tiistai 7. tammikuuta 2014

Hyvä kiertämään

Olen vältellyt peiliä ja ruttunaamaani. Sen sijaan olen viettänyt aikaani nuoren Montalbanon seurassa aurinkoisemmissa säissä (hän Italiassa ja minä visusti sisätiloissa omassa kotonani) ja lisäksi olen seilannut netissä jo aika tovin (vaikka se vähän jo kiskoo leukaperiäni), mutta ohitan tuon, sillä jotain hienoa löytyi hetki sitten...

"Laitetaan hyvä kiertämään", kirjoitti ystäväni Mia fb:ssä. Hän toivoi meidän "tekevän kivoja ja rakastettavia juttuja toisillemme ilman muuta syytä kuin, että saamme toisen hymyilemään ja näytämme samalla, että ajattelemme häntä. Tästä tulee hyvä vuosi!" hän lopetti oman viestinsä.

Minä ajattelin kierrättää Mian idean täällä blogimaailmassa, koska täällä se on vielä yllätyksellisempää. Bloggaajat tulevat ajan myötä tutuiksi ja olisi hienoa tätä kautta kuljettaa erilaista iloa eteenpäin -ei pelkkää sanahelinää ;-)

Joskus nopeat syövät hitaat ja joskus ei vaan tee mieli syödä mitään. Mutta jos haluat, niin osallistu ihmeessä seuraavaan:

Ensimmäiset viisi henkilöä, jotka kommentoivat tätä postausta saavat minulta tämän vuoden aikana jonkin muistamisen, se voi olla kirja, maalaus, postikortti, pieni paketti tai jokin muu muistaminen.

Koska vuosi on pitkä aika ja vapaa-ajallani voin olla leväperäinen, niin saatan kasvattaa saajien lukumäärän ylöspäinkin, eli kaikki kommentit otetaan suurella ilolla ja mielenkiinnolla vastaan =)

6 kommenttia:

  1. Hieno kierrätysidea! Hyvää kannattaa aina kierrättää ja toisia yrittää ilahduttaa, palkinnon toivossa tai ilman. ;) Mukavaa viikon jatkoa sinulle Birgitta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää kannattaa aina laajentaa =) Oikein ihanaa loppuviikkoa sinullekin. Laitan M. sinulle viestiä tuon bloggerin kautta.

      Poista
  2. Pienet pyyteettömät lahjat ilahduttavat niin saajaa kuin antajaakin. Kannattaa lausua ääneen toiveitaan, niin universumi saattaa toteuttaa sen. Näin kävi esim. veljeni vaimolle, joka kaipaili ääneen erästä cd-levyä. Eipä mennyt kauan kun hän jo soitteli sitä sen ilmestyttyä hänen pöydälleen universumin kuriirin toimittamana. Eikä hänen tarvinnut tehdä muuta kuin lausua toiveensa ilmoille ja ottaa lahja vastaan.

    Muistetaan myös, että lahjoja ovat ihmisten hyveet ja vahvuudet. Ja heidän aikansa ja huomionsa. Kiitos lahjoistasi, Birgitta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten ihana teksti.

      Vaikka teitä kommentoijia oli paljon vähemmän kuin mitä toivoin, niin olen iloinen. Ehkä saan antaa teille lukijoille jotain erilaista aivan tietämättänne, ja osalle jotain konkreettistakin... Myös sinulle Ari.
      Odottakaa vaan =D

      Poista
  3. Matti myöhäisenä kommentoimassa, miten se arki vie mennessään ja nettimaailma unohtuu.....ai niin, minähän hitailen ihan tarkoituksella....=)

    Sinä jaat jo nyt hyvää ympärillesi, sellaista valoisuutta ja riemua, että oksat pois. Olen ennenkin sanonut ihailevani optimismiasi, itse olen taipuvainen murehtimaan ja huolehtimaan. Tosin olen nyt päättänyt tietoisesti yrittää katsoa kaikkea hieman erilaisten linssien läpi, haluan ennemmin vahvistaa olemassaolemaa positiivista kuin antaa lisää voimaa negatiiviselle. Tämä on pyrkimys, katsotaan pystynkö pysymään ruodussa....=)

    Ja nyt kun mennään kevättä kohti, päiväkin jon pitenee, valon voittoa ei voi estää mikään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoistasi. Olen itsekin oppinut jossain vaiheessa kovin huolehtivaksi huolehtijaksi. Osin sellainen ominaisuus on tosi hyvä, mutta ylilyöntinä ei koskaan ;-)

      Laitan sulle tulemaan viestiä =)

      Poista