sunnuntai 14. heinäkuuta 2019

Jeah

Viikon päivät hurahtavat vauhdilla. Huomasin jo maanantaina, että pitkä loma oli ollut pään tyhjentävä, sillä kutsuin työkaveriani väärällä etunimellä.

Kun lomalla ollessani taivalsin viikkoja parin vaatekerran, saippuapalan, kolmen rasvatuubin sekä petivaatteiden kanssa, huomasin jälleen kerran miten vähällä sitä ihminen tulee toimeen. Kun määrää on vähän ja mieli suuntautuu hiljaisuuteen, ympärillä olevat asiat kirkastuvat. Yksinkertainen elämä ei ole tylsää tai karua, se tuntuu tekevän asioista helpompia.

Tämä fiilis on kantanut minua vieläkin, mutta samalla vapauden tunne ja tai sen puute se saa minut miettimään mihin ylipäänsä haluan ottaa osaa. Tämä probleema korostautui eräänä aamuna näin:

Eräs kaveri, jonka tiedän pintapuolisesti, kytkeytyi minuun kävellessäni junalle. Ensimmäinen sana oli tervehdys, mutta sen jälkeen alkoi valitus. Ensimmäiseen ongelmaan totesin, että toivottavasti asia järjestyy. Toisessa kiukussa hän arvosteli työkaveriaan niin rumasti (en ollut koskaan kuullut sellaista nimitystä kenestäkään), että menin aivan mykäksi. Tämän jälkeen olinkin hiljaa pitkään, sillä valitus toisensa jälkeen narahti hänen suustaan. Juna tuli, menin istumaan, hän istui samaan loossiin. Sama viulun vingutus jatkui asemalle asti ja lopulta olin viettänyt parisen kymmentä minuuttia aikaani haluamalla poistua paikalta ja miettien, että onko minun pakko osallistua tällaiseen.

Minä ajattelen aika samoin kuin tuossa kuvassa sanotaan: In a world where you can be anything... be kind.

No minä olen yleensä ystävällinen. Mutta ystävällisyys menee metsään jos tuntee itsensä yliajetuksi. Minä en nimittäin halua olla kenenkään roska-astia, johon voi oksentaa kaikki elämän sulamattomat shitit. Haluan olla ystävällinen itseänikin kohtaan.

Pitänee siis harjoitella lause, jonka avulla voin poistua takavasemmalle, ja/tai opetella sanomaan oman totuuteni siten etten ole samalla kusipää.

Siinäpä onkin minulle pala purtavaksi. Puren sen kokonaan ja toivottavasti selviän ensikerralla ehjin nahoin ;-)

Mutta se siitä. Nyt ajattelin loihtia meille aamupalan talon aineksista. Tuoksutella kahvin houkuttelevaa aromia, puhdistaa mansikoista kannat ja siivutella niitä leivän päälle. Puraista mehevää tomaattia ja kurkkua, ja ehkä jotain muutakin. Sitten uusi päivä voi alkaa.

Oikein mahtavaa sunnuntaita sinulle. Jos on mahdollista, niin mene ulos, ole kiltti itsellesi ja tee jotain mistä pidät erityisen paljon :D

8 kommenttia:

  1. Huhhuh, kuulosti valitettavan tutulta. Vuosikymmeniä on tullut oltua kävelevänä korvana ja aikanaan jaksoin olla empaattinen, sympaattinen ja filmaattinen, mutta onneksi romahdin pahasti ja kuntoutumisen aikana opettelin sulkemaan korvani, pitämään rajani ja vetäytymään pois tuollaisten junamatkailijoiden seurasta.
    Helppoa sen asian oppiminen ei ollut ja takapakkeja tapahtuu edelleen, mutta suurimmat energiasyöpöt olen onnistunut jättämään muille asemille.

    Ollaan kilttejä itsellemme, kyllä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susu kannustuksesta. Tämä aamuhetki oli niin täräyttävä kokemus, että hämmennyin täysin. Luulin, ettei tällaisia pääse enää tapahtumaan, mutta niin vaan joskus tilanteet yllättävät. Jotain minun on nyt opittava, sillä tulevina arkiaamuina en halua enää kokea samaa.

      Poista
  2. Minä juuri tulin ulkoa (olimme yötä ystävän mökillä) ja söimme ihana aamupalabrunssin luonnonhelmassa laineiden liplattaessa. Ei haittaisi, jos voisi aloittaa jokaisen päivänsä niin!

    Suloista sunnuntaita sinnekin ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teidän aamubrunssi luonnossa kuulostaa upealta. Olisi tosiaankin mahtavaa aloittaa aamut jollei nyt Tiffanylla niin sitten kalliolla veden äärellä :)

      Poista
  3. Uhh, onpa mälsä kohtaaminen!
    Joskus tuollaisessa tilanteessa saattaa onnistua kääntämään keskustelun kokonaan toisenlaisille urille (kissavideoihin? pupujussikoihin?) mutta aina ei sekään onnistu.

    Toisaalta toisinaan on onneksi aamuja ja kohtaamisia, jotka voimaannuttavat ja antavat hyvää mieltä pitkäksi aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, kaveri olisi saattanut nielaista tyhjää, jos olisin kaivanut kännykän esiin ja näyttänyt sille parit kissavideot ;-) Erinomainen idea, jota tuskin uskallan kuitenkaan kokeilla :D.
      Olen samaa mieltä, useimmiten aamut ovat mitä parhaimpia hetkiä. Pitäydyn niissä.

      Hauskaa viikonjatkoa sinulle!

      Poista
  4. Liika tavara on tosiaankin taakka , se on tullut huomattua eri maiden välillä muuttaessa kun on ensin tyhjentänyt paljon, mutta muutaman vuoden kuluttua taas tavaraa kertynyt.
    Äh, tuollaiset kohtaamiset eivät ole kivoja . Minulla on tällä samalla kadulla asuva nainen,jonka kohtaan joskus bussipysäkillä, ja onneksi vain siellä, sillä saan kuulla vain vali vali vali työpaikasta ja muusta. Ihanaa viikkoa Birgitta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on niin pieni koti, että jos tämän haluaa pysyvän siistin näköisenä, niin tavaraa ei voi olla paljoa. Onneksi en ole innostunut varastoinnistakaan, joten mitään lisätiloja ei tule täytettyä :)

      Hauskaa viikonjatkoa sinullekin Jael!

      Poista