lauantai 1. joulukuuta 2018

Marraskuun selätys - päivät 28-30

Jaahas, nyt tämä leikki on loppu. Täytyy sanoa, että on ollut kivaa pitää pientä päiväkirjaa ja osallistua haasteeseen.

Marraskuun kahdeskymmeneskahdeksas
Pidän bileet pesuaineen ja harjan kanssa vessassa. Biisit vaihtuvat toiseen ja minä ylhäältä alas, kulmasta kulmaan. Ja koska olen tehnyt mielestäni enemmän kuin yhteen päivään mahtuu, menen sohvalle ja laitan soimaan lempimusiikkiani. Herään puolen tunnin kuluttua kesken villien unien vain todetakseni, että taas on pukeuduttava ihmisten ilmoille, tavattava ystävät ja Tuomari Nurmio.

Marraskuun kahdeskymmenesyhdeksäs
Aamulla on todella liukasta.  Minä hipsin hiljaa, mutta mahdollisimman rennosti mäkeä alas. Sitten kuuluu tömähdys ja näen toisella puolella katua naisen kaatuneen selälleen. Katson pitääkö mennä apuun, mutta ihmisethän on sellaisia, että ne nousee jaloilleen alta aikayksikön ja on niin-kuin-ei-mitään (jos ei satu pahasti) ja näin käy nytkin.

Päivällä tuuli puhaltaa pyörän melkein ajotielle ja lennättää metrikaupalla kuivuneita lehtiä kuin parven kottaraisia. Kotimatkalla päätän jäädä illaksi sisälle, mutta otan oppia tuulenpuuskasta ja imaisen tornadon lailla pölyt pois talosta. Kuten tornadon niin minunkin innostukseni kestää vain kymmenisen minuuttia. Myönnän reilusti, etten ole mikään kodinhengetär, toiset osaa sen paljon paremmin ;-)

Marraskuun kolmaskymmenes
Joskus on tehtävä valintoja. Nyt teen sen mitä viime vuonna en tehnyt. En mene pikkujouluihin (toinen kerta elämässäni), sen sijaan laitan ruokaa miehen kanssa huomenna tuleville vieraille. Tietysti olisin halunnut viettää uusien ja vanhojen työkaverieni kanssa vapaailtaa, mutta tiedän, että jos juhlin tänään, niin mulle jää kaikki tekeminen huomiseksi ja väsyneenä olen ikävää seuraa vieraille.

Viimeiseksi illalla katsomme yhdessä leffan Salaisuuksien illallinen. Herkullinen elokuva ja mielenkiintoinen loppu. Suosittelen :)



Aivan mahdottoman hyvää joulukuun alkua sinulle! Ota rauhallisesti, jos olosi kaipaa rentoutumista. Anna mennä, jos kehossasi lepattaa villiintynyt fiilis.

Pidä huolta itsestäsi 

10 kommenttia:

  1. Voi että mä rakastan sun tapaasi kirjoittaa ja huomata elämän pienet ilot! Oot usein mun idolini <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanainen Helmi kauniista sanoistasi. En olekaan ollut kenenkään idoli, varon nyt ettei tämä nouse mulle päähän ;-) ♥

      Poista
  2. Voi että kun jaksaisi pitää bileet kylppärissä! Muutakin kuin pyttybileitä huoltomiesten iloksi.
    Ja vielä tornadoimurointi, rispekt!

    Oikeastaan ihan hyvä viikko olla flunssassa. Ikkunoiden takana on todellakin ollut hurja tuuli ja jos siellä on vielä ollut liukastakin, niin ei haittaa, että on saanut lojua vällyjen alla.

    Olen sen verran erakko, että parhaat pikkujoulut ovat sellaiset, joihin ei osallistu :D

    Ihanaa joulun odotusta sinulle ja kiitos yhteisestä marraskuun selättämisestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tein vain tornadopölyjenpyyhinnän, sillä pääsee jo aika pitkälle ;-)

      Joo, vaikka aurinko näyttäytyi, niin sää oli tosi viimainen. Säästyit sekä liukastumisilta, että lentoonlähdöltä. On hyvä tehdä niinkuin on itselle parasta, eli jäädä kotiin silloin kun on kipeänä ja myös silloin kun ei koe tarvetta mennä pikkujouluihin :)

      Kiitos sinullekin tästä marraskuusta ja hyviä päiviä joulukuullekin ♥

      Poista
  3. Bileet vessassa;D Täällä marraskuu oli todella lämmin, mutta tänään , joulukuun ensimmäisenä, on hieman talvista, tai välimerellisen talvista. Kaunista joulukuuta Birgitta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vessan siivous on niin tylsää, että olen ottanut siihen mukaan erilaisia ulottuvuuksia. Tähän mennessä paras ideani on ollut musiikki. Sen verran täytyy olla varovainen, ettei liukastu heiluessa :)

      Kaunista joulukuun alkua sinullekin Jael ♥

      Poista
  4. Birgitta, miltä kanavalta tuli Salaisuuksien illallinen?

    Tuuli puhaltaa meille alaterassin nurkkaan joka päivä/yö kasan kuivuneita vaahteranlehtiä, vaikka niin kovasti haravoimme. Nyt R. niitä sitten siivoilee.

    Nyt taas sitten saunaa, sarjaa ja herkkuja! Sitä samaa toivotan teille♥

    ♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Salaisuuksien illallinen oli meillä kirjaston DVD, eli se ei tullut miltään tv-kanavalta. Tämä oli toinen kerta kun katsoimme elokuvan, se on niin hyvä :)

      Eilinen oli hieno päivä ja tänään levätään! Hauskaa sunnuntaita teille ♥

      Poista
  5. Hyvin selätit! Olet siis ansainnut ihan parhaan mahdollisen joulukuun ja loppuvuoden. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos KokoNainen :) Pikkuhiljaa hyvä tulee.
      Ihanaa joulukuuta sinullekin ♥

      Poista