Sivulauseita

Rautatientorin luistelukentän reunalla
sinä istut ja syöt jäätelöä.

Posket punottavat
ja ajatukset kuumottavat.

Koputukset ovellesi
eikä milloinkaan sen enempää.
Sekä lähestyvä käden liike
joka vain ilmaa vierelläsi hengittää.

Puraiset ja mietit katsetta
sinä nuolaiset ja tunnustelet sanoja,
hiljaisia,
aina myötäisesti lausuttuja.

Kyntesi ovat olleet sisällä jo pitkään
veri kulkenut myötävirtaan
ja nyt sinä tunnustelet herkillä korvilla
sivulauseita.

Minä kävelen ohitsesi
melkein maistan jäätelön maun
kunnes ymmärrän
että kuulen kuinka sinä ääneen kehräät.

Tähän en pyydä sulta lupaa

Viikonloppuna etsimme kurssin lounastauolla ruokapaikkaa. Koska herkullinen tapasbaari oli kiinni, niin päätimme suunnata kiinalaiseen, olihan sen ovet kutsuvasti avoinna edessämme.

Istuimme mukavaan loosiin ja tilasimme molemmat kanaa cashew pähkinöillä ja kohta eteemme tuotiin valtavat astiat ruokaa. Latasin lautaselleni riisiä ja lisäsin kastiketta lusikalla. Käteni pysähtyi kuitenkin kesken liikkeen tajutessani, että kastikkeessa oli kenties varsiselleriä. (En ollut normaalista poiketen muistanut kertoa tilatessani, että olen allerginen sille.)

Nousin siis ylös ja kävelin kassalle tarjoilijan luokse. Sanoin aivan ystävällisesti hänelle, että tilasin kanaa pähkinäkastikkeella ja että halusin tietää, sisältääkö ko. ruoka selleriä, koska olen sille allerginen. Kaveri veti salamaa nopeammin palon herneitä nenäänsä ja alkoi huutaa minulle, että nytkö sinä sitä kysyt? Sanoin uudestaan, minä haluan vain tietää onko ruuassa selleriä. Kaveri keskusteli edelleen huutotekniikalla enkä saanut vastausta kysymykseeni. Katsoin miestä suoraan silmiin ja sanoin: Tämä ei ole sinun ongelmasi. Tämä on minun ongelmani. Voitko sanoa onko siinä ruuassa selleriä? Kaveri hiljeni ja sanoi: On. Totesin vastaukseksi, että "Syön sitten riisiä, kiitos." ja palasin pöytään.

Siinä me istuimme kaksi isoa annosta kanaa pähkinöillä ja sellerillä. Miehellä oli ruokaa melkein neljän edestä ja minä söin riisiä ja join vettä. Olihan se suorastaan huvittavaa =)

Tiesin, etten ennen olisi voinut tyynenä katsoa huutavaa tarjoilijaa ja hoitaa asiaa näin nätisti. Kiitin itseäni ja kaikkia niitä oppeja ja kursseja, joita kävin ja jolla tänäkin viikonloppuna olimme.

Koska kurssilla teemana oli onnellisuus, niin siellä tuli puheeksi myös uskaltaako ihminen kertoa ympäristölleen olevansa onnellisuusvalmennuskurssilla. No minä en yleensä huutele ympäristööni sitä mitä vapaa-aikanani teen. Tänään kuitenkin lounaalla ystäväni kysyi miten viikonloppu sujui. Minä huomasin suureksi yllätyksekseni kertovani olleeni viikonlopun onnellisuuskurssilla. Samassa toisella puolella istuva henkilö latasi aika nasevalla ja kitkerällä äänellä oman mielipiteensä asiasta. "Se siitä sitten", ajattelin ja vastasin vain, että "jokainen tekee omat valintansa".

Tämä asioiden jakaminen loppui hyvin lyhyeen, mutta mitäs tuosta. En ole koskaan halunnut myydä kenellekään mitään. Eikä minun tarvitse puolustella tekemisiäni. En myöskään anna tuon toisen tölväyksen viedä itseäni pitkäksi aikaa mutaisiin syövereihin. Olen nimittäin oppinut, että se on minusta kiinni miten suhtaudun asioihin. Hänellä on mielipiteensä ja minulla omani. Minä en liimaa hymynaamatarraa kasvoilleni ja niele toisten oksennusta, sellainen ei auta ketään. Mutta toisen paha mieli ei ole minun paha mieleni, enkä halua tartuttaa itseeni kenenkään katkeruuttakaan. En ole aina näin joviaali tai neutraali sen suhteen kuinka muut käyttäytyvät, mutta ainakin nyt olen sujut itseni kanssa ja maailmankin.

Montaa testihetkeä en kuitenkaan toivo tälle viikolle. Siksi tilaankin lähipäiville ystävällisiä ja upeita ihmisiä. Ruttunaamojakin tietysti ymmärrän, mutta älkää tällä viikolla tulko minulle hirveästi avautumaan...

Meille kaikille siis hyvältä tuntuvaa viikkoa  ♥ ♥ ♥

Marenkipallona luoksesi vyöryn

Sunnuntaina
pienen vastoinkäymisen jälkeen
minä päätin lohduttautua leipomuksella ja paistoin ison pellillisen punaherukkapiirakkaa. Söimme sen yhtenä suurena perheenä; kolme henkilöä ja kaksi päivää.

Tiistaina
minun yllättäen teki mieli jotain makeaa... Muistelin kaiholla mummon munapiirakkaa ja ohjetta hiukan muuttaen loihdin meille amerikkalaista sitruunapiirakkaa. Nuorimies otti palasen, mieskin omansa ja minä reilut kaksi.

Keskiviikkona
poika jätti piiraan väliin, mutta mies otti yhden pikku palan ja minä mutustelin kaiken lopun.
  Jep jep...

Torstaina
uudet tuttavat kutsuivat meidät kylään ja huomasin kahdeksan aikaan illalla katselevani kahvipöydässä pyörein silmin pullaa, tuulihattuja, prinsessakakkua ja mutakakkua. En kehdannut olla syömättä, joten otin kaikkea paitsi mutakakkua.
  Sika...

Perjantaina
lähdimme sukuloimaan ja siellä jälkiruuaksi emäntä oli taikonut jäätelöllä täytetyn kakun. Ja se oli todella herkullista...
  Oliko ihan pakko santsata, kysyn vaan?

Lauantaina
kisakatsomon jäsen tuli meille jäätelöpaketti mukanaan. Huomasin harjoittelun tehneen minusta mestarin. Joku lappasi lautaselleni sen viimeisen jäätelöviipaleen, jonka minä mukisematta syödä nautiskelin.
  Vielä olisi puuttunut, että olisit nuollut lautasesi!

Nyt olen pari päivää kuunnellut kehoani. Makeanhimokeskus huutaa jatkuvalla syötöllä: Anna sokeria! Anna! Anna! Ja kehoparkani huutaa: Älä enää työnnä sitä moskaa minuun!

Jos olisi mies, osaisin sanoa isosti ja leveästi Röyh! ja unohtaisin menneen ylilyöntiviikon ja siirtyisin elämässäni eteenpäin.

Sen sijaan minun henkistäkin tasapainoani heiluttelevat nahkani alla kimpoilevat kiljahdukset: Anna! Ei! Anna! Eiiiiii!

Ei ole helppoa. Ei ole ;-)

Mies ja nainen keittiössä

Perjantaiaamuna
minä pyörin keittiössä yhteen suuntaan ja mies toiseen.
Kohtasimme lopulta lieden ääressä, jossa havahduin ja pysäytin miehen.

Kuulepas, sanoin. Muistatkos tämän meidän maustehyllymme? Avasin reteästi kaapin ovet. Muistatkos kun olemme sopineet, että tällä ylähyllyllä on yrtit ja leivontamausteet? Ja tällä alahyllyllä on pippurit ja sensellaiset...

Joo-o, se sanoo ja katsoo minua kummeksuen.

No, kun minä laitan kahvia keittäessäni purujen sekaan kanelia tai kardemummaa, vaniljaa tms. Niin huomasinpa tässä toissailtana, että kaneli näytti hiukan omituiselta. Sitten muistin, että olen jonkin aikaa ihmetellyt kahvin aromia, se ei ole ollut enää niin infernaalista. Katsoinpa vielä tarkemmin tuota ylähyllyltä ottamaani kanelipurkkia... Esimerkkinä otin purkin käteeni ja näytin sen kylkeä miehelle.

Purkin sivuun oli harvalla harakanvarpaalla kirjoitettu

Pihvimauste

Miehen silmiin syttyi pilke, poski hiukan nyki ja sitten se kysäisi: Oho, sekö ei sopinut kahviaromiksi?

Ja sitten me hihiteltiin...

Viisastuuko sitä vanhemmiten?

Eilen vessassa
katsoin peiliin
ja jäin ihmettelemään näkemääni.

Tajusin nimittäin, että vuosirenkaani ovat hyvin monimuotoisia, suorastaan sekavia...

Lapsekkuus-ikäni,
killuu 22 ikävuoden kohdilla, sellaisessa villissä menotilassa, jossa ei mietitä onko tässä järkeä tai onko tämä vaarallista. Tavoite on vain pitää hauskaa ja olla onnellinen.

Pelkuri-ikäni,
kun oikein kohdalle sattuu on vapisevan 91 -vuotiaan mummon köpöttelyä veden saartamalla jääasfaltilla.

Nukkuja-ikäni,
on nelikymppisen ensisynnyttäjän häiriöherkkää eloa.

Unelmoija-ikäni,
on innokkaan 5 vuotiaan tasolla; kaikki on mahdollista, kaikki on kaunista, mä osaan mitä vaan ja mä tiedän kaiken.

Fyysinen ikäni,
on kaukana niistä päivistä kun 20 -vuotiaana olin parhaimmillani. En ole onneksi pahimmillanikaan (se tila oli 122 vuotiaan) nyt heilun noin 57 iän tienoilla. Parannettavaa on siis reilusti...

Kumparelasku-ikäni,
selkeästi 123 -vuotias, en uskaltaisi tuonne mäen laelle, saati matkalle hyppyriin taikka rinnettä alas.

Henkinen ikäni,
päädyn tasaisen satunnaisesti hiljentymisen avulla zen-tilaan ja tunnen olevani silloin iätön kaljupäinen munkkitar.

Mutta vaikka kuinka katsoin peilikuvaani kylppärissä, niin ymmärsin, että mieleltäni olen aina vaan kaksi-kolmekymppisen lapsekas hihhuli.

Mitenkähän tässä näin on käynyt?

Nainenko aina valmis alle vartissa?

Kolmena aamuna olen nyt ollut
hidas nousemaan sängystä
jokaisena olen kaivannut tyynyyn hautautumista tunniksi vielä
ja noussut kuitenkin kohta
pieni sisäinen rakkikoirani räksyttäen:
olet myöhässä nainen... olis pitänyt mennä jo...

Lähiaikoina olen kaivannut vain hoivaa
satunnaisesti terävän pehmeää ravistustakin.
Niiden sijaan pohdin nyt, että
tekisikö voitelu tai tervaus terää?
Pitääkö pään lisäksi välillä viilentää perää?

En tiedä.

Mutta sen tiedän, että todellakin haluan aina olla valmis ja siisti alle viidessätoista minuutissa.
Ja nyt tiedän miten se on mahdollista:

Tämän äkillisen tunnustuksen jälkeen kiitän Leenaa lujasta kannustuksesta ja jaan alla olevan tunnustuksen teille lukijoille ja kanssabloggaajille:

Pieni kahvihetki

Kahvikutsuja on pyörinyt täällä yhden jos toisen luona. Tässä minun osuuteni kahvittelun merkeissä.

Istahda kanssani nauttimaan tämä espresso, pieni raaka-kakkupala ja lohi quiche. Tässä vastauksia kahvihetkikysymyksiin.

1. Mikä on sisustustyylisi

Kaipaan selkeyttä ja siisteyttä ja väljyyttä. En oikein siedä levällään olevia asioita tai tavaroita (paitsi jos jätän ne itse lojumaan).

Pidän väripilkuista, mutta myös mustan ja valkoisen leikistä. Puun lämpö ja metallin kylmyys kiehtoo minua. Vähän modernia ja hiukan vanhaa, siis leikkisää tasapainoilua. Haluan hyvää ja vahvaa, jottei muutoksia tarvitse tehdä usein. Mielestäni pienillä asioilla voi piristää kotia, kun isot linjat ovat hallinnassa. Ota tästä nyt sitten selvää...

2. Mihin huoneeseen olet panostanut eniten sisustuksessa

Panostan mahdollisuuksieni mukaan joka paikkaan. Mutta kyllä vastaus on kuitenkin olohuone. Koska kotiintulon pitää mielestäni olla  rauhallinen ja hyvältä tuntuva hetki, niin eteisen pitää olla toimiva ja kiva. Eteiseen tullessani näen heti olohuoneen ja siellä hehkeän punaisen sohvan sekä kultaisen ison taulun. Elän tuossa huoneessa suurimman osan kotiajastani, joten olen käyttänyt eniten energiaa sen tunnelmallisuuteen. Olohuoneeseen näkyy lähes kaikki kodin tilat, niinpä en ole voinut jäädä vaan sohvalle makoilemaan... mistä tuli mieleen, että haluaisin isomman maton sohvan edustalle vaihtoehtoloikoilua varten...

3. Mihin käyttäisit paljon rahaa ilman huonoa omaatuntoa

Matkustamiseen. Minä kulkisin junalla rautateitä pitkin kaupungista ja maasta toiseen. Istuisin kahviloissa kaduilla ja söisin paikallisten kanssa ravintoloissa. Kiipeilisin vuorilla, kävelisin poluilla ja teiden varsilla, hellisin itseäni merivedessä ja rannalla varjon alla. Vaeltelisin nummilla ja antaisin tuulen tuivertaa hiuksiani. Jos tililläni olisi vaurauden valtavat merivirrat, niin nauttisin osan vuodesta aina jossain uuteen tutustuen, rohkeuttani kasvattaen ja sieluni ilosointuja soitellen.

4. Mihin käytät paljon rahaa

Olen aika säästäväinen, ja sen mikä saan säästettyä käytän ilolla paikalta poistumiseen, eli matkoihin jonnekin: vuokramökille tai ulkomaille. Huomaan nyt, että koen suurta vapauden tunnetta, kun olen jossain "lomailemassa". Pienistä puroista luon itselleni valtameriä, joissa kellun kuin Roope Ankka rahasäiliössään...

5. Mistä onnesta unelmoit

Unelmoin onnellisista läheisistä ja onnellisesta itsestäni. Unelmoin siitä, että me kaikki kokisimme käsittämättömän paljon onnen tunteita.

6. Mikä olisi mielestäsi huono onni

Että hukkaisin rohkeuteni, että jämähtäisin paikoilleni, etten näkisi mahdollisuuksia tai että estäisin toisten onnen mahdollisuuden.

7. Missä asiassa olet tunnollinen

Aivan liian monessa asiassa. Tunnollisuus on hieno ominaisuuteni, jota yliviljelemällä olen saanut itseni huonoon fyysiseen kuntoon. Toisaalta, jos en olisi niin tehnyt, en olisi kenties yhtä viisas kuin nyt olen. Viisaus ei muuten ole sama asia kuin älykkyys ;-)

8. Minkä inhimillisen virheen annat helposti anteeksi

Jos se on toisen inhimillinen virhe, niin annan -koska kaikki tekevät virheitä. Itse tekemäni inhimillinen virhe on sitten taas ihan eri asia. Olen piiskuri itselleni, mutta aika antaa minullekin anteeksi. Kai...


9. Mikä on naisen paras ominaisuus?

Nainen on rakkaus. Lisäksi naiselta saa aina nopean vastauksen ja mielipiteen. Vastaus ja mielipide on aina oikea, eikä niitä tarvitse koskaan kyseenalaistaa. Sitä ei pidä ihmetellä, että mielipide voi vaihtua hyvinkin nopeaan.  Tästä vain huomaa, että nainen on muuntautumiskykyinen ja sopeutuva maailman jatkuvaan liikehdintään.

10. Mikä on miehen paras ominaisuus?

Kaikki miehet sisimmässään ovat rakastavia, vahvoja ja suojelevia. Lisänä parhaisiin ominaisuuksiin liittyy naisen ymmärtäminen... ymmärtämisen yrittäminen... no miehet on vaan niin hienoja! Mies on siis myös puhdas rakkaus!

Kiitos kun kävit kahvilla. Oikein mukavaa sunnuntai-iltaa ja makoisaa tulevaa viikkoa sinulle =)