torstai 7. marraskuuta 2019

Marraskuun selätys - päivät 1-7

SusuPetal sai minut viime vuonna tarttumaan marraskuun selätys haasteeseen. No nyt sen aika taas on. Täältä tullaan marraskuu!

Marraskuun ensimmäinen
Aamuhämärän pakkashetkessä valkoreunaiset vaahteranlehdet maassa rapisevat jalan alla. Aurinko paistaa läpi päivän ja näen siitä pilkahduksen lounaalla ja hetkisen ennen kuin se menee mailleen. Iltapimeässä astun elokuvasaliin ja uppoudun upeiden Pittin ja DiCaprion Hollywood -maailmaan. Vajaan kolmen tunnin leffa on täydellinen pään tyhjennys ja lopetus työviikolle.

Marraskuun toinen
On lauantai. Herään viideltä. Hullua. Kellojen siirto vaikuttaa edelleen kehooni. Käyn kahdesti kävelyllä. Päivällä ja illalla. Molemmilla kerroilla sataa, mutta sadetakin alla se ei haittaa. Huomaan, että tarvitsisin sateen kestävät päällyshousut, jotka voisin vain vetäistä muiden housujen päälle. Tämä on ollut hyvä lepopäivä.

Marraskuun kolmas
Kuuntelen Nick Caven viimeisintä albumia. Mietin miten voin kuunnella näin kaunista, mutta kuitenkin sydäntä musertavaa musiikkia läsnäollen ja rauhallisen tyynesti. Mutta Bowieta en vieläkään pysty kuuntelemaan ilman, että alan jossain vaiheessa kyynelehtiä.

Marraskuun neljäs
Aamulla laitan kuulokkeet korviin, lähden ulos, matkaan töihin ja kuuntelen MojoMornings-lähetyksen. Juuri ennen ulko-ovea lähetys on ohi ja päivän aihe se saa minut miettimään miten paljon olen tehnyt oman itseni eteen. Hyvä minä! Jos kaverin persoona ei ärsytä liikaa, niin napatkaa vinkki ja kuunnelkaa maanantai-aamuisin Jarin rönsyilevää puhetta asiasta jos toisesta.


Marraskuun viides
Pakkasta ja hyytävän kylmä tuuli. Vaikka olen pukeutunut hyvin, hytisen aina ulos mennessäni ja sisälle tullessani.

Iltapäivällä ajan metrolla optikolle, sillä kehoni vastustaa säätä. Näytän varmasti hurjalta. Väsyneet silmäni tapittavat tyhjää, tärisen kylmästä ja kysyn nauraen (mitä ihmettä minulle on oikein tapahtunut?!): voisinko saada joululahjani, eli toimivat lasit? Ystävällinen mies ojentaa viimeisimmät versiot ja vastaa: käykö pikkujoululahja?

Marraskuun kuudes
Eteeni tupsahtaa glögisangrian ohje. Se on pakko ottaa talteen Marjaanan fanittaessa sangriaa ja minun glögiä :D

Sitä paitsi minusta tuntuu, että poskiontelontulehdus on päällä. Kenties lämmin juoma tekisi enemmän kuin hyvää.

Marraskuun seitsemäs
Aivan mahtava aamu. Lunta maassa. Kävelen suurkirkolle ja katselen valkoista toria. Pari turistia tärisee vieressäni kylmästä. Toivon: jäisipä tämä lumi maahan, se tekisi kaupungistani niin kauniin.

Töiden jälkeen menen katsomaan joulukortteja. En löydä sopivia, mutta jään ihailemaan koristeita ja leppoista tunnelmaa. Hipelöin upeaa kuusta ja mietin, että ehkä voisin, tai voisinko, kenties, vai eikö, no ehkä voisin kuitenkin... sellaisen hankkia.

* * *

Marraskuun seitsemän ensimmäistä päivää ovat olleet vaihtelevia. Työpäivät ovat olleet kaoottisia, eikä päälle iskevä tauti yhtään helpota oloa. Kaikesta on kuitenkin selvitty. Ja hyvä niin ♥

6 kommenttia:

  1. Uuh, mä sentään oon pysynyt tervenä *kop kop*... Sulla on upee asenne, kyllä sä pärjäät ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä vasta kuukausi sitten olin kipeänä, joten en oikein tajua missä nyt mättää. Mutta kop kop ehkä tämä tauti hellittää kun nyt lepään ja olen paikoillani :)

      Kyllä mun asenne on välillä ihan rähmällään, mutta jotenkin tämä marraskuu tuo lohtua. Yritän nuuhkia kaikkia hyviä tuoksuja ja täyttää mieltäni levollisemmilla ajatuksilla. Jos annan vallan liialle työnteolle ja siellä kuulemilleni valituksille, alan voida todella huonosti, eikä mulla ole siihen enää varaa. Ikä on tehnyt tässä asiassa hyvää sydämelle ja mielelle ♥

      Poista
  2. Sulla on tuo taito nähdä aina jotain hyvää ♡ Ihana sinä!
    T: toinen aina viluinen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mä en ole aina ollut tällainen. Tai ehkä olen saattanut olla, mutta oli vuosia, jolloin asiat oli mustia ja tyhjiä. Mutta onneksi jokin salama on matkan varrella iskenyt minuun ja olen löytänyt itsestäni "hihhulin" :D.

      Viluisuus on muuten tosi syvältä. Maailmalla hehkutetaan kylmiä suihkuja parantamaan kehoa ja sen toimintaa, mutten kykene ajattelemaankaan itseäni sinne. Avannonkin ajatteleminen saa varpaat siniseksi, heh heh.

      Poista
  3. Toivottavasti tauti hellittää, eikä muutu pahemmaksi!!

    Hmm, minunkin pitäisi aloittaa marraskuun selätys tekstillä, mutta olen niin mukavuudenhaluinen ja laiska :D

    Tuota Tarantinoa en ole vielä nähnyt, toivottavasti vielä joskus. Kuin myös Joker on to watch-listalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Susu, laiskuus on välillä todella hyvä juttu. Mutta jos nyt alkaa selätyttää, niin tartu sen helmaan kiinni :)

      Tarantinon leffa oli kyllä todella hyvä. Hiukan epäilin, että se saattaisi olla liian raaka, mutta onneksi olin väärässä. Joker on minulla käymättä ja todennäköisesti joudun käymään katsomassa sen yksin. Tai sitten odotan siitä dvd-versiota.

      Mukavaa viikonloppua sinulle :)

      Poista