Jos alkuvuosi onkin tuntunut oudolta, niin nyt on ollut hehkeää sekä sisällä että ulkona.
Ensimmäinen päivä.
Siis vappu. Mahtavaa, kun Ullanlinnanmäellä ei olekaan hyhmäistä ja kylmää. Ei, täällä aurinko paistaa, ilma on lempeä ja ihmisiä on hurjan paljon. Retuperän WBK puhaltaa tähtitornin edustalla letkeitä töräytyksiä, paukuttaa rumpuja ja huudahtelee reteästi kappaleiden jälkeen. Minä haistelen kevättä. Se tuoksuu iloiselta.Istumme kalliolle. Siippa avaa pikkuisen kuohuvan ja tarjoan donitsia kaveriksi. Se hotkaisee omansa alta aikayksikön ja on kaivamassa toista pikku repusta, kunnes tajuaa, etten ole pakannut kuin kaksi donitsia mukaan. Samalla minäkin tajuan, että parempi on puraista omasta pikku haukkaus ja antaa loput miehelle. Kaverille tulee taas hymy sokeriseen suupieleen. Tilanne on pelastettu!
Neljäntenä päivänä näen rakkaat ja läheiset livenä ja miten hyvältä se tuntuukaan. Tästä ja parista omasta mietteestä on kasvanut tarve halailla enemmän. Ehkä lähes jatkuvasti :D
Saman päivän iltana, ja hyvään tunnelmaan päästyäni, päätän ottaa itseäni niskasta kiinni. Ilmottaudun viimeisellä hetkellä kurssille, jonka pitäisi saada oma projekti etenemään valmiiksi kesän aikana. Idea tuntuu ainakin aluksi hyvältä. Mutta ei siitä enempää, jotta hyvät fiilikset jaksavat kantaa postauksen loppuun asti ;-)
Kahdeksantena toukokuuta, eli torstaina, istun esihenkilön ja valmentajan kanssa keskustelemassa siitä miten muut kokevat minut työntekijänä. Opettelen istuessani, jutellessani ja kuunnellessani olemaan rento ja varsinkin herättämättä nukkuvaa karhua, joka tavallisesti nostaa puolustusmekanismit päälle positiivista palautetta saadessa. On se omituista, että ihmisen täytyy sellaistakin tehdä (siis rakentaa kiinanmuuria hyvän palautteen eteen). Samalla tajuan kuulevani tai kenties sisäistäväni ensimmäistä kertaa muiden sanat, että "voisit ottaa vähän rennommin ja olemaan armollisempi itsellesi". Että voisinko? Kenties se tekisi todella hyvää minulle :)
Kymmenentenä onkin jo viikonloppu ja lähden lintuihmisen mukaan luontoretkelle. Paras veto tällä viikolla, totean noustessani autosta ja astuessani polulle.
Pienet vihreät lehdet ympärilläni puskevat esille. Maailma on todella kaunis. Pelkkää heleän vihreää ja kuitenkin läpinäkyvää. Ja ehkä hiukan kirpakkaa, mutta ei se mitään, olen pukeutunut kuin naparetkeilijä (sillä lintuihmisten kanssa kävely etenee t o d e l l a hitaasti). Olen siis oppinut lintuihmisten tavoille, vaikken tirpoista mitään tiedäkään ;-)
Reittimme kulkee pienillä metsäteillä ja pitkospuilla, välillä sukelletaan meitä korkeampien ruokojen sisään ja kiemurrellaan mutkittelevalla polulla. Lintutornissa katselen kuinka kiikarit nousevat silmille ja intoutuneet tyypit kääntävät takaraivonsa minulle ja saan jäädä rauhassa olemaan oma itseni, hiljaisena tuijotella kaikkea samanaikaisesti. En mieti itseäni, en töitä, en maailman menoa. Nautin vain tästä kaikesta mikä ympärillä on.
Yhdentenätoista päivänä onkin äitienpäivä. Pikkuruiset valkovuokot maljakossa, halauksia, naurua ja yhdessäoloa. Hetkiä, joita ei kannata ohittaa, kun olemme täällä vielä yhdessä. Skool meille ♥♥
Tämä on ollut sosiaalinen toukokuu. Olen valmennuspäivän jälkeen huomannut kehuvani vieraan ihmisen upeita silmälaseja, jutellut kassamyyjän kanssa niitä näitä ja ollut hyväntuulisempi. Jos toukokuu jatkuisikin tällaisten fiilisten saattelemana. Ah, miten ihanaa se olisikaan!