tiistai 28. toukokuuta 2024

Kesän herkut on nyt käsillä

Kolme näyttöä kahden päivän aikana. Kiljahdan mielessäni Jees! kun viikko sitten tiistaina astun ulos isosta keltaisesta talosta. Olen juuri pari tuntia istunut ja selvitellyt mitä, miksi, kenelle ja miten olen aivoitellut markkinointikampanjani hyvinvointijuomalleni nimeltä Soul taikka miksi minun kirjani ja kirjankanteni ja muut julkaisutoiminnan some-elämykseni ansaitsisivat kurssin läpipääsyn.

Ulkona huokaisen syvään, astun autoon ja huristelen treffeille. Olemme tavanneet työkaverin kanssa nykyisin työpaikan sijaan Lottamuseolla. Ei me koskaan ehditä museota kiertää, sillä kahvion leipomukset  on herkullisia ja niitä syödään aina siihen asti, että paikka sulkee ovensa.  

Tänään testaamme ensin kuumaa ulkoterassia. Siinä kahvi ei jäähdy ollenkaan, muttei onneksi pullakaan kypsene korpuksi ;-) Santsikupin menemme juomaan puiden varjoon, siinä onkin ihanaa olla ja nauttia syreenin tuoksusta. 

Ja kuten tavallista, lopulta henkilökunta tulee hakemaan meidän kupit ja lautaset pois ja toteaa, että olemme sulkeneet hetki sitten :)

Seuraavana päivänä lähden Helsinkiin. Olemme tämän työkaverin kanssa tehneet taidenäyttelytreffejä Ateneumiin ja niin nytkin ensin kierrämme Eero Järnefeltin näyttelyn ja sen jälkeen istahdamme upeaan Cafe Höijeriin. Herkut ovat yhtä ihanan makuisia kuin mitä ovat näköisiä. Puheessa ei tule paljoakaan taukoa. Juttelemme nuorison häistä ja työpaikan kuvioista. Että tulenhan takaisin töihin ja miten nopeasti aika kuluukaan. 

Yön yli nukuttuani tiedän, että minun pitäisi tehdä vielä yksi muutos postikorttiprojektiini. Hoidan sen kuntoon ja laitan tietokoneen kiinni. 

Ja tähän päivään asti läppäri onkin ollut kiinni. 

Luulisi, että sitä saa kamalat vieroitusoireet tuollaisen tiukan kevätrutistuksen jälkeen. Mutta kaikkea muuta. Sen sijaan, että olisin säpsähdellyt ajatuksissani ja viritellyt mielessäni värejä, typografiaa, kuvankäsittelyä, mainoskuvioita, julisteita, videokäsikirjoituksia ja sen sellaista, minä olen 

  • maannut sohvalla ja katsellut kuinka ilta-aurinko värittää isojen koivujen lehtiä syvän vihreästä vaalean kirkkaisiin sävyihin
  • kuunnellut kuinka tuuli soi puissa ja miettinyt miten kauniilta se kuulostaakaan
  • haistellut kieloja metsässä, kerännyt niitä pienen kimpun ja tuonut keittiön pöydälleni
  • seurannut kuinka kanadanhanhinaaras istuu pesässä tiiviisti sillä aikaa kun uros lekottelee vapaudessa, nyt ne ovat kolmen pikku karvapallon ansioituneita vanhempia
  • antanut kasveille multaa ja vettä ja rakkauttakin
  • iloinnut jokaisesta tervapääskyn huudosta
  • lukenut kirjaa (ilman, että nukahdan kahden sivun jälkeen, muistamatta viimeisistä kappaleista mitään)
  • sukeltanut omenapuutarhaan ihailemaan kymmeniä ja kymmeniä omenapuita ja niiden upeaa kukintaa
  • yrittänyt tanssia sateessa, vaikkei sadetta oikein tullutkaan
  • ja vaikka mitä muuta

Tuntuu, että vajaan viikon mittainen eloni on kestänyt vähintään kolme viikkoa. 

Se on kesä ja ansaittu kesäloma nyt :D

4 kommenttia:

  1. Kiitos Marika, pelkästään sanan "loma" miettimisestä tulee jo suloinen olo :D Ihanaa toukokuun loppua sinulle <3

    VastaaPoista
  2. Kesälomanautintoja nyt ja edelleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susu, oikein upeaa kesän alkua sinullekin <3

      Poista