Marraskuun selätys - Satumaisia ja usvaisia päiviä

Marraskuun viidestoista
Haihtuu yksin ollessa ilmaan kuin savukiehkura. Kuulen illalla ilotulituspaukkeen ulkoa ja arvaan että liuta jalkapallofaneja on onnessaan tulevista EM-jalkapallokisoista :)

Marraskuun kuudestoista
Kaapelitehtaan Pannuhuoneessa tupsahdan sirkuksen sydämeen katsomaan tanssiteatteri Hurjaruuthin esitystä Talvisirkus BAU. Olen haltioissani, kuin satuun tipahtaneena. Ihmettelen kuinka kevyesti ja ketterästi ihmisistä ja kummittelijoista taikuus syntyy. Miten kauniisti sitä voikaan liikehtiä, näyttää leijuvalta ja olla samalla kertaa oikea voimanpesä. Luulen olevani välillä hämmästyneempi kuin lapset ympärilläni, minusta pääsee ääniä: oooh, aaah, hahaa. Haluaisin osata kaiken tuon, ja samalla tiedän, että jo pelkkä kuperkeikka olisi voitto minulle. Mutta kotona odottaa jonglööripallot, niihin voisin kyllä tarttua hetimmiten.

Marraskuun seitsemästoista
Olen onnellinen ja paikallani. En liikahda koko päivänä minnekään. En kyllä myöskään jonglööraa...
Mutta olen ottanut paperin ja kynän käteen. Kuva numero kaksi on syntynyt.

Marraskuun kahdeksastoista

Mieletön usva nousee mereltä, se peittää maiseman niin kauniisti, että jään porttikongiin ihailemaan näkymää. Monta ripeää kävelijää ohittaa minut, mutta minä vaan jumitan. Kun hetken päästä jatkan matkaa, on taas pysähdyttävä kesken kaiken. Ei jestas, kuinka hienolta kirkkokin nyt näyttää.

Marraskuun yhdeksästoista
Olen soittanut kitaraa melkein päivittäin sen jälkeen kun televisio on ollut suljettuna. Tänään huomaan miten sormeni ovat nopeutuneet. Kuinka nekin soinnut, joihin sormeni eivät taipuneet tai yltäneet, ovat jo helpompia. Olen myös hakenut tänään toisen uuden lelun itselleni - hulavanteen. Pitkään pörpöttelin huuliani miettiessäni ettei kai tämä olisi mikään hetken huuma. Toivottavasti ei, sillä en ole aikoihin hassannut mihinkään shittiin, enkä toivo sitä nytkään tehneeni.

Marraskuun kahdeskymmenes
Herään normaalia myöhemmin, käyn puolen tunnin kevyellä kävelyllä, tulen takaisin kotiin, teen aamupalan ja nostan työläppärin keittiön pöydälle. Tänään en siis mene työpisteelleni, vaan poikkeuksellisesti olen hiljaisessa kodissa ja saan keskittyä töihin paremmin kuin aikoihin. Vaikka ergonomia on täällä surkea, niin rauhallisuus saa minulta täyden kympin. Kukaan ei häiritse eikä kuukkeloi. Täydellisen työpäivän jälkeen lähden kaupungille kuuntelemaan Juha Hurmeen esitystä rakkaudesta vanhoihin kirjoihin. Kyllä on kuulkaa tässä miehessä sellaista hurmaa, että ihan sukat pyöri jaloissa. Mikä intensiivisyys ja intohimo nousee miehen läsnäolosta ja sanoista. Juha Hurme päästelee suustaan täydellisiä lauseita, ihanaa huumoria ja syvää, hehkuvaa rakkautta historiaan ja kirjallisuuteen. Olen haltioitunut ja lupaan itselleni palata pariin iänikuiseen kirjaan, joita uudemmat ovat aina vaan syrjäyttäneet.

Marraskuun kahdeskymmenesensimmäinen
Se oli eilinen päivä. Kai se oli ihan hyväkin päivä. Juuri nyt en muista eilisestä mitään ja senpä vuoksi tässä postauksessa onkin seitsemän päivän sijaan kahdeksannenkin päivän selätystunnelmat, uups.

Marraskuun kahdeskymmenestoinen

Kamala työpäivä. Ihan käsittämättömän sekava ja täynnä älämölöä ja härdelliä.

Olen kuin rutistettu paperipussi, aivan kuollut kotiin palatessani. Laitan työvaatteet samantien pesukoneeseen. Pistän pehmeää ja lämmintä päälleni. Vaihdan levyn soittimeen ja menen sohvalle makaamaan. Voi jumankauta!

Sydämen syke laskee hiljalleen. Huomaan korvien särkevän. Makaan A-puolen loppuun ja sen jälkeen nousen keittämään kuumaa vettä. Miten tämä päivä saattoi olla niin hirveä. Jokin yllättävä pyörre kierrähti minun työpisteelläni, se oli kuin tornado, jossa lensivät kysymykset, lauseet, toiveet, ärtymykset ja sekametelisopat yhtä soittoa ympäri, ympäri, vetäen minut mukanaan suonsilmään.

No mutta,  nyt nuo päivän työtunnit ovat takanapäin. Niitä ei kannata enää murehtia. Kuuma tee on juotu ja olo on rennompi ja levollinen. Olen kirjoittanut sanoja tänne muistoksi siitä miten marraskuu etenee päivä päivältä. Kuinka mielessä edelleen pyörii se, että pitäisikö ostaa muovikuusi vai aito. En tiedä. Ehkä minun ei vielä tarvitse tietää. Ja seuraavaksi nousee ajatus, kuinka optikkoliikkeen omistaja loihti minut onnelliseksi antamalla kehykset ilmaiseksi sen kaiken vaivan ja juoksemisen ja jaksamisen jälkeen. Ajatelkaa! :D

Jos välillä usva muuttuu savusumuksi, niin sekin aikanaan hälvenee. Jokin muuttuu aina!