perjantai 7. joulukuuta 2018

Mustan muistikirjan julkiset salaisuudet


Eräänä marraskuun päivänä Marika avasi oman muistikirjansa blogiin ja kysyi samalla: Onko sinulla muistikirjaa? No toki on, vastasin ääneen.

Olen kirjoittanut kiitollisuuspäiväkirjaa vuodesta 2006. Vuonna 2012 aloin pitää kirjaa siitä mitä olen lukenut, nähnyt tai postannut.

Reilut pari vuotta sitten aloin pitää bullet journalia, josta on tullut todella mukava matkakumppani. Koska muistikirjan sisällä on monta hyvää hetkeä ja tarinaa, niin jatkan ensi vuodenkin samoihin kansiin, niin pitkään kuin sivuja vain kirjassa riittää.

Tavallisin, ja itselleni ehkä avartavin, osuus mustassa kirjassani on kuukausiaukeama.

Normimenot merkitsen vasemmalle sivulle. Aukeaman oikealle sivulle kirjaan asiat, jota ovat tuoneet minulle energiaa tai vieneet sitä. Energiapankin tiliotteesta huomaan ilot ja riepomiset. Asioita jälkeenpäin silmäillessäni ymmärrän mitä pitäisi tehdä enemmän ja mikä tekee minulle hallaa.

Viime kuussa lisäsin "Viis veisaan" kohdan, koska huomasin, että asiat, joista en enää halua välittää, poistuivat melkeinpä pelkällä asian ylöskirjoittamisella.

To do -kohta ei kaipaa selvitystä. Tilaa on vähän, mutta se riittää minulle paremmin kuin hyvin. Ihan alimpana aukeamalla on ruksauslista, jonne merkitsen ne toistuvat asiat, joita haluan jostain kumman syystä seurata. Miracle morning on siellä ehkä turhaan, koska sen teen aina arkisin, mutta muut aiheet vaihtelevat kausittain.


Muut muistiinpanot on niitä, joihin palaan aina välillä.

Kurssimuistiinpanoja
Eräs aukeamista liittyy erityiseen lempiasiaani enneagrammiin, eli ikiaikaisiin persoonallisuustyyppeihin. Enneagrammi on mielestäni paras tapa kuvata meidän hyviä ominaisuuksiamme, kehittymistämme ihmisenä, stressikäyttäytymistämme ja vaistojamme. Itsetuntemus avasi silmäni siitä, millainen automaattiohjaus minulla on päällä, kun en ole läsnä. Nykyään näen helpommin miten hienoja ihmisiä me jokainen olemme, vaikka motiivimme ovat erilaiset ja käyttäydymme hyvin erilailla.

Innostavia ihmisiä tai ideoita
Iloitsen ihmisistä, joilta voin oppia jotain erityistä. Toisia kuuntelen vaikkapa radion kautta, toisia seurailen somemaailmassa. Osalta otan kopin yhdestä ideasta ja toisilta toisen opin.

Tämän vuoden alussa kuuntelin Mel Robbinsin ja Jordan Petersonin tarinointia. Olin silloin niin innoissani tyypeistä, että pulputin siipalle heistä monena päivänä. Mel Robbinsilta minulle on jäänyt elämään hänen käyttämänsä lähtölaskenta silloin, kun sisäinen ääneni sanoo, että minun pitäisi tehdä jotain, mutta minulla ei ole motivaatiota pisaraakaan.

Vaikka Peterson on saanut kovaakin kritiikkiä, niin minusta on hienoa, että joku opastaa nuoria(kin) ottamaan itseään niskasta kiinni, jos elämä on pelkkää vetelehtimistä. Mies on huumorintajuinen ja vakuuttava. Jos kaveri ärsyttää jotakuta, niin silloin voisi kuunnella Jordanin sanoja: On sinun vastuullasi tehdä niin kuin itsellesi on parasta. Jos et halua kuunnella jonkun puhetta - älä kuuntele ;-).

Omat tärkeät asiat
Äh, olen jo sen ikäinen, että kirjaan itselleni miten usein pitää käydä milläkin lääkärillä ja mitä he ovat sanoneet minut nähdessään ;-)

Joihinkin aukeamiin kertyy uusia ohjeita joita minulle määrätään. Aijai tätä ruostuvaa kehoa...

Listat
Toiset tykkää listoista, minä vain muutamasta: mitä olen lukenut, nähnyt ja kokenut tai sitten erityiset kuten "nuorenmiehen muutto/hankintalista" (Eikös tällaisen listan pitäisi olla sen muuttajan eikä äidin muistikirjassa, heh heh.)



Kirjat ja niistä poimittuja

Onnellisuusprojekti: "Ei ole rakkautta, on vain rakkauden osoituksia."

The 5 sec rule: "It's OK to be scary. Being scared means you're about to do something really, really brave."

Timanttipesula: "Kolme ensimmäistä suupalaa ovat herkullisimmat. Tauko lykkää turtumista. Fiksu lykkää nopean nautinnon saadakseen isomman hyödyn myöhemmin. Fiksu ei jää roikkumaan asioihin, töihin, ihmisiin, jotka tuhoavat ilon jatkuessaan." "Antaminen palkitsee aivojasi. Se tekee sinusta onnellisemman. Antamalla voit kasvattaa euron satakertaiseksi. Antamisen ilo kasvaa vapaaehtoisuudesta. Antamisen pieni kipu muuttuu yhteiseksi iloksi."

Kirja Viis veisaamisen elämänmullistava taika tuntui mielestäni ensin jenkkihapatukselta, mutta tiivistettynä pariin sivuun se saikin minut innostumaan. Elämässä on asioita, joissa EnAioPyytääAnteeksi -menetelmä on erityisen vapauttavaa :).

Lomamuistot
Loma! Ah mikä ihana ajatus. Ennen säästin kuitteja ja lippuja albumien sivuille. Nyt se aika on ohi ja muistikirja täyttyy pikku nippelitiedoistakin.

Tässä viimekesäisen Tsekin matkan muistoja. Valokuva-albumi on vieläkin tekemättä, mutta muistikirja pelaa :).

Jos suunnittelet matkaa Tsekkeihin, niin suosittelen kovasti käymään Unescon maailmanperintökohteessa Cesky Krumlovissa.

* * *

Teinikalenteriin liimasin nuorena vain laulajien ja bändien kuvia. Taskukalentereita täytin aina vain kuukauden tai pari. Mutta bujon löydettyäni olen iloinnut muistikirjan pitämisestä.

Tämä musta kirja ei ole kuitenkaan elämäni. Se vain tallentaa asioita, joita en halua kantaa päässäni. Tai se on lähtölaukaus toiminnalle taikka rauhoittumiselle.

Niinpä tässä kuussa minä alan laskeutua hiljaa aloilleni.

Nyt on kuulkaas jo joulukuu ja lunta maassa :D

10 kommenttia:

  1. Ihanalta kuulostaa muistikirjasi ja sen sisältö! Itsekin olen ajatellut ensi vuodeksi hankkia hiukan reilumman kokoisen allakan. Olisi kiva jos siihen mahtuisi hiukan enemmän tekstiä kuin sellaiseen normikokoiseen. Sitä vaan mietin että tuleeko sellaista isompaa kuljetettua laukussa mukana. Mukavaa joulun odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä mietin myös pitkään mikä kokoinen muistikirja voi oikein olla. Liian isoa ei voi kuljettaa mukana ja pieni on epäkäytännöllinen. Tämä minun kappaleeni on Moleskine, siinä on mukavat pilkut jotka helpottavat käyttöä, aukeamalle mahtuu hyvin isompikin kokonaisuus ja pehmeät kannet antavat joustoa mukana kuljetettaessa.

      Iloista joulun odotusta sinullekin Kristiina :)

      Poista
  2. ....ja muistikirjakateus!!!
    Onpa kiehtovaa kurkistaa muiden muistikirjoihin, inspiroitua, tulla vähän kateelliseksi, ilahtua toisten oivalluksista, saada itse uusia ideoita ja lähestymiskulmia.
    Ihanaa kun annoit kurkistaa elämääsi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanopas muuta :) On kiva nähdä mitkä asiat toimii kenellekin ja jos niistä saa kopin, niin se on vielä hienompaa. Kiitos ihanainen tästä postausideasta :D

      Poista
  3. Olen jo monta vuotta merkanut allakkaan tapaamiset yms, muistiin ei voi luottaa :D

    Kiehtovan näköisiä sivuja, elämän kaikki puolia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Susu, olet oikeassa, on kivempi laittaa asiat ylös allakkaan, niin ei tarvitse säpsähdellä muistelemaan unohdettuja asioita :D

      Mukavaa sunnuntai-illan jatkoa sinulle :)

      Poista
  4. Mä joka vuoden vaihde päätän muuttua muistikirja- ja kalenteri-ihmiseksi. Jokohan se nyt onnistuisi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla oli sama juttu kalenterien kanssa. Hipelöin kauniita kalentereita ja kokeilin niitä vähän aikaa. Loppuvuodesta löysin ne pölyyntyneenä jostain, hehee. Eihän kaikille toimi samat asiat, joten voit huoleta olla ilmankin <3

      Poista
  5. Ihana, ihana, ihana postaus!
    Niin kiva vähän vakoilla muiden kalentereita ja saada uusia idiksiä <3
    Ja huisin lämmintä laskeutumista jouluun <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistikirjojen osalta juutuubi on täynnä kivoja ideoita, varsinkin kun on sellainen osaava käsillä tekijä kuin sinä :D

      Oikein suloista joulukuun jatkoa sinullekin <3

      Poista