Hengähdyspaikka

Minä vihdoin näen unia öisin
Ja päivisin kirkkaita kuvia

Uppoan usein kirjaimien väliin

kuuntelen sanoja tai jätän ne ilmaan leijumaan
Yhtä kevyesti avaudun katsomaan aavalla valkoista purjetta ja meren hiljaista liikettä

Kun puraisen kirsikan murskaksi
väritän sillä huuleni ja sieluni

Ja kun astun korkealle kivelle horjuen

kättäsi tiukasti puristan

yhdessä elämän kanssa

Niin kuin meri kutittaa kiven vatsapuolta
minun rauhallisen kuoreni alla kuplii
varsinkin kun huvitan itseäni katsomalla meitä

Olen elossa taas.