perjantai 2. marraskuuta 2018

Ja tilanne muuttuu lennossa

Perjantai tune: Foxy Lady
Me muutetaan huomenna,
sanoi työkaverini eilen, kun tulin lounaalta työpisteeseeni.

Että ajoissa ilmoitetaan, naureskeltiin. Kannettiin muuttolaatikoita sisään ja täytettiin. Laputin tietokoneen, näytön ja tuolin ja mietin, että tämä on jo toinen muutto tänä vuonna.

Kännykkä värisi: "Mä sain avaimet. Tuutteko katsomaan kämppää?" Vilkaisin kelloa: Jep, ehdin kun lähden tästä kipinkapin. Ja niin vaihtui maisema vanhasta konttorista uuteen asuntoon. Mahtava mesta. Aivan toista ovat kuin minun nuoruudessani :)

Tänä aamuna kävelen eiliseen työhuoneeseeni. Kaikki on vielä paikallaan. Niin kuin koko viikon, minua vedetään sinne ja tänne. Vastaan omituisiin kysymyksiin, helppoihin sekä vaikeisiin, autan ja jumitan sekä pähkäilen miten ehdin tehdä ne, joissa sijaistan muita. Puhelin soi ja ensiviikon loppupuolelle sovittu työ pitääkin tehdä maanantaina. Sitten korviini kulkeutuu huhu, että muuttokin siirtyy maanantaille. Vaihdan vaihdetta isompaan vaikken viitsi enää huolestua. Ehkä saan kaiken tehtyä tai sitten en saa. Ehkä maanantaina minulla on jossain käytettävissä tietokone, tai sitten ei.

Kännykkä värisee: "Mennään hakemaan sänkyä. Olen käynyt ruokakaupassa." Minä katsahdan kelloon: päivä on pulkassa. Suljen kaikki ohjelmat, tietokoneen ja työasiat mielestäni. Juttelen hetken huoneessa oleville. Ihania tyyppejä. Onneksi on nämä työkaverit.

Koukkaan kotimatkalla ostamaan nuorelle miehelle pari pientä juttua uuteen kotiin. Saan ehkä satikutia, mutten taida välittää siitäkään.

Ai mitä menit ostamaan? Miksi? No näytä sitten. Noohjooo, on tää ihan jees.

Saan äitikohtaukseni anteeksi ja lisäksi miehen loihtimaa ruokaa. Luen kännykästä ystävän Perjantai-huudon, hymyilen ja päätän olla kuin ellunkana.

Se on viikonloppu nyt! Tämä ilta menee hengaillessa ja huomenna asiat voi olla taas miten sattuu  ;-)

Työkaveri vinkkasi mahtavasta sarjakuvasta
Markus Miettisen ja Jaakko Seppälän: Malinen






4 kommenttia:

  1. Ihana tämä!
    Loistavaa että osaat ottaa lunkisti, vaikka kiskotaan suuntaan jos toiseen.
    Äitikohtaus on niin ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, ei kai ne hommat paniikista paremmaksi tule ;-).

      Mulla on pieniä vaikeuksia olla ostamatta mun mielestä tarpeellisia asioita, mutta luulen, että nuorimies saa mut koulutettua. Sillä on onneksi selkeä oma tahto ja suora ilmaisutaito :D

      Poista
  2. Hyvin olet nuorenmiehen kasvattanut (olette), oma tahto ja suora ilmaisutaito on arvokkaita ominaisuuksia itsenäisessä elämässä. Varmaan haikeaakin äitikohtauksia saavalle Ihmiselle, lapsen muutto? Mut sellainen on elämänkulku, lainassa ovat vaan lapset. Ihailtavan hyvin olet saanut pidettyä itsesi kasassa menneen viikon muutoissa ja muutoksissa. Peukut sille! Huippua ja mahdollisimman rentoa viikkoa sulle Birgitta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä on aika jännittävät ajat käsillä. Muutto meni hyvin ja mielenkiinnolla katselen tätä meidän touhua. Tänään oli töissä muutto väliaikaiseen huoneeseen ja loppukuusta pääsen omaan työpisteeseeni:)

      Nyt voi siis jo hiukan huokaista :D

      Suloista viikkoa sinulle!

      Poista