lauantai 5. heinäkuuta 2014

Viikon top 5 työn lomassa



Maanantaina
mietin voinko niellä ylpeyteni ja mennä töihin vaikka lähtiessäni uhkasin palata vasta kun lämpötila oli iholleni sopiva. Aamupöpperöisenä annoin itselleni luvan olla erehtyväinen ihminen. Laitoin lämpimät vaatteet päälleni, vedin hupun pääni suojaksi, avasin sateenvarjon ja astelin märkään ja kylmään ulkoilmaan.

Loma oli ollut hyvä, sillä huomasin askeleeni olleen hitaampi ja letkeämpi kuin tavallisesti. Työpäivä meni hymyillessä ja rennolla mielin. Minä ihan ihmettelin asiaa ja kuiskasin itselleni: Mielenkiintoista ;-)

Tiistaina
rehkin pitkän työpäivän. Olin syönyt vain surkean lounaan, sillä ruokalassa oli selleripäivä. Niinpä iltapäivällä työtäni häiritsivät ajatukset, tai paremminkin mielikuvaharjoitukset, kun kävin läpi askeleeni kotiovelta jääkaapille, näin silmissäni kaikki olemassa olevat ruoka-ainekset ja järjestelin ateriaani valmiiksi. Kun vihdoin sain kotioven auki ja astuin eteiseen kuului keittiöstä lausahdus: Otatko halloumisalaattia? Voi jestas sentään, kyllä minä niin onnelliseksi sillä hetkellä tulin =D

Keskiviikkona
nukahdin taas töiden jälkeen sohvalle. Mies sanoo, että minulla on tiistai-päivän jälkeinen väsymysuskomus, mutta mikäs uskomus se sellainen on, joka aina vaan toteutuu ;-). Olin tehnyt omien töiden lisäksi lomille lähteneen kollegan hommia ja joutunut käyttämään pientä päätäni oikein tosissani. Ei siinä muuta tarvittu kuin kotiintulokahvin nautiskelu, katsahdus lempeän punaiseen sohvaan ja samantien torkahtaminen.

Illalla siippa houkutteli minut juoksulenkille (viime kerrasta olikin kulunut noin vuosi). No minä laitoin upouudet ale-paljasjalkalenkkarini jalkaan ja vedimme ihan pikkuruisen lenkin. Tästä se alkaa, sanoin mielessäni ja siinä olinkin oikeassa...

Torstain
vastaisena yönä minä kuuntelin kuinka lihakseni olivat edelleen lenkillä ja aamulla mietin kaksi kertaa, että millähän jaloilla meinasin lähteä töihin. Hips hips hips minä etenin mittarimadon tapaan pitkin kaupunkia, kun pohkeet ja päkiät harasivat kaikkea liikettä vastaan...

Illalla nuorimies kertoi, että se oli imuroinut kotona. (Minä nolona mietin, että kuinka en ollut huomannut, mutta kuinkas sitä mitään näkee, jos vain nukkuu sohvalla...) Ja kyllä minä taas olin niin onnellinen. Miten voikin yksi lause tehdä naisihmisen pelkäsi hymyksi ja hiusten pörröttelijäksi =D

Perjantai-aamuna
näin pitkästä aikaa asemalla miehen-joka-lukee-lehteä. Hän on kulkenut kanssani vuosia samoilla aamujunilla, mutta nyt aikataulumme ovat olleet kuukausia ristissä. Jossain vaiheessa aloimme tervehtiä toisiamme ja niinpä eilenkin sanoimme hyvät huomenet ja hymyilimme leveästi. Sitten astuimme junaan ja istuimme kumpikin minne halusimme. Kaveri varmasti heti avasi lehtensä, kun minä taas istuin kuuntelemassa musiikkia ja mietin syntyjä syviä, kuten tervehtimistä: Minut on opetettu jo pienenä tervehtimään tutut sekä vieraat, myös nämä kaupunkilaisnaapurit. Tervehtiminen on kiva juttu. Se ei velvoita sen enempään, mutta sillä voi osoittaa huomaavansa toisen ihmisen.

Mutta jos ei uskalla sanoa mitään, niin sanatonna voi vaikka hymyillä. Sekään ei maksa mitään. Ihan se on ilmaista. Ja siitä saa todella hyvän olon itselleenkin =)

No nyt on kuitenkin minun työviikkoni ohi. On viikonlopun alku ja lauantai. Voin aloittaa listani viikonlopun top vitosista...

Sää näyttää ulkona olevan kaunis ja lämmin. Nautitaan tästä päivästä!

perjantai 20. kesäkuuta 2014

Olen valmis


Joskus saa päivänsä eritavalla täyteen.

Sitä kerää irtoarkit isoon kekoon kahden jättipinon viereen. Laittaa lapun tulevien postien laatikkoon: "Älä jätä tähän, kukaan ei tee papereillesi hetkeen mitään."

Sitten annetaan kevyt hipaisu näppäimistölle todeten: "Ole nyt kiltisti, kun en ole paikalla."

Otetaan suurentava peili käteen, tupsautetaan isolla puuhkalla valkoista puuteria poskille punaa peittämään. Vaihdetaan kopisevat korkokengät matalapohjaisiin. Sammutetaan pöytävalot ja laitetaan lasitalon ovi perässä kiinni.

Pikkuloma.

Tästä alkoi minun vapaani, juhannusaaton aattona, aikana joka jostain syystä saa kansan sekaisin. Yksi jos toinen ostaa kaupan tyhjäksi ruuasta ja ajelee jonossa kauas pois. Vihdoin voi laittaa saunan pesään tulet ja hengittää syvään sisään raikasta kesäkuun ilmaa.

Minä täällä kaupungissa nautin juhannusperinteetöntä vapaapäivääni. Nostan jalat ylös. Vivutan kädet minne ne ikinä haluavatkaan ja olen kuin ellun kana.

Mietin juhannustaikojani:
  varpaan kynnet maalattu -on
  musa soimassa -on
  pyöritty itsen ympäri monta kertaa -on on
  kahvin puruihin lisätty kanelia -jep
  ulkonäkö kuin noidalla -ehdottomasti
  kaukosäätimet piilotettu -ei sentään, sitä en voi tehdä miehille ;-)

Tietämättä miksi taikoja tehdään olen siis valmis. Antaa juhannuksen tulla!

Nautinnollisia pyhiä sinullekin!

Ps. Jos et vietä juhannusta(kin) katsoen jalkapalloa, niin katso vaikka tämä: Ei se mene sinne!


lauantai 14. kesäkuuta 2014

Kyllä lähtee

Sain kohtauksen hengaillessani kotona Thrillerin tahdissa.
Sillä totesin: Hey baby, on aika taistella mörköjä vastaan.

Pukeuduin sota-asuun
menin vessaan
nostin sen mikä irti lähti ylös, ulos ja sivuun
kastelin koko paikan
suihkutin kymppiä ylhäältä alas
ja otin as(ent)eeni käyttöön.

Tila huusi mulle ensin 
Tiedän, tämä ei ole kylpyhuonekuva.
Asenne on kuitenkin oikea:
Täti tappaa talossa ja puutarhassa ;-)
U bet I can, nauroin sille takaisin.

Minä liu'uin lattialla
veden ja pesuaineen sekoituksessa
kuuntelin rytmiä ja tein parit piruetit
sudin seinää, niitä pirun kaakeleita ja saumavälejä
välillä taiteilin Hammerin liikkeet lihasmuistissani.

Jossain vaiheessa teki mieli anoa armoa,
mutta päätin voittaa tiukat mutkat ja ahtaat paikat.

Ei siinä yksi tai kaksi biisiä riittänyt.
Kun kroppa alkoi väsyä, otin loppukiriksi Gangnam Stylen.
Tarkoittipa sanat mitä tahansa, niin kyllä niissä tehoja oli.

Nyt on kuulkaa tässä talossa ainakin yksi kirkas vessa =D


torstai 12. kesäkuuta 2014

Sateessa

Mitä sä oikein luet?
Taloyhtiön papereita, sanoit nuolaisten sormeasi ja kääntäen sujuvasti sivua.
Kaikkea säkin tuijottelet, vaikka minä olen tässä vieressä.

Sivu kääntyi toiseen.
Minä narahdin saranoillani:
Heitä nyt jo hittoon...

  Ja niin lensi taseet ja tilintarkastajan lausunnot ilmaan ;-)



lauantai 7. kesäkuuta 2014

Ikävästä ihmeeseen

Kesken viikon minä aloin aamulla herättyäni toivoa ihmeitä.

Olin kuunnellut lähes pari viikkoa marmatusta
ja nyt olin venymismittarini ylärajoilla.

Ei sillä, etteikö saisi valittaa. Valittaminen on joskus hyvä asia. Silloin kun se menee oikeaan kohteeseen. Kun on asiallisesti ilmaissut toiveensa, tarpeensa ja halunsa. Ja saa minusta marmattaa väärälle kohteellekin. Joskus pieni avautuminen saa ajatuskuviot itselle selväksi ja elämässä pääsee eteenpäin. Kotimutina vasta sallittua onkin, sillä missäs muualla, kuin turvallisessa kotonaan, sitä todellakin on lupa avata sanainen arkkunsa.

Mutta juuri nyt muiden ärtymys alkoi jo vaikuttaa minuun ja sitä minä en enää halunnut.

Niinpä minä aamulla vielä unesta sekopäisenä totesin itselleni ylösnousemuksessani:

Ihmeitä! Olisko tänään hyvä päivä nähdä ihmeitä!
Mitä jos olisin tämän päivän niin, etten laisinkaan miettisi muiden mielipiteitä. Eläisin vain omaa elämääni. Rohkeutta nainen. Kyllä sinä kykenet tähän...

Niinpä sitten

  • normihommien lomassa pidin tauon ja sain pari pientä keskusteluhetkeä piristämään päivääni
  • ihailin jonkun työkaverin matkatuomisten kauneutta ja makua
  • työpäivän jälkeen seurasin kuinka Suurkirkon edustalla neljä nuorukaista tanssi taitavasti
  • iltakurssilla tajusin, että mies jakaa rakkauttaan todella paljon tekojen ja sanojen kautta
  • löysin puoleen hintaan hyvän juoksutakin ja lomalaisen shortsit (joista jollakulla voi näkö mennä ;-))
  • työkaverini pelasti minut aamusateelta
  • loihdin yhden marmatusongelman ratkaisun (vaikkei se minulle kuulunutkaan) ja sain lähes kaikki työt tehtyä päivän aikana (=iso ihme)
  • leppäkerttu kutitti niskaani ja käveli pitkät matkat sormessani
  • vietin hauskaa iltapäivää ystäväni kanssa ja sain herkullista espressoa ja jälkiruokamaistiaisen Teatterissa
  • kävin hihittämässä elokuvissa -The Grand Budapest Hotel
  • kuuntelin sydän väpättäen kun nuorimies soitti pitkästä aikaa kitaraa
  • mussutin herkullista croissanttia aamukahvin kera
  • huomisen päivän lahja ja kortti löytyi tänään ensimmäisestä kaupasta (käsittämätöntä)

Raaskiiko näin kauniita kääreitä repiä suklaan tieltä =)

Ihmeitä.

Pieniä, mutta niin tarpeeseen tulevia!
Ja mikä tärkeintä, minä huomasin ne kaikki =)

Tästäkin herkistyneenä toivotan sinulle mitä parhainta viikonloppua.

Voi hyvin! 


tiistai 27. toukokuuta 2014

Elämäni ääkköset

Voisiko mikään olla tiistai-iltana jännittävämpää, kuin rajata elämänsä yksiin aakkosiin... Näin vihjeen aakkosideasta jossain blogissa ja nyt listauksen miettiminen voittaa mennen tullen pesukoneen täytön ja tyhjennyksen.

Siispä mietin näitä:

Arki, siihen kannattaa suhtautua lempeästi, sillä suurin osa elämästämme kuluu arjen pyörteissä.

Beatles, Bowie, Bolan veivät sydämeni jo vuosikymmenet sitten.

Chili on tulista herkkua. Sen kanssa sopii hyvin inkivääri, valkosipuli, sipuli, korianteri, tomaatti, paprika ja moni moni muu =P

D-vitamiini, sitä syön kesät ja talvet. Jo Arvo Ylppö tiesi aikoinaan, että täällä pohjolassa tulee ihmisten syödä ylimääräistä d-vitamiinia.

MBElämäntaidon valmentaja-  sekä EIFEnneagrammiohjaajakoulutus oli parasta mitä tein itselleni vuonna 2006 ja 2007. Minulla on elämä sitä ennen ja sen jälkeen. Opettelen edelleen itseni kanssa, olen hyvä ja sitkeä valmennettava =)

Faaraot ovat houkutelleet minua pienestä asti. Kävin Luxorissa Persianlahden sodan alla katsomassa faaraoiden temppeleitä ja hautoja. Meitä oli muutama ihminen Karnakin temppelin 134 valtavan pylvään lomassa. Mahtavaa! Tuskin enää koskaan pääsen niin vähässä turistimäärässä katsomaan Egyptin historiaa... Olisi hienoa maalata makuuhuoneen kattoon kuva Nutista auringonkierron kanssa.

Gigolo, kuka voi vastustaa omaa komeaa kotigigoloa ;-)

Halaaminen tekee ihmiselle hyvää. Opettelin halaamisen vasta aikuisena ja suosittelen kaikkia vielä asiaa testaamattomia kokeilemaan miten autuas olo halaamisesta tulee (jos ei itselle, niin ainakin sille toiselle).

Idänpikajunassa matkustaminen on ollut haaveenani monet monet vuodet. Vielä jonain päivänä minä astun siihen junaan...

Jörmy ja Jösses ovat meidän perheessä tavallisia tervehdys ja ihmettelysanoja.

Kirja. Aina on hyvä olla yksi tai kaksi kirjaa yöpöydällä. Joskus pino on niin korkea, että hiukan hermostuttaa sen pystyssä pysyminen... Ennen halusin kirjojen olevan aina omiani. Ne on luettu monen monta kertaa, sen voin ilolla sanoa. Nyt minä luen pääosin lainakirjoja.

Levysoitin on maailman ihanin keksintö. Sinä päivänä kun löydän itselleni toimivan ja sopivan kokoisen matkagramofonin, niin olen onnellinen kolmen erilaisen levysoittimen omistaja =)

Maxim on minusta paras elokuvateatteri Helsingissä. Siellä on vielä perinteisen elokuvateatterin tunnelmaa eikä leffojen äänen voimakkuus ole yli 100dB.

Naisellisuus -siitä tulee vain niin hyvä olo.

Onnellisena eläminen on mahdollista. On se.

Pax41 on ladannut juutuubiin järjettömän määrän upeita 1920 -luvun kappaleita. Aina silloin tällöin saan keikkumisvimman ja heittäydyn villiin ja vauhdikkaaseen pyörremyrskyyn kodissani (useimmiten silloin kun muut ovat poissa).

Quadrophenia oli ensimmäinen rock-leffa jonka näin elokuvateatterissa. En voi vieläkään ajatella sen kappaleita kyynelehtimättä.

Rakkaus. Se on jotain mitä en voi todistaa, mutta johon kuitenkin uskon. Rakkaus on elämän suuria ihmeitä =)

Suudelma. Suudelma. Suudelma...

Tervapääskyn sviir srrii -huuto saa minut aina hyvälle tuulelle. Nyt olen reilun viikon kuunnellut tervapääskyjen laulua ja katsellut niiden liitoa taivaalla. Fantastisia luontokappaleita!

U-käännös. Kun mulla menee päin p..settä, niin yritän huomata asian ja tehdä u-käännöksen, eli suunnata ennemmän sinne minne haluan. Yleensä haluan mieluummin jotain muuta kuin nähdä takapuoleni ;-)

Vähemmän tavaraa. Haluan luopua turhista tavaroistani. Niistä voi olla jollekin toiselle enemmän iloa sen sijaan, että ne lojuvat nurkissani.

WC on paras paikka silloin kun on vessahätä! Vaikka en ole itsesuojelutyyppi, niin matkalla on kiva tietää minne pääsee vessaan jos tarve tulee.

Ystävät. Olkoon meillä kaikilla ainakin yksi todella arvokas ystävä. Olisiko syytä katsoa peiliin =).

Zeppelin. Ajatella mikä fiilis on ollut nousta ilmaan ja liidellä hiljaa meren toiselle puolelle.

Åhhåh sanon silloin, kun yritän puhua väsyneenä ruotsia.

Äiti. Tämä vähän yllätti minut. Mutta en olisi tässä ilman ihanaa äitiäni ja hänen äitiään ja isäni äitiä ja niin edelleen. Lisäksi olen itsekin äiti. En ole päässyt vielä muumimamma-luokkaan, joka hyväksyy kaiken ja pitää kaikkea jännittävää seikkailua hyvänä asiana... teen kuitenkin parhaani ollakseni hyvä äiti.

Öinen kuutamo on pelkkää hekumaa (paitsi silloin kun pitäisi nukkua). Olen usein valvonut kuutamon kanssa. Se tanssittaa minua pitkin asuntoa... saa verhot keinumaan ja sydämen väpäjämään...

Ei ollut muuten helppoa tämä aakkostaminen. Toisiin kirjaimiin olisi ollut niin monta hyvää sanaa tarjolla.

Yltiöpäisestä sään muuttumisesta huolimatta oikein oikein ihanaa viikkoa sinulle =)


lauantai 24. toukokuuta 2014

Irti arjesta

"Otetaanko filtti esiin ja lähdetään makoilemaan meren ääreen?"

Ei minua tarvinnut sen kummemmin tänä aamuna houkutella. Siinä ei kauaa aikaa kulunut, kun levitin matkahuovan hiekalle ja istahdimme miehen kanssa katselemaan kimmeltävää merta.

Merta ja ehkä enemmän aurinkoa oli tullut kumartamaan moni muukin. Oli isoa ja pienen pientä palvojaa, oli jo paahtuneen ruskeita sekä vitivalkoisia nahkoja. Muutama uskaltautui uimaan, osa pelasi rantapelejä ja suurin osa loikoili pitkin pituuttaan.

Minä kaipasin tyynyä, sillä miehen lukiessa Tollen Uusi maa -teosta olisin mielelläni painanut pääni pehmeään tyynyyn ja katsellut ohitse lipuvia pilviä. Ensikerralla en unohda pieniä mukavia ranta-asioita...

Kuunnellessani ja pyöriskellessäni ympäri vaaka-akseliani näin kuinka morsian saapui hiekkarannalle valokuvaajan kanssa. Hiukan uteliaana ihmettelin minne sulho oli jäänyt? Toisaalla kolme muksua juoksenteli peräkanaa edestakaisin rantaveteen ja pois, isoin etummaisena ja pikkunapero viimeisenä. Aika moni käveli herkullisen näköisen jäätelön kanssa ohitseni ja kalliolla kiipeili kaksi nuorta kaunotarta napsimassa toisistaan ja itsestään kännykkäkuvia. Mietin monenmoista niitä poseerauksia seuratessani, mutta jätän varottavat mutinat sanomatta...

Kun juomapullo oli tyhjennetty ja olimme nauttineet tarpeeksi kesähuumasta läksimme kotia kohti. Mietin ajaessani Tollen sanoja kärsimyskehosta ja tajusin, että  autoa ajaessa kannattaa minunkin olla enemmän hyväksyvän läsnäolon tilassa. Minun kehossani oli kova pissahätä sekä nälkä, joten en yhtään kaivannut lisämausteeksi hermostumista muiden liikennetavoista ;-)

Niinpä minä keskityin vain kotiin pääsyyn. Perillä ammensin itseeni herkullista ruokaa (mm. Jaelin ihanaa kukkakaali-tahini-chili lisuketta). Otin poikkeuksellisesti pienet päivätorkut -vaikka oikeasti minun piti kuunnella kun mies jatkoi kirjan lukemista... uups. Lisäksi vielä laitoin parvekekukat ruukkuihinsa, kävin kävelyllä ja nyt seuraan jalkapallomatsia.

Tämä lauantai on siis ollut minulle oikea minikesäloma. Pieni pään tyhjennys =)

Toivottavasti sinunkin lauantaisi on ollut hyvä ja mieluinen.

Jos huomenna suuntaat rannalle, niin muista suojata ihosi. Muista myös juoda tarpeeksi ja katsoa, että vessa on lähellä =D