sunnuntai 11. toukokuuta 2025

Toukokuu - paras kevätkuukausi

Jos alkuvuosi onkin tuntunut oudolta, niin nyt on ollut hehkeää sekä sisällä että ulkona.

Ensimmäinen päivä. 

Siis vappu. Mahtavaa, kun Ullanlinnanmäellä ei olekaan hyhmäistä ja kylmää. Ei, täällä aurinko paistaa, ilma on lempeä ja ihmisiä on hurjan paljon. Retuperän WBK puhaltaa tähtitornin edustalla letkeitä töräytyksiä, paukuttaa rumpuja ja huudahtelee reteästi kappaleiden jälkeen. Minä haistelen kevättä. Se tuoksuu iloiselta. 

Istumme kalliolle. Siippa avaa pikkuisen kuohuvan ja tarjoan donitsia kaveriksi. Se hotkaisee omansa alta aikayksikön ja on kaivamassa toista pikku repusta, kunnes tajuaa, etten ole pakannut kuin kaksi donitsia mukaan. Samalla minäkin tajuan, että parempi on puraista omasta pikku haukkaus ja antaa loput miehelle. Kaverille tulee taas hymy sokeriseen suupieleen. Tilanne on pelastettu!

Neljäntenä päivänä näen rakkaat ja läheiset livenä ja miten hyvältä se tuntuukaan. Tästä ja parista omasta mietteestä on kasvanut tarve halailla enemmän. Ehkä lähes jatkuvasti :D

Saman päivän iltana, ja hyvään tunnelmaan päästyäni, päätän ottaa itseäni niskasta kiinni. Ilmottaudun viimeisellä hetkellä kurssille, jonka pitäisi saada oma projekti etenemään valmiiksi kesän aikana. Idea tuntuu ainakin aluksi hyvältä. Mutta ei siitä enempää, jotta hyvät fiilikset jaksavat kantaa postauksen loppuun asti ;-)

Kahdeksantena toukokuuta, eli torstaina, istun esihenkilön ja valmentajan kanssa keskustelemassa siitä miten muut kokevat minut työntekijänä. Opettelen istuessani, jutellessani ja kuunnellessani olemaan rento ja varsinkin herättämättä nukkuvaa karhua, joka tavallisesti nostaa puolustusmekanismit päälle positiivista palautetta saadessa. On se omituista, että ihmisen täytyy sellaistakin tehdä (siis rakentaa kiinanmuuria hyvän palautteen eteen). Samalla tajuan kuulevani tai kenties sisäistäväni ensimmäistä kertaa muiden sanat, että "voisit ottaa vähän rennommin ja olemaan armollisempi itsellesi". Että voisinko? Kenties se tekisi todella hyvää minulle :)

Kymmenentenä onkin jo viikonloppu ja lähden lintuihmisen mukaan luontoretkelle. Paras veto tällä viikolla, totean noustessani autosta ja astuessani polulle. 

Pienet vihreät lehdet ympärilläni puskevat esille. Maailma on todella kaunis. Pelkkää heleän vihreää ja kuitenkin läpinäkyvää. Ja ehkä hiukan kirpakkaa, mutta ei se mitään, olen pukeutunut kuin naparetkeilijä (sillä lintuihmisten kanssa kävely etenee t o d e l l a hitaasti). Olen siis oppinut lintuihmisten tavoille, vaikken tirpoista mitään tiedäkään ;-)

Reittimme kulkee pienillä metsäteillä ja pitkospuilla, välillä sukelletaan meitä korkeampien ruokojen sisään ja kiemurrellaan mutkittelevalla polulla. Lintutornissa katselen kuinka kiikarit nousevat silmille ja intoutuneet tyypit kääntävät takaraivonsa minulle ja saan jäädä rauhassa olemaan oma itseni, hiljaisena tuijotella kaikkea samanaikaisesti. En mieti itseäni, en töitä, en maailman menoa. Nautin vain tästä kaikesta mikä ympärillä on.

Yhdentenätoista päivänä onkin äitienpäivä. Pikkuruiset valkovuokot maljakossa, halauksia, naurua ja yhdessäoloa. Hetkiä, joita ei kannata ohittaa, kun olemme täällä vielä yhdessä. Skool meille ♥♥

Tämä on ollut sosiaalinen toukokuu. Olen valmennuspäivän jälkeen huomannut kehuvani vieraan ihmisen upeita silmälaseja, jutellut kassamyyjän kanssa niitä näitä ja ollut hyväntuulisempi. Jos toukokuu jatkuisikin tällaisten fiilisten saattelemana. Ah, miten ihanaa se olisikaan!

sunnuntai 27. huhtikuuta 2025

Pitäisi

Pitäisi

soittaa kitaraa
käydä kävelyllä
varata lääkäriaika
olla parempi ystävä
käydä pilatestunnilla
tiputtaa vähän painoa
kasvattaa lihasmassaa
olla esimerkillinen puoliso
sopeutua takaisin työelämään
saada oma projekti tuotantoon
olla miettimättä mitä kukin ajattelee

tehdä mikä omasta mielestä on oikein
kehittää paremmat ajattelumallit
hyväksyä vastoinkäymiset
olla armollisempi itselle
kuunnella omaa kehoa
käydä kävelyllä
soittaa kitaraa

tai edes
tanssia

maanantai 14. huhtikuuta 2025

Huhtikuussa voi himoita tulevia matkoja ja viilettää korvat heiluen

Kevät etenee vauhdilla. Kengät ovat kevyemmät ja olo sitä myöten. Ensin päivät lämpenee +15 asteisiksi ja kesken ulkoilun on riisuttava takki päältä. Tätä olen odottanut :) Sitten tulee napakka yö ja pakkanen herää. Eikä siinä mitään, tykkään minä pakkasestakin, mutta tuo tuuli, joka vihmoo pohjoisesta on ollut todella kipakka. Olen kapinoinut sisäisesti tuulta vastaan ja miettinyt tulevia aikoja.

Kävi nimittäin niin, että yhtenä viikonloppuna tämän vuoden puolella mies kysyi kesken iltalenkin, että lähdettäiskö ensi kesänä kävelemään Espanjaan. Ei mennyt sekuntiakaan, kun lupauduin matkakaveriksi. Ja tästä vastauksestahan seuraa monia asioita.

Korjausliike

Olin ehtinyt jo suunnitella kollegojen kanssa kesälomat ja nyt niitä piti rukata. Onneksi säädin lomiani omituiseen suuntaan ja vapautin heille heinäkuun kokonaan, joten mutinoita ei tullut. Oikeastaan tuntuu tosi hyvältä olla töissä parhaimpana kesäkuukautena. Salaa nimittäin toivon, että se on hiljainen jakso :)

Ensihuolista huolettomuuteen

Mutta tämä tuleva reissu on mietityttänyt. Olen tuijotellut kahden vuoden takaisia muistiinpanojani ja miettinyt laskukaavojani. Miten on mahdollista, että jokaisella caminolla olen yrittänyt jättää pois turhia asioita, mutta silti rinkka on aina painanut liian paljon (6,4 kg, 7,6 kg ja 6,9 kg).

Jostain kumman syystä olen päätynyt toissa vuonna lopputulokseen, että jos vielä reissulle lähden, niin haluan rinkan painavan maksimissaan 4,5 kg. Hahaa :D Siinäpä sitä onkin miettimistä. Ensinnäkään en tajua mistä tuo luku on tullut. Se tarkoittaisi sitä, että vanhaan rinkkaan mahtuisi mukaan enää 3 maitopurkkia. Mutta hitto vie, että ajatus on houkutteleva. Haluaisin todella kävellä näin kevyellä varustuksella.

Lääkkeet ja hygieniatuotteet on jo hiottu minimiin. Voin siis vain ostaa kevyempää varustetta taikka jättää asioita kotiin. 

Kevyempien varusteiden listalleni siirtyy: rinkka, vapaa-ajan sandaalit, vapaa-ajan housut ja pyyhe. Lisäksi on ostettava uudet kengät. (Olen tappanut jokaikisellä vaelluksella kenkäni. En tajua miten se on mahdollista). 

Hersyvää tunnetilaa kohti

Eilen laitoin vihdoin rinkan tilaukseen. Uusi painaa enää 990g (vanha 1500g), jippii. Lisäksi kovan työn tuloksena löysin Salomonilta erinomaiset vapaa-ajan housut, ne on tylsästi mustat (haluaisin mieluummin vaikka kirkuvan punaiset, mutta kaikkea ei saa). Täydellistä kuitenkin on, että housut painaa vain 165g (vanhat 330g). Aivan mahtavaa. Lisäksi ostin pyyhkeen kokoa 60x120 cm ja painoa on vain 67g (vanha 260g). Siis mitä ihmettä!!

Sitten syttyy idea.

Jos emme yövy albergueissa ja jätämme silkki/puuvilla- ja makuupussit pois kantamuksistamme, säästämme painossa hurjasti (945g). 

Koska viimeksi kävelin auringonpaisteen vuoksi vain pitkähihaisella paidalla, niin listaltani poistuu vaellus t-paita. Samoin vaellushame jää pois ja tilalla on vain pitkälahkeiset. Ja koska nyt vaellusmatka on nyt lyhyempi kuin aiemmin (eri reitti), niin nipistän sukkien määrän viidestä parista kolmeen. 

Lisäksi jätän kotiin nilkkasuojat, vaikka niitä ehkä kaipaan, jos sataa kovasti eikä mulla ole enää varsinaisia vaelluskenkiä matkassa vaan kevyemmät polkujuoksukengät. 

Edellä olevilla muutoksilla putoaa painoa 2100g. Eli tämän hetken rinkkani painaisi 4,8 kg. Vielä olisi vähän puserrettavaa :D

Sandaalit on ainoa asia, josta voisin vielä saada painoa hyvin pois, mutta koska inhoan eniten kenkien ostamista ja varsinkin tällaista painon takia ostamista, niin ehkä käytän vanhoja. Tässä taistelee nyt sisäinen ristiriitani kulutuksen ja tarkoituksen välillä. Sillä tiedän, että kun haluan kantaa oman rinkkani läpi matkan, niin mitä kevyempi se on, sitä paremmin ja terveemmin voin. Kaikista ikävintä olisi taas saada noidannuoli tai että lantioni sanoisi itsensä irti kesken matkan. Muita kipujahan on jokatapauksessa ;-)

Menojalkaa vipattaa jo kovasti ja sisälläni on mukavan hersyviä tuntemuksia. Mutta ennenkuin jään laakereilleni odottelemaan lähtöpäivää ja raskaita alkutaivalluksia, niin mun pitää ostaa kengät ja kävellä ne sisään. Olen auttamattomasti myöhässä asian kanssa. Tähänkin pitää sopeutua, sillä olen edelleen ollut hitaanlainen tässä kuussa sekä ajatusteni että kehoni suhteen. 

Päätän kuitenkin luottaa siihen, että vaikka etenen kaikkialla nyt todella hitaasti, niin lopputulos on kuitenkin hyvä.

* * * 

Tässä postauksessa matkahimon lisäksi osallistun myös Repolaisen huhtikuun Bingo-haasteeseen ja siellä oleviin vaakarivin sanoihin Hiljainen, Huoleton, Hersyvä. Lisäksi haluan vielä napata yhden sanan: Hännällinen.

Vauhdin hurmaa

Yhtenä päivänä kävelen leveitä rappusia alas ajotielle. Näkymä ympäristöön on hyvä ja mies vieressäni huudahtaa: Katso tuota koiraa!

Näen pyöräilijän, joka viilettää eteenpäin. Miehen selässä on putkimallinen kassi kuin reppuna. Kassin yläosasta, pää rohkeasti pystyssä, katselee ohikiitäviä maisemia tyytyväisen näköisen Welshin Gorgi (ehkä). 

Olen varma, että se nautti matkasta korvakarvat hulmuten, vaikka hännänheilutusta ei repun sisältä voi nähdä :D

lauantai 29. maaliskuuta 2025

Kuukauden bingo ja ruusun ostamatta jättäminen

Maaliskuun bingon toteutus on ollut mielelle vaikeaa, sillä samalla kun kuukaudessa on tapahtunut ihania asioita, siihen on kuulunut myös rakkaan läheisen sairastuminen ja ajatusten jatkuva vaeltelu hänen ja läheisten vointiin.

Päätin kuitenkin tarttua Repolaisen kuukausihaasteen. Kirjoitin ensin koko bingotaulukon täyteen, mutta reilun päivän sisäisen ahdistuksen jälkeen olen jälkikäteen editoinut vastaukseni ainoastaan yhteen riviin. Keskityn niissä maaliskuussa tapahtuneisiin kivoihin asioihin. 

Ruudukko menee näin:

A  B  C
P   ?   I
U  F  O

Bulletjournal

Kopioin vuodenvaihteessa siipalta bujooni idean "mitä opin tänään". Kirjoitan siis päivittäin jotain minkä olen huomannut tai oppinut. Tällä hetkellä listan asiat pyörii paljon työjutuissa, mutta myös omissa harrastuksissa tai oletusasetuksissani.

Listalla tässä kuussa on esimerkiksi ollut tällaisia kirjoituksia:

  • tee yksi asia kerrallaan, asiat järjestyvät aina jotenkin
  • työongelmien ei pidä kuluttaa omaa terveyttä - viis veisaa epäolennaiset jutut
  • pidä taukoja, niin virtaa riittää
  • aina ei tarvitse tehdä jotain järkevää
  • asiat selviää kun niistä puhuu
  • ajatukset vaikuttaa kehoon ja kehon kokemukset synnyttää tunteita
  • aloita, älä odota inspiraatiota - sitä sinulla ei ole
  • itselle kannattaisi antaa aamulla yläfemma
  • potutti hirveästi, otin taukoja ja viisveisasin
  • sitkeä löytää ratkaisuja
  • tee jotain ei-tavanomaista - kurkista uoman ylitse
  • itsestä tulee pitää huolta

Filosofiaa

"Esa Saarinen pitää viimeisen luentonsa Filosofia ja systeemiajattelu Aalto yliopistossa. Taas." Tällainen vitsi kuulema kiertää Aallossa ja ehkä juuri sen vuoksi mekin menemme paikan päälle. Tällä, kenties viimeisellä, luentokerralla aiheena on "uomakipitys vs. uloskurkistelu varpaille nousten".

Saarinen kehottaa meitä erilaisten ja uusien vaihtoehtojen näkemiseen, kurkistelemaan omasta tavallisesta toiminnasta ja ajatusmallista, uomasta, ulos ja ylös päin, jopa ehkä varpaille nousten :D

Esa käyttää yhtenä esimerkkinä ruusun ostamatta jättämisen. 

Siis, että tapasi ei ole ostaa ruusua. Mutta kenties voisit ajatella olevan mahdollista, että ostaisit ruusun kumppanillesi. 

Jos ostaminen ei ole ollut tapana, niin voisitko mahdollisesti ajatella, että niin kuitenkin voisi tehdä.
Ostaisit ja kurkistaisit oman tavanomaisen toimintasi ulkopuolelle. Että mitä tapahtuu, kun ostat ruusun? Olisiko ehkä pitänyt ostaa jo kauan, kauan sitten? Ja ehkä tasaisin väliajoin matkan varrella? Ehkä tämän jälkeenkin?

Minulle jää erityisesti mieleen, että kannattaa huomata se mitä en tee ja suunnata toimintaa juuri sinne. Jonnekin uuteen ja eteenpäin vievään, jotten kulje samoja polkuja joita aina tallaan.

Severance

Kysymysmerkin kohdalle valitsen S-kirjaimen. Syynä on Severance -sarja. 

Olen poikkeuksellisesti tuijotellut maksullista tv-kanavaa ainoastaan tämän sarjan vuoksi (AppleTV). Tämä poikkeustila on nyt päättynyt ja kenties jatkuu sarjan kolmannen kauden tullessa eetteriin. Tai ei mitenkään kenties, paremminkin aivan varmasti.

Suosittelen enemmän kuin paljon Severancea (Erotus). En halua spoilata mitään etukäteen, aloitin itsekin sarjan täysin tyhjältä pöydältä, katsoisin vain ja ihmettelin miten upeita alkutunnareita toiset osaavat tehdä ja miten uskomaton mielikuvitus tekijöillä on.

Severancea katsellessa ei tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu ja olo jakson jälkeen innostunut, hämmentynyt, odottava tai kaikkea samalla kertaa. 

Näyttelijäsuoritukset ovat huippuja :)

sunnuntai 16. maaliskuuta 2025

Pieni ja keltainen talo

Kristiinan maaliskuun haasteena on erikoinen rakennus. Olen ihaillut tätä pientä taloa Porvoossa monena vuonna. Se ei ole ehkä erityisen erikoinen, mutta jotenkin salaperäinen se on minulle. Pikkuruinen talo, jonka muratit ovat peittäneet yhtä ikkunaa lukuunottamatta. 

Minusta olisi ihanaa asustaa tämän ruosteisen mansardikaton alla, vihreän peitossa. Laittaa takkaan tuli ja istua läheisten ja ystävien kanssa juomassa kamomillateetä. Samettisella, pehmeällä sohvalla kirkastaisimme ajatuksiamme, parantaisimme maailmaa. Meitä ei haittaisi ulkoinen myllerrys, ei raju ukkonen, ei helteinen kuumuus, ei näiden suojaavien vihreiden verhojen takana.

lauantai 8. maaliskuuta 2025

Isoäitini sanoin: minä kun en ole muiden mielipiteistä riippuvainen

Normaaliin palaaminen ei ole ollut yhtään helppoa. Tunnistan tämän mietinnän päässäni usein ja olen kai vähän pettynyt itseeni -tai sitten työpaikkaan, jollen jopa koko maailmaan. Siksi tänään olen hiukan totisempi, mutta sellaista elämä välillä on.

Onneksi parempiakin hetkiä tulee kohdalle. Kävellessäni viikolla rautatientorin läpi tunnen ilmassa nopeasti etenevän kevään. Mukulakivillä ei tarvitse enää liukastella ja kohta on tennareiden aika. 

Olen varma, että kesä tulee pian. Sen on pakko tulla :)

Taiteen seinällä

Huomaan Ateneumin seinällä roikkuvan kangasmainoksen. Perjantaina esille pääsevät naiset, rajojen rikkojat. Nuo ikiaikaiset rohkelikot, jotka lähtivät ulkomaille vastoin yleisiä normeja opiskelemaan ja tekemään taidetta 1800-luvulla.

"Jees!", tekee mieleni huutaa ääneen, mutten kehtaa. (Hitto että olen nössö.)

Tuonne aion mennä ja monesti menenkin. Ensiksikin siksi, että Ateneumissa on ollut viime vuosina aivan mielettömän hienoja näyttelyitä. Mutta myös siksi, että naisten on ollut entisaikaan, ja varmasti joissain paikoissa vieläkin, erittäin vaikeaa saada teoksiaan näytille mm. museoihin.

Kirjojen sisällä

Samalla Ateneumin ohitse kulkiessani muistan Enheduannan ja hänen runokirjansa. Olin häkeltynyt sitä lukiessani. Nainen kirjoitti runoja ja hymnejä noin 2200 eKr. ja oli maailman ensimmäinen tunnettu kirjailija, joka signeerasi teoksensa. Monestiko olin kuullut tästä naisesta äidinkielen tai historian tunneilla? No en tietysti kertaakaan. Olisiko pitänyt?

Kun talvella luin Katy Hesselin kirjaa Taiteen historia ilman miehiä, minua ärsytti, että kirja painoi 1,7 kiloa ja järkäle runnoi ikävästi pehmennyttä mahaani iltalukemisella. Mutta kirja oli täynnä painavaa tekstiä, joka seikkaperäisesti kertoi naistaiteilijoiden arvostuksesta, joten aloin pitää mitättömänä tuskana sitä, että vatsani joutui pinnistelemään kirjan terävää reunaa vasten. 

Toisaalta oli riemastuttavaa nähdä naistaiteilijoiden teoksia kautta aikojen. Taiteessa näkyi vahvoja, syviä tunteita nostattavia, herkkiä ja uudenlaisia näkökulmia. Niitä on luonut vuosisatojen ajan joku rohkea ja muiden mielipiteistä piittaamaton nainen. 

Vapaasti irti

Nyt näitä historian kirjoituksissa piilotettuja henkilöitä ja taiteilijoita nousee esiin enemmän kuin koskaan. Onneksi, sillä yksipuolinen maailma on kuivakan tylsää.

Harvoinpa olen täällä blogissa nostanut naistenpäivää esille, mutta tänään niin teen. Jos mielesi tekee lukea jotain innoittavaa naisista, niin suosittelen näin pikapikaa miettittyjä satunnaisessa muistelujärjestyksessä olevia teoksia:

  • Enheduanna: Suurisydämisin valtiatar - runoja jumalatar Inannalle
  • Katy Hessel: Taiteen historia ilman miehiä
  • Mia Kankimäki: Naisia joita ajattelen öisin
  • Hanna-Reetta Schreck: Säkenöivät ja oikukkaat - Suomen kultakauden naisia
  • Virginia Woolf: Oma huone
  • Aleksandra Kollontai: Uusi nainen, uusi moraali
  • Suvi Ratinen: Omat huoneet - Missä naiset kirjoittivat vuosisata sitten
  • Hanna-Reetta Schreck: Minä maalaan kuin jumala

Loppukaneetiksi vielä muistelen isoäitiäni.

Kotona vietettiin isoisän 50-vuotisjuhlia. Kun oli kahvitarjoilun aika, oli miehille aveciksi konjakkia ja naisille likööriä. 

Miehet hakivat konjakkinsa ja rupattelivat mukavia. Naiset taas seisoivat paikallaan, eivätkä uskaltaneet koskea alkoholitarjoiluun (en muista kuka silmää tekevä se oli, kenties paikallisen lääkärin vaimo, joka piti paheksuvalla elekielellä muut naiset aloillaan).

Isoäitiäni ärsytti moinen toiminta, joten hän totesi napakasti: "Minä kun en ole kenenkään mielipiteistä riippuvainen, niin minä kyllä otan likööriä." Hän haki itselleen juoman ja näin muutkin naiset uskalsivat ottaa itselleen sitä, mitä kukaan miehistä ei olisi ikipäivänä kainostellut, olipa paikalla isokenkäinen absolutisti taikka ei. 

* * *

No, joitpa sinä lasistasi hanakirkasta vettä, kuplivaa lähdevettä taikka ihan mitä vaan, niin minä nostan sinulle tänään oman lasini täynnä toivon ja ystävyyden kuplia. Paljon terveyttä. Suuresti rohkeutta. Runsaasti rakkautta. Ja riittävästi energiaa tehdä juuri sitä mikä sinua inspiroi. 

 ♥♥♥

sunnuntai 23. helmikuuta 2025

Paluu töihin, helppoa kuin heinän teko

Istun asiantuntijoiden valmennuskoulutuksessa. Mitä enemmän mietin koulutusta, sitä enemmän se tuntuu oikealta. Sopivalta tähän hetkeen, jolloin olen palannut takaisin töihin. Sillä:

Ensiksi on kovat odotukset

Kenellä? No minulla tietysti.  Siitä vaan hanko kouraan ja lappamaan heinää seipääseen. 

Heti ensi päivistä asti odotan, että kaikki menee nappiin. Olenhan ollut täällä töissä ennenkin ja hoitanut kaiken tuosta vaan. Mutta eihän se niin mene. Joudun samantien toteamaan, että olen muiden armoilla pelkästään tekniikan, työkalujen ja uusien järjestelmien vuoksi.

Sitten ovat muiden kuvitelmat

Ei ole kulunut montakaan päivää, kun huomaan, ettei kenelläkään ole aikomustakaan perehdyttää minua mistään. Heidän ajatuksissaan mikään ei ole muuttunut parin vuoden aikana ja oletus on, että tiedän kaiken mitä pitää. Että siitä vaan Birgitta heinäpellolle hommiin!

Minä taas koen, että oikeastaan kaikki on muuttunut, enkä saa mistään turvallista otetta. Paine kasvaa ja mietin itsekseni, että, tässä sitä pitäisi hoitaa työtehtävänsä, mutta miten ja millä. Niinpä uppoudun intran saloihin ja selvittelen yksinäni mikä kaikki tieto, joka pikkuhiljaa pulpahtaa mieleni sopukoista, on saanut valohoitoa tai siirretty romukoppaan.

Ehkä ulkopuoliset näkevät paremmin

Mitä enemmän olen töissä, sitä enemmän huomaan, että minun kannattaa muuttua. Joten tässä minä nyt istun ja imen tietoa kouluttajalta. Esimerkiksi pohtimalla mihin oikein keskityn? 

  • Keskitynkö siihen mitä mun täytyy ja pitää? Onko tämä se asenne, jolla haluan tarpoa työpäiväni läpi? Ööö, täytyy ja pitää on aika ... ääh, ikävän nihkeiltä kuulostavia työpäiviä ja tunnustan, että tällaisia olen jo ehtinyt tehdä viimeisen kuukauden aikana. 
  • Ehkä mieluummin keskittyisin siihen mitä osaan ja opin. Sillä kyllähän mun taidot on todellisuudessa laajemmat kuin asiat, joita mun pitää ja täytyy tehdä. Ja onhan mulla lähiaikojen kokemusta siitä, että opin ihan mitä vaan, kun tarve on.
  • Ja jospa keskittyisinkin osaamisen lisäksi myös siihen mitä haluan. Vaikkapa millä fiiliksellä haluan tehdä töitä ja mitä kohti edetä.

En kaipaa yhtään niitä tunteita, joita muutama vuosi sitten pyörittelin sisuksissani. Ja kun työvuosia on vielä reilusti jäljellä, niin todellakin tuntuu hyvältä idealta kehittyä ihmisenä. 

Jospa menenkin rohkeasti eteenpäin ja laitan uuden vaihteen työkuvioihin. Samanlaisen kun otin käyttöön opiskeluvuosinani: uuden oppimisen ilon ja keskittymisen siihen mitä haluan saavuttaa. 

Tässä voisi olla hyvä lista mun uuteen työelämään:

yhdessä tekemistä
uusia taitoja
keskittymistä
herkkyyttä
rajoja ja jämäkkyyttä
itsenäisyyttä
ja tietysti
hauskanpitoa :)


***
Juuri kun olen kirjoittanut tämän tekstin valmiiksi, menen juutuubiin ja näen ihanan kaverin tuoreen videon. Painan play ja mietin kuinka sopivasti Rajiv sattuikin miettimään syntyjä syviä. Taidan miettiä vielä lisää mitä oikein haluan. Ehkä haluaisinkin lähteä opiskelemaan Firenzeen maalaamista, ah se olisi ihanaa. 

Kurkkaa jos kiinnostaa, ehkä kenties sinäkin innostut pohtimaan kaikenlaista jännittävää ja innostavaa :)

Making Big Life Decisions - With Rajiv Surenda