lauantai 22. tammikuuta 2022

Kun ideat on vähissä eikä muutenkaan hotsita

Se oli tammikuun alun lomalla, jolloin juteltiin siipan kanssa tämän vuoden aika lempeistä tavoitteista. Oma ja yhteinenkin hyvinvointi on toivetilana, mutta kun puhe tuli ruuasta alkoi minun sisälläni puristaa. 

Ehkä olin tottunut siipan viimevuoden opiskeluvapaan parhaimpaan osioon, eli hänen päivittäiseen ruuanlaittoonsa, tai muuten vaan kyllästynyt kokkailemiseen ja varsinkin ideoimiseen. Joka tapauksessa edessäni oli paineistettu ärsytyskynnyksen ylittävä kysymys: miten hoitaa hyvä ja kiinnostava arki-ruoka etätöiden jatkuessa kohta kolmatta vuotta.

Ratkaisukeskeinen mies päästi suustaan: tilattaisko sellainen ruokakassi kotiin?

No, kun oltiin lomalla, eikä mikään muu asia vienyt liikaa huomiota, päätettiin toimia heti. Ensin mies etsi mahdolliset ruoka-palvelut netistä. Seuraavaksi tutkittiin kenen palveluista saa selville etukäteen mahdolliset allergeenit. Minä kun en maksa siitä, että saan kotiini selleriä ja sitten pahimmassa tapauksessa etsin sairaalaa. Lopulta päädyimme Sannan ruokakassiin, josta tilasimme haluamamme reseptit.

Viime sunnuntaina sovittuun aikaan meille tuli pahvilaatikko, joka oli lastattu neljällä pahvipussilla. Jokaisessa pussissa oli yhden ruokareseptin ainekset neljälle henkilölle. Joo, meitä on siis vain kaksi tässä taloudessa, mutta ajateltiin että näin saadaan yhdellä reseptillä koko päivän ruuat samalla kertaa. Ja todennäköisesti idea on taloudellisempikin.

Ladattiin kylmätavarat jääkaappiin, reseptien mukaisesti omiin hyllynkulmiin. Huoneenlämpöiset kamat muualle.

Sunnuntai-iltana
otettiin etunojaa arkiruokailuun ja tehtiin iso kattilallinen maukasta Chowder-kalakeittoa maissilla. Mies rouhaisi aimo annoksen mukaan mustapippuria, mikä teki liemestä aika tulisen. Jokatapauksessa punakampelakeitosta tuli erittäin maukasta. Fiilis oli korkealla. 

Tiistaina
keittoa oli riittänyt tähän asti, mutta nyt tein lounaalle munakoiso-falafelwrapit salaatilla. Maku oli erinomainen. Puolikkaan wrapin jälkeen totesin, ettei enempää mene alas tai vaivun kesken päivän ruokakoomaan. Niinpä laitoin toisen puolikkaan folioon odottamaan päivällisaikaa. 

Keskiviikkona 
lounastettiin toinen wrapsatsi ja illaksi tehtiin kirjolohta kasviscouscousilla ja tillikastikkeella. Tässä kohtaa aloin hiukan nikotella. Olen tehnyt couscousin aina eri tavalla ja maustanutkin reilummin. Mutta menin ohjeen mukaan ja lopputuloksena oli ihan ok lohiruokaa. Eli vähän petyin, mutta kuitenkin olin tyytyväinen. Kokkausaika oli lyhyt ja sain sitä mitä luvattiin.

Torstaina
lohta riitti lounaalle, joten illalliseksi tein tomaattista kukkakaali-kikhernevuokaa. Ruoka oli todella helppo tehdä, mutta pariin kertaan teki mieleni mennä maustekaapille salaa etsimään lisämakuja. Noh, sitä en tehnyt, koska ideana oli kokeilla mitä tämä systeemi oikein tarjoaa.

Perjantaina
vuokaa ruokaa riitti lounaaksi ja illalla meillä oli vielä "jämänyyttärit", jossa pöydässä oli falafelia, marinoitua punasipulia, valkosipulimajoneesia, kukkakaali-kikhernevuokaa ja kasviscouscousia. 

Kokonaisuudessaan täytyy sanoa, että kannatti kokeilla. 

Ensinnäkin oli ihanaa, ettei tarvinnut tehdä isoa ruokakauppakäyntiä laisinkaan, vaan koko viikon ruuat tuotiin yhdellä kertaa kotiin. Mukana tuli ruoka-aineet ja reseptit, eli piti vain katsoa missä järjestyksessä halusi tehdä ruuat. Koska ostimme ruokakassit neljälle hengelle, meille riitti ruokaa sunnuntai-illasta perjantai-iltaan, mikä on mahtavaa! Oli ihanaa vain kävellä keittiöön, ottaa resepti kouraan ja tehdä ruoka valmiiksi, ilman omia ajatuspyörittelyä.

Kassikokeilun jälkeen tilasimme ensiviikoksi kolme reseptiä. Nyt tiedän, että jos sisäinen ääneni ihmettelee mausteiden määrää, niin ronskisti vaan lisäilen niitä. Olen miettinyt myös kassin hintaa, sillä ateria on normiateriaamme arvokkaampi. Asiaa pitäisi varmaan tutkiskella kokeilemalla kassipalvelua kuukauden ajan ja verrata summaa "normikuukauteen". Ehkäpä todellisuus on eri kuin ennakolta ajattelen, varsinkin jos mietin ajankäyttöäni ja mielen kireyttä.

Kaiken tämän ruokahärdellin lisäksi tammikuu on alkanut aika myllerryksessä. Mukana on ollut uutta ja kivaa ja huolta ja jännitystä. Mutta sellaistahan tämä elämä on, kaikkea sekaisin ;-)

Ihanaa viikonloppua sinulle. Tee jotain kivaa ja mieltä piristävää!

12 kommenttia:

  1. Tuollainen ruokakassi on kyllä tosi kätevä juttu, ja tosi herkullisilta kuulostavat ruuatkin. Itse tykkään kokata itse ja myös käydä ruokakaupassa, joten ehkä vähemmän käyttäisin tuollaista.
    Kiitos samoin hyvää viikonloppua sinulle Birgitta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen arvellutkin, ettei sinua paina samanlaiset ruuanlaittotunteet kuin minua. Sinulla riittää ideoita meille muillekin jakaa.

      Viikko ehti jo vierähtää, joten hyvää uutta viikonloppua sinulle Jael :)

      Poista
  2. Pari ystävää on kokeillut noita ruokakasseja, tykkäsivät, mutta sanoivat hieman hinnakkaaksi. Loistoidea kyllä, sillä mikään ei ole niin tylsää kuin miettiä päivä toisensa perään "mitä tänään syötäisiin"...

    Tykkään kyllä ruoanlaitosta, mutta aina välillä tympii sekin, Niin kuin moni muukin asia korona-aikana :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä mietin myös hintaa, sillä yritän olla aika taloudellinen ruoka-asioissa. Joku kokeillut kirjoitti, että tällaista tilausta kokeillessa ei tullut tehtyä turhia ostoksia (kun ei käynyt kaupassa), ja se voisikin tasoittaa ruokakassin hintaa. Ja myös, jos vaikka lapsiperheen vanhempi laskee ajan siihen, kuinka paljon aikaa kuluu kaupassakäyntiin.

      Olet oikeassa, tässä ajassa saattaa nousta helpostikin myös kiva asia tympeyslistalle ;-)

      Poista
  3. Kuulostaa kivalta idealta, varsinkin kun ruoka-aineiden mukana tulee resepti. Täällä meillä ei tuollaista mahdollisuutta ole. Ja miehelläni tulee aika usein pitkäksi, niin on hyvä kun hän saa käydä kaupassa ja sitten valmistaa ruoan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, oli kivaa, kun kassissa on kiva resepti ja kaikki ruoka-ainekset. Paljon tämän helpompaa ei voisi olla.

      Sulla onkin ihana tilanne, kun mies innostuu kaupassa käynnistä ja kokkauksesta. Kuulostaa tosi hyvältä :D

      Poista
  4. hintavahan se on; meille on tullut kilpaileva laatikko.
    Mutta tulee kokeiltua uutta, ja JokuMuu on miettinyt ruokalistan valmiiksi. Siitä on ajoittain iloa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin se, että joku muu miettii ruokalistan on yllättävän rentouttavaa. Mun pää on sanonut parisen vuotta samoja ruokaehdotuksia ;-)

      Ehkä joskus kokeilemme toistakin toimittajaa. Saa nähdä.

      Poista
  5. Kaveri oli kokeillut Ruokaboksia ja ollut vissiin ihan tyytyväinen. Minäkin harkitsin hetken sen kokeilemista, mutta en oikein innostunut. Me ollaan ukkelin kanssa liian tuulella käyviä, että pystyttäisiin sitoutumaan ruoka-asioissa näin pitkän tähtäimen (eli useamman päivä :-D) ruokajuttuihin.

    Ihanaa viikonloppua sinullekin! Mä teen just nyt jotain kivaa ja mieltä piristävää, eli juon sohvalla kaljaa. ;-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa! Olipas kiva kuulla, että touhuat siellä rennosti ja nautiskellen. Siihen tulee säännöllinen tarve. Luulen, että minulla paine alkaa tiivistyä ja tarvitsisin sohvankulman jo heti kahdelta iltapäivällä ;-)

      Poista
  6. Kuulostaa hyvältä! Mausteiden lisääminen ei onneksi vaadi kovin paljoa. Jonkun sortin kassikokeilua olen harkinnut, mutta siihen se on jäänyt. Mitään en ole käytännön eteen tehnyt. Ja epäilen vahvasti, ettei tänne perämettille kuljeteta. Vaan olisi ihana ajatus, jos joku keksisi ja tekisi ohjeetkin niin, ettei tarvitse kuin totella. Taatusti tulisi tehtyä uudenlaista, eikä aina niitä samoja iänikuisia.
    Sama täällä, uutta ja kivaa, huolta ja jännitystä on putkahtanut elämään. Teethän säkin jotain kivaa ja monta kertaa!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luulen, että tällaisen kokeileminen saattaa todella monella jäädä vain harkinnan varaan. Itse en edes muistanut koko palvelua, ellei mies olisi puhunut siitä. Sen kuin vain natisin liitoksissani ;-)

      Asiat alkavat tiivistyä täällä näin kuun vaihtuessa. Hyvä tästä kaikesta jännityksestä ja touhuamisesta tulee. Kunhan vielä ehtisi jossain välissä tulla tänne blogimaailmaan rentoutumaan ja olemaan.

      Taas on perjantai, joten otan vinkistä vaarin ja teen myös jotain kivalta tuntuvaa. Ehkä jo tänään :D

      Poista