Tappajahyttyset ja muita horinoita

Taivas parkuu. Tuulilasin pyyhkijät ovat kuin sprinttikisoissa. Poroja ei enää näy, mutta matkalla Muonioon on muuta seurattavaa.

Muistin menomatkalla Kilpisjärvelle ihmetelleeni tienvarteen ilmestyneitä pieniä punaisia mainosplakaatteja. Nyt tihrustan ikkunan läpi mitä kylteissä markkinoidaan.

RAUTUAA JA LOHTA lukee ensimmäisessä kyltissä, ja sitten viidensadan metrin välein:
Muikut
Savulohta
Lohisoppaa, Salmon soup
Käristys
TakeaWay ateria
Lättykahvi
Jäätelöä

Olen varma, että menomatkalla oli lisäksi kyltit Hampurilainen ja Pizza ennen lättykahveja, mutta en nyt mene vannomaan. 

Siinäpä oli neljän kilometrin matkalla monta houkutusmainosta. Meihin ne eivät tehoa sillä aiomme pysähtyä Muonin Swiss Cafe Konditoriossa testaamaan sveitsiläistä kaakaota ja kahvia kermavaahdolla. Kondiittori tarjoaa leivonnaisia, mutta jätämme väliin. Luulen, että talvella tämä paikka on taivas lämpimien juomien ja herkkujen himoajille. 

Liikaa inisijöitä

Päätämme koukata myös Aavasaksalle, nimi on tuttu isoäitini kertomuksista. Luulin pienenä, että paikka on jossain ulkomailla, hehee, mutta nyt tiedän enemmän. Aavasaksalla on korkea vaara, josta on upeat näkymät. Se on Lapin vanhin matkailukohde ja eteläisin paikka, jossa juhannuksena aurinko ei laske lain. 

Ajamme ylös parkkipaikalle ja samantien hyttysparvi imeytyy auton tuulilasiin. Katson siippaan. Tästä ei ole ollut puhetta. Että suostuisin tällaiseen. 

Sisuunnun hetkeksi. Avaan oven. Kipitän portaat ylös huiskien inisijöitä iholtani. Onneksi kahvilaan ei ole pitkä matka. Hengitän syvään ja otan pientä välipalaa. Sitten mies kysyy, että mennäänkö näköalatornille? Että mennäänkö, siis minäkin? Täällä, missä ainoa turvallinen paikka on sisällä? Tiedän, että käyttäytyisin huonosti jos joutuisin neulainvaasion keskelle, joten sanon, että mene sinä, minä lähden autolle. Niinpä mies lähtee yksin näköalatorniin ja minä pikkuruisen metsän kautta autolle. Huidon kuin ne tuulilasinpyyhkijät alkumatkasta. Kun saavun autolle, ovessani on valehtelematta 50 hyttystä odottamassa uhria, eli minua. Päätän olla nopeampi kuin ne, mutta istuessani autossa paniikki iskee ja joudun tappamaan ainakin kymmenen verenimijää. 

Mies tulee ajan kanssa ja kehuu näköalatornin näkymiä ja Keisarin majaa. Minä kerron, että englantilainen kirjailija Ethel Brilliana Tweedie jo vuonna 1897 kertoi Suomen matkastaan: "Kun me kesäyönä käymme kauniisiin lehtoihin ja järvien rantaniityille, vihollinen on aina vieressämme, ja kun me soudamme tai purjehdimme järvillä suomalainen, paholainen on jo kimpussamme."  

Ja että italialainen Guiseppi Acerbi jo sata vuotta aiemmin oli varoittanut ulkomaisia kanssamatkailijoitaan sanoen: "Hyttysten perimmäinen tarkoitus on pitää ihmiset poissa pohjoisen luontoa pilaamasta". Lupaan samantien, etten enää koskaan tule pilaamaan Aavasaksan luontoa. Kiitos ja Anteeksi. 

Miestä naurattaa.

Lisää kivan nimisistä tyypeistä 
löytyy Lasaretin tarinasta. 

Sopivasti lasarettia

Seitsemän tunnin ajomatkan jälkeen (kääk) olemme Oulussa. Ihailin edelliskerralla Hupisaarten kyljessä olevaa lasaretin aluetta ja nyt aiomme yöpyä Nordic Art Hotel Lasaretissa. Taidehotelli on kivalla ja rauhallisella paikalla. Meillä huonenäkymä on puistoon, mutta jos tulisin uudestaan, niin pyytäisin huoneen joelle päin. Jälkeenpäin tajuan, että hotellissa olisi saanut ilman lisämaksua toivoa taiteilijahuoneenkin. Meidän huone on kuitenkin tosi kaunis itsessäänkin.

Hotellissa näen Naima Kurvisen kabinetin. Mietin mikähän nainen tämä Kurvinen oikein oli. Lisäksi ilmentyy Nukuttaja Näyhänkin nimi. 

Minulle selviää, että Kurvinen oli edistyksellinen neinen, joka edisti sairaanhoitajien asemaa ja palkkauksen tasa-arvoa. Hyvä Naima Kurvinen! Olit mukana sata vuotta sitten asiassa, josta vieläkin puhumme. Uups, vain sen vuoksi, että asiat ovat vieläkin kesken...

Nukuttaja Näyhä taas oli valpas ja seurallinen sairaalavahtimestari. Ylilääkäri äkkäsi herra Näyhän ja opetti tämän nukuttamaan leikkaukseen tulleet potilaat. Anestesia"lääkäriksi" oli ennen paljon lyhyempi koulutus kuin nykyään, sanoisin.

Jos joisin kaljaa 
joisinko Aina olutta

Vanha tuttavamme ravintola Toscana on tänään kiinni ja me päätämme jäädä hotellin ravintolaan illalliselle. 

Koska mieleni tekee poikkeuksellisesti erilaista juotavaa kysyn tarjoilijalta: 

- Olisiko teillä jotain alkoholitonta juomaa, esimerkiksi inkivääriolutta?
- Sitä ei ole, mutta meillä on alkoholittomia oluita?
- No en pidä tavallisen oluen mausta, enkä oikein siideristäkään, joten olisko teillä muuta vaihtoehtoa?
- Joo, on meillä alkoholitonta GingerAlea
- No minäpäs otan sitten sitä, vastaan, enkä voi olla hymyilemättä leveästi.

Tutkiskelen siipan juoman etikettiä, sillä nykyään en voi enää ohittaa fontteja, värejä, tai melkein mitään visuaalista. Mitä mieltä olet, eikö olekin kiva janojuomatuotteen nimi? Tälle tuotteelle olisi helppo keksiä vaikka minkälaisia sloganeita. 

Mukavasti ihmettelyä

Masu sopivasti täynnä maukasta ruokaa lähdemme iltakävelylle kaupunkiin. Ihailemme vanhaa keskustaa ja kiertelemme torialueella.

Lähellä Hupisaarta huomaan upean vanhan rakennuksen. Sen ylimmän kerroksen ikkunapuut nousevat kauniisti katonrajan ylle. Mietin, miksei enää rakenneta näin kauniita taloja. Luulen, että ostajaehdokkaat eivät vastustaisi koreaa ulkomuotoa. Ei varmasti ohikulkijatkaan. 

Rakennusta on aivan pakko mennä katsomaan lähempää, joten astelen sen eteen... ja yhtäkkiä näen kuinka tervapääsky lentää pienen pienestä rakosesta talon uumeniin. 

Tässä me kaksi seisotaan keskellä katua ja tuijotetaan taloa. Tuosta parvekkeen alapuolen oikeanpuoleisesta raosta tosiaan lentää ulos tervapääsky. Sisältä kuuluu poikasten ääntä. Muut linnut lentävät ympyrää taivaalla, ne huutavat kauniisti kriik kriik. Voi että miten minä rakastankaan noita lintuja.

Ihmeet eivät lopu tähän, sillä Hupisaarilla näen kaksi upeaa punalehtistä koivua. Aivan mahtavan näköisiä puita. Joku biologian opiskelija oli löytänyt Yli-Kiimingissä 1970-luvulla tällaisen mutatoituneen koivun ja nyt niitä voi ostaa omaan puutarhaansa. Näiden jännittävien luontokokemusten jälkeen olenkin valmis yöunille :)

Aamulla tuumimme, että ennen kuin matkaamme kotiin, pitää käydä vielä Oulun taidemuseossa. Näyttelyn aiheena on Kipu, mikä sopiikin mainiosti tilanteeseeni. (Saanan alastulon jälkeen olen keskustellut kroppani kanssa ja olemme mitäkuinkin sovussa.) Kirjoitan näyttelystä toivottavasti oma postauksen, sillä aihe on vähän, no tiedät kyllä, kipuileva. Jokatapauksessa suosittelen ehdottomasti käymään näyttelyssä jos olet tienoilla :)

Tarpeeksi kotimatkaa

Kotimatka kestää yli seitsemän tuntia. Sataa ehkä kovemmin kuin eilen, mutta mitä lähemmäksi tulemme Helsinkiä sitä enemmän pilvet kaikkoavat. 

Kotona olen aivan muhjuna, mutta kuitenkin onnellinen. Huomenna on uusi päivä. 
Kenties pyykkäyspäivä 
tai ehkä kuitenkin 

olen kuin ellun kana. 

Joskus päätösten tekeminen on vaikeaa.

Saa nähdä miten naisen käy :)