torstai 30. kesäkuuta 2022

Tilannekuvia ja lepattelevia ilmoituksia

Kesäloma ulkomailla! Mikä ihana ajatus ja miten helposti toteutettavissa. Senkun lähdet Turkuun!

Vitsi vitsinä, mutta niin me teimme. Lähdimme heti kesäkuun alkupuolella reissuun. Käytössä oli pieni puutalo Port Arthurista ja sijaintina se oli täydellinen. Neljä päivää meni nopeasti, ehkä liiankin, sillä emme ehtineet Seilin saarelle emmekä kävellä paikallista pyhiinvaellusreittiä. Sen sijaan aika sujahti kaksin, ystävien ja tietysti kaikkien niiden hauskasti puhuvien turkulaisten kanssa. 

On kuukauden alkupuoli ja sää sen mukainen. Usein yhtäkkinen tuuli ja viima tukistaa ikävästi päälakea. Seuraavassa hetkessä on riisuttava pitkä neuletakki ja lämmiteltävä auringon paisteessa kylmän kevään kohmettamaa nahkaa. Katselen hämmästyneenä paikallisia, jotka aamusta asti ovat kevyesti pukeutuneita. Täällä ollaan joko karaistuneita tai sitten olen itse liian herkkä kylmälle. 

Turussa on myös mäkiä. Kun kotikulmat ovat tasamaata, niin täällä pääsee kiipeämään kummulle jos toiselle. 

Minun mieleni nauttii näistä nousuista, jalkani ei niinkään. Hermo vinkuu ja vikisee sisälläni. Sanon sille, että rauhoitu ja nauti elämästä, hellin sinua asunnolla rentouttavilla liikkeillä. Teemme sovinnon ja hyvittelen kehoani Aurajoen rannalla. 

Aivan jokaista penkkiä ei testata, mutta monta siltaa kuitenkin. Yhden sillan kautta vien kroppani katsomaan sitä mitä ihmisen pitäisi tehdä, eli menemme kurkistelemaan Paavo Nurmen kentälle urheilukisojen tunnelmaa. Liike, Birgitta, liike on hyväksi sinulle ;-)

Pienillä houkutuksilla saan jalkani kävelymoodiin ja sitten pääsemme asiaan. Kiertelemme kaupunkia sinne tänne. Ensin yhteen suuntaan ja heti kohta toiseen. 

Etsimme viime visiitillä elämää suuremmaksi asiaksi noussutta kirjakauppaa. Siellä mieheni pelasti minut yhdistelmällä mies-kirjakauppa-ja-gynekologi. Löydämme liikkeen vain todetaksemme sen olevan kiinni. Olemme hereillä aivan liian aikaisin. En saa hyvää kahvia, eikä mies löydä uusia kirjoja...

Sen sijaan toteamme, että Sammakon kirjakauppa ja kahvihuone on saanut oven pieleensä ketun ja mäyrän. Molemmat näyttävät pitävän myös kirjoista. (Mahtavaa, että sähkökaappeja voi pinnoittaa nykyään muutenkin kuin koiran liruilla ja kirjoitusharjoituksilla.)

Pidän tästä kaupungista. Pidän rakennuksista, jykevistä kivilinnoista ja vanhoista puutaloista. Ihailen isoja puita. Miten vehreää täällä onkaan. Valtavat puut varjostavat mukavasti, värittävät ja pehmentävät tunnelmaa.

Vihreä Herrainpukimon rakennus ilostuttaa myös ulkonäöllään. Liikkeen nimikin on piristävä. Mietin miten hienoa olisi astua ovesta sisään ja tilata itselle herrasmiespuku kaikkine härpäkkeineen. Jos olisin mies, tekisin varmasti niin. Käännymme talon kulmalta kujalle ja näen liikkeen ovessa leijuvan paperiarkin. En tiedä mikä minuun iskee, mutta epätavallisen uteliaana nousen raput ja tutkailen lappua. 

Mietin kuinka omistaja on kiireessä laatinut viestiä, juossut teipin riekaleet kädessä rappuset alas, mittanauha taskusta pilkottaen. Lappu on jäänyt heilumaan tuulessa ja joku komea herrasmies on ihmetellyt sitä lukiessaan miten selviää tämän illan ilman räätäliään. No, jokatapauksessa, niinhän se on, ettei hätä lue lakia ja asiat pitää laittaa tärkeysjärjestykseen.

Minä olen nyt kuitenkin lomalla, eikä silloin asioilla ei ole tärkeysjärjestystä. Vai onko kuitenkin?

Ollaanko kävelty tuota katua? 
Ai ollaan. 
No, käännytään sitten tuosta seuraavasta vasemmalle. 
Mennäänkö varjoista puolta?
Ei kun mennäänkin aurinkoista

Aluksi menimme minne sattui. Nyt me kuljemme vain outoja reittejä, katuja joita ei olla kävelty aikaisemmin. Otan välillä pieniä askelia ja sitten taas loikkia. 

Sinne tänne kuljeskellessa kaupunki avautuu eri tavalla. Pienet asiat nousevat esiin. Kuten taideliike, jonka ohitse astelen. Peruutan kuitenkin kesken kaiken ja palaan ulko-ovelle. Edessäni on pitkä rimpsu irtokirjaimia entisajan ilmoitustaulussa. Nostalgia nousee sisälläni. 

Luen irtokirjaimista tehtyjä lauseita. En ole laisinkaan loukkaantunut, että taidearvioitsija on laittanut ovensa säppiin. Minullakin on nälkä juuri tähän aikaan. Kenelläpä ei olisi. 

Mitä pidemmälle luen viestiä sitä enemmän alan kaivata tällaista kepeää tiedottamista meille nykyajan anna-mulle-kaikki-heti ihmisille :)

Kävellessäni alan myös toivoa, että Helsingissäkin arvostettaisiin enemmän kivijalkakauppoja. Elämä isoissa kauppakeskuksissa on suoraan sanottuna tylsää. Tiedäthän, aina samat liikkeet. Ja vieläpä auki lähes aina. Ei minua kiinnosta kävellä kauppakeskuksen tylsiä sisäreittejä. Minua kiinnostaa enemmän nämä kaduilla olevat pienet liikkeet ja niiden elämä.

Minulle sopisi oikein hyvin, että kaupan pitäjä voisi itse suunnitella omat aukioloaikansa, sulkea oven silloin kun perhetilanne sitä vaatii, taikka oma napa kaipaa huolta tai maha murkinaa. 

Lisäksi kauppoja ja palveluita voisi sijoittaa viihdyttävästi vierekkäin. Siten että me mielikuvituskierot saisimme  naurun pyrskähdyksiä niiden ohitse kulkiessamme.

Kuten tämä morsiusliike, jossa morsian kenties miettii miten ihanaa on paeta vanhaa elämää uuteen, tai miten ihmeessä pääsisi pakenemaan tilanteesta pois. Muista vaihtoehdoista puhumattakaan.

Olipa miten tahansa, minä olin ainakin paennut lomalle pitkän kevään jälkeen. Ja kyllä tämä matka Turkuun teki minulle todella hyvää :D

Iloista kesäkuun viimeistä hetkeä sinulle ♥


ps. meinasi unohtua nälkäkokemukset

  • Olisi ollut kiva kokea erilainen aamiainen, mutta hipsterimäiset aamiaispaikat eivät osuneet silmiimme tai sitten ne avasivat ovensa aivan liian myöhään. Fazer Café Aurakadulla oli kuitenkin todella herkulliset aamupuurot ja muut systeemit
  • Maukkaat kala-kasvislounaat nautimme mm. ravintoloissa Ravintola blanco, Bagel House ja Tiirikkala
  • Ihanan tunnelman ja iltapäiväkahvit kakkuineen tarjoili Kahvila Oksi
  • Kivat drinkit alkoholilla ja ilman nautittiin Turun tuomiokirkon edustalla
  • Illallisten suhteen ei ollut yhtä hyvä tuuri kuin lounaiden. Osa ravintoloista oli kiinni ja osaan olisi pitänyt älytä varata pöytä. Ilmaa ruokaa ei jääty kuitenkaan koskaan. Pizzahan on kai ruokaa ;-)


11 kommenttia:

  1. onpas teillä ollut ihana loma!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin siis, onpas teillä ollut ihana loma kaupungeista parhaassa!
      Paitsi sitä en ymmärrä että kuinnii hassuste?

      Poista
    2. Marika, oli kyllä tosi kiva käydä parhaassa kaupungissa :) Monta hyvää näyttelyä tuli nähtyä ja maukasta ruokaa syötyä. Voisin muuttaa Turkuun, saisi taas aloitettua kieliopinnot :D

      Poista
  2. Olette lomailleet kerta kaikkisen parhaassa paikassa! Kaupungissa, jossa synnyin ja vietin elämäni ekat 20 vuotta.
    Varför Paris, vi har ju Åbo!
    Hyvällä paikalla kortteerinne oli. Portsasta pääsee kävelemällä sinne ja tänne.
    Kokeilitteko kolmea äffää eli föliä, funikulaaria ja föriä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin jossain tuon lauseen: Varför Paris, vi har ju Åbo! Se sai kyllä naurun aikaiseksi :D Portsa oli tosi ihana alue ja juuri kuten kirjoitit oikein hyvällä paikalla. Ihana Mikaelin kirkkokin oli vieressä ja sitä ihailin jokaikinen päivä. Nähtiin yhdessä kadun kulmauksessa ryhmä nuoria aikuisia. Yksi heistä kysyi mistä Portsa alkaa. Toinen vastasi: Siellä missä näet hipsterin!

      Meitä varoitettiin funikulaarista, joten tuijotettiin sitä varovasti ja käveltiin vain sen ohitse ;-)

      Poista
  3. Turku on ihana kaupunki! Me hankimme yhdeksän vuotta sitten sieltä pikkuruisen kakkoskodin ja sen jälkeen ei olla juuri muualla lomailtu… Katsomista ja kiertelemistä riittää vuodesta toiseen.
    Aloitin lomani olemalla siellä parisen viikkoa. Aika kului kuin siivilällä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arkeilija, oi miten kiva idea, oma kakkoskoti noin upeassa kaupungissa. Uskon, että viihdytte tuolla oikein hyvin, siellä kun on jotenkin upea tunnelma. Ainakin näin kesäaikaan :)

      Poista
  4. Tosi kiva loma teillä Turussa. Turku on tosiaankin kaunis kaupunki. Teininä minulla oli siellä asuva poikaystävä, ja välillä kävin tutustumassa paremmin Turkuun ja hän Helsinkiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, joo oli ihana loma siellä. Teitähän on useampikin, jolla on omakohtaista kokemusta Turusta. Miten hauska asia :)

      Poista
  5. Ihana oli lukea kiertelystänne synnyinkaupungissani, jossa elämästäni olen 42 vuotta asunut. Nyt kun ollaan oltu muualla jo melkein kolmekymmentä vuotta, tuntuu että uutta nähtävää olisi minullakin vaikka kuinka paljon. Mukavaa kesän jatkumista sinulle<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kristiina, Turku on kyllä ihana kaupunki, en yhtään ihmettele, että viihdyit siellä noin pitkään. Oikein kauniita kesäpäiviä sinne teidän saarelle <3

      Poista