Hyvä kiertämään

Olen vältellyt peiliä ja ruttunaamaani. Sen sijaan olen viettänyt aikaani nuoren Montalbanon seurassa aurinkoisemmissa säissä (hän Italiassa ja minä visusti sisätiloissa omassa kotonani) ja lisäksi olen seilannut netissä jo aika tovin (vaikka se vähän jo kiskoo leukaperiäni), mutta ohitan tuon, sillä jotain hienoa löytyi hetki sitten...

"Laitetaan hyvä kiertämään", kirjoitti ystäväni Mia fb:ssä. Hän toivoi meidän "tekevän kivoja ja rakastettavia juttuja toisillemme ilman muuta syytä kuin, että saamme toisen hymyilemään ja näytämme samalla, että ajattelemme häntä. Tästä tulee hyvä vuosi!" hän lopetti oman viestinsä.

Minä ajattelin kierrättää Mian idean täällä blogimaailmassa, koska täällä se on vielä yllätyksellisempää. Bloggaajat tulevat ajan myötä tutuiksi ja olisi hienoa tätä kautta kuljettaa erilaista iloa eteenpäin -ei pelkkää sanahelinää ;-)

Joskus nopeat syövät hitaat ja joskus ei vaan tee mieli syödä mitään. Mutta jos haluat, niin osallistu ihmeessä seuraavaan:

Ensimmäiset viisi henkilöä, jotka kommentoivat tätä postausta saavat minulta tämän vuoden aikana jonkin muistamisen, se voi olla kirja, maalaus, postikortti, pieni paketti tai jokin muu muistaminen.

Koska vuosi on pitkä aika ja vapaa-ajallani voin olla leväperäinen, niin saatan kasvattaa saajien lukumäärän ylöspäinkin, eli kaikki kommentit otetaan suurella ilolla ja mielenkiinnolla vastaan =)

Antautuminen

Olen kiertänyt
jokaisen askeleeni kerta toisensa perään

olen pyörinyt itseni ympäri
kuin painajaisessa kulkenut eteisen kautta olohuoneeseen
tehnyt mutkan keittiöstä vessaan,
paeten takaisin eteisen kautta keittiöön
ja lohduttomana edennyt olohuoneesta makuuhuoneeseen...

Minä makaan tässä
kuvittelen olevani kuollut lahna
sekin olisi varmaan helpompaa
pinnistän aistejani
yritän kuulla kuinka yhden sormet näppäimistöllä kulkevat omia polkujaan
kuinka toisen veitsi leikkaa kovaa porkkanaa ohuiksi viipaleiksi.

Kun kyynel valuu kaulaa pitkin
kastellen ja kuivaantuen
minä toivon pillerin auttavan
ja oikeasti toivon sinun tulevan luokseni.

Painovoimani
vedä jalkani taas maan pinnalle
sano, että tämä menee ohi.

Minun vetovoimani
paina minun pienuuteni olkaasi vasten
ja purista niin kovaa, että tämä kipu taintuu.

Löytöretkellä

Se tuli ja se meni
viime talvi
kevät, kesä ja syksykin
vieläpä tuli tuo joulu
kaikki se härdelli ja rauhakin
ja nyt vuoden viimeinen kuukausikin vetelee viimeisiä päiviään.

Mitä jäi käteen?
Jäikö mitään?

Minulle tämä vuosi jää mieleen upeasta alkuvuoden talvesta. Ihanista lumikinoksista ja paukkuvista pakkasista.

Kevään raikkaat ja kauniit pienet kävelyretket meren rannalle ja jäillekin. Lopulta lumen sulaminen nopeaan, krysanteemien ja narsissien puskeminen maan pinnalle. Miten ihmeellinen keväinen luonto onkaan...

Kesän upeat aurinkoiset päivät, heinän tuoksu, pääskysen liverrys, pellon läpi kävelyt rantaan ja levollinen olo. Saunominen, uiminen, hiekkaan varpaiden upottaminen.

Syksyn matka Rouva O:n kanssa oli kuin olisin matkannut kauas menneeseen elämään... unenomaisen mahtavaa. Mutta muuten syksy on ollut hieman surullinen ja alkutalvi töiden osalta kiireinen, jopa tuskastuttava. Mattikin on käynyt kukkarollani... lienee käynyt vähän useammankin luona näinä aikoina. Ja ehkäpä juuri tämän syksyn vuoksi odotan nyt innolla uutta vuotta.

Minä taidan vähän karsia tästä olemassa olevasta. Oletan jättäväni hiukan murheita hartioiltani, myyn ja annan eteenpäin minulle tarpeettomia tavaroita, rästityöt koetan tehdä aikaisemmin pois ja turhat asiat yritän ohittaa kuin-tuosta-vaan.

Luulenpa, että annan paljon enemmän halauksia ensivuonna. Koetan olla ymmärtäväisempi useammin. Huomaan kaipaavani sieluni laulua, joten ehkä kuulen sitä enemmän kuin koskaan ennen ja toivottavasti olen rakastavampi ja vielä vaan rakastavampi.

Kiitos siis vuosi viimeisestä! Hienoa, että olit elämässäni mukana, mutta mielelläni hyvästitkin sinulle jätän.

Ja skool Sinulle ystäväiseni! Olkoon loppuvuotesi hyvä ja uusi tuleva vuotesi parasta mahdollista!

♥ ♥ ♥

Ärsytyskynnyksen laskua

Mitä pidemmälle perjantaityöpäivä eteni
sitä enemmän pipoani alkoi kiristää.
Otin ennen iltaurakan alkua toisen särkylääkkeen,
puraisin ikävän märkää sämpylää ja aloitin lyömällä heti aluksi pääni seinään.

... sinä joka siellä jossain siirsit minulle tämän ylimääräisen työn, voisitko pistää sen linkin auki, jotta voin tehdä näitä hommia!

Kun ilta oli jo pitkällä ja yksi kukkuja oli lisäkseni talossa, minä laitoin koneen kiinni. Ajattelin rumia sanoja ja leimasin itseni ulos. Heti sen jälkeen päätin tehdä pienen kävelykierroksen ennen kotiin lähtöä, jotten söisi viattomia eläviltä.

Tuomiokirkon rappusilla viima vinkui kilpaa pääni kanssa. Minä seisoin ja katselin sinistä viivaa taivaalla, Tuomaan markkinoiden kojujen pikkuisia valkoisia valoja, hevosta joka veti kärryjä ja sitten hipsin alas muiden elävien joukkoon. Kauppiaat laittoivat nyt luukkujaan kiinni, hevonen sai syödäkseen iltakauraa ja neljä heleä-äänistä laulajaa lauloivat katulampun alla niin kauniisti, että hiukan pehmenin.

Kotona joku oli hakenut pizzeriasta aterian. Minä söin lähes kokonaisen lärpäkkeen särkylääkkeen kera ja mietin alahuuli pitkällä niitä kiloja, jotka kertyisivät jo aiemmin syksyllä saatujen kaveriksi. Minun ei pitäisi olla väsynyt, kipeä tai nälkäinen, sillä tavalla minusta tulee vain alati laajeneva pläski...

Kun oli nukkumaan menon aika vakuutin itselleni, että nyt nukun hyvin ja pitkään, olenhan miettinyt silmät auki työkuvioita jo kaksi peräkkäistä yötä. Arvaa vaan heräsinkö seitsemältä aamulla, kyllä heräsin. Siinä minä sängyssäni aamun pimeässä pyörittelin niitä samoja numerosarjoja kuin illalla töissä ja totesin, että olen ääliö-hullu kun vielä noita ajattelen.

Siispä nousin ylös ja aloitin lauantai-aamun tuttuun tapaan istumalla lattialla, juomalla kahvia ja katsomalla The Hour-sarjaa (mitä viihdyttävintä britti tuotantoa). Kohta puoliin kehoni suorastaan huusi happea ja liikettä, joten ulkoistin itseni ja kipusin läähättäen ison mäen päälle ja jalat vapisten laskettelin alas. Kotona sain houkuteltua nuoren miehen joulukuusikatsantoon, mikä todellakin jäi vain tuijotteluksi, koska emme löytäneet Sitä Oikeaa. Pitääkö kuusen(kin) olla täydellinen?

Kun lopulta palasimme kotiin, minä päätin pestä itsestäni kaiken vanhan pois. Kirjaimellisesti hankasin nahkastani kaiken vanhan kuonan ja näytin pinkiltä pikku possulta. Kuorin vielä kasvoista murheen rypyt pois, peitin itseni valkoisella savella, rasvasin jalkani pehmeiksi kuin vauvan poski (noh eipäs nyt liioitella) pistin pehmeät sukat jalkaan ja päätin aloittaa kaiken alusta.

Minä vielä suihkautin marilynin tapaan itseni täyteen tuoksua ja totesin peilikuvalleni vakuuttavalla vakaalla äänelläni, että kyllä tämä tästä taas iloksi muuttuu.

Tästä ei voi seurata muuta kuin jotain tosi hyvää...

Mä en tee tänään mitään muuta kuin sellaista mistä itse pidän!

Suosittelen tätä ajatusta tänään muillekin =)

Taivaan kannen alla

Tuulee,
niin kovaa
että taivaan tähdet loistavat kirkkaammin kuin koskaan
ja minä unohdun niiden kauneuteen.

Puhaltaa,
puhaltaa niin
että valkoiset pilvet nousevat horisontista ennenkuin huomaankaan.
Tähdet katoavat,
kaikki peittyy
ja minä jään katsomaan vaikka hiukan pelottaa.

Se heiluttaa minun huppuani
enkä kuule kuin valtavaa pauhua
se ravisuttaa koko kehoani
ja minä suosiolla otan askelen taaksepäin jotten tipahtaisi rappusilta alas.

Upea taivas
mahtava tuuli

ja minä toivon sinua viereeni
katsomaan tätä elämän voimaa.

Kirjakaupan kahvilassa

Istuin iltapäiväteellä
kahvilassa, ihan vain itsekseni.
Edessäni höyrysi valkoinen helmitee ja mieto vaniljan tuoksu leijaili ilmassa.

Viereiseen pöytään tuli kaksi vanhempaa rouvaa.
He miettivät olisiko tarjolla joulutorttuja, niitä kun teki kovasti mieli.
Naiset odottivat kohteliaina ja torttunälkäisinä ystävättäriään ja tilasivat vasta näiden tultua
kahvia, teetä, pullaa, torttua ja piirakkaakin...

Kun minulla ei ollut muutakaan tekemistä,
edessäni oli vain se yksi tee,
- ei herkun herkkua, kännykkää, tabia eikä edes kirjaa
niin olin jotenkin avoimen utelias (onko se mitenkään ihme).

Rupattelun ohessa yksi mummoista otti käsilaukustaan pieniä kirjavia paperiarkkeja. Hän taitteli näppärästi paperia sinne-tänne-ja-tuonne jutellen vilkkaasti, lähes käsiinsä katsomatta, ja taikoi jokaiselle ystävälleen kurjen, "Kurki on japanilainen kansallislintu ja kuvastaa rauhaa", nainen opasti ojentaessaan valmiita paperilintuja.

Ikäneidot rupattelivat innokkaina mitä osasivat pieninä tyttöinä taitella papereista. Minä siirsin huomioni jo muualle, mutta jonkin ajan kuluttua kurkitaitelijia sulatti minut lopullisesti sanoessaan iloisella äänellä:

Menette vain sinne juutuubiin ja kirjoitatte: origami kurki. Siellä sitten sellainen nuori poika näyttää sellaisessa videossa miten näitä taitellaan.

Ihana mummo, virkeä ja innostunut...
Voi kunpa olisin tuollainen ihmemimmi vielä vuosikymmenien jälkeen...
... "menkää sinne juutuubiin" =D


En ole vielä ikäneito, mutta kuitenkin niin vanha, että muistan sanatarkalleen tämän hauskan mainoksen, joka myöskin löytyy juutuubista.

Timanttihetkiä

Joulukuun ensimmäisenä iltana ulos lähtiessäni
maa kimmelsi kirkkaammin kuin kirkas tähtitaivas,
asfaltin miljoonat timantit saivat siristämään silmiä
ja toivat naururypyt väkisinkin esiin.

Tänään joulukuun toisena tajusin, että tonttu ei ole kotona, vaikka vuoden viimeinen kuukausi oli jo alkanut! Siippa on koko illan poissa ja ukko jää hakematta, jos minä en sitä tee...
Niinpä minä tarkkailin itseäni vakavana peilistä. Katsoin syvälle silmiini ja etsin vastauksia kysymyksiin: Voiko tuon tyypin kanssa mennä kellariin? Voisiko tontun hakea vasta huomenna?

Lopulta päätin olla egoani isompi ja kohdata maanpinnan alaiset haasteet kuin Dalai Lama (onkohan se koskaan käynyt tavallisen ihmisen varastossa).

Otin siis pikameditoinnin tuolilla
nuuhkaisin kanelipurkkiin
katsoin tyyneen nuorukaiseen
ja päätin olla samanlainen vakaa rauhallisuus.

Hiljaa astelin rappusia alas,
hengitystä pidättäen avasin lukkoa.
Katsoin tiiviisti suuntaan, jossa kuvittelin aarteeni olevan,
en lattiaa, en käytävää, en katon rajaa, en senttiäkään sivulle siitä
punaisesta laatikosta joka hyllyllä minua odotti.
Ojensin käteni laatikkoa kohti ja sitten
laitoin nopeasti oven perässäni kiinni.

Kotona kohotin puolitoistametrisen tontun seinälle roikkumaan paikalleen ja lempeää joulun odotusta tuomaan.

Fly me too the moon

Ukkoa katsellessani päätin kohottaa lämpimän glögimaljankin. Sillä yllä yksi tonttu lisää perheeseen on aina juhlimisen arvoinen asia. Saati sitten, että selvisin ilman sen kummempaa sydämentykytystä kellarikeikastani.

Tätä kannattaa juhlia =)
Skool ja mahtavaa joulukuun alkua!