Mielenkiintoista vai pelottavaa

Poikani on jonkinlainen tutkijaluonne. Jos kuvailisin häntä itseään ja hänen ajatusmaailmaansa, niin yhdellä sanalla se olisi: "mielenkiintoista".

Pienestä pitäen hän on kantanut kotiin kiviä ja keppejä. Heti kun kimppu pysyi käsissä, niin maljakot täyttyivät. Pienistä asioista kiinnostus laajentui myös kokonaisuuteen. Puita on istutettu ruukkuihin ja lasipurkissa tutkittu miten mikäkin toukka kehittyy.

Minä en toukista paljoa perusta. Itse asiassa olen pelännyt kaikkia nyrkkiä pienempiä ötököitä. Pieni poika sai tuon fobian väistymään, sillä päätin olla siirtämättä pelkoa häneen. Olen kestänyt urheudella (tästä voisi kyllä joku antaa mulle mitalin) kun poika on tuonut palstallamme naamani eteen 2 cm päähän kaikenlaisia ötököitä mitä maa sisäänsä kätkee …yäk.

Tutkijaluonne on oppinut nopeaksikin. Hän saa sammakot, sisiliskot ja jotkin perhoset paljain käsin kiinni. Viime kesänä tuli uusi ennen kokematon saalis. Pojat kävivät läheisellä ojalla kalastelemassa ja luokkakaveri huusi: "Täällä on majava!" No tuskin oli majava, mutta poikani päätti ottaa otuksen kiinni. Mitenkäs muutenkaan, vikkelät kädet ja vesimyyrä oli näpeissä. Pojat kiljahtelivat innosta ympärillä kunnes tajusivat, että otus roikkui suustaan poikani etusormessa eikä irrottanut otettaan.

No hetken rimpuilun jälkeen vesimyyrä palasi jokeen, poika kävi terveyskeskuksessa saamassa jäykkäkouristusrokotuksen ja palasi takaisin kalastelemaan varsinaisia kaloja. Hän muuten kehui henkilökuntaa, eli palvelu pelasi hyvin lähiön terveyskeskuksessa.

En voinut kuin osallistua iloon, kun illalla kotiin tullessani poika ylpeänä esitteli hampaan jälkiä sormessaan ja kertoi tapahtunutta. Mitäs siitä, että sormeen vielä sattui, tapahtuma oli kuitenkin sankariaineksen makuinen ja elämänkokemus suurempi.

Toivottavasti samanlainen kiinnostus elämään jatkuu. Ehkä nokkaansa tai käsiään ei kannata aina työntää joka paikkaan, mutta onhan tuollainen tutkiminen ja elämisen taito antoisampaa kuin se, ettei tee pelosta käsin mitään.