lauantai 21. toukokuuta 2016

Tämän olen ansainnut

Se oli sunnuntai
kun olin aamutuimaan kävelyllä ja itsesääli riepotteli minua yksinäistä. Tallasin polkua pellon vierellä, kosketin omenapuun kukan silmua ja lopulta kun katsoin taivaalle kaksi tervapääskyä lensi ylläni. Tuntui kuin joku olisi lohduttanut minua ja silmäni sumentuivat ilosta. Tervapääskyt ovat saapuneet!

Kun keskiviikko taittui iltapäivään,
tapasin ihanan naisen, joka monta kuukautta eräpäivän jälkeen auttoi minua luomaan voimapesää kehostani. Hän latasi minuun luottoa ja minä yritin puhkua lihaksiini liikettä. Ehkä kukaan meistä ei tiedä todellisia kykyjään. No, minä en ainakaan ;-)

Torstaina
herään huomioon, etten ollut miettinyt mitä kaikkea minun täytyy tehdä ennen kesäkuun neljättä. Muistan, kuinka työkaverini heräilivät kesken yöunien viikkoja ennen juhlia. Jollen halua liittyä samaan kerhoon, niin teen hetimmiten valmiiksi listan kuka-mitä-miten-ja-milloin.

Perjantaina
minä päätän puhua miehen ympäri. Saan houkuteltua hänet kahteen liikkeeseen kolmesta, joten kohta meillä on jääkaappi täynnä ruokaa ja parveke kukkasia. Sitten sanon miehelle "hei hei". Se lähtee ja minä jään. Nyt ei matalapaine kosketa minua, vaan päätän pestä 1 + 0,25 ikkunaa sekä istuttaa parvekekukat ja kilpailla naantalin auringon kanssa ikkunan kirkkautta ihaillen.

Tänään lauantaina
astun suoraan sängystä vaatteisiin ja samantien ulos. Kuulen satakielen laulun ja katson tervapääskyjen liitoa. Takaisin tullessani taitan kaksi pientä oksaa tuomesta ja kannan ne kotiin.  Pesen kaiken vanhan mielestäni ja kehostani pois ja lopulta istahdan syömään aamiaista. Miten hyvältä aamiainen maistuukaan ulkoilun jälkeen.

Tuomen tuoksun huumaamana totean, ettei kukkia voi olla koskaan liikaa. Eikä mene kauaakaan, kun kannan 10 litran multapussin ja kukat kotiin. Millä lihaksilla? Hyvä huomio. Olen siis vahvistunut. Istutan kukat ja pesen 2 + 0,75 ikkunaa ja olen enemmän kuin tyytyväinen itseeni. Laitan pitkään miettimääni tekstiä Leenan rohkaisemana eteenpäin ja taas kerran muistan, että matalapaineen jälkeen tulee aina korkeapaine ja hyvä mieli.

Kyllä tämä nainen on nyt yhden ison jäätelön ansainnut!

Kesä on tullut.
Tulkoon juhlatkin.
Olen melkein valmis... nuolaisen vaan huulet siistiksi!




6 kommenttia:

  1. Kyllä todella ansaitsit jäätelösi Birgitta, olet ollut tosi ahkera ja selätit harmaita ajatuksiakin. Mullakin ollut harmaita tai mustiakin ajatuksia ja silloin luonto voi antaa merkin elämän jatkumisesta, niinkuin sulle tervapääskyn lento. Se on joskus pienestä kiinni, millainen fiilis on. Oot oikeassa, matalapaineen jälkeen tulee korkeapaine, joskus sen tulo vaan kestää kauemmin.

    Onneksi tänään paistaa aurinko, on sunnuntai ja kivaa tekemistä tiedossa. Korkapainetta siis :) Toivottavasti sullekin tulee ihana kesäpäivä, mitä ikinä teetkin Birgitta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt sää on todella upea. Ajattelin lähteä tänään katsastamaan omenapuutarhan kukkamerta. Luulen, että siellä on upea tunnelma istuskella filtillä ja juoda termarikahvia. Tai ehkä vain makoilen selälläni ja katselen kukkia taivasta vasten...

      Aivan mahtavaa sunnuntaita sinulle ♥

      Poista
  2. Oikeassa olet, kukkia ei voi koskaan olla maailmassa liikaa!! Aina ne eivät ole omia, mutta muidenkin kukista voi nauttia.
    Sulla on kyky löytää kauneutta ja toivoa, matalapaineenkin jälkeen. Hyvä niin. Se antaa toivoa muille ja itselle myös.
    Toivottavasti tänään on hyvä sunnuntai <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulla on Helmi sama taito =). Joka kerta me herätään aikaisemmin huomaamaan, että kohta valo taas loistaa.

      Toivon sinullekin erittäin ihanaa ja hyvää sunnuntaita ♥

      Poista
  3. Mukava oli taas lukea! Tuomen tuoksut ja kirkkaat ajatuksesi säteili auringon lailla:)Puutarhuri Birgitalle kesäniitty terveisin Lounatuuli/
    https://www.youtube.com/watch?v=UKMQM-7-Cu4

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten ihanan videon linkkasit. En ollut kuullut tätä versiota, olen rallatellut vain sitä Kutri-Helenan kappaletta ;-). Olen kyllä kesän lapsi ja se taitaa vaikuttaa päänuppiini erittäin paljon. Kun aurinko paistaa, niin sisällä on mitä onnellisin lapsi =).

      Suloista ja aurinkoista viikonjatkoa sinulle ♥

      Poista