torstai 30. syyskuuta 2021

Kohtaus mokkakuppi

Perjantaina iltapäivällä mies silittelee ihastuneen oloisesti pussia, jossa kaverin pienpaahtimon vastapaahdetut pavut odottavat kahvitteluhetkeä. Mulla on meneillään jokin kitupiikkihetki ja mietin, että on varmaan arvokkaita papuja.

"Pitäisiköhän ostaa mutteripannu?"

"Ja mitäköhän vielä", sanoo ääni hiljaa pääni sisällä. Vasta muutama vuosi sitten meille ostettiin moccamaster enkä kaipaa yhtään lisähärpäkettä kotiin. Torpeedoin ehdotuksen. (Joo tunnustan, olen kamala.) 

Pian tuoksu leviää kotiin ja minä istahdan keittiön pöydän ääreen. Mies nuuhkii ja nautiskelee autuaana kahvia. Pehmeää. Ei yhtään kitkerää. Sanoisiko pallomaisen pyöreää. Kyllä, kyllä se on hyvää. 

"Meidän pitää hankkia mokkakupit!"

Katson häneen. Okei, kun en myönny mutteripannuun, niin kentis kahteen pieneen mokkakuppiin. Muistan samalla äitini ja sanon ennenkuin ehdin ajatella kahdesti:

Hilda-täti ei ollut turha täti ;-)

"Me voidaan hakea äidiltä isotädin mokkakupit. Se on yrittänyt monta kertaa tarjota niitä mulle, mutten ole suostunut."

Siis se vain lipsahti suustani. Noin vain. 

Mies hymyilee, joten mietin, että okei, se tuli iloiseksi, ehkä ilostutan äitiäkin. Soitan puhelun ja sovin, että tulemme käymään ja otamme mokkakupit lähtiessämme. 

Tulee lauantai ja seison vanhempieni keittiössä. Edessäni on kuusi kuppia, niiden alle tassit, joita varjelee isotädin virkkaamat pitsiliinat. Ja kahvikannu! Kermanekka! Sokerikko!

"Mä otan vain nuo kupit", yritän sanoa äidille, mutta hän ei tunne armoa. Ja niin minä kannan kotiini kahden mokkakupin sijaan kahviastiaston ja tunnen puristusta rintapielessäni. 

Seison lauantai-iltana nojailemassa ruokapöytään moneen otteeseen ja mietin mihin hittoon laitan uudet astiat. Meillä kun on pieni keittiö, todella pieni. Sitten menen olohuoneeseen ja avaan toisen kirjahyllyn oven ja tungen kahvikannun ja kupit tasseineen sinne. Sokerikon ja kermakon tuuppaan keittiön ylähyllyn kauimpaiseen koloon piiloon. Ahdistaa aivan sikana.

Sunnuntaina avaan taas keittiön kaappien ovet ja yritän järkeillä. Jos otan tuon tuolta pois, niin saan ehkä tilaa. Mutta sitten mulla ei ole paikkaa pois otetulle. Mies tulee nojailemaan viereeni. Ei siinä mitään, se tykkää auttaa aina kun on mahdollista, mutta kun olen valmiiksi äkäinen, niin sen ideat tuntuvat tulevan maailman kaikkeuden toiselta laidalta. Ne ei pelitä tässä keittiötodellisuudessa. Mulla menee kerta kaikkiaan hermo koko tilanteeseen ja alan äksyillä miten tyhmä olen, kun en tajunnut olla hiljaa Hildan perintökalleuksista. Luulin ilostuttavani miestäni ja äitiäni, mutta sain itse vain ison ongelman eteeni. En enää ikinä, ikinä, ikinä, ikinä enkä senkään jälkeen koskaan, milloinkaan, kuuna päivänä ehdota mitään hankittavaksi kotiin!! 

Sitten hengitän syvään. Alan murehtia miten ikävä ihminen olen. Katson kaappeihin, totean kylmästi mistä pitää päästä eroon. Ladomme kamat pinoon, mies toimittaa ne kellariin laatikkoon, jonka viemme jonain päivänä Konttiin kiertoon. Kannan olohuoneen kirjahyllystä kupit ja kannun keittiön kaappiin. Suljen oven. Ja totean, että sisälläni asuva minimalisti ei tule toimeen tämän maailman tavaroiden kanssa. 

Noh, tänään minä taas kerran istun töiden jälkeen iltapäiväkahville. Hyllyltä otetaan pari pientä kuppia ja niille tassit. Mies on vieläkin innoissaan kahvikannusta. Mokkakuppihylly näyttää tilavalta. Kupit on hauskat ja suloiset. Ja kyllä, kahvi maistuu erittäin hyvälle.

Ehkä minusta sukeutuu joskus ihan zen-tyyppi. Mutta ei ehkä tässä elämässä ;-)

6 kommenttia:

  1. Kahvi ja kaikki sen oheistuotteet.......
    Kaunis kahvikuppi, onko tuo yksi niistä mokkakupeista? Liika tavara onkin tosi ahdistavaa, jos ei löydy sellaiselle kunnolla tilaa. Hyvä kahvi on todella hyvää, itse juon pari kertaa viikossa täällä espresson torin kahvikaupassa, jossa myös voi juoda kupposen , vaikka tiskin edessä ja jutella tutun baristan kanssa. Kahvi on hyvää etenkin pari päivää paahtamisen jälkeen. Mukavia kahvihetkiä Birgitta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuo on yksi meidän kuudesta pikkuruisesta kupista. Vaikka pidän oikeasti vanhoista kahvikupeista, sellaisista pienemmistä, niin kyllä nämä kupit on jo pienet minunkin käteeni ;-) Mä ehkä muistelin, että ne kupit olisi olleet kapeammat, mutta nämä olivatkin aika laakeat. Kuten sanot, kunnon kahvi on herkkua, niin espresso kuin tämä kaverin paahtimosta tuotu.

      Ihanaa lokakuun alkua sinulle Jael :)

      Poista
  2. liika tavara ja liian täydet kaapit *ovat* ärsyttäviä.
    Toisaalta pienenpieni mokkakuppiluksus arjessa voi joskus olla tosi ihanaa.
    Näiden kahden välille vain pitäisi löytää jonkinlainen kaikille osapuolille sopiva zen :) ja kupeille sellaiset paikat että niitä ihan oikeasti tulee ihasteltua, katseltua ja ennen kaikkea käytettyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olin jo niin tottunut siihen, ettei keittiöön tule mitään lisää (poislukien ruokaa), etten arvannut kuinka noin pieni asia sai mut superäkäiseksi. Mä luulen, että heivaan sen sokerikon ja kermakon jonnekin kiertoon ja meille jää vain kupit ja kahvikannu. Ne on olleet nyt joka päivä käytössä ja niitä on oikeasti hauska käyttää.

      Suloista viikonloppua sinulle Marika :)

      Poista