perjantai 27. tammikuuta 2012

Tilan ahtautta helpottaa ehkä vahva luonne

Olisin niiiiin onnellinen, jos saisin toimivan yttitarhan keittiööni. Palstasta luopuminen otti osansa, sillä multa on tullut ystäväksi ja kasvattaminen osaksi omaa luontoa. Keittiö on pieni, siis pieni. Olen yksi iso kysymysmerkki näiden vihreiden "rehujen" ja kasvavien chilien kanssa tilassa Jota Ei Ole.

Onhan tietysti vielä  parveke, mutta nyt siellä on niin hyytävän kylmää, että henkäyskin lakastaa basilikan. Mintusta saa hyvää jääjuomaa, muttei paleltuneesta kuitenkaan. Olen tuuppaillut yrttejä yhteen kulmaukseen keittiössä, jonne saan valon niille. Mutta ei se riitä, pitää olla enemmän ja parempaa. Pitää olla kunnon multaa siemenille ja jo kasvaville.

Kuin pirus näissä tiloissa selviää. Mä tiedän tyytyväni aika vähään, mutta nyt kiristää otsapantaa.

Katson kuinka ne yrittää olla pienessä nurkassaan lampun alla.
Ulkona on pimeää.
Kynttilä palaa ja astianpesukone hyrisee hiljaa.

Ja sitten saan nuorelta mieheltä villin elämän sykkeen.
Olenpa saanut jotain siirretyksi.
Musiikin kipinän.
Chilin palon suussa.
With the lights out it's less dangerous

Poika lähtee ulos ja minä jatkan siitä minkä se aloitti. Mutta paljon kovemmalla volyymilla
ja isommin riekkuen.

Hello hello hello, how low

Antaa palaa!

Jos laulan mukana, niin saatte yrtit hiilidioksidia. Eiköhän pieni lisäravinne tee teille hyvää. Ja multakin saa pientä ilmaantumista ;-)

Se on nyt perjantai. Olipa tunne sisällä mikä tahansa, niin oikein irroittelevaa viikonloppua =)

9 kommenttia:

  1. Onko sulla kasvilamppu vai miten saat mitään kasvaan näin pimeässä?
    Kun alkaa otsapanta kiristään liikaa pitää muuttaa...kauempaa saa isompaa, tervetuloa tänne landelle:) Oli pakko muuttaa hesasta pois 6,5 vuotta sit kun alkoi panta kiristää liikaa. Kaksi vauvaa alakerrassa jotka tottakai itkee yöt ja päivät jolloin meikäläinen yritti vuorotyöläisenä nukkua + vauvojen pianonsoitto. Muutto oli kyllä elämäni paras liike tähän mennessä, tälläistä lintukotoa ei ole ennen ollutkaan paitsi nyt musta on tullut hyvin herkkäuninen kun tottunut täydelliseen hiljaisuuteen:)
    Onko noin sun itsekasvattamia chilejä?
    Rock the weekend!

    VastaaPoista
  2. Onko tuosta jo noin kauan, kun tuo bändi vaikutti?!! Tänään ymmärrän kyseistä musiikkia paljon paremmin, kuin silloin ennen... varmaan oli mukavaa irroitella Nirvanan tahdissa. :)

    VastaaPoista
  3. Henrietta; ei ole varsinaista kasvilamppua, mutta lamppu kylläkin. Ja ikkunalaudalla valoa saa sen minkä aurinko paistaa. Chilisatoa saa kesällä kun laittaa näin tammikuussa siemenet multaan. Ostochilin kun antaa kuivua niin, että sitä heiluttaessa siemenet soi, niin sitten vaan multaan ja odottamaan kasvua. Vielä ei ole muutto edessä, mutta kyllä oma piha houkuttaa =) Sulla onkin upeat maisemat siellä lähistöllä, ihan unelmapaikka.

    Muuttolintu; joo aika kuluu, onneksi tuosta bändistä on vielä jäljellä kavereita ja Foo Fighters syntyi =) Mussa asuu sisäinen pikku kapina, joka hilluu ajoittain korkealla ja kovaa, heh heh.

    Muuttolintu

    VastaaPoista
  4. Sama juttu täällä. Yrtit nuukahtavat valon ja tilan puutteeseen.
    Herneenversot sain jo onnistumaan, mutta vihreässä oli melko vaalea sävy.

    VastaaPoista
  5. Unelma; meillä herneenversot ei pääse kovin kasvuvauhtiin, kun niitä napsitaan parempiin suihin. Mutta aina jätetään sen verran jäljelle, että uutta lähtee kasvamaan =)

    VastaaPoista
  6. Hyvä musamaku teillä: sulla ja pojalla!

    VastaaPoista
  7. Mies osti tuossa jokin aika sitten sellaisen pienen yrttilaatikon. Indoor Garden nimeltään, vesiallas, valot. Vielä tässä mietin hyvä vai huono, opettelua...hhmm...katsotaan luovutaanko vai ei...Paras kasvatustila on ehdottomasti ulkona kesällä, auringossa:)

    Lepoa sunnnutaihisi!♥

    VastaaPoista
  8. Ari; jotkut asiat näköjään siirtyy polvelta toiselle =).

    Marge; tiedän tuon systeemin, mutta en ole kuullut kokemuksista. Kesällä ulkona kaikki kasvaa parhaiten. Niitä aikoja odotellessa pitää selvitä näillä keinoilla.

    Ihanaa viikonlopun jatkoa teille!

    VastaaPoista
  9. Birgitta, kun esittelin sen Piipon maustekirjan...Elinvoimaa maustiesta, mainsotin siinä samalla sitä jutksaa, jolla ne yrtit saa kasvamaan pienessä tilass ympäri vuoden. Niitä on erikokoisia. Laita mulla hakuun Elinvoimaa mausteista

    Hänen Majesteettinsa on jo melkein kuuro, ja nyt kun on tätä pakkasta, olemme pihalla vähempi ja hän alkoi olla vähän levoton. Laitoin soimaan Adelen todella lujaa (siis ostin oikein hänen levynsä) ja Olga meni soittovehekeen lähimmälle matolle nukkumaan;-) Minä taas, koska en päässyt lenkilleni, tartuin hularenkaaseen ja kummasti se rouhea brittiääni sai minut jaksamaan kauemmin kuin olisi´n uskonutkaan eli ihan hyvä päivä tänään. Toivottavasti sulla myös!

    VastaaPoista