Jouluhaaste - kumpi mieluummin

Tiialla oli marraskuun puolella hauska jouluhaaste. Nappasin sen mukaani, vaikka kysymyksiä on enemmäin kuin mitä kykenen omaksumaan ;-) 

Söisitkö mieluummin kilon pipareita vai kilon joulutorttuja?

Kyllähän pipareita menee helposti kilon verran. Joulutorttuja ehkä 800g :D

Katsoisitko mieluumin Holidayn vai Rakkautta vain joka sunnuntai jouluun asti?

Joka vuosi minulla on tietyt leffat joihin palaan ja mainitut ovat osa joululeffa-arsenaaliani. Holiday on jo kerran katsottu, voin katsoa sen myös ensi sunnuntaina ja seuraavana. 

Söisitkö jouluna pelkkää kalaa vai kinkkua?

Kalaa

Viettäisitkö joulua mieluummin kotona lumisateessa vai ulkomailla rannalla?

Ehdottomasti kotona lumisateessa. Pidän kesästä ja auringosta, mutten erityisesti ole rantaihminen. Joulu on kuitenkin kaunein lumisena ja kotosalla rakkaiden kanssa yhdessä ollen ♥

Luopuisitko mieluummin glögistä vai pipareista?

Pidän glögin ja luovun pipareista, sillä minulle jää vielä 800g joulutorttuja. Nam!

Laittaisitko soittoääneksi mieluummin "Kulkuset" vai Cascadan dance-version Last Christmasista?

Helpolla ei vaihdu soittoääni puhelimessani, mutta jos pakko näistä on valita, niin Cascadan rallatus mieluummin. Huh huh, ihan hiki tulee ajatuksestakin.

Paketoisitko mieluummin 100 lahjapakettia tonttujen kanssa vai lastaisit 100 pakettia joulupukin rekeen yksin?

Tietysti valitsisin tonttujen kanssa yhdessäolon. Heiltä kuulee kuitenkin kaikki tärkeimmät joulun salaisuudet ja minä olen oikeasti aika haka pakkaamaan paketteja. Huiskis vaan ja paketissa on koristenarut ja pakettikortit kuin taiottuna.

Haluaisitko mieluummin samanlaiset hiukset ja parran kuin pukilla vai olla kokonaan kalju?

Kyllä kai parta sopii naisellekin ;-)

Kiertäisitkö mieluummin 5 tuntia laulamassa joululauluja ovelta ovelle vai laulaisit yhden videolla, jonka julkaisisit Fb:ssä kaikille kavereille?

Lähtisin ehdottomasti laulukierrokselle. Jos en jaksa laulaa viittä tuntia, niin voin heilua hassusti sivuttain ja vetää playback tyyliin, kun muut luikauttelee kauniimmalla äänellä ympärilläni.

Menisitkö mieluummin pulkkamäkeen vai luistelemaan?

Pulkkamäki on aina yhtä jännittävä paikka, eli heti kun lumikelit tulee, niin suuntaamme sinne! Sitä paitsi pulkkamäessä voi laskea suoraan syöksynä alas. Luistimilla pitänee osata tehdä piruetteja ja ojentaa kädet ja nilkat kauniisti. Jep, kyllä pulkkamäki on minulle oikeampi paikka.

Ostaisitko joululahjoja mieluummin netistä vai joulumarkkinoilta?

Markkinoilta saan todennäköisesti sellaisia lahjoja, joita mieluummin annan. Enemmän sellaista, jota voi syödä tai juoda, taikka on jonkun käsin tekemää. 

Söisitkö mieluummin porkkanaraastetta vai rasian lanttulaatikkoa?

Vaikka tiedän ettei moni kykene tähän, niin voin kyllä syödä helposti lanttulaatikon tai pari joulun aikaan. Viime vuonna tein ensimmäisen kerran lanttukukkoa, mutta ei ei, kyllä laatikko on parempaa. Porkkanaraastetta muistelen syöneeni enemmän joskus kouluaikoina. 

Koristelisitko pihan mieluummin jenkkityyliin jouluvaloilla näyttäväksi vai pitäisitkö joulukuusta lokakuun alusta jouluun asti sisällä esillä?

No minähän olen jo pitänyt joulukuusta kotona olohuoneessa parisen viikkoa, joten eihän tässä ole mitään ongelmaa, jos tuon sen ensivuonna jo lokakuun alussa sisälle. Ai niin, pitääkö perheenjäseniltä saada lupa?

Olisitko mieluummin Grinch vai Petteri Punakuono?

Grinch!

Olisitko mieluummin suomalainen joulupukki, joka antaa lahjat suoraan ihmisille vai amerikkalainen joulupukki, joka tulee savupiipusta yöllä salaa?

Tässä ehkä valitsisin tuon savupiipputyylin, se olisi jotenkin jännittävää hommaa jouluyönä. Sitäpaitsi jenkkiporot osaa lentää ja sellaisen lentävän reen kyydissä on varmasti hauskaa matkustaa.

Joisitko mieluummin glögiä vai kuumaa joulusiideriä?

Eikös tästä jo ollut puhetta? Glögiä ja 800g niitä torttuja! Vai onko niitä nyt jo 1600g?

Söisitkö mieluummin talon kokoisen piparkakkutalon vai asuisit siellä?

No jos kerran pääsisin kokeilemaan piparkakkutalossa asumista, niin mikä ettei. Valitsen testiajankohdaksi kuivan kesäkauden, muuten voi tulla ankeat ajat asuessa. Piparitalon katto ei kestä varmaan kovaa sadetta eikä talvinen pattereiden porotuskaan olisi varmaan hyvä juttu. 

Jonottaisitko mieluummin 5 tuntia joulupaketointipisteelle vai viettäisitkö tunnin ostoskeskuksessa joulupukin kainalossa hänen kanssaan jutellen?

Toki rupattelen pukin kainalossa tunnin. Onhan tässä tullut joka vuosi juteltua joulupukin kanssa vaikka mitä jännää aattoiltaisin. Meillä on ihan hyvä suhde ja olen monesti joutunut vastaamaan partakaverin vaikeisiin kysymyksiin. Ja jos yhdessä luikautetaan parit laulut, niin siinähän se aika mukavasti sujuu.

Jättäisitkö mieluummin puolisosi ilman lahjoja vai olisitko itse ilman lahjoja?

Kyllä se on niin, että en minä mitään materiaa tarvitse. Voin kysäistä siipalta haluaako hänkään mitään erityistä? Ehkä vain halailemme, pyörimme kuusen ympärillä veikeästi ja tarjoilemme toisillemme... öh glögiä ja tomusokerilla kuorrutettuja torttuja ... röyh :D

* * *

Oikein makoisaa loppuviikkoa sinulle!

Uups - se tapahtui taas

Kuukausi vaihtui kuin salaa. Marraskuu varmaan kuiskasi jokainen aamu korvaani, että kohta tämä loppuu, mutten kuunnellut sitä. Olinhan lomalla. Minä vaan mietin omiani, aamuisin seisoskelin ikkunan edessä katsellen ulos säkkipimeään ja kuunnellen ei-mitään. 

Viimeisenä aamuna kuitenkin asiat alkoivat toisin, kun astuin tupaan, kuu pilkotti pilviharson takaa ja loi järven pintaan kauniin kuunsillan. Olin kuin pieni innostunut lapsi tuosta näkymästä, tuntui kuin jokainen soluni olisi iloinnut ja hyppinyt tasajalkaa. 

Tunnit kuluivat ja kuten jokaisena päivänä, mökissä saattoi seurata kuinka joutsenet saapuivat lännestä ja laskeutuivat mökin edustalle vain noustakseen jonkin ajan päästä taas lentoon ja laulaen mennessään. Samoin meidän aikamme täällä oli tullut jo täyteen ja lähdimme kotiin. 

Jätän satunnaiset arjen mukavat ja ikävät hetket taakseni ja totean vaan, että no nythän tässä ollaankin joulukuun viidennessä päivässä. Päiviä aattoon on enää vähän ja tekemistä, no, sitäkin on vähän.

• Vaikka Tallipihan Suklaapuodin suklaat on jo syöty, niin uusiakin on ehditty hankkia. 
• Äiti kertoi, että taatelikakun taatelit on ostettu. 
• Joulukortit on hankittu ja postimerkitkin. 
• Lahjavuosikalenterin valokuvien valinta on kyllä tekemättä.
• Muut vähäiset lahjat alkaa olla jo hoidettu.

Jotenkin juuri nyt on aika tyyni olo. Luulen rauhallisuuden liittyvän siihen, että olen pitänyt uutispaastoa nyt reilun viikon. 

Tästäkin huolimatta mietin millä kokoonpanolla joulu nyt vietetään. Mietin miten voisin auttaa ystäviäni heidän tiukan paikan murheissaan. Pohdin teenkö tarpeeksi oman terveyteni eteen. Ja että milloin hitossa saan tehtyä oppimispäiväkirjan valmiiksi.

Mutta totuus kai on, että asiat aina selviävät jollain tavalla. Asia kerrallaan. Omalla painollaan. Vähän voin puskea itseäni huomenna tuon kirjoittamiskurssin kanssa, mutta muuten annan nyt päämääräkseni olla lempeämpi, kuuntelevampi ja paikalla oleva. 

Toivottelen sinullekin lempeää joulukuun jatkoa ♥

Lattialla lekottelu on musta tosi rentouttavaa, tosin
joulupuuroa mahtuu enemmän kun makoilee selällään ;-)

Marraskuun selätys - vuoristoradassa

Marraskuun kahdeskymmenestoinen

On sunnuntai. Olen saanut keskiviikkona tilaamastani paketista tuloilmoituksen ja houkuttelen miehen postihakureissulle. Paketti ei ole kovin painava, mutta se on hankalan muotoinen kantaa. Kotona viillän teipit varovasti auki, hipelöin sisältöä ja mietin että tuliko ostettua shittiä ja pitääkö kaikki palauttaa, mutta päätän antaa mahdollisuuden. Asetun olohuoneen lattialle ja otan kaikki osat esille. Ympärilläni on värikoodattuja pinoja ja lopulta alan koota talon uutta joulukuusta. Yksi oksa kerrallaan, viuhkaksi hartaasti muotoillen. Kun pääsen latvukseen asti ja astun sivuun, myrtyy mieleni. Eihän tuosta tullut kummoista, ja miten tuo yläosakin on noin omituinen. Voi möhnä! 

Syön mandariinin ja istun sohvalla, tuijottelen kuusta ja sitten kaivan tietokoneen esiin. Puutoimittaja on laatinut juutuubiin kuusenkokoamisvideon ja sen katsottuani tajuan, että olen astellut oksat väärin ja latvusosankin havut on ihan päin metsää. Eli uusi yritys jokaisen oksan kohdalla. 

Jostain kumman syystä koen molemmat kuusenkokoamisvaiheet erittäin rentouttavina. Kyllä käsillä tekeminen on ihmeellinen juttu, päästä katoaa samalla kaikenlaiset mietteet ja ongelmat. "Siitähän tuli oikein hyvä", kuuluu miehen suusta. Minäkin astun taaksepäin ja huomaan, että kyllä tosiaankin, taisin tehdä oikean hankinnan. Tästä joulusta lähtien minun ei tarvitse pelätä allergisia reaktioita.

En tiedä huvittaako asia miestä, mutta minusta on suorastaan hauskaa, että meillä seisoo joulukuusi jo nyt kotona. Kenties siihen pitäisi hankkia valot siihen asti, kunnes se koristellaan. 

Marraskuun kahdeskymmeneskolmas

Tänään on vuoden viimeinen opiskeluilta. Olen rustannut neljä lyhyttä draamatekstiä ja puskenut ne muiden luettavaksi, vaikka olen niihin tyytymätön. Sanon itselleni, ettei tämä ole vaarallista, harjoittelua vartenhan minä kurssilla olen. Joskus olisi hyvä opetella ottamaan vähän kevyemmin. Täydellisyyden tavoittelu ei ole tavoiteltavaa. Riittävän hyvä on tarpeeksi ja harjoittelija voi mokailla levollisesti. Mokaavathan täydellisyyden tavoittelijatkin. Kurssilaiset ovat tulleet mukavan tutuiksi, ja tavallaan on ikävä sanoa hei opettajalle, joka on saanut kiinnostumaan aiheesta, joka ei ennakkoajatuksissani ollut innostavimpia teemoja.

Kurssin jälkeen on pakko lähteä iltakävelylle. Kävellessä tajuan ensikertaa, että kirjoittaessa oikeastaan pitäisi revitellä paljon enemmän. Draamassa tavallisuus on tylsää, kuka edes tietää kirjoittaako totuuden vai värittääkö tai revitteleekö. Olisinpa ymmärtänyt tämän draamakurssin alussa, olisin ehkä saanut paljon enemmän irti itsestäni.

Marraskuun kahdeskymmenesneljäs

Huomaan, että kirjastot aiotaan sulkea kolmeksi viikoksi. Niinpä otan lainaleffan kainaloon ja painun lähikirjastoon hakemaan varaukseni sekä pikkuisen joulukirjan. Matkallani näen upean Heli Laaksosen Aapine -kirjan, jossa lukee täydelliset sanat kohdassa

Ä

Älä ikä ruppe kärttyseks ämmäks,
äläkä ainaka äijänkränäks!

Vaik istuissitte liian kauan kyläs,

vaik meniski sult terä poikki kynäst,

vaik käki kukkuis nuati viarest,

vaikket sais mittän tolkku kialest,

vait äit ällittelis,

vaik mummu mullittelis,

ol sää vaa hyväl pääl!

Sää ole nii nätti ko jäneksenkäpälä,

olet täyrelline ympyrä,

äärmäisen tärkiä.

Marraskuun kahdeskymmenesviides

Olen hukannut itseni, enkä muista Helin sanoja.

Aivan kamala työpäivä. Ajattelen, että jos jossain olisi irtisanomisnappula, niin nyt tekee kyllä mieli painaa siitä ja lujaa. No, lopulta työpäivä päättyy, suljen työkoneen, pistän sen pakettiin ja laitan niin kauas, etten näe sitä.

Marraskuun kahdeskymmeneskuudes

Olen taas kasannut itseni kokoon. Saan aikaiseksi yllättävän paljon. Kun olen päivän viimeisessä palaverissa ja kerron jääväni pidennetylle viikonlopulle lausuvat kaverit yhteen ääneen viimeisinä sanoina: "Hyvää lomaa Birgitta!" 

Totta, ne on ihania, nuo työkaverit, ja vaikka muu joskus mättääkin, niin nuo ei. Laitan työkoneet lomalle. Pyyhin pölyt mielestäni, samoin kodin pinnoilta. Olen todella ollut loman tarpeessa ja nyt sellainen onneksi alkaa!

Marraskuun kahdeskymmenesseitsemäs

Tampere! Siellä on sellainen paikka kuin Tallipiha, hienoja vanhoja rakennuksia ja yksi erityisen mieluinen siipalle. Astelemme Suklaa Puotiin, minä seison paikallani ja tunnen olevani kuin sadussa. 

Pieni huone täynnä kaikkea herkkua. Tuijottelen ihania glögipulloja, luen niiden etikettejä ja kysyn varovasti mieheltä, että olisko tuollainen hyvä juttu? Valitsemme viikunakonjakkiglögin! Nam! 

Kuva ostoksista kun osa on jo ehditty syödä

Jään edelleen tuijottelemaan samaa hyllyä, ja kun seuraavan kerran katson missä mies pyörii, sillä on kädessä suklaalevy, kaksi isoa patukkaa, kaksi lakritsipussia ja se kysyy minulta millaisia suklaapaloja haluan. En ymmärrä mitä on tapahtunut, joten sanon, että ihan mitä vaan ja näen kuinka mies ottaa sellofaaniin käärittyjä suklaapaloja käteensä. Ajattelen, että nyt on parasta suunnata kassalle, muuten miehellä lähtee kokonaan lapasesta :D

Vuokramökki näyttää parhaimmat puolensa. Ei kaupungin valoja, vain vuokraemännän led-valot roikkumassa verannalla. Joutsenet lentävät niemen ympäri ja laulavat hauskasti ohimennessään. Vihdoin härdelli tuntuu pysähtyvän. Toivon, että voin olla ilman uutisvirtaa nämä päivät. Tämä loma ja varmasti myös nuo suklaat on ansaittu. 

Marraskuun selätys - oma napa - hymy - miehet

Marraskuun  seitsemästoista

- Miks sä oot aina noin tyyni?
- Ai, mitä, häh?

Kiukuttelupäivä. Tänään siipalla on koko päivän sellaista duunia, että sen on parempi olla toisessa huoneessa sähköpöydän äärellä. Minä en tästä vielä hätkähdä, olenhan ollut monesti koko päivän olkkarin sohvalla hommissa. Mutta tänään jokin mättää, koko kroppa tuntuu taistelevan työasentoani vastaan. Alan narista mielessäni maailman kurjuutta. 

Kun työpäivä loppuu, otan lopputilin kaikesta ja pitelen käsiäni haaleassa tiskivedessä. En mene ulos kävelylle, mikä olisi hyvä idea, vaan jään odottamaan, että mies lopettaisi työt ja minä saisin seuraa. Kello tulee neljä. Kello tulee viisi. Puoli kuudelta ovi avautuu, mies menee keittiöön ja huikkaa samalla, että kuudelta alkaa yks webinaari, jonka hän haluaa katsoa. 

Paska, sanon mielessäni ja alan myrtyneellä naamalla heilua monitehotyyppinä ympäri keittiötä. Syömme hiljaisuuden vallitessa. Häntä se ei harmita, hän on rauhallinen, tyyni aina ja vetäytyvä luonnostaan. Minua kaikki harmittaa, paska se ja paska tää ja paska tuokin tyyppi tuossa toisella puolella pöytää. 

Kun mies kaataa kahvia kuppiin ja kysyy otanko keksin, katson sitä silmiin ja sitten mun viisari värähtää. Mä hymyilen väkisinkin. En tajua kuinka tässä käy aina näin, mutta jos vaan katson sitä silmiin, niin en voi kuin hymyillä. Eli siinä katosi sitten se paska olo. Taivaan tuuliin, ihan tuosta vaan. Sanon jotain hölmöä. Juomme kahvit loppuun. Mies menee webinaariinsa ja minä istun keittössä. Olisiko mun pitänyt mennä aikaisemmin kurkistamaan sen silmiin ja unohtaa samalla maailman turhimmat murheeni??? No, nyt on kaikki kuitenkin taas hyvin, joten siirryn kirjoittamaan. Ensin kurssitehtäviä ja sitten blogia. 

Marraskuun  kahdeksastoista

Sitkeää tietokoneilua koko päivän ja illalla puolentoista tunnin rutistus enneagrammia. No, kurssin vetäjä on niin ihana, että piristyn, vaikka ilta on jo pitkällä. Olemme tänään hyvien ihmissuhteiden ja rakastavan ystävällisyyden äärellä. 

Muistutan itselleni, että kannattaa olla hyvä ystävä itselleen. Kuunnella omia tarpeita ja olla rakastava itseään kohtaan. Parhaimmillani voisin rakastaa kaikkia huonoja puolianikin. Todellako? Sitä tyyppiä, joka eilen vingutti viulua mielessään pitkin päivää ja joka kiukutteli miehelle ihan turhasta? Toisaalta, olen oppinut vuosien varrella paljon ja muuttanut vanhoja huonoksi katsomiani tapojani paremmiksi. En kaikkia, mutta joitain minulle oleellisia. Joten miksikäs en voisi olla sujut itseni kanssa. Muillehan suon sen paljon helpommin. 

Palaamme kurssilla hymyyn. Että jos saat katsekontaktin johonkuhun ja hymyilet hänelle, hymy tarttuu häneen. Ja jos taas joku hymyilee sinulle epäaidosti, sinun hymyhermostosi peilaa toisen ilmettä ja tunnistat epäaitouden. 

Ja loppulauseeksi jätän mieleeni soimaan: Muista aina hymyillä lapselle.

Marraskuun  yhdeksästoista

Lähden aamukävelylle poskella vielä tyynyn lämmin painauma. Ulkona on sysipimeää ja kulman takaa puhaltaa niin kova tuuli, että joudun pysähtymään paikoilleni. On jotenkin hienoa yrittää kävellä tuuliseinää vasten, mutta lopulta taivun ja koukkaan lyhyemmän reitin kautta kotiin.

Illalla menen ajoissa sänkyyn ja jatkan hömppälukemista. Kirja on niin hauska, että ohitan uniajan. Eli hauskat kirjat kannattaa kai aina lukea päiväsaikaan ;-)

Marraskuun  kahdeskymmenes

Lunta! 

Aivan mahtava herätä siihen, että maata peittää ohut lumipeite. 

Päivä menee kamalassa työrupeamassa. Hoidan yhden jos toisenkin homman satasen volyymilla ja tuollainen toiminta vie multa aina mehut kokonaan. Miksen voi olla muuten kuin täysillä tai vetelä? 

Työpäivän jälkeisellä pääntyhjennyskävelylläni katselen kuinka lapset laskevat pulkalla pikkuista mäkeä. Ja ihan hyvinhän se lasku sujuu. Missä ei ole enää lunta, siellä on nurmea, ja molemmissa kohdissa voi kiljahdella korkealta ja kovaa :)

Mun pitäisi vielä kirjoittaa pari draamakohtausta. En jaksa millään. Joten toivon, että huomenna minussa virtaisi monta ideaa ja saisin puristettua tekstiä. Maanantaina kaiken on oltava valmiina ja nyt ei kyllä yhtään tunnu siltä, että ehdin mukaan. 

Odotan siis enemmänkin Vain elämää ohjelmaa, jossa on Mariskan ilta. Ehkä siellä tulee tänään jännittäviä musakokemuksia :)

Marraskuun  kahdeskymmenesensimmäinen

Iltayhdeksältä soi puhelin. Siellä on nuorimies. Ei sillä mitään erityistä asiaa ole, kunhan muuten vaan soittelee. Kaiutin päällä rupattelemme kolmistaan, mietimme vähän yhtä asiaa ja sitten pohdimme toista. Välillä tarkistetaan tietokoneelta jotain juttua ja tarinoidaan taas lisää. Aika hurahtaa kuin siivillä ja yhtäkkiä huomaan haukottelevani äärimitallisia suullisia. Eikä ihme, sillä nukkuma-aikani on mennyt aikoja sitten. Vähän yhdentoista jälkeen sanomme heit ja mietin miten iloinen olen tuosta nuorestamiehestä. Se on yksi elämäni parhaista asioista ♥

Marraskuun selätys - rakkaudellisia hetkiä

Marraskuun kolmastoista

Lomapäivä. Arvaa monelta herään. Klo 03:30. Pyörin sängyssä ja sitten nousen ylös. Aamiaisella päätämme tehdä tänään jotain erilaista, eli ensiksi elokuviin katsomaan Toven taiteilijaelämän vaiheita. Jos elokuvan hitauden ja kiihkeyden saisin nyt purkkiin, niin haistelisin sieltä intohimoa ja keveitä tanssiaskelia useasti. Leffa on hieno, vaikkakin yllättäen minulle hiukan liian pitkä. 

Lounaan jälkeen kaipaamme lisää kulttuuria. Kävelemme kohti egyptiläistynyttä Rexiä, mutta sen edessä on perjantaina klo 13 jono! Eli ei sinne. Kylmä tuuli puskee meidät nopeasti Ateneumiin. Edessämme on Magnus Enckellin taidetta aina synkän harmaasta kuoleman tunnelmasta hehkeään väri-iloitteluun. Mietin, että kenties Tom of Finland on aikoinaan hengittänyt syvään Enckellin taiteen voimasta. Niin paljon yhtäläisyyksiä näistä taiteilijoista löytyy.

Marraskuun neljästoista

Kummallinen lauantai. Pakerran oppimispäiväkirjan parissa, enkä oikeastaan tee mitään.

Marraskuun viidestoista

Edestakaisin päivä. Aamupäivällä lähdetään kävelylle. Kierretään ison marketin ohitse ja mietitään, että tuonne voitaisiin mennä tänään syömään, kun viime kuukaudet on vedetty vain kotiruokaa. Teemme kävelykierroksen loppuun palaten kotiin.

Kotona kirjoitamme ruokaostoslistaa ja sitä laatiessa tulee niin kamala nälkä, että päätämme mennäkin heti ensimmäiseksi syömään, ja vasta sen jälkeen ostamaan ruuat ensiviikoksi. Ja niin me onnellisena saavumme ravintolan eteen vain nähdäksemme, että olemme tuntia liian aikaisessa. Valitsemme lennossa suunnitelma B:n, eli ensin ruokaostoksille ja sitten kotiin tekemään pikaisesti valmistuvaa sapuskaa. Eli ostokset kärryyn ja nopeinta tietä kotiin.

Eteisessä olemme näännyksissä. "Mitäs jos kuitenkin mentäis sinne raflaan?", pääsee jommankumman tai ehkä molempien suusta. Harkittu silmiin katsominen, nyökkäys ja suunnitelma C käyttöön. Puramme ruuat kasseista kaappeihin ja lähdemme jo kolmannen kerran marketin kupeeseen.

Ja kuten ehkä saatat arvata, on kello jo sen verran, että aika moni muukin on miettinyt tuovansa perheensä viikonloppulounaalle samaan ravintolaan. Kun näemme täydet pöydät ja pari ihmistä jonossa edessämme, kysymme nuorelta naiselta, että saakohan täältä ruokaa mukaan. Ja kyllähän se onnistuu. Eli teemme tilauksen ja jäämme odottamaan, mahat kovasti muristen ruokaa, jonka kannamme kotiin, ja josta vihdoin nautimme oman tutun keittiöpöydän ääressä.

Marraskuun kuudestoista

Taas tervehdyttämisreissulla kaupungissa. Tuulee julmetun kylmästi ja maski tuntuu jopa kivalta asialta, kun se lämmittää kasvoja. 

Paluumatkalla huomaan, että Stoccaa vastapäätä on tullut upea joulukauppa. Menen sinne sisään. Ihailen herrrkullisia joulukalentereita. Hipelöin puuvillahanskoineni stressipalloa, mutten raaski puristella sitä kovin paljoa, sillä se on liian hellyyttävä. Hengittelen värikkäitä pöytiä ja vältän halaamasta hauskaa tyynyä. Täällä olisi monta kivaa lahjaa, olisi itselle, mutta enemmän toisille ♥

Kotimatkalla kuuntelen Samuli Putron uutta kappaletta Sydän hakkaa ahneesti. Mietin sitä katsetta, josta Putro laulaa. Ihokarvani nousevat, ja minä hengästyn tämän kappaleen äärellä. Se on ihana. Ihana! 

Illalla on taas draamaa. Luemme toistemme tekstejä. Näen monta erilaista ääntä ja kuulen omanikin. Olen mielestäni tylsä, mutta kai oma itse on yleensäkin tylsempi kuin muut.

Tove -elokuvan trailer

 

Marraskuun selätys - valkosuklaata ja videoita

Marraskuun seitsemäs

Uutelassa tuulee, mutta aurinko paistaa ihanasti. Seuraamme pitkään joutsenia. Uhittelevatko ne? Ei, taitavat paremminkin tanssia toistensa kanssa. Näetkö mun kaulan, näetkö kuinka laitan sen näin mutkalle? Jos vähän pörhistelen sulkiani, niin pörhisteletkö sä mulle takaisin? 

Joku on jo laittanut linturuokinnan käyntiin. Aterialla käy kuusitiaisia ja närhiä. Aurinkolahden kahvila näyttää myös houkuttelevalta. Hiekkarannalla näkyy muutama kävelijä. 

Kun rannat on koluttu menemme kauppaan hankkimaan callunoita. No arvaa vaan onko niitä enää jäljellä? Löydän kolme kohtalaista ruukkua. Kyllä noilla ainakin alkuun pääsee...

Marraskuun kahdeksas

Vihdoinkin saan avattua parvekkeen oven ja päätän aloittaa valoshown. Siirtelen pelargonioita paikasta toiseen. Säästänkö näitä? Säästän tuon. Ei kun en säästäkään. Pistänkö kompostiin vai vienkö kellariin? Ei ne kellarissa kuitenkaan selviä. Pistän siis kompostiin. Ja kukat leikkaan ensin maljakkoon. 

Pelargoniat veks ja callunat tilalle yhteen isoon ruukkuun. Ja paljon valoja. Reilusti. Koko korttelin riemuksi. Mutta kuinkas käykään, valoja on aivan liian vähän tarpeisiini. Pitänee mennä kauppaan lisäostoksille. Yhdestä pitkästä ruukusta teen "kiviminipuutarhan", mutta mitä mitä? Kiviäkin tuntuu olevan meidän talossa liian vähän. Tähän parvekkeen laittoon menee tuhottoman paljon aivokapasiteettia. Eihän tämä koskaan ole ollut näin vaikeaa!

Kun saan itseni tasapainoon puutteitteni suhteen, palaan sisälle. Intoudumme imuroimaan ja laittamaan aiempien laiskottelujen jäljiltä kodin pikkuasioita kuntoon. Yläfemmat sille!

Marraskuun yhdeksäs 

Maanantai. 

Töitä, lääkäri, töitä. 

Hetken huilahdus. 

Illalla draaman kirjoituskurssi. 

Dialogi ei ole Puhetta. Repliikki on teko. Alateksti: repliikillä on muu sisältö kuin vain sanan mukainen. Jos ei ole alatekstiä, voi kysyä, tarvitaanko sitä. Eri henkilöt puhuvat eri tavalla, roolinimet voisi siis kyetä ottamaan pois kässäristä. Apua!

Kurssin jälkeen jaksan juuri ja juuri lähteä iltakävelylle. Kun seuraavana aamuna herään, tajuan nukkuneeni koko yön kuin tukki. Sitä ei tapahdu usein. Olen kai antanut maanantaina kaikkeni.

Marraskuun kymmenes

Fyssarilla töiden jälkeen. Perse on järkyttävän kipeä käsittelystä. Hermot kiskovat niin, että tekee mieli kiljua. 

Illalla kuuntelen Viivi Pentikäisen todella hienoa esitystä enneagrammista ja eri persoonallisuustyyppien vahvuuksista. En vaan pysty istumaan, ja siksi kävelen ja touhuan hiljaa jotain, yrittäen samalla keskittyä luentoon. Muttei sekään tunnu hyvältä. Sitten haen keskeneräisen luonnoksen, asettaudun jonkinmoiseen asentoon sohvalle ja alan viimeistellä piirustusta. Olo helpottuu hetkeksi kun joudun keskittymään sekä viivan suuntaan että luentoon. 

Illan loppurentoutukseksi katson Rillit huurussa, sillä pieni nauru tekee hyvää ennen sänkyyn hautautumista. 

Marraskuun yhdestoista

6:30 herätys, samantien vaatteet päälle ja ulos. Mahtava aamukävely. Ja kun työt alkaa, alkaa myös sataa. Olen palaverissa jos toisessa, kuuntelen työpsykologin sanoja siitä miten etätöissä voisi pärjätä paremmin. 

Pidä taukoja, ota yhteyttä, sosiaalinen luottamus, käytä videota, palaudu pitkin päivää. 

Ja ehkä se tärkein muistutus: palautuminen ei ala ennen kuin mieliala on myönteinen. 

Pomo kysyy, miten se suhtautuu valkosuklaan runsaaseen kulutukseen? 

Psykologi sanoo, että jos valkosuklaa saa myönteisen mielialan, niin sittenhän se toimii. Mutta kohtuus kaikessa. 

- No siinä se sitten tuli ;-) 

Illalla on pakko päästä ulos, vaikka kaupunki on musta. Yllättäen enää ei sadakaan, sää on hapekas ja lopulta melkein tunti hurahtaa jutellessa päivän antia. Tai paremminkin sitä, miten en osaa lopettaa dialogia, jossa kaksi naista kohtaa, toinen haluaa toisen lähtevän matkalle, toinen ei halua lähteä. Toivon, etten pähkäile asiaa yöllä, vaan vetäisisin ensiyönäkin kunnon unet. 

Marraskuun kahdestoista

Vihdoin on torstai. Olen melkein maaliviivalla lekurijuoksuissani. Tämän päivän käynti poikii vielä uuden, (huh huh, varaan sen ehkä vasta parin viikon päähän). Mutta kyllä nyt onneksi näyttää siltä, että voin olla aika leppoisasti joulukuun. 

Nautin täysillä työkavereistani. Olen voinut auttaa niitä aika paljon tässä viimeaikoina ja jotenkin auttamisesta tulee hyvä fiilis. Se työpsykologi on oikeassa siinä, että etäpalavereissa kannattaa pitää video päällä. On paljon mukavampi nähdä kaverit, kuin vain kuulla ääni.

Iltapäivällä töiden jälkeen istun lattialla ja katson eilisillan bigbrother -lähetyksen. Hihittelen Vintage Tube Piirtää -tehtävälle, jossa asukkaat esittävät Kylli-tätiä. Aivan mahtavia vetoja! 

Hihitys katkeaa kesken kaiken, kun muistan, että olen kuulema ollut pikkutyttönä Kylli-tädin piirustuskurssilla. 

Minun täytyy olla jo tosi vanha! Ai kamalaa :D

Kylli-täti piirtää sadun Teppo ja pyrstötähti

Marraskuun selätys - mitä oikein tapahtuu

Milloin lienee, onko siitä pari vuotta, kun intouduin SusuPetalin innoittamana pitämään marraskuun selätys -postauksia. Tämä vuosi ei jää välistä, sillä jostain on pidettävä kiinni tänä kummallisena koronavuotena ;-)

Marraskuun ensimmäinen

Olen viettänyt pitkän viikonlopun Lohjan metsissä ja olo on todella rentoutunut. Tänään käyn koskettamassa yli 300 vuotta vanhaa kaveria. Se on Paavolan Tammi, jonka oksilla kasvaa vihreää sammalta ja jonka runko on niin leveä (reilut 470 cm), ettei minusta riittäisi peittämään sen ympäryksestä puoliakaan, vaikka kuinka halaillessani harottaisin sormiani. 

Mahtava päivä istua laavulla, katsella järven aaltoja, kuunnella tikan nakutusta, silitellä siirtolohkaretta. Sanoin sille pari asiaakin, kun kerran yllytettiin :)

Marraskuun toinen

Työpäivän jälkeen olen pöllähtänyt kuin sentrifuugissa pyörisin ja pysäytysnappula olisi jumissa. Näin pitkään se rentoutunut viikonloppu sitten jaksoikin kantaa. Illalla yritän miettiä minkälaisen abstraktin teatterikohtauksen keksisin. Päähenkilöni Risto yrittää keittää aamupuuroa, mutta mikään ei mene niin kuin pitäisi ja lisäksi Riston vuorosanat ovat vain laulun sanoja. Huh hei, enpä haluaisi olla Riston pöksyissä huomenaamuna ;-)

Marraskuun kolmas

Vedän maskin kasvoille ja lähden kaupungille. Sairaanhoitaja sanoo: nyt voisit ottaa maskin pois, niin saadaan tehtyä nämä testit. Pistän maskin roskikseen pyynnöstä. Kohta hän antaa minulle uuden ja pyytää odottamaan käytävällä. Vartin päästä saan laittaa toisenkin maskin roskikseen, koska tekstit jatkuvat. Sitten kaivan kolmannen esiin, laitan sen kasvoilleni ja lähden junaan matkaamaan kohti kotia. 

Illalla on mahtava sää ulkona.

Marraskuun neljäs

Aamulla lääkäriin ja illalla taas draamaa. Nyt mietin kohtausta, jossa nainen kertoo miehelleen (uskonlahkon johtaja) tapailleensa vanhaa rippipappiaan. Nainen "voittaa" tilanteen, jos hän saa miehensä hyväksymään sen, että hän voi tapailla ja keskustella liberaalin papin kanssa. Mies taas "voittaa", jos hän ei näytä mustasukkaisuuttaan ja saa vaimon jättämään tulevat tapaamiset. Kumman olisit kirjoittanut voittamaan?

Marraskuun viides

Tänään pohditaan mikä menee pieleen. Ja mitä tämä nainen oikein syö. Miksi rauta ei pysy sisuksissa tai miten paljon kasvis-kalaruokailijan pitää saada proteiinia. Tajuan, että olen tehnyt muutoksia, jotka eivät ole olleet ihanteellisia hyvinvoinnilleni. Mutta onneksi maailmassa on asiantuntijoita, jotka tökkivät minua otsaan silloin, kun en itse ymmärrä ;-). No, eiköhän tämäkin asia tästä taas paremmaksi muutu. 

Marraskuun kuudes

Se on kuulkaas ruotsalaisuuden päivä ja onneksi viikon viimeinen arkipäivä. 

Olen katsellut kolmisen viikkoa parvekettani. Siellä pelargoniat kukkii vielä täysillä, enkä ole saanut valoja viriteltyä, vaikka olisin halunnut. En ole tämän vuoden ensimmäinen parvekkeen valaisija näillä main. Monessa kodissa viritelmät näyttävät minulle pitkää nenää. 

Sitten katson kitaraa, voi sinua raukkaa. En ole ehtinyt koskea sinuun tällä viikolla laisinkaan. Ja kun näen yöpöydän vieressä luonnoslehtiön, tunnen piston sydämessäni. Siirryn keittiöön, kuorin appelsiinin ja puraisen sitä. Ulko-ovi aukeaa ja taloon tupsahtaa perheen nuorin. Valo syttyy päässäni ja kaikki kuvitellutkin huolet kaikkoavat mielestä. Eiköhän unohdeta kaikki turha ja vaan vietetä iltaa rupatellen, pelaillen ja pitkään valvoen. 

Ensimmäiset arkipäivät ovat hurahtaneet valtavalla nopeudella. Jännittävä joulunaika lähestyy ja ensimmäiset joulukortit on jo hankittu. Niin, että ihan hyvinhän tässä menee :D