perjantai 18. lokakuuta 2019

Levy lautaselle ja levyksi lattialle

Rikkonainen ja työläs viikko takana.

Tänään iltapäivällä en enää kyennyt ajattelemaan kirkkaasti. Mieli oli täynnä tekemättömiä töitä, niitä joihin en voi vaikuttaa ja niitä, joita minulle tänään lisää annettiin. Aamun kehityskeskustelu pomon kanssa antoi kuitenkin viestiä, josta tuli hyvä fiilis. Joten kai mulla ihan hyvin menee ;-)

Ainoa t-paita jonka haluaisin
Tänäänkin meni vähän pitkäksi, mutta lopulta pistin päivän pulkkaan, annoin painavan oven sulkeutua takanani, suojauduin hupun alle tihkusateelta, astelin hiljalleen kivistä tietä ylös, sukelsin porttikongista sisään ja toisesta ulos, huristelin junalla, palautin kirjastoon elokuvia, kuuntelin lehtien kahinaa jalkojeni alla, luin rappukäytävässä uutta remonttitiedotetta ja tulin vihdoin kotiin..

Miten ihana on kun on perjantai. Voi vaihtaa pehmeät ja lempeät vaatteet päälleen ja tyhjentää päätä.

Kaiken härdellin takana on ollut mitä mahtavin viikko. Aamulla olen katsellut tummansinisen taivaan alla, kuinka kaukana hämärän katulampun alla kaartuvat mustan asfaltin päälle oranssit ja keltaiset vaahterapuun oksat. Olen kuunnellut vienoa mustarastaan lausua - kuinka se vielä tähän aikaan vuodesta laulaa. Minua on ilahduttanut pitkästä aikaa upean blogiystäväni ääni matkan päästä. Olen viettänyt superhienon illan rakkaitteni kanssa, jutellut niitä ja näitä, nauranut ja maistellut herkullisia ruokia vatsan ja makunystyröiden täydeltä.

Vielä kun kellahdan tuohon lattialle ja annan lempeiden sävelten soida sieluuni, niin viikko alkaa olla valmis ja viikonloppu voi alkaa.

Näillä ajatuksilla toivottelen sinulle mitä parhainta viikonloppua :)

13 kommenttia:

  1. Mitä parhainta viikonvaihdetta, leppoisaa oloa ja aivot narikkaan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Onneli, aivot narikkaan onkin oikein mainio idea. Otan eteisen hyllyltä samalla kengät jalkaan ja lähden ulos, niin tuuletun oikein kunnolla :)

      Poista
  2. Mukavia tunnelmia, pääsin mukaan.

    VastaaPoista
  3. Minä en käytä t-paitoja mutta tuon minäkin haluaisin ja kelpuuttaisin. Ressu ja bowie, molemmat suuria idolejani!

    Jaksamista sulle ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakaan ei ole t-paitoja, mutta tuon nähdessäni aloin oikein himoita sellaista. Paidan kuva kertoo minusta nyt kaiken oleellisen <3

      Poista
    2. Kyllä, ja vuodenaikaankin oikein sopiva on tuo!

      Poista
    3. Mä olen yrittänyt löytää tuota paitamyyjää nyt kaksi päivää. Olisi pitänyt olla skarpimpi aiemmin ;-)

      Poista
    4. Netti (ja google) saattaa olla vastaus sun ongelmaasi!

      Nimim. Tiedonhaun ammattilainen

      Poista
  4. Oikein hieno ja nautinnollista viikonloppua sinulle toivottelen! Postauksesi ovat aina kuin pieniä, hienoja novelleja. Nautin niiden lukemisesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kristiina kauniista sanoistasi :) Tänään täällä aamun sateen jälkeen tuli kaunis auringonpaiste, nyt olen nauttinut niistä molemmista.

      Poista
  5. On se niin upeaa tuo sinun ilmaisu! Kuvaat tunnelmia, ympäristöä ja tapahtumia niin, että tuntuu kuin olisin kulkenut päivän sinun mukana... olisiko sinun (taas) aika kirjoittaa kirja? Ilmoittaudun etukäteen lukijaksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokonainen <3 :) Jaahas, asia pyörii välillä mielessä, mutta en ole vaan ottanut härkää sarvista kiinni.

      Poista