Täh?

Mä kysyin sulta aamulla:
Karataanko jonnekin?

Ja sinä sanoit:
töihinkö?

Kyllä ovat kaukana toisistaan
yksi mies ja nainen ;-)

Päivät kuluvat

Olen ollut

ollut töissä, kotona, tietokoneella, sohvalla,
istunut lattialla, kävellyt polkua kuusien alaoksien alla,
valokuvannut puuta pellolla ja
väistänyt villiintynyttä hevosta hiekkatiellä.

Olen saattanut enkelin matkalleen
olen kastellut paitani vyötäröä myöten
olen silitellyt jalkaa ja pidellyt kättä
olen koskettanut olkaa ja halannut taas...

Olen ollut läsnä
ollut tässä ja nyt
olen kuunnellut ja katsonut ilman omaa mielipidettä.
Olen huomannut miten murhe tai paheksunta tulee sanoissamme ulos,
mutta nähnyt ja tuntenut myös paljon, todella paljon hyvää.

Minä jaksan lukea kirjaa vain pari sivua kerrallaan, en saa syntymään kynällä kuvia. Minä käännän kanavaa uutisten kohdalla tai sen mikä ei tunnu juuri nyt oikealta.

Kävin sanomassa hei työkaverille,
toivotin sille kaikkea hienoa ja hauskaa eläkepäiville,
eihän ihanalle ihmiselle muuta voi toivottaakaan.
Yksi aika on taas ohi
ja yksi halaus tuli kokemukseeni lisää.

Minä olen ollut kirjoittamaton valkoinen pohja,
läsnä hiljaa ja sanatonna.
Olen katsonut tuntikausia näppäimiä
välillä harson läpi, toisinaan ihmetellen tai vienosti hymyillen.
Sormeni ovat kirjoittaneet monen monta luonnosta
enkä yhtään ole saanut lähetettyä maailmalle. Ne vain eivät halua nyt irrota.

Mutta olen läsnä
ja olen täällä
George Harrisonin vieressä.

Kaikki on hyvin ♥

Pitkä äänetön huokaus

Minä makaan
poikkeuksellisesti sängyllä
aamuisen hitaan kävelyn jälkeen
päiväpeiton päällä ja katson kattoon.

Olen tyhjä
ajaton kuori
taikka tuijottava raato.
Olen täynnä,
surun ympäröimä
ja olen väräjävää kehoa
jatkuvia kramppeja unettomien öiden jälkimainingeissa.

Siirrän väkisin katseeni kristalleista suihkun pisaroihin
ja seison
seison vapaan veden pestävänä
  en tiedä miten pitkään
mutta pidempään kuin koskaan ennen.

Minä kuulen hermosäryn oireet
ja tiedän että minun pitää palata tähän maailmaan
  niinpä hellin itseäni
särkylääkkeellä
jalkojen rasvauksella
tuoksulla napaani
tason päältä pölyjen pyyhkimisellä
levysoittimen kannen nostamisella
ja hiljaisella eltonjohnilla.

Vaikka kehoni kiemurtelee
ja tunteeni myllertävät
olen kuitenkin rakkauden ympäröimä.

Elämä ei lopu tähän
  se on
       erilaista...

Kevätmeininkiä

Kevät
tuntuu yllättävänä sateena kasvoilla,
kuuluu liverryksenä korvissa
se uudelta tuoksuu
ja maistuu pesemättömänä hiekkana hampaissa.

Pienenä lisänä kevyttä kosketusta

Sivulauseita

Rautatientorin luistelukentän reunalla
sinä istut ja syöt jäätelöä.

Posket punottavat
ja ajatukset kuumottavat.

Koputukset ovellesi
eikä milloinkaan sen enempää.
Sekä lähestyvä käden liike
joka vain ilmaa vierelläsi hengittää.

Puraiset ja mietit katsetta
sinä nuolaiset ja tunnustelet sanoja,
hiljaisia,
aina myötäisesti lausuttuja.

Kyntesi ovat olleet sisällä jo pitkään
veri kulkenut myötävirtaan
ja nyt sinä tunnustelet herkillä korvilla
sivulauseita.

Minä kävelen ohitsesi
melkein maistan jäätelön maun
kunnes ymmärrän
että kuulen kuinka sinä ääneen kehräät.

Tähän en pyydä sulta lupaa

Viikonloppuna etsimme kurssin lounastauolla ruokapaikkaa. Koska herkullinen tapasbaari oli kiinni, niin päätimme suunnata kiinalaiseen, olihan sen ovet kutsuvasti avoinna edessämme.

Istuimme mukavaan loosiin ja tilasimme molemmat kanaa cashew pähkinöillä ja kohta eteemme tuotiin valtavat astiat ruokaa. Latasin lautaselleni riisiä ja lisäsin kastiketta lusikalla. Käteni pysähtyi kuitenkin kesken liikkeen tajutessani, että kastikkeessa oli kenties varsiselleriä. (En ollut normaalista poiketen muistanut kertoa tilatessani, että olen allerginen sille.)

Nousin siis ylös ja kävelin kassalle tarjoilijan luokse. Sanoin aivan ystävällisesti hänelle, että tilasin kanaa pähkinäkastikkeella ja että halusin tietää, sisältääkö ko. ruoka selleriä, koska olen sille allerginen. Kaveri veti salamaa nopeammin palon herneitä nenäänsä ja alkoi huutaa minulle, että nytkö sinä sitä kysyt? Sanoin uudestaan, minä haluan vain tietää onko ruuassa selleriä. Kaveri keskusteli edelleen huutotekniikalla enkä saanut vastausta kysymykseeni. Katsoin miestä suoraan silmiin ja sanoin: Tämä ei ole sinun ongelmasi. Tämä on minun ongelmani. Voitko sanoa onko siinä ruuassa selleriä? Kaveri hiljeni ja sanoi: On. Totesin vastaukseksi, että "Syön sitten riisiä, kiitos." ja palasin pöytään.

Siinä me istuimme kaksi isoa annosta kanaa pähkinöillä ja sellerillä. Miehellä oli ruokaa melkein neljän edestä ja minä söin riisiä ja join vettä. Olihan se suorastaan huvittavaa =)

Tiesin, etten ennen olisi voinut tyynenä katsoa huutavaa tarjoilijaa ja hoitaa asiaa näin nätisti. Kiitin itseäni ja kaikkia niitä oppeja ja kursseja, joita kävin ja jolla tänäkin viikonloppuna olimme.

Koska kurssilla teemana oli onnellisuus, niin siellä tuli puheeksi myös uskaltaako ihminen kertoa ympäristölleen olevansa onnellisuusvalmennuskurssilla. No minä en yleensä huutele ympäristööni sitä mitä vapaa-aikanani teen. Tänään kuitenkin lounaalla ystäväni kysyi miten viikonloppu sujui. Minä huomasin suureksi yllätyksekseni kertovani olleeni viikonlopun onnellisuuskurssilla. Samassa toisella puolella istuva henkilö latasi aika nasevalla ja kitkerällä äänellä oman mielipiteensä asiasta. "Se siitä sitten", ajattelin ja vastasin vain, että "jokainen tekee omat valintansa".

Tämä asioiden jakaminen loppui hyvin lyhyeen, mutta mitäs tuosta. En ole koskaan halunnut myydä kenellekään mitään. Eikä minun tarvitse puolustella tekemisiäni. En myöskään anna tuon toisen tölväyksen viedä itseäni pitkäksi aikaa mutaisiin syövereihin. Olen nimittäin oppinut, että se on minusta kiinni miten suhtaudun asioihin. Hänellä on mielipiteensä ja minulla omani. Minä en liimaa hymynaamatarraa kasvoilleni ja niele toisten oksennusta, sellainen ei auta ketään. Mutta toisen paha mieli ei ole minun paha mieleni, enkä halua tartuttaa itseeni kenenkään katkeruuttakaan. En ole aina näin joviaali tai neutraali sen suhteen kuinka muut käyttäytyvät, mutta ainakin nyt olen sujut itseni kanssa ja maailmankin.

Montaa testihetkeä en kuitenkaan toivo tälle viikolle. Siksi tilaankin lähipäiville ystävällisiä ja upeita ihmisiä. Ruttunaamojakin tietysti ymmärrän, mutta älkää tällä viikolla tulko minulle hirveästi avautumaan...

Meille kaikille siis hyvältä tuntuvaa viikkoa  ♥ ♥ ♥

Marenkipallona luoksesi vyöryn

Sunnuntaina
pienen vastoinkäymisen jälkeen
minä päätin lohduttautua leipomuksella ja paistoin ison pellillisen punaherukkapiirakkaa. Söimme sen yhtenä suurena perheenä; kolme henkilöä ja kaksi päivää.

Tiistaina
minun yllättäen teki mieli jotain makeaa... Muistelin kaiholla mummon munapiirakkaa ja ohjetta hiukan muuttaen loihdin meille amerikkalaista sitruunapiirakkaa. Nuorimies otti palasen, mieskin omansa ja minä reilut kaksi.

Keskiviikkona
poika jätti piiraan väliin, mutta mies otti yhden pikku palan ja minä mutustelin kaiken lopun.
  Jep jep...

Torstaina
uudet tuttavat kutsuivat meidät kylään ja huomasin kahdeksan aikaan illalla katselevani kahvipöydässä pyörein silmin pullaa, tuulihattuja, prinsessakakkua ja mutakakkua. En kehdannut olla syömättä, joten otin kaikkea paitsi mutakakkua.
  Sika...

Perjantaina
lähdimme sukuloimaan ja siellä jälkiruuaksi emäntä oli taikonut jäätelöllä täytetyn kakun. Ja se oli todella herkullista...
  Oliko ihan pakko santsata, kysyn vaan?

Lauantaina
kisakatsomon jäsen tuli meille jäätelöpaketti mukanaan. Huomasin harjoittelun tehneen minusta mestarin. Joku lappasi lautaselleni sen viimeisen jäätelöviipaleen, jonka minä mukisematta syödä nautiskelin.
  Vielä olisi puuttunut, että olisit nuollut lautasesi!

Nyt olen pari päivää kuunnellut kehoani. Makeanhimokeskus huutaa jatkuvalla syötöllä: Anna sokeria! Anna! Anna! Ja kehoparkani huutaa: Älä enää työnnä sitä moskaa minuun!

Jos olisi mies, osaisin sanoa isosti ja leveästi Röyh! ja unohtaisin menneen ylilyöntiviikon ja siirtyisin elämässäni eteenpäin.

Sen sijaan minun henkistäkin tasapainoani heiluttelevat nahkani alla kimpoilevat kiljahdukset: Anna! Ei! Anna! Eiiiiii!

Ei ole helppoa. Ei ole ;-)