keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Päivät kuluvat

Olen ollut

ollut töissä, kotona, tietokoneella, sohvalla,
istunut lattialla, kävellyt polkua kuusien alaoksien alla,
valokuvannut puuta pellolla ja
väistänyt villiintynyttä hevosta hiekkatiellä.

Olen saattanut enkelin matkalleen
olen kastellut paitani vyötäröä myöten
olen silitellyt jalkaa ja pidellyt kättä
olen koskettanut olkaa ja halannut taas...

Olen ollut läsnä
ollut tässä ja nyt
olen kuunnellut ja katsonut ilman omaa mielipidettä.
Olen huomannut miten murhe tai paheksunta tulee sanoissamme ulos,
mutta nähnyt ja tuntenut myös paljon, todella paljon hyvää.

Minä jaksan lukea kirjaa vain pari sivua kerrallaan, en saa syntymään kynällä kuvia. Minä käännän kanavaa uutisten kohdalla tai sen mikä ei tunnu juuri nyt oikealta.

Kävin sanomassa hei työkaverille,
toivotin sille kaikkea hienoa ja hauskaa eläkepäiville,
eihän ihanalle ihmiselle muuta voi toivottaakaan.
Yksi aika on taas ohi
ja yksi halaus tuli kokemukseeni lisää.

Minä olen ollut kirjoittamaton valkoinen pohja,
läsnä hiljaa ja sanatonna.
Olen katsonut tuntikausia näppäimiä
välillä harson läpi, toisinaan ihmetellen tai vienosti hymyillen.
Sormeni ovat kirjoittaneet monen monta luonnosta
enkä yhtään ole saanut lähetettyä maailmalle. Ne vain eivät halua nyt irrota.

Mutta olen läsnä
ja olen täällä
George Harrisonin vieressä.

Kaikki on hyvin 

16 kommenttia:

  1. George Harrisonin vieressä on varmaan mukava olla;D Mukavaa loppuviikkoa Birgitta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joka kerta yhtä pehmeää =) Oikein ihanaa viikonloppua sinullekin!

      Poista
  2. Joskus on tärkeää, että joku on läsnä hiljaa ja sanatonna. Ja joskus on ihan hyvä olla kirjoittamaton valkoinen pohja. Eikä kaikkien tekstienkään tarvitse aina irrota ja lähteä maailmalle.
    George Harrisonin vieressä on varmasti hyvä olla.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, olen opetellut jo aika hyväksi kuuntelijaksi. Viikonlopunkin olen kurssilla kuuntelemassa asioita, ehkä avaan jopa suunikin ;-) Olen laajentunut jo Georgen kavereihin, niistä saa yhtä hyvät fiilikset.

      Ihanaa viikonloppua sinullekin =)

      Poista
  3. Pitäis nähdä, haluan kuulla lisää, tuli tunne että pitäis:) Mulla ens ke,to vapaana jos sun töiden jälkeen kerkeisit/jaksaisit. Ilmoittele.
    Ihanaa viikonloppua

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nähdään keskiviikkona, mä laitan sulle viestiä =)

      Poista
  4. Ai niin piti sanoa että oletko lukenut tätä blogia, tykkään ihan kauheesti tekstistä/runoista!
    http://www.mrsmediocrity.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, käyn lukemassa ja ihmettelemässä uusia tuulia.

      Poista
  5. "Viivy, odota, näe näkevin silmin tähtien puhkeaminen, tähtihuimaus."

    - Bo Carpelan -

    ♥♥♥

    VastaaPoista
  6. Tervehdys sinä tajuntaa ravisteleva nainen!
    Pääasia että olet olemassa - tekemisillä tai tekemättä jättämisillä ei ole niin väliä - vain sinulla on merkitystä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katson tässä jo viidennen lentokoneen ohilentoa enkä oikein saa sanottua mitään järkevää, tai ainakaan ravisuttavaa ;-) Joten: Aika pysäyttäviä sanoja, kiitokset niistä ♥

      Poista
    2. Totuuden sanoista ei koskaan tarvitse kiittää koska ne sanotaan vain silloin kun niillä todella tarkoitetaan jotain.

      Poista
  7. Tunnistan ja ymmärrän. Samalla maalla kävellyt tunnistaa toisen samoissa tunnemaisemissa kulkijan. Jokainen asia ja tapahtuma johtaa johonkin, opettaa ehkä meistä itsestämme jotakin. En tiedä, olen opetellut räpistelemään ja räpiköimään ja kuitenkin, jokainen asia, tapahtuma ja ihminen elämässämme merkitsee aina jotakin, vaikka kivun ja surun kautta. Tyhjyys on yllättävin elementti ja luonnoksilla on tarkoituksensa. Ei ehkä juuri nyt, mutta sanat palaavat ja luonnoksista syntyy uudenlainen tarina. Ajattelen sinua aina lämpimästi ja toivon, että ajatukseni tavoittaisivat sinut varsinkin silloin, kun tyhjyys on syvimmillään...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tiedän että tunnistat ja ymmärrät. Olet upea ja et arvaakaan kuinka pitsiesi heiluttelu saa minuun virtaa :) Niiden liikkeet ovat olleet usein mielessäni.

      Poista