lauantai 9. maaliskuuta 2013

Lämpöasteita


Lunta tulee katolta.
Se näyttää lumoavalta ja epätodelliselta.

Jäähdytys on sisälläni,
alilämpönä asteikolla ja se sekoittaa pääni.

Haluaisin olla jossain muualla. Haluaisin päästä täältä pois. Olla vähän pidemmällä keväässä. Asua kolme kuukautta omassa pienessä talossa...

Haistaa meren tuoksun
nähdä auringon valon ja tuntea säteiden lämmön iholla.
Murtaa käsin fetan lautaselle, roiskia öljyä päälle. Himota kirkkaan taivaan alla kasvanutta tomaattia ja kirpeää paprikaa. Puraista makeaa sipulia sekä suolaista oliivia.

Haluan antaa keveän tuulen viilentää ihoani ja tuntea meren suolan sekoittuneena hiuksiini. Tahdon ympärilleni punaiset pelargoniat ruukuissa ja villit unikot rutikuivalla maalla. Kaipaan puita täynnä appelsiineja ja raikkaita kuhmuraisia sitruunoita sekä meiramin, jonka voin taittaa ja maistaa.

Haluan isot pariovet, jotka avata aamulla herätessä. Kuulla ilman siirtyvän sisään ja itseni takaisin kahiseviin lakanoihin. Haluan sen kukon, joka herättää aamulla, varmistaa herätyksen päivällä ja illallakin. Kuikistella mistä sen kamala ääni kuuluu ja siirtää katse takaisin merellä lipuvaan veneeseen. Otan mielelläni kylmät kivilattiat, kalkitut seinät ja ison tyynyn sänkyyni.

Haluan lempiä pilalle oman itseni. Antaa kaskaiden laulaa korvilleni, tuulen hivellä ihoani, lämmön rakastaa nahkaani ja ihanan kreikan kielen soljua sisälleni.

Haluan paikallisen talonviinin. Pienen tavallisen lasin juomalle. Himmeän illan ja kuun kajon veden pinnalla.

...Sytyttää kynttilän pation lyhtyihin. Maata rautasängyssä. Astella kivimaassa. Etsiä silmillä liskoja. Katsella kun aalto tulee ja aalto menee.

Ja kuitenkin silmäni näkevät vain kuinka lumi tulee ja lumi menee ikkunani ohitse.

Vähintäänkin haluan takaisin nukkumaan! Tähän uneen ja sitkeään toiveeseen.


20 kommenttia:

  1. Tartutit juuri tunnelman. Ei huono. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis kaksi taloa tilaukseen =) Ei paha, ei =)

      Poista
    2. Manner-Italia vai Egean saaristo? Äänestän ensin mainittua.

      Poista
    3. Käy se saaristokin, ei sillä, mutta kun se Italialainen jäätelö on vaan niin paljon parempaa. Ja juomat kanssa.

      Poista
    4. Okei, jäätelön mitalla. En ole koskaan käynyt manner-italiassa, olisko ehdottaa hyvää paikkaa?

      Poista
    5. Viimeksi olin täällä: https://www.facebook.com/lacanonicadicortine?fref=ts
      Muuten hyvä sijainti, mutta merinäköalaa ei ole. ;) Mukava pieni kylä, San Donato in Poggio, vieressä.

      Lyhyt (?) matka Firenzeen, Pisaan, ja tähän rantaan, jossa tuli käytyä. Ihan vain hauskan nimen vuoksi. ;) http://www.bibbonaturismo.it/marina-di-bibbona.asp

      Itse saatan ensi kerralla kuitenkin Chiantin sijasta käydä tuolla Umbriassa. Vaihtelun vuoksi vain. ;)

      Poista
    6. Monte Castello di Vibio oli näköjään listattu Italian kauneimpiin kaupunkeihin. Siellä saa d-vitamiinia paljon enemmän kuin täällä. Ja rypäleitä ja flavonoideja =)

      Poista
  2. Lähetän täällä lämpimiä kevään tuulia Birgitta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jael, kun katselen sinun kuviasi ja ajattelen minkälaista siellä mahtaa olla, niin kyllä kevät ja kesähimo vaan kasvaa.

      Poista
    2. Kaikki nurmikot ovat ruskeita ja kuivettuneita ihanan Jaelin kuvissa. Tuskin missään näkee vihreää...Birgitta, unelmoit maasta, jota ei ole tai sitten se on juuri tämä ihana kotomaamme. No, alppimaat ovat kyllä aika ihania...ja ilmasto just sopiva.

      Vokotan Jaelia muuttamaan Suomeen...

      Poista
  3. Tekstisi maalaa niin ihania näkymiä, että alkoi tehdä mieli Italiaan tai jonnekin.....himputti vieköön!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Himputti viekoon on just nappiin sanottu =) Kaikesta houkutuksesta huolimatta oikein antoisaa ja aurinkoista viikonlopun jatkoa sinulle.

      Poista
  4. Mukavaa tunnelmointia. Ensin ajattelin Hankoa, mutta feta-kohta ei oikein sopinut siihen (ellei fetaa Alepasta) ja puheet sitruunapuista saivat siivet selkään. Kukapa ei tuollaiseen paikaan, tästä sai tosiaan tartunnan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanko, joo onhan se etelässä, mutta kyllä nyt on kaipuu ja himo vielä etelämmäksi ;-) Tarttumapintaa on näköjään suuntaan jos toiseen. Pitää tilata jo kokonainen kylän kulma =D

      Poista
  5. Birgitta, sun pitää nyt kuunnella I Want Break Free.

    Nyt kannattaa palvoa tätä hellää, lämmintä, valkoista, puhdasa lunta, kunnes se muuttuu julman huhtikuun loskaksi. Minä haluaisin nukkua aina huhtikuun yli tai lähteä just silloin kevättä vastaan autolla Keski-Eurooppaan.

    Arille tiedoksi, että sitruunapuumaassa kärsitään kovasta helteestä ja kuivuudesta. Kaikki on kuolleen näköistä, sillä ei mikään elä ilman sadetta. Minä en jaksa noita erämaajuttuja. Olisin mielummin vaikka merellä.

    Lumoavaa, pitkää viikonloppua sinulle, Sunny♥

    VastaaPoista
  6. Vastaukset
    1. Leena, lumen valloittama nainen, ymmärrän tunteesi. Lumi on kaunista, pehmeää, valaisevaa ja rauhoittavaa. Musta on taivaallista, että meillä täällä on vuodenajat.

      Mutta honey, mä olen myös kesäisen laiska notkuja, joten lämpenen jokaisesta auringonsäteestä. Alkuvuoden kipuilut alkaa onneksi olla takanapäin ja katseeni on siirtynyt eteenpäin. Olkoon hetken vielä pakkasta, jota tosiaankin on vielä ja olkoon puhdasta lunta, mutta kohta saapuu kevät ja sitten se alkaa... Olen jo suunnitellut sisätiloista ulkopuolelle istutettavat yritit, kukat, tomaatit ja muut rehut. Kyllä sinäkin pehmenet, kun näet meren välkkeen ja puutarhan kukoistuksen =D

      Siinä alilämpöä kuunnellessa ja sohvalla lepäillessä kuvia tuli räpsittyä vaikka millä mitalla. Osa oli kuin maalauksia, kun lumihiutaleet heiluivat kirkkaan taivaan edessä. Pitäisi laittaa niitä jonnekin esille.

      Poista
    2. Tietenkin: I Want To Break Free. (Tällaista alkaa tapahtua, kun...yrittää kerrata saksaa kaikessa tohinassa...)

      Tiedän, että olet kesän ja auringon lapsi ja saatkin olla. Emme kaikki voi olla arktisia naisia. Varmaan kuitenkin joulusta tykkäät...edes.

      Lumen kuvaaminen on vaikeaa. Minulla on yksi ainoa lumisadekuva ja senkin olen saanut Tuurelta. En tajua, miksi minä en voi siinä onnistua.

      Poista
    3. ;-) tunnistin biisin vaikka saksaa oletkin päntännyt ;-)
      ja itseasiassa se biisi oli mitä sopivin tähän postaukseen. Sä tiedät, että mä pidän talvesta. Joulustakin, joo, jos sitä tohinaa ja ylenmääräistä tuhlausta ei ole. Lumi on kaunista ja pakkanen piristää. Olen ollut niin iloinen näinä viitenä viimeisenä vuotena kun täällä etelässäkin on ollut lumiset talvet. Parasta ikinä!

      Nyt oli helppo kuvata, kun miehet heitti lunta katolta useampaan otteeseen ja tasaiseen tahtiin. Muuten talvikuvat on joskus haastavia. Kyllä se hyvä otos vielä tulee. Usko vaan ♥

      Poista