Marraskuun selätys - Muistojen hilloamisen taika

Repolainen kysyi blogissaan, että missä ja miten hilloat muistojasi? Arvostan kovasti vadelma-päärynä-chia-hilloani, mutta nyt kaikki muu hilloaminen on alkanut painaa mielessäni.

Tässä vastauksiani yhdistettynä minimalistiseen marraskuuhuni.

Marraskuun kuudes

Tänään selailen muistojen leikekirjaani, jonka tekemisen aloitin ehkä noin viikko sitten. Pohdin nimittäin yhtenä aamuna sängyn laidalla istuessani ja edessäni olevaa aarrekarttaa katsoessani, että mihin olet nainen kadonnut? Oletko muistanut katsoa tuota tekemääsi julistetta vuosiin? Että mitä toivot ja minne haluat mennä? 

Siitä se sitten lähti. Nousin tuolille, kurkotin ylähyllylle ja nostin alas kaikki vuosien aikana tekemäni kartat. Katselin niitä ensin ehkä hiukan kyynelehtien ja sitten päätin, että kokoan nämä yksiin kansiin, enkä enää ikinä piilota niitä silmiltäni. 

Ja nyt minulla on muistojen leikekirjassa ensimmäisenä osiona kuvia kaikista aarrekartoistani. Niiden lisäksi yhdellä sivulla on otteita teinikalentereistani (loput menivät roskikseen). Pari aukeamaa on täyttynyt miehen jättämistä kivoista viestilappusista. Ja tänään minä teen aukeaman, jossa on lehtileikekuvia Bowiesta, niitä joita olen lapsesta asti ihaillut. Kaikki muut Bowie-keräilykamani saavat lähteä jollekin, jonka kotona on tilaa mahdottomalle määrälle lehtileikkeitä, julisteita, kirjoja ja nuotteja. 

Marraskuun seitsemäs

Istahdamme elokuvateatterin taaimmaiselle riville. Japanilainen draamaelokuva on kaunis, rauhallinen, hidas ja hiljainen. Se sopii erinomaisesti mielenmaisemaani. Etummaisessa penkkirivissä nainen katselee välillä kännykkäänsä, hänen rytminsä on epäsynkassa elokuvaan. Hakeudun asentoon, jossa minulla ei ole mahdollisuutta nähdä kännykkää. Samalla tungen korvatulpat korviin, jotta voin eristäytyä paperipussirapistelijan äänistä.

Elokuvan henkilöt ovat hiukan melankolisia, ehkä myös masentuneita, mutteivät kuitenkaan luovuttaneita. Luontokuvaukset ovat upeita, sateen, lumen ja jään liike tai liikkumattomuus, valo ja hämäryys ja pimeys.

Two Seasons, Two Strangers sopii minulle juuri nyt. Se luo hidasta ja rauhallista kauneutta. 

Kotona taiteesta keskustelu jatkuu. Siippa kyselee mitä piirustuksia hänen kannattaisi säilyttää omaan leikekirjaansa. Olen aina pitänyt miehen sakuraväriliidulla tehdyistä kuvista. Niitä on kohtuullinen ja järkevä määrä, toisin kuin minun maalauksiani ja piirustuksiani, jotka on hillottu liukuovikaapin ylähyllylle peittojen alle, ja A3 koosta lähtien alas vetolaatikkoon. Niitä tuntuu olevan liian paljon.

Marraskuun kahdeksas

Herään kuudelta. Tänäänhän on isänpäivä ja se aiheuttaa pientä hämmennystä, sillä olen unohtanut koko asian! Siispä salassa kirjoittelen siipalle kortin. Parvekkeelta haen pelargonioita maljakkoon, kaapista kaivan pikkuleipiin varatun suklaalevyn, laitan siihen nauhasta rusetin ympärille ja katan aamiaispöydän odottamaan päivän sankaria.

No, onneksi mieskin on unohtanut päivän, joten hän ei tunnu pahoittelevan tyhjentynyttä päätäni ;-) 

Illalla haen Bujoni, joillaisia olen tehnyt vuosikausia. Pieneen Moleskinen vihkoon luon kuukaudelle aina kolme aukeamaa, jonne tulee kuukausikalenteri, asiat, jotka haluan hoitaa (lue: asiat, jotka siirrän usein seuraavalle kuukaudelle, jne jne), energiapankin tiliotteeni, mistä olen kiitollinen ja mitä olen oppinut tänään. 

Jos unohdin isänpäivän valmistelut, niin olen myös unohtanut tehdä tämän kuukauden sivupohjat valmiiksi. Niinpä vihdoin kokoan marraskuun tiedossa olevat asiat vihkoon ja katselen mitä tässä kuussa pitäisi tehdä. Se ei ole onneksi paljoa. 

Kaikki ihanat tapahtumat, myös ikävät, olen siis säilyttänyt BulletJournaleihini, jotka makoilevat järjestyksessä yöpöytäni välihyllyllä. Sieltä minä aina voin tarkistaa mikä oli se kiva paikka, jossa käytiin, kun olimme Tsekeissä, Tampereella tai Porvoossa. 

Marraskuun yhdeksäs

Aamu alkaa heräämisellä klo 02 ja valvoen aina viiteen asti. Sen jälkeen näen painajaisia. Huh, mikä aamu. Mutta tässähän piti keskittyä hyviin asioihin, joten sellaista sitten.

Lähdemme kastelemaan nuorenmiehen kukkia, kun kaveri ei ole itse paikalla. Täällä on mukava käydä auttelemassa. Pitkät ikkunalaudat ovat täynnä kasveja. Kivan näköisiä, välillä eksoottisiakin taimia, ilmestyy tasaiseen tahtiin. Viime viikolla nuorimies oli saanut vielä ikkunalautamansikoita, mutta nyt on tarjolla vain raakileita. Chilipaprikaa sen sijaan olisi tarjolla.

Näin jokunen vuosi sitten artikkelin, jossa nainen kasvatti keittiön ikkunalaudalla kurkkuja ja sato oli vaikuttava. Mietin olisiko ensikesä sellainen, että voisin kokeilla keittiökurkkuja?

Marraskuun kymmenes

Mies käy hakemassa kellarista kirkasvalolampun. Järjestelen keittiön ikkunalaudalle sille vapaata tilaa ja katselen postikorttia, jonka ystäväni on lähettänyt. Siinä kaksi vanhempaa kreikkalaismiestä hymyilee kahvittelun lomassa. Molemmilta puuttuu osa hampaista, mutta siten, että ne mitkä toiselta puuttuu ovat toisella vielä tallella :)

Meillä on pari ihanaa ystävää, jotka lähettävät kortteja. Ostin Sara Hildénin taidemuseon kaupasta postikorttikehyksen, johon nyt laitetaan uusin postiluukusta tullut kortti. Muut kortit laitan omaan mappiin, jossa ne ovat neljän kortin muovitaskuissa.

Muistoja on siis kerätty monella tapaa, kirjoittaen, leikekirjaan liimaten, yhteen mappiin tallentaen ja jonnekin hyllyyn pinoten. 

***

Tässä vaiheessa marraskuuta oli pari tosi kaunista kirpeää päivää, tähtikirkkaita öitäkin oli. Nyt harmaus on tullut pilvien myötä ja vähän sateleekin.