tiistai 4. helmikuuta 2020

Ajatusten ajattelua

Nyt on niinkuin tiistai.
Tiedän olleeni jo kahtena arkipäivänä töissä ja tehneeni täydet tunnit. Mutta molempina olen haukotellut läpi päivän ja vielä kotiin tullessa olo on vastaheränneen töttöröinen.

Omituista.

Usvaputkessa on se jännä asia, että silloin huomaan sen minkä normaalisti jätän taakseni. Tänään mietin miksi pähkäilen asioita niinkuin tapani on. Minä seurasin sivusta myös sitä miten ajattelin ajatteluani. Sekä miten ajattelen siitä miten äsken ajattelin ajattelustani.

Katsos, mies sanoi eilen lauseeni olevan vähän niinkuin huijarisyndroomalaisen suusta. "Jos jotain huijaan, niin itseäni", taisin vastata. Niinpä, mitäs jos en olekaan sellainen kuin ajattelen? Mitä jos vain mitätöin itseni ja taitoni?

Leijailen puolihaukoitellen tätä myöten toiveeseeni, jota pelästyin kaksi viikkoa sitten. Miksi ihminen, tai siis, miksi minä, joka omaan jonkin taidon ehkä luontaisesti, näen pelottavana ajatuksen, että opiskelisin aihetta ihan niinkuin oikeasti? Eikö ole hullua?

Merkityksellistä nyt ei siis olekaan alkuperäinen ajatukseni (taidon opettelu),
vaan sen ajatteleminen (miksi ajatus aiheuttaa minussa kauhun väristyksiä)
ja tilanteen uudelleen arviointi erilailla ajatellen.

Ehkäpä tarvitsen vielä yhden ajattelutason lisää, jotta pääsen asiassani eteenpäin. Tai kenties tarvitsen terapiaa, heh heh.

Pitänee kai laittaa filtti niskaan ja mennä kelailemaan kuvioita sohvalle ;-)

Video ei tavallaan liity asiaan, mutta siinä on mahtavat värit ja ihana nuoren ihmisen asenne.

 You Can't Always Get What You Want
You Can't Always Get What You Want

6 kommenttia:

  1. Olipa mukavaa luettavaa! Olet aivan mahtava! Olet rohkea, kun mietit, mitä ajattelet omasta ajattelustasi. Kaikki eivät sitä rohkene tehdä - ajattelevat ja mennä jollottavat eteenpäin. Lukiessani tuli mieleeni Havukka-ahon ajattelija. Hänessä on samaa syvällistä ja tarkastelevaa tapaa ajattella. Asioiden pähkäily ei ole mielestäni huono asia. Peukkua pähkäilylle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiva, että tämä herätti mukavia tunteita. Kaikenlaisia ajatuksiahan täällä päässä pyörii, ja onhan se ihan kiva, että on keskustelukumppani ihan omasta takaa. Mutta tuollaiset ikävät rajoittavat ajatukset on kyllä aika syvältä.

      Jatkan harjoituksia :)

      Oikein mukavaa viikonjatkoa sinulle!

      Poista
  2. Ihanan filosofinen teksti, huikeaa!

    Pelottavat ajatukset pois ja uutta kohti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susu :D

      Mä niin haluaisin päästä noista kummallisista kuvioista irti. Kenties vielä jonain päivänä tulen ja valloitan itseni.

      Ihanaa viikonjatkoa sinulle :D

      Poista
  3. Hetken tunsin pientä väsymystä, kun ajattelin, että työviikkoa on siis vielä kokonaiset kolme päivää jäljellä. Mutta nythän onkin jo keskiviikko-ilta ja viikonloppu häämöttää. Menin aika lailla mukaan tähän kirjoitukseen. Mukavaa loppuviikkoa B!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai kamalaa, mä meinasin tuoda sulle yhden lisätyöpäivän viikkoon. Onneksi viikonloppu on jo aivan ovella. Tee nyt jotain erityisen kivaa ja mieluisaa :D

      Poista