keskiviikko 1. joulukuuta 2021

Marraskuun selätys - silmäpusseista itsepetokseen

Marraskuun kahdeskymmeneskahdeksas

Hiljaiseloa. Ainoa päivän askare on valita valokuvat joululahjakalenteriin. Ennen tein vuosikalenterin alusta loppuun itse, mutta nyt tilaan sen jo toista kertaa netistä. 

Huomaan, että kuvaliikkeestä saisi tilattua muistipelin omilla valokuvilla. Päätän kuvata ensi vuoden aikana kasan värikkäitä, hassuja valokuvia ja teettää niistä lahjan -kenties itselleni. 

Äidin ja isän joululahja on siis hoidettu. Miehen lahjan olen jo selvitellyt päässäni. 

Vielä kun keksisin jotain hauskaa nuorellemiehelle, se kun ei koskaan toivo eikä halua mitään. Idean pitää siis olla joko aineeton tai syötävä/juotava. Onneksi aattoon on riittävästi aikaa...

Marraskuun kahdeskymmenesyhdeksäs

Olen ripotellut viimeiset lomapäivät loppuvuoden viikkoihin ja tämä maanantai osui onnettaren käteen. 

En oikein ymmärrä mitä tapahtuu, mutta aamupäivällä huomaan puunaavani vessaa. Taputan olalleni katsellessani kaakeleiden kiiltävää pintaa, ja sitten haluan unohtaa tuollaiset omituiset lomatouhut. 

Lähden kirjastoon etsimään uusia tuttavuuksia. Löydän aivan hervottoman hauskan Cath Taten kirjan Vanhempi ja valloittavampi. Hihittelen illalla tunnistaessani itseni monesta kuvasta.  

Viimeistelen pikkuruisen maalauksen. Ja sitten jätän jäähyväiset isoveljelle. Onneksi seuraavaan kauteen menee monta monta kuukautta :)

Koronatukkani on alkanut kiusata minua. Se kiskoo minua yllättävän usein, milloin taistelee selkäni ja sohvan välissä tai kutittelee kasvojani nukkuessa. Kaipaan lyhyitä hiuksiani, mutten viitsi etsiä kampaajaa, kun elo on pääosin kotona olemista. Siispä katson siippaa syvälle silmiin ja kysäisen, josko hän ottaisi sakset käteensä ja olisi omantoimen ohella hiusmuotoilijani. 

No todellisuudessa siippa on kaukana Jormasta (voi miten kaipaankaan entistä kampaajaani), joten palaan tosiasioihin ja mietin kuinka aiheutamme mahdollisimman vähän tuhoa. Menen keittiöön ja otan laatikosta  sellaisen litteän ja leveän pussinsulkijan. Tarkan kampaamisen jälkeen laitan pussinsulkijan hiuksiin ja niin ohuet hiukseni ovat tiukassa nipussa. Hetken päästä kuuluu nips ja naps ja olen muutamaa senttiä lyhyempi -hiuksistani.

Marraskuun kolmaskymmenes

Minulla on ollut vuosikausia mahtava piparkakkuresepti, jota tehdessä en koskaan muista, kannattaako taikinaa tehdä tuplasti vai ei. Viime vuonna taisin tehdä tuplataikinan tuplasti, koska olin laittanut pakkaseen todella monta taikinapötkylää.

Tänään otan pakkasesta jäisen pötkylän, vuolen siitä veitsellä ohuita siivuja ja laitan pellille uuniin. Kanelin, neilikan, inkiväärin ja pippurin aromit leijailevat miehen työpisteeseen asti, eikä mene kauaakaan, kun hän päättää lopettaa työt ja tulla keittiöön. 

Kuten tavallista, keitämme kahvit ja pelaamme Yazzy-turnauspelimme (olen nyt 11 pisteen johdossa!). Samalla syömme melkein pellillisen pipareita. Ähky ja Röyh ;-)

En tajua miten nopeaan yksi kuukausi voi kulua. Olen mielestäni ehtinyt elää sen mukana monet pitkältäkin tuntuvat hetket, ja siltikin nyt on jo joulukuu. 

Tästä alkaa nyt hiljainen leijailu kohti joulua :D

Musta varmaan tulee jonain päivänä vielä tällainen tapaus ;-)

14 kommenttia:

  1. lahjavinkki nuorukaiselle: puunkasvatuspaketti. Ei ole aivan aineeton, mutta väittäisin, että jos ihmiselle antaa lahjaksi oman oliivilehdon(alun), niin on kyllä aika hyvä.
    Tilasin netistä erilaisia puunkasvatuspaketteja ensin itselleni ja nyt olen antamassa niitä myös lahjaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marika hienosta lahjaideasta. Minäpäs selvittelen minkälaisia paketteja on tarjolla :D

      Poista
  2. Heh, niin ne hiukset lyhenevät, hyvät konstit!

    Tein muutama vuosi sitten ystävälleni tuollaisen muistipelin, sitä oli mukava suunnitella.

    Leppoisaa joulun odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Susu, muistipelin suunnitteleminen ja siihen sopivien valokuvien ottaminen on varmasti hauska ajanviete. Pelaamisesta puhumattakaan.

      Makoisaa joulun odotusta sinullekin :D

      Poista
  3. Nämä sinun marraskuun selätykset ovat niin ihanaa luettavaa, että sinun pitäisi selättää meidän lukijoiden iloksi kaikki muutkin kuukaudet. :-)

    Tuo muistipeli on ihan mahtava idea! Laitan muistiin! :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu kauniista sanoistasi. Tavallaan näiden selätysten kirjoittaminen on hauskaa. Selätyksissä tulee pidettyä "pikkuruista päiväkirjaa", vaikka eihän mulle mitään erityistä tapahdu nykyään. Pistän idean muhiutumaan, vaikka tuskin ihan samanlaisena jatkaisin muita kuukausia.

      Oikein ihanaa reissun jatkoa sinulle :D

      Poista
  4. Muistipeli omilla kuvilla on mahtava idea!
    Ja hyvä että sinulla oma "kampaaja" siellä kotona, joka osaa napsia senttejä tukasta. Minulla oli kamala tukanlähtö kesällä ja syksyllä, ja oli ihan pakko lyhentää hiuksia, ja hiton vaikeaa takaata itse leikata, tuli vähän vino lopputulos;D Mutta onneksi hiukset kasvavat. Oiih, voin kuvitella sen ihanan tuoksun mikä tulee pipareista:) Hyvää joulukuuta ja joulun odotusta Birgitta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vinoa lopputulosta minäkin odotin ja pelkäsin, mutta nyt meillä taisi olla onnea matkassa ;-)

      Hiustenlähtö ei ole kiva asia. Mulla on pariin otteeseen lähtenyt hiuksia lääkehoidon jälkeen ja silloin mietitytti monesti että loppuuko lähtövaihe koskaan. No sitten hiuksia alkoi onneksi kasvaa ja päälaki olikin täynnä lyhyitä antenneja :)

      Eilen kasasin joulukuusen, siihen voisi leipoa ja koristella nyt uusia pipareita :D

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Kyllä Marjaana, olemme jo voiton puolella.
      Ihanaa joulukuun jatkoa sinulle ♥

      Poista
  6. Kiitos, hiusten leikkuuvinkistä :) Kalenterin sivun kääntäminen tuntui oikein mukavalta. Joulukuu menee niin nopeasti, kun on kaikenlaisia jouluhommia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarja, vähän oli jännittävää hiustenleikkuuta ;-)
      Nyt ei olekaan enää montaa viikkoa jouluun, otetaan tämä aika lempeällä ja rennolla mielellä :D

      Poista
  7. Punkkipihdit? Sateenvarjo? Festarituoli? No ei nuo kyllä aineettomia ole.

    VastaaPoista
  8. Kiva kuulla sinusta Aulikki :)
    Luulenpa, että kun sateenvarjo jo on, niin seuraavaksi voisin tarjota punkkipihtejä :D

    Iloista joulukuun alkua sinulle!

    VastaaPoista