä?

Eikös tästä jo ollut puhetta? Glögiä ja 800g niitä torttuja! Vai onko niitä nyt jo 1600g?

Söisitkö mieluummin talon kokoisen piparkakkutalon vai asuisit siellä?

No jos kerran pääsisin kokeilemaan piparkakkutalossa asumista, niin mikä ettei. Valitsen testiajankohdaksi kuivan kesäkauden, muuten voi tulla ankeat ajat asuessa. Piparitalon katto ei kestä varmaan kovaa sadetta eikä talvinen pattereiden porotuskaan olisi varmaan hyvä juttu. 

Jonottaisitko mieluummin 5 tuntia joulupaketointipisteelle vai viettäisitkö tunnin ostoskeskuksessa joulupukin kainalossa hänen kanssaan jutellen?

Toki rupattelen pukin kainalossa tunnin. Onhan tässä tullut joka vuosi juteltua joulupukin kanssa vaikka mitä jännää aattoiltaisin. Meillä on ihan hyvä suhde ja olen monesti joutunut vastaamaan partakaverin vaikeisiin kysymyksiin. Ja jos yhdessä luikautetaan parit laulut, niin siinähän se aika mukavasti sujuu.

Jättäisitkö mieluummin puolisosi ilman lahjoja vai olisitko itse ilman lahjoja?

Kyllä se on niin, että en minä mitään materiaa tarvitse. Voin kysäistä siipalta haluaako hänkään mitään erityistä? Ehkä vain halailemme, pyörimme kuusen ympärillä veikeästi ja tarjoilemme toisillemme... öh glögiä ja tomusokerilla kuorrutettuja torttuja ... röyh :D

* * *

Oikein makoisaa loppuviikkoa sinulle!


12 kommenttia:

  1. Hihii, ihana B! Niin kivat ja sun oloiset vastaukset!
    Aion röyhkeästi vartastaa tämän!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa :D, ole sinäkin rohkean röyhkeä ja osallistu haasteeseen!

      Poista
    2. Sama juttu - varastettu on ♥

      Poista
    3. Tosi kiva juttu. Tulen lukemaan teidän vastauksianne :D

      Poista
  2. Voi että vastasit taas kivasti. Sulta toi kirjoittaminen sujuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kristiina, tässä oli niin hassut kysymykset, että vastauksetkin melkein lähtivät laukalle ;-)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos Tarja, aivan mahdottoman ihanaa viikonloppua sinullekin :D

      Poista
  4. 😊olipa hyvänmielen haaste! iloa viikonloppuun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marika, on kivaa, jos tässä ajassa voi tuoda hyvää mieltä. Oikein iloista viikonloppua sinullekin :D

      Poista
  5. Tämä on hauska! Minä voin syödä itseeni sairaalakuntoon edesmenneen anoppini reseptillä tekemästä lanttulaatikosta. Nyt kun nuoret eivät tule, teen vain kilosta survosta. Kolmena jouluna vetelimme Samin kanssa kahden kilon satsista tehtyä!

    Meillä Glühweinia. Ehkä kuvittelen päässeeni kuitenkin Itävaltaan...

    Kojuista on ihanaa ostaa lahjoja!

    ♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lanttu on kyllä ihana juures. Siinä on jotenkin vetovoimainen maku :)
      Silmät kiinni, takkatulen ääniä kuunnellen ja pikku maistiainen Glühweinia, niin Itävalta on ympärilläsi ♥

      Poista