sunnuntai 11. helmikuuta 2018

Täydellinen nainen - vai käsilaukku

Hah! Siis tiedäthän sen hetken, kun olet varma, että olet oikeassa. Äiti, jonka kokemus elämästä peittoaa nuoren tietämyksen.

Vetelin eilen oikein antaumuksella omaa virttäni. Taistelin, kunnes aivoni vihdoin kuulivat, ilmeisesti jo pariin kertaan toistetut lauseet: "Tämä ei nyt toimi tällä tavalla. Mä hoidan asian kuntoon ihan itse."

Heh! Olen opettanut jotain tärkeää jälkeläiselleni. Äiti voidaan saada hiljaiseksi ja ymmärtämään, että jokainen ottaa vastuun omista asioistaan.

Jippii! Hyvä minä!
-vaikka tekihän se vähän kipeää mun egolle ;-)

* * *

Tänä aamuna ajattelin rauhoitella yliaktiivista mieltäni lukemalla pitkästä aikaa postauksia. Näin monen tehneen vanhan käsilaukku -haasteen ja päätin antaa pääkuupalleni todellista pohdittavaa: Onko laukkuni sisältö muuttunut vuosien saatossa?

Pystyn nykyään käyttämään pientä ja kevyttä olkalaukkua. Kädessä kannettava on edelleen paras vaihtoehto, mutta tämä pieni laukku ei vedä hermoja pinkeäksi olallakaan.

Laukun myyjä kertoi innoissaan, että yritys nimesi jokaisen laukku-gorillan Kiplingin työntekijän mukaan. Minä siis kannan mukanani Pauline nimistä pikku-gorillaa :)

Kun vertasin laukun sisältöä vuoden 2012 kuvaan, niin huomasin olevani todella tylsä tyyppi. Ihan samat kamat pyörii...
Kävin läpi mikä eroaa, josko mikään:

Lompakko on pienempi
musiikki on siirtynyt mp3 soittimesta kännykkään
leffaliputkin on olleet pitkään puhelimessa
ikänäköisen lukulasit on oltava aina mukana
särky- ja allergialääkkeille on oma pieni rasia
viikko sitten ostin nälkäisen naisen avuksi pähkinäpussin pyörimään laukkuun
ja joskus aiemmin muistilappukotelon

eikä mitään muuta uutta auringon alla
hämmästyttävää

Nyt laukusta on poistettu
  • muistilaput, joita en osannut hyödyntää. Yritin nimittäin pistää päivän kolme tärkeintä tehtävää muistilapulle ja hoitaa ne kerralla kuntoon. En muistanut muistilappuja enkä ehkä hoitanut asioitakaan ;-)
  • Rainbowin pähkinäsekoitus lähti kompostiin. Hankin ne äkkinäisen nälän estämiseksi kotimatkalle. No pussissa oli mauttomien pähkinöiden seassa jotain todella kovaa. Ei se kivi ollut, mutta ei paljoa puuttunut ettei hammas lohjennut. Shittiä möivät...
  • Lisäksi siivosin lompakosta kuitit pois ja mietin, että HAMin näyttelystä pitäisi tehdä postaus :)
sisältö 2012
Nyt on siis tämän naisen pääkoppa siivottu turhista luuloista ja käsilaukkukin käyty läpi. Eihän sitä viikonlopusta voi enempää odottaa.

Oikein mainiota alkavaa viikkoa sinulle :)

12 kommenttia:

  1. olennaisten asioiden käsilaukku, siisti ja tyylikäs!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän kokoiseen on helppo mahduttaa olennainen, mutta esim. pikkujoululaukkuun olennainen on jo vaikeampi mahduttaa :)

      Poista
  2. Jostain syystä mä olisin odottanut huiskinhaiskinlaukkua. Ja tämä oli yksinomaan positiivinen odote ;)
    Kiva laukku!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, kun mulla pitää olla kevyt kantamus, niin siinä ei voi olla huiskinhaiskin tilaa laisinkaan. Täyttäisin tilan jollain painavalla kuitenkin ;-)

      Poista
  3. Olen huomannut, että mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän jaksan kantaa :D Laukku pienenee, sisällys hupenee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin, ja jos käsilaukku on pieni, niin sitä jaksaa kantaa ruokakassin paremmin kotiin saakka :)

      Poista
  4. Voi mitä kaikkea sitä käsilaukkuun mahtuukaan..kiva pikku gorgorillaItse olen huomannut että lasten myötä tulleita tavaroita on edelleen laukussa.. sellaisia "varalta oltava" juttuja kuten nenäliinoja, laastareja ja purukumia:) Leppoisaa alkanutta viikkoa sinne❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä ajattelin laukukaupassa, että tuon gorillan kyllä poistan heti, mutta kun kauppias niin innoissaan kertoi gorillan nimeämisestä, en raaskinutkaan poistaa. Mihin lie hunningolle olisi Pauline silloin johtunutkaan :).

      Oikein ihanaa viikkoa sinullekin ❤

      Poista
  5. Siistiä! Oman käsilaukun sisältöä en uskaltaisi julkisesti esitellä... Mukavaa viikon alkua sinulle Birgitta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, ehkäpä jonain päivänä yllätät itsesi ja kaadat laukun pöydälle valokuvausta varten =D. Oikein hauskaa viikkoa sinullekin :)

      Poista
  6. Kiva kurkistaa muiden käsilaukkujen sisältöön;D Omassani on ihan liikaa tavaraa, puoli kotia aina mukana. Minulla on gorilla repussani;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tämä haaste on hauska. Ihmisillä on mitä erilaisimpia asioita mukanaan, samoin yhtäläisyyksiä.

      Onko sun gorillalla nimeä?

      Poista